Viestissään joku todisteli että lain saarna johtaisi parannukseen.
Lain saarna ei ikinä voi johtaa mihinkään muuhun, kuin SYNNINTUNTOON JA KATUMISEEN. Tätä pidemmälle ei lakia saarnaamalla päästä ikinä.
Karmeinta on sellainen oppi, jossa laista optetaan pykäliä sieltä ja täältä, ja koitetaan niitä täyttää. Sitten kun ei onnistuta lain vaatimusten täyttämisessä, niin sitten tehdään parannusta: Anteeksi nyt kauheesti kun minä olen tällainen, tuo ja tuo lain kohta tuli rikottua. Ihminen joka tuollaisia puhuu ja uskoo, ei ymmärrä JUmalan laista mitään.
Lakia ei voi sillä tavalla käyttää, että osa täytetään, ja täyttämättä jäänyt osa kerjätään Jeesukselta, että pelastetaan edes himan oman kunnian rippeitä.
Lain saarna ei ikinä voi johtaa mihinkään muuhun, kuin SYNNINTUNTOON JA KATUMISEEN. Tätä pidemmälle ei lakia saarnaamalla päästä ikinä.
Karmeinta on sellainen oppi, jossa laista optetaan pykäliä sieltä ja täältä, ja koitetaan niitä täyttää. Sitten kun ei onnistuta lain vaatimusten täyttämisessä, niin sitten tehdään parannusta: Anteeksi nyt kauheesti kun minä olen tällainen, tuo ja tuo lain kohta tuli rikottua. Ihminen joka tuollaisia puhuu ja uskoo, ei ymmärrä JUmalan laista mitään.
Lakia ei voi sillä tavalla käyttää, että osa täytetään, ja täyttämättä jäänyt osa kerjätään Jeesukselta, että pelastetaan edes himan oman kunnian rippeitä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onkin tullut aika kuunnella, kun rakas veljemme ja Jeesuksen Kristuksen todistaja Paavali meitä opettaa tässä asiassa.
Siis kuuntelemaan:
- Miksi on Mooseksen kautta annettu laki,
- miksi laki ei pelasta,
- kuinka laista kuollaan pois,
- miksi laista on kuoltava pois,
- mikä laki hallitsee Jeesuksen omia?
Room. 7:2-14
Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä;
***) mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
Sentähden hän saa avionrikkojan nimen,
***) jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle;
***) mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista,
niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta,
***) tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, ...
________________
***) ... mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
________________
Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä?
Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta;
sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; ...
_______
*** ... sillä ilman lakia on synti kuollut.
_______
Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi?
Pois se!
__________
***) Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
__________
Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen,
mutta minä olen lihallinen,
myyty synnin alaisuuteen.
Niin, veljeni, ...
... teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, ...
***) tullaksenne toisen omiksi,...
... hänen, joka on kuolleista herätetty,
että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
______________________________________
_______
*** ... sillä ilman lakia on synti kuollut.
_______
Elävään uskoon kuuluu siis elävä synnintunto.
Elävään uskoon kuuluu myös elävä armontunto.
_____________________________________
Lyhyesti: Jumalan lapset, (jotka ovat elävässä uskossa), ovat armahdettuja syntisiä.
Kuollut usko, oma vanhurskaus, ja tekopyhyys. = Kuollut ei tiedä mitään.
Jeesustelua ja "pyhää henkeä" ei näiltä edellä mainituilta puutu.
Jytä soi zuusuksia sinkoilee ja savukone tuottaa savua, rahanhimoinen pelle juoksee lavalla edestrakaisin ja kädet huitoo kuin helikopterin lavat.
Elävä synnintunto heiltä puuttuu. Ei heidän saydämensä ole särkynyt Jeesuksen vaivojen katselemisessa. Eivät he tunne tappaneensa Jeesusta ja vuodattaneensä hänen viatonta vertaan maahan. Kun he sylkevät Jeesusta silmille, eivät he tunne mitään väärää tekevänsä. Kun he tallaavat Jeesuksen veren pilkaten ja sadatellen maahan, eivät he tunne tehneensä mitään väärää.
Eivät he des näe missään Jeesuksen verta, heidän Jeesuksensa makaa kuollleena muistojen haudassa.
Laki se sielun hirmudda, mutta Christus sen daas vapahda.
Jos uskosi on elävä, niin sinulla on Paavalin kanssa yhtenevät kokemukset.
Jos uskosi on kuollut, niin seuraavat jakeet eivät avaudu sinulle ollenkaan tunteiden ja koemusten tasolla. Ei tule itkua, eikä tule iloa, ei nouse ylistys.
Room. 7:14-16 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, ...
__________
***) ... niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
__________
***) Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.
Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
- ainaus päättyy -
______________________
Henkilö joka kieltää itsessään geneettisellä tasolla olevan perisynnin, (ei siis tunne luissaan ja ytimissään, että olen kokonaan syntinen), hän elää kuolleessa uskossa. Ihmiselle luontaisessa uskonnollisuudessa.
Lain alta armon alle.
On paljon uskovia jotka eivät pääse lain alta, koska he etsivät autuutta itsestään, löytämättä sitä koskaan. Lihalla ei voi Henkeä vääntää.
Paholainen käyttää ihmisen heikkoutta, panemalla ihmisen etsimään autuutta itsestään,
tekemisistään
tekemättä jättämisistään
asusteista
riisutuista kodeista
luostareista
hiljentymisistä
paljaspäälaeista
pylään nokkaa nousemisista
kivesten poistamisesta, jne.
Lujille ottaa, kun omanvanhurskauden per'keleen orjaksi joutuu.
On paljon niitäkin, jotka omavanhurskaus on nostanut temppelin harjalle.
Taipumusten mukaan.
Vanhurskaus ei tule ihmisestä, ihmisestä ei tule itse tekemällä vanhurskasta, eikä toistenkaan auttamalla.
Ihminen tulee vanhurskaaksi uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
Ellei joku vielä tiedä mitä tuo tarkoittaa, niin hän ei tunne apostolista uskotunnustusta, ja vaikka tuntisikin ja ulkoa osaisi, mutta sydän ei
uskossa yhdy (sulaudu) siihen.
Olen jatkuvasti synnintunnossa, olen jatkuvasti armon alla. Onko kysyttävää?
Aloittaja, etkö nuku koskaan?
Aivan turha kysymys Hän kirjoittaa ,minkä kirjoittaa , mitä se aika sulle kuuluu.
Satun tietämään että nukkuu hän ,mutta eriaikaan kuin me , toiseksi hänen
oma-asia se vain on , siis mitä se muille haisee.
Tyhmelin. Van hyvinnii. Nukun pitkät yöunet.
Itse asiaan joka on tärkein asia tässä maailmassa, ei ollut siis mitään sanottavaa?
Kiitos teu. :-))))))) Kyllä teu tietää mitä puhuu.
Nukun silloin kun nukuttaa ja valvon silloin kun ei nukuta. Sen ihmeellisemmästä asiasta ei ole kysymys.
Itse asia on, Kristuksen sanassa eläminen, sen kuunteleminen, lukeminen ja kopioiminen muillekin tänne nettiin, niille joita Jumalan sana kiinnostaa.
On paljon ystäviä jotka elävät raskautettuina, syyllisyys painaa, pelko ja häpeä hallitsevat elämää. Ei tahdo löytyä ihmisiä joiden kanssa voisi keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, - avoimesti. Tarkoitukseni on nimenomaan pureutua alueille joita ihmiset eivät useinkaan edes tunnista itsessään, ja jos tunnistavat, eivät häpeän vuoksi voi niistä puhua kenenkään kanssa.
ON hyvin tavallista että ihmiset kätkeytyvät hymyilevän teatterinaamion taakse, eivätkä he halua että hewidän todellinen minänsä paljastuu. On olevinaan turvallista kun kukaan ei tiedä eikä näe. Rehelliselle ihmiselle sellainen elämä on taakka.
Kun ihminen sitten kohtaa Jeesuksen Kristuksen, ja saa kaikki syntinsä anteeksi, tulee rauha Abba Jumalan kanssa, niin tarve piiloutumiseen ja peittelyyn loppuu. Alkaa uudenlainen elämä.
PÄinvastoin kun moni on tulkinnut, haluan että kaikki tulisivat yhtä onnelliseksi, kuin itse saan olla Jeesuksessa Kristuksessa. Ihmiset vain suuttuvat, kun niitä kiinnikkeitä pöyhitään, mitkä estävät heitä lahestymästä Jumalaa. He huutavat hädissään: "Ei ei ei ei, tuohon sinä et missään tapauksessa saa koskea, se sattuu niin lujaa." Eri sanoilla tosin he sen sanovat, minua eivät kovatkaan sanat häiritse koska ymmärrän miksi he sellaisia käyttävät.
Tekopyhien ihmisten naukuminen on se mikä ärsyttää. Kaikki kuitenkin tiedämme että kultivoitujen syyttävien sanojen takana on raskaasti omilla synneillään kuomitettu ilman armollista Jumalaa elävä henkilö.
Kyselit kommenttia. Tässä se tulee.
"Lakia ei voi sillä tavalla käyttää, että osa täytetään, ja täyttämättä jäänyt osa kerjätään Jeesukselta, että pelastetaan edes hieman oman kunnian rippeitä. "
Olet oikeassa. Kyseessä on roomalaiskatolinen oppi.
Katolilaisten mukaan ”tehdä parannus” tarkoittaa, että ”raamatullinen ja apostolinen kristillisyys on aina…ollut ratkaisukristillisyyttä”. ”Ihmisen on otettava tahdonratkaisun askel Jumalaa kohti”.
Rooman kirkossa katumus on ihmisen oma suoritus. Katumus on ikään kuin ansiollinen asenne, jolla ansaitaan Jumalalta armo. Tämä asia sanotaan suoraan Katolisen kirkon katekismuksessa. Synnit siis pyyhitään pois, kun niitä INHOTAAN. Synnit saadaan anteeksi, kun niitä katuu, ts. katumuksen kautta, eikä uskon kautta Kristukseen. Rooman kirkon oppi katumuksesta ei nouse Raamatusta, vaan omasta järjestä. Ihminen sovittaa itse itseään.
Kaiken lisäksi ripittäytyjää ohjataan turvautumaan omiin tekoihinsa. Syntien tunnustamisella ja niitä häpeämällä ripittäytyjä hyvittäisi syntinsä nopeammin ja paremmin. Tällainen nöyryys muka hankkii Jumalan armon. Kaikki lohdutus perustuu ihmisen omiin tekoihin: syntien luettelemiseen ja niiden häpeämiseen.
Hyvin kuvaavat ovat Schmalkaldenin opinkohtien sanat Rooman kirkon parannuksesta: ”Tämän parannuksen he jakoivat kolmeen osaan: katumus, rippi ja hyvitys. Siihen liitettiin lohdutus ja lupaus: jos ihminen oikealla tavalla katuu, ripittäytyy ja hyvittää syntinsä, hän on sillä Jumalan edessä ansainnut anteeksiantamuksen ja maksanut syntivelkansa.
Näin he ohjaavat ihmisiä luottamaan parannusta tehdessään omiin tekoihinsa.
Kuulostaako tutulta??
Kyllä ja ei.
Kaikki esikoislestadiolaiset eivät toimi yllämainitulla tavalla, vaikka pöntössä käyvätkin anteeksipyytämässä.
Osa kyllä saattaa ajatella näin - mene ja tiedä.
Olet kaikki naiset haukkut huoriksi, Mariast lähtien joten olet Jeesuksenkin haukkunut kaltaisekses huoranpenikaksi!
Tarviitko näyttöä?
Kiitos viestistäsi viisaslin. Selkeätä faktoihin pohjautuvaa pohdintaa.
Jumala meitä armossaan kurittakoon niin, että se viimeinenkin hyvä, mitä kuvittelemme itsessämme olevan, lentäisi pois kuin akanat tuulessa.
SE toki sattuu ja hävettää kyn rääsyt revitään hävyn (väärä kunnia) päältä, mutta
on valtava asia kun saa armosta Kristuksen rakkauden tähden pukeutua siihen vanhurskuteen, joka ainoana kelpaa Jumalalle.