Syörään hyvällä omallatunnolla kaikki mitä lihakaapassa

Tutkijat paljastivat kananugetit pitkälti teurasjätteeksi
6.10.2013 22:41 15

Jani Kaaro

Evan-Amos / Wikimedia Commons
Tutkijat totesivat että kananuggetit sisältävät pääosin suolaa, sokeria, rasvaa ja teurasjätettä.

Mississippin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, mitä kahden amerikkalaisen pikaruokaketjun kananugetit pitävät sisällään. Vastaus on, että enimmäkseen jotakin muuta kuin lihaa.

Tutkijat lähestyivät kananugettien salaisuutta samoin menetelmin kuin patologi selvittää sairaan sisäelimen tilaa. He säilöivät nugetin formaliiniin, värjäsivät kudokset ja analysoivat sen siivu kerrallaan.

Tulokset osoittivat, että ensimmäisestä nugetista puolet oli lihasta ja toinen puolet rasvaa, verisuonia, hermokudosta, nahkaa ja sisäelinten kalvoja. Nugetissa numero kaksi lihasta oli 40 prosenttia. Loput olivat rasvaa, rustoa ja luuta.

Tutkimusta johtanut tohtori Richard DeShazo sanoo, että kananugetit ovat siipikarjateollisuuden sivutuote, joka sisältää pääosin suolaa, sokeria, rasvaa ja teurasjätettä.

Tutkimuksessa tosin analysoitiin vain kaksi nugettia kahdelta eri valmistajalta, eikä se kerro esimerkiksi suomalaisten kananugettien laadusta. Sekin olisi kuitenkin mahdollista selvittää itsenäisessä tutkimuksessa.

Tutkimuksen julkaisi American Journal of Medicine.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat paljastivat kananugetit pitkälti teurasjätteeksi/a1381027644251?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&jako=f946e8b3d43b145a74cd32c631d962f7
1364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sehän ulostuu... se ei saastuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

myyvään. amen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu