Olen raskaana rv 31 2, monta vuotta kärsinyt lisälyönneistä jotka hyvänlaatuisia kuulemma. Lääkityksenä Bisoprolol 2.5mg. Nyt kuitenkin toissaviikolla kohosi fidd.. Tutkittiin laskimonäyte pohkeet ja ne ok. Eli seurannassa ja koholla raskauden vuoksi. (0.9 siis) siinäpä taustatietoja. Nyt muutamien päivien aikana alkanut olla ensinnäkin alilämpöä, vaikka kuumeiselta tuntuu. Sitten yölliset tiheälyöntisyyskohtaukset. Aamulla taas syke tosi alhaalla, tuntuu välillä ettei syki ollenkaan. :O harvalyöntisyys siis. Samalla jää myös välistä ja tulee lisälyöntejä. Aamulla mittasin verenpaineen ja mittarikin hälytti rytmihäiriötä. Verenpaineet alimmillaan 80/40 ja korkeimmillaan olleet 110/60. Matalahko verenpaine ollut aina. Lisälyöntejä alkanut tulla päivän mittaan yhä enemmän ja enemmän ja tuntuu koko kehossa silloin kun pumppu ei käy täysillä. Väsyttää.. Outoja väsymyskohtauksia. Olen toki raskauden vuoksi normia väsympi muttei ole aiemmin ollut taipumusta nukahdella pystyyn. Huimaa. Niin ja hemoglobiini on ollut suonensisäisen raudan jälkeen jo montakuukautta oikein hyvä.. Hengenahdistusta on usein. Päätä särkee. Ajatus ei juokse täysillä. Kävin tänään päivystyksessä aamupäivällä kun kohtaus oli mennyt jo ohi.. Filmi yleislääkärin (joka kaikella kunnioituksella kovin pätevältä ei vaikuttanut) ookoo.. Ja toitotti kokoajan ettei lisäreitä näy. Selitin ettei silloin tullutkaan kun filmi otettiin. Otti virtsakokeen vaikkei pissavaivaa ole ja juuri viime viikolla ollut neuvolassa okei. Verensokerin otti myös, sekin ok 5.3..ei muita kokeita. Eilen illalla suihkussa (joka helpottaa supistuksia) sumeni ykskaks silmissä ja kaaduin eteenpäin niin että sain todella voimakkaan iskun hanasta mahaan. Maha on arka vieläkin. Siihen ei sanonut mitään. Tässä siis pääpiirteittäin.. Ja kolmas raskaus on, ei aiemmin sellaista ole ollut ja nyt muutamina päivinä pahentunut. Pientä flunssaa päällä myös muttei nekään sellaista tehneet. Osaisiko joku siis neuvoa/auttaa/kertoa jotta mistä mahdollisesti on kysymys? :/ uskaltaako sitä kohta enää nukkuakaan ja miten ihmeessä se syke noin pahasti heittelee... Ja olen 25v nainen, normaalipainoinen ym. Suvussa on sydänsairauksia kylläkin,tosin käsittääkseni vanhemmalla iällä tulleita...
Oudot sydänoireet, neuvoja? kokemuksia?
Äippä-88+
6432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi kun osaisinkin auttaa sinua. Halusin vaan toivottaa sinulle paljon tsemppiä ja parempaa vointia! Itse olen saanut vähän aikaa myös vauvan ja raskauden aikana tuli aina iltaisin lisälyöntejä. Sekin pelotti hirveästi vaikka oli "normaalia". Olen siis kärsinyt myös paljon lisälyönneistä ja tykytyksistä ennen raskauttakin,mutta myös olleet " normaalia". Ne on todella pelottavia! Toivottavasti sun oireille löytyy syy ja voisit nauttia loppuraskaudesta täysillä. Jos ei muuta niin marssit yksityiselle. Ei kannata luottaa aina tk-lääkäreihin kun ne ei tosiaankaan ole aina kokeneita.
Voimia sinulle!
Oletko syönyt esim. Yaz tai Yasminelle pillereitä koskaan?
En ole syönyt kun en ole uskaltanut..
Oletko sairastanut viime aikoina jotain lenssua tai vastaavaa? Ootko stressaantunut? Onko sulla muuten ärtyvä hermosto?
Mulla on myös ihan vastaavia outoja oireita, syke heittelee ja lisäreitä satelee, välillä tuntuu ettei sydän lyö ollenkaan ja syke on aivan äärimmäisen hidas ja sitten alkaa tiheälyöntisyyskohtaus, pyörryttää ja silmissä sumenee. Nyt on paljon muljahteluja ja nekin laukaisee rytmihäiriökohtauksia. Ainoa syy mitä on löydetty on ärtyvä hermosto ja sympatikotonia. Pelottaa ja kauhistuttaa.
Tsemppiä sulle! Raskausaika ei muutenkaan ole helppoa, itselläkin kolme takana.
Mie olen vasta :) sellaiset 60 ja ihan viime kahen viikon aikana syvän on käydä rytyyttänyt vähän niin ku lenskarin moottori kylmänä :) Ihmettelen suuresti. Vasta huhtikuussa ei olt mittään ihmeellistä :O
Olo on kylä ollut flunssainen ja ramassutkin on ihan hitosteen. Ihmettelen suuresti. Rytmi on vähän sellaiset tätä, tätä pum, huilitauko ja taas jatkaa muina pumppina? Tämä on lepokierroksilla. Portaita noustessa veto sen kun paranee.
Vähän huolestuttaa. Jos punppu pysähtyy nukkuessa, niin viime hetket eivät sitten tallennu muistiin matkalla tuonpuoleiseen :(
Mikä siis neuvoksi? Tohtori ei tuntunut olleen hirveän hulestunut, mitä ny halusi kerätä värikästä historiaani ympäri kyliä? Lepopulssi aamulla on alimmillaan sellaiset 48 yläpaine lähes sata. Vaihtelee kyllä jonkinverran.
Mikä nyt sitte neuvoksi? Hormonitasapainon pitäisi olla tasapainossa ;)
Mitäs mieltä lääkäri paniikkihäiriöstä, onko siitä ollut puhetta lainkaan? Kirjoitin tuohon toiseen ketjuun pidemmän viestin aiheesta, löytyy varmaan tätä kirjoitusta ennen (sydänlihastulehduksesta). Yleinen, salakavala, pahimmillaan erittäin rajusti elämää haittaava sairaus joka voi tulla kenelle tahansa, kukaan ei ole suojassa.