Joskus on ihan hyvä antaa palaa. Se on paljolta omasta pääkopasta kiinni kuinka paljon tekemiään asioita katuu. Nykyaikana ihan liian vähän mennään juttelemaan spontaanisti vieraille ihmisille (jos ei nyt oteta sitten lukuun yli sallitun rajan mennyttä humalatilaa). Flirttailkaa ja nauttikaa elämästä, tää on ihan liian lyhyt muutenkin.
Eilen tanssin eräässä baarissa jossa oli suurinosa porukasta itseäni melkein 10 vuotta nuorempia ja biiseistä suuri osa lähes tuntemattomia. Joku suloinen poika siihen sitten tuli viereen tanssimaan ja mikäs siinä tanssitaan vaan! Siinä sitten hetken kuluttua salamana ilmestyi paikalle pojan tyttöystävä riuhtomaan ja huitomaan silmittömän suutuksissa kaveria pois lähettyviltäni. Itseäni moinen vain huvitti ja toki vähän kävi poikaa säälikin, oli niin sympaattisen oloinen ja ihan pelkissä tanssiaikeissa kanssani.
Toivon että elämä näitä nuoria opettaa vähän rennommin suhtautumaan elämään ja tällaisiin tilanteisiin.
Portsarille kävin myös illan päätteeksi vaihtamassa pari sanaa, hän on ollut tässä baarissa avaamassa oven kaikkina iltoina näinä monina vuosina kun olen tuossa paikassa käynyt, välillä kuukausien taukojen jälkeen. Kerroin hänelle miten mukava on aina palata tänne kun on sama ihana ja tuttavallinen portsari ovella.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.