http://www.hs.fi/kotimaa/Pekka Soini nousee Sanoman Suomen-toimintojen johtoon/a1381197086573
Sanoma niputtaa mediatoimintonsa yhteen yhtiöön
Pekka Soini nousee Sanoman Suomen-toimintojen johtoon
8.10.2013 13:20 Päivitetty 8.10.2013 13:34 0
Elina Väntönen
Helsingin Sanomat
"Pekka Soini nousee viestintäkonserni Sanoman Suomen-toimintojen johtoon. Toistaiseksi hän on johtanut konsernin sanomalehtiä kustantavaa Sanoma Newsiä.
"Pekalla on erinomaiset näytöt mediayhtiön menestyksekkäästä johtamisesta muutoksessa. Hän on oikea henkilö ottamaan haasteen vastaan", kommentoi Sanoma-konsernin toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen tiedotteessa.
Sanoma kertoi jo toukokuussa niputtavansa Suomen mediatoimintonsa eli Sanoma Newsin, Sanoma Media Finlandin ja Sanoma Entertainment Finlandin yhteen yhtiöön. Fuusio tapahtuu ensi vuonna.
Uuteen yhtiöön kuuluvat vastaisuudessa muun muassa tv-kanava Nelonen ja yhtiön aikakaus- ja sanomalehdet. Uusi yhtiö on nimeltään Sanoma Media Finland Oy.
"Kuluttajien ja mainostajien tulevaisuuden tarpeet ovat mediarajat ylittäviä. Yhteistyön tiivistäminen parantaa valmiuksiamme niihin vastaamiseen", Soini kommentoi tiedotteessa.
Sanomalta odotetaan paraikaa tietoa tulossa olevista liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä.
Sanoma vihjaisi niistä annettuaan tulosvaroituksen heinäkuun lopussa. Tuolloin yhtiö ilmoitti, että tulossa on "uudelleenjärjestely, joka koskee sekä tuote- että palveluvalikoimaa ja kulurakenteita".
Tarkempaa tietoa on luultavasti luvassa 31. lokakuuta Sanoman kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä."_

Vastaukset 3
Vanhimmat
oisit lisännyt tyhjän rivin ennen linkkiä, niin ei olisi etusivulla näkynyt ja useampi olisi avannut viestin kun ei olisi pekka-sanaa näkynyt :D
Ei se mitään, onhan Pekka Timon poika.
kun tyyliin kuluu tässä talossa pääsee kesällä bb sala seuran kestittäväksi.