Kehitysviiveestä

Blahhhtiina

Eli poikani on näillä näppäimillä 2 vuotta. On vasta juuri oppinut jotenkuten kävelemään, mutta aika hataraa on vielä. Sanoo vain 2 sanaa. Mielestäni tästä kyllä voi päätellä että on kehitysviivettä, mutta neuvola ei puutu asiaan koska ymmärrys,leikkiminen jne ovat ikätasoa taas edellä. Sen verran kuitenkin puuttunut että olemme päässeet fysioterapeutille.
En olisi huolissani muuten tuosta puheesta, mutta yhdistettynä tuohon liikkumiseen niin olen huolissani! Miksi neuvola ei puutu asiaan?:(

Tuleeko kehitysviiveestä aina erillinen diagnoosi?vai eikö sitä diagnosoida?
Onko jonkun lapsella ollut? Missä asiassa viivettä? Onko mikä tilanne tällä hetkellä?
Tarkoittaako kehitysviive sitä että muuttuu jossain vaiheessa kehitysvammaksi?

Kiitos jos joku jaksaa vastata

2

264

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ll.

      Sinuna varaisin ajan yksityiselle lastenlääkärille.

    • Teepussi-76

      Varaa aika oman tk:n lääkärille ja vaadi aika lasten neurologian poliklinikalle. Meillä tyttö oppi kävelemään 1v9kk iässä ja oltiin käyty fysioterapiassa jo kuukausia. Samoin aivoultra ja jotain muita tutkimuksia oli Tyksissä jo ennen tuota. 1v-neuvolassa lapsi ei ryöminyt, ei noussut makuulta istumaan, ei kävellyt, kontannut ja neuvolan th sanoi, että lapset kehittyy niin omaa tahtia. Sanoin, että saa kehityttyä mitä tahtia ikinä on valmis kulkemaan, mutta haluan tietää, mistä se johtuu. Siitä se sitten lähti. Tytöllä ikää nyt 12v ja ollaan menossa kuntoutusarviojaksolle tän kuun lopussa, kehitysvammadiagnoosin aiheellisuuttakin täytyy jo alkaa arvioida, kun ikää noin paljon. Kehitysviivettä ja dyspraxiaa ja vastaavaa on ollu diagnoosissa tähän saakka, tuorein diagnoosi kuitenkin viiden kuuden vuoden takaa. Katsotaan, mitä tässä nyt seuraa.
      Kehitysviive siis diagnosoidaan, mutta siihen tarvii tuon neuron polin, tk-lääkäri ei sitä tee eikä neuvola. Ja meillä oli viivettä motorisessa ja kielellisessä kehityksessä, nyt ehkä jotain vähän muutakin, mutta normaalikoulussa on ja suunnilleen tavallisen opetussuunnitelman kanssa edetään toistaiseksi. Kehitysviive ei automaattisesti muutu kehitysvammadiagnoosiksi; aika näyttää, miten kehitys etenee.
      Toivottavasti tästä oli apua, varmaan kamalan sekava vastaus... Ja hei, neuvola ei puutu asiaan, jos et itse vaadi. Niin kurjaa kuin se onkin. Jos et neuvolassa pääse eteenpäin, varaa aika tk:n omalääkärille tai soita suoraan lähimmän keskussairaalan lasten neuron polille ja pyydä ohjeet, miten päästä heidän asiakkaaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      2666
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      1005
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      853
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      48
      775
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      759
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      69
      612
    9. 50
      605
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      604
    Aihe