voisinko kaikesta huolimatta olla..?

Mielipiteitä kiitos!

Viimeiset kuukautiseni olivat välillä 14.8-17.8. Syön e-pillereitä ja unohdin ottaa pillerin 28.8 ja seuraavan päivän pilleri oli 14h myöhässä. Olin yhdynnässä 30.8 Emme käyttäneet kondomia tai muuta ehkäisyä. Mies ei lauennut sisääni, mutta tiedän kyllä että yksikin "karannut" siittiö riittää.. Aloitin taukoviikon 3.9 ja normaalisti kuukautiseni alkavat kahden päivän kuluttua, eli niiden olisi kuulunut alkaa 5. tai 6.8. Kuukautisia ei kuulunut ja kävin terveydenhoitajalla 7.9 Hän antoi lähetteen raskaustestiin seuraavana aamuna ja kävin testissä. Minulta otettiin samantien klamydiatesti Soitin iltapäivällä raskaustestin tuloksen ja tulos oli negatiivinen. Minua pyydettiin kuitenkin käymään uudestaan terveydenhoitajalla jotta selvitettäisiin miksi kuukautisia ei kuulu. Kuukautiset(?) alkoivat samana iltana. Vuoto oli kuitenkin Todella vähäistä, yksi pikkuhousunsuoja olisi riittänyt aivan hyvin koko kuukautisten ajan. Vuotoa ei ollut enää lainkaan seuraavana iltana.

Menin seuraavana päivänä (9.8) terveydenhoitajalle ja kerroin tilanteen. Terveydenhoitaja oli eri kuin viimekerralla käydessä. Hän kohteli minua, kuin olisi vain halunnut mahdollisimman nopeasti ulos huoneesta. Käski odottaa seuraavia kuukautisia ja katsoa ovatko ne normaalit. Ei ottanut kuullakseen, kun selitin etten ollut laihduttanut, stressaantunut ja että pillerit olivat jo 9kk ajan sopineet minulle aivan loistavasti. Lopulta totesi, että minulla saattaa olla jokin sukupuolitauti tai että saatan olla raskaana ja käski tulla uudestaan jos kuukautisia ei ensi kuussa kuulu. Tämän jälkeen hän käveli ovelle ja avasi oven siihen tyyliin että keskustelu on nyt päättynyt. Poistuin paikalta ja mieleeni jäi monia kysykyksiä.

Mitkä sukupuoli taudit aiheuttavat kuukautisten poisjääntiä? Miten voisin olla raskaana jos testi näyttää negatiivistä?! Onko mahdollista, että raskaus ei vielä näkynyt testissä? Milloin voisin yrittää uudestaan? Jos kuitenkin olen raskaana ja odotan seuraavia kuukautisia ja niitä ei kuulu niin olen jo ties kuinkamonenella viikolla raskaana. Kuinka pitkään abortin voi tehdä? Voinko syödä e-pillereitä? Onko mitään oireita näin pian? Minulla tosiaankin noi kuukautiset jäi pois, sitten on ollut alavatsa välillä hieman kipeänä, paikkoja muutenkin särkee ja mielialat heittelehtii kuin kuukautisten alussa. Välillä oksettaa. Mutta nuohan voivat johtua mistä tahansa.. Eihän yhdynnästäkään ole vielä aivan kahta viikkoa.

Olkaa kilttejä ja vastatkaa, jos pystytte. Tämä koko tilanne pelottaa.. Jopa tuo sukupuolitauti tuntuu mukavalta vaihtoehdolta! :'(
3511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ota nyt ihan rennosti ja rauhoitut, jos vaikka oireet johtuu jostain muusta kuin raskaudesta. Minusta sinun ei kannata odottaa seuraavaan kuukauteen tuleeko kuukautisesi vai ei. Mielestäni sinun kannattaa mennä ostamaan raskaustesti ja tehdä se. Kysymykseesi sukupuolitaudeista en osaa vastata, mutta mielestäni terkkarisi käyttäytyy todella välinpitämättömästi ottaen huomioon sen, että olet peloissasi. Abortin voi tehdä alle 12viikon ikäiselle sikiölle.

Äänestä

Kaverilleni kävi suurin pirtein samoin. Hänellä jäi kuukautiset pois taukoviikolla ja raskaustesti näytti negatiivista. Laskeskelin noista sun kirjoittamista päivämääristä että mahdollisen ovulaation ja raskaustestin välillä on alle 2 viikkoa. Silloinhan ei vielä näe raskautta testeillä. Voit siis hyvinkin olla raskaana, kuten kaverinikin oli. Nyt kannattaa siis odottaa siihen että (yli) kaksi viikkoa on kulunut ja tehdä testi uudelleen. E-pillereitä ei kannattaisi nyt syödä jos on pienikin mahdollisuus että haluat pitää lapsen... Ja muutenkaan en tiedä pitääkö pillereiden rytmiä jotenkin muuttaa abortin jälkeen.

Äänestä

Kiitos vastauksistanne. Ikävä kyllä rahatilanne on juuri nyt niin heikko (P.A opiskelija) että raskaustestin ostamiseen ei ole mahdollisuutta joten pitää yrittää jotain kautta pääst jollekin toiselle terveydenhoitajalle tai lääkärille joka laittaisi lähetteen testiin. Tuolle samalle terkalle en ainakaan mene! Toivon ja rukoilen, että en olisi raskaana. Sinäänsä hankalaa koska en haluaisi mitään muuta enempää kuin lasta, mutta tiedän ettei vielä ole mahdollisuuksia lapsesta huolehtia. Pitää nyt toivoa ja katsoa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö87 kirjoitti:

Mielipiteitä kiitos!

Viimeiset kuukautiseni olivat välillä 14.8-17.8. Syön e-pillereitä ja unohdin ottaa pillerin 28.8 ja seuraavan päivän pilleri oli 14h myöhässä. Olin yhdynnässä 30.8 Emme käyttäneet kondomia tai muuta ehkäisyä. Mies ei lauennut sisääni, mutta tiedän kyllä että yksikin "karannut" siittiö riittää.. Aloitin taukoviikon 3.9 ja normaalisti kuukautiseni alkavat kahden päivän kuluttua, eli niiden olisi kuulunut alkaa 5. tai 6.8. Kuukautisia ei kuulunut ja kävin terveydenhoitajalla 7.9 Hän antoi lähetteen raskaustestiin seuraavana aamuna ja kävin testissä. Minulta otettiin samantien klamydiatesti Soitin iltapäivällä raskaustestin tuloksen ja tulos oli negatiivinen. Minua pyydettiin kuitenkin käymään uudestaan terveydenhoitajalla jotta selvitettäisiin miksi kuukautisia ei kuulu. Kuukautiset(?) alkoivat samana iltana. Vuoto oli kuitenkin Todella vähäistä, yksi pikkuhousunsuoja olisi riittänyt aivan hyvin koko kuukautisten ajan. Vuotoa ei ollut enää lainkaan seuraavana iltana.

Menin seuraavana päivänä (9.8) terveydenhoitajalle ja kerroin tilanteen. Terveydenhoitaja oli eri kuin viimekerralla käydessä. Hän kohteli minua, kuin olisi vain halunnut mahdollisimman nopeasti ulos huoneesta. Käski odottaa seuraavia kuukautisia ja katsoa ovatko ne normaalit. Ei ottanut kuullakseen, kun selitin etten ollut laihduttanut, stressaantunut ja että pillerit olivat jo 9kk ajan sopineet minulle aivan loistavasti. Lopulta totesi, että minulla saattaa olla jokin sukupuolitauti tai että saatan olla raskaana ja käski tulla uudestaan jos kuukautisia ei ensi kuussa kuulu. Tämän jälkeen hän käveli ovelle ja avasi oven siihen tyyliin että keskustelu on nyt päättynyt. Poistuin paikalta ja mieleeni jäi monia kysykyksiä.

Mitkä sukupuoli taudit aiheuttavat kuukautisten poisjääntiä? Miten voisin olla raskaana jos testi näyttää negatiivistä?! Onko mahdollista, että raskaus ei vielä näkynyt testissä? Milloin voisin yrittää uudestaan? Jos kuitenkin olen raskaana ja odotan seuraavia kuukautisia ja niitä ei kuulu niin olen jo ties kuinkamonenella viikolla raskaana. Kuinka pitkään abortin voi tehdä? Voinko syödä e-pillereitä? Onko mitään oireita näin pian? Minulla tosiaankin noi kuukautiset jäi pois, sitten on ollut alavatsa välillä hieman kipeänä, paikkoja muutenkin särkee ja mielialat heittelehtii kuin kuukautisten alussa. Välillä oksettaa. Mutta nuohan voivat johtua mistä tahansa.. Eihän yhdynnästäkään ole vielä aivan kahta viikkoa.

Olkaa kilttejä ja vastatkaa, jos pystytte. Tämä koko tilanne pelottaa.. Jopa tuo sukupuolitauti tuntuu mukavalta vaihtoehdolta! :'(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu