Hautala esti rikosilmoituksen Greenpeace-aktivisteista!!

IL: Hautala esti rikosilmoituksen Greenpeace-aktivisteista

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/544899/IL Hautala esti rikosilmoituksen Greenpeaceaktivisteista

Eiköhän se ole tullut aika antaa tuollekkin hörhölle kenkää!
26172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

täysin epäpätevä idunsyöjä..

Äänestä

Hautala on hieman kaksinaamainen. Ihme, että saa jatkaa hääräilyään kerta toisensa jälkeen.

Äänestä

Eli nyt sitten ketä tahansa voi mennä kenen laivaan haluaa ilman että saa syytteitä? Onhan tästä nyt sitten ennakkotapaus jolloin ketään muutakaan ei voi syyttää.

Ei ei tällaisia ministereitä voi olla missään, virka virheestä syytteeseen.

Äänestä

Hautala itse, valtionohjauksesta vastaavana ministerinä on selitellyt ettei yhtiöiden operatiivisiin päätöksiin voi puuttua. Silloin kun yhtiöissä on johdon toimesta jaettu miljoonapalkkioita epäpätevän johdon omiin taskuihin, kun samaan aikaan työntekijöitä irtisanotaan ja ulkoistetaan. Työtä siirretään suomalaiselta työntekijältä ulkomaisille palkanpolkijafirmoille aina Intiaan asti. Ja Hautalahan siis selittelee, ettei yhtiöiden operatiiviseen toimintaan voi puuttua.

Kuitenkin kun yhtiöitä vastaan tehdään selkeästi RIKOLLISTA toimintaa. Sabotaasia ja merirosvoukseksi luokiteltavaa laivojen valtaamista, ja yhtiön johto haluaa tehdä vahingontekijöistä rikosilmoituksen..

Niin Hautala yllättäen puuttuukin yhtiön operatiiviseen toimintaan, ja pakottaa olemaan tekemättä rikosilmoitusta rikollisesta toiminnasta. Koska Hautalan KAVERIT ovat rikollisesti riehumassa.

Tämä asia on niin vakava, selkeä esimerkki KORRUPTIOSTA, ettei Hautalan erottaminen riitä. Mikäli suomi olisi oikeusvaltio, niin terroristien pussiin pelaavalle korruptoituneelle ministeritason rikolliselle langetettaisiin useiden vuosien ehdoton vankeusrangaistus.

Tuskin kuitenkaan langetetaan, koska maan tapa, hyväveliverkko. Eikä korppi korpin silmää...

Äänestä
  • Aivan niin.Kataisen aika toimia ja Hautala vaihdettava rehelliseen henkilöön, jos niitä vihreillä on.

    Äänestä

Hautala on sekaantunut toistuvasti rikolliseen toimintaan. Tämä on täysin linjassa rouvan aiemman toiminnan kanssa.
Kuvottavaa puuhastelua. Ällöttää tämän epäpätevän ämmän naaman näkeminenkin!

Äänestä

Luulin että kaikki mahdollinen on jo nähty ministerien toiminnassa. Arvio oli väärä.

Äänestä

Hieno teko ministeri Hautalalta, säästy miljoonia veronmaksajien varoja.

Äänestä
  • Lopetetaan koko oikeuslaitos tarpeettomana niin säästyy vielä lisää.

    Äänestä

Hautala toimii koko ajan suuren enemmistön mielipiteitten vastaisesti. Eikö se olisi riittävä syy hänen poistamiseen ministerin paikalta.
Ministerin ei pitäisi missään olosuhteissa suosia rikollisuutta, siitä pitäisi lähteä.

Äänestä

TAAS upea suoritus Heidiltä!

Säästi aikanaan verovirastonkin resursseja maksamalla mattana hanskaan remppamiehille.

Äänestä
  • Sitten vielä ilkeevät nämä hyysärit ihmetellä miksi Suomen kansa ei kunnioita ministereitä Suomessa. Itse ovat etunenässä turvaamassa Suomen rikoslakien vastaista toimintaa. Ulos tuo akka ja pian ministerin pallilta. Ruotsissa sentään jo TV luvan maksamatta jättämisen vuoksi älyää ministeri erota jos muistatte? Olisko syytä ottaa oppia tässä asiassa Ruotsin ministerien omantunnon rikkeettömyydestä kysyn vaan?

    Äänestä

ministerin puvussa.

Äänestä
  • Eiköhän jo ala totuus valjeta mitä asioita nämä vihreä todellisuudessa ajavat?
    Ei ihme, että Suomessa oikein halutaan päästä vankilaan hyysättäväksi.

    Äänestä

Suomessa kyllä eduskunnan puhemies pitää "tiukan" puhuttelun kansanedustajalle , kun tämän tuttava tekee lehtereillä "natsitervehdyksen" , mutta täysin hiljaa ollaan kun ministeri töppää uutisessa mainitulla tavalla , on tämä suomi oikea hölmölä , ja taitavat äänestäjät olla niitä hölmöjä , kun tuollaista paaskasakkia sinne äänestävät.

Äänestä
  • Seuraavissa vaaleissa on päästävä eroon näistä Suomen tuhoojista. Äänestäkää oikein.

    Äänestä

Eihän äänestäjät olekkaan äänestäneet vihreitä kun äänten määrää lasketaan, Siksi ihmettelenkin että miksi toistuvasti ovat silti hallituksessa? Pitäisi olla saksan malli että jos ei ylitä 5% äänikynnystä niin eivät voi olla hallituksessa eli Rkp ja Kristillisdemokraateilla ei olisi mitään asiaa olla hallituksessa.

Äänestä
  • Sitäpä vaan vaatimaan Suomeenkin loppuisi noin vähemmistöjen pillin mukaan tanssiminen.

    Äänestä

Hautala hyppii koko ajan yli aidan ja toimii kansalaisten moraalin vastaisesti.
Tämä pitäisi estää nopeasti ja erottaa hänet ministerin paikalta. Kyllä hän on saanut jo liikaakin säälipisteitä, joiden turvin hänet kaiketi valittiin tehtävään.
Onhan meillä tuhansittain ihmisia vailla työpaikkaa, miksi epäkelvolle ihmiselle annettiin työpaikka säälistä. Kaikille ei voida niin tehdä, joiten tämä on suurta epäoikeudenmukaisuutta kansalaisia kohtaan.

Äänestä
  • Käykääpä nappaamassa äänenne ILtlehden äänesykseen oletteko tyytyväisiä Hautalan toimintaan. Jo vajaassa tunnissa tuli yli tuhat ääntä suhteessa tyytyväisiä
    5 % ja EI tyytyväisiä. 95 %.

    Äänestä

Hyvin on selvä kansan tuomio Hautalalle nyt parissa tunnissa ääniä 6486 ääntä.
Yli 4230 ääntä lisää pompsahti Ei tyytyväisiä Hautalaan.

Äänestä

Vhreät luulee olevansa lain yläpuolella.

Äänestä
  • Hyvin on selvä mitä kansa ajattelee Hautalasta muutamassa tunnissa jo 9200 ei tyytyväisiä Hautalaan.

    Äänestä

Vihreät ovat Suomen "viides kolonna". Mikään muu ryhmä ei tuhoa Suomea yhtä systemaattisesti ja päämäärätietoisesti.

Äänestä

Silti jatkaa ministerinä :) Suomen demokratiaa, sama kuin se että vähemmistö puolueet joita ihmiset ei äänestä niin ovat hallituksessa? Suomen demokratiaa sekin.
Aina sanotaan että kansa on hallituksensa ansainnut? Ei muuten olla kun pien puolueita ei hallitukseen olla äänestetty eikä sinne haluttu, silti ne siellä vaan on????? Vai onko kokoomus pettänyt äänestäjät....

Äänestä

Johan se Kattainenkin heräsi " Ruususen unestaan" Fantastista. Onkohan siinä mitään tolkkua sanomaan Hautalalle tuossa on viisi hirttä poikki jota sopii mennä siitä ulos hallituksesta.
Ääniä jo 10097 suhteessa 5 % ja 95 % ei tyytyväisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois vaan kirjoitti:

IL: Hautala esti rikosilmoituksen Greenpeace-aktivisteista

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/544899/IL Hautala esti rikosilmoituksen Greenpeaceaktivisteista

Eiköhän se ole tullut aika antaa tuollekkin hörhölle kenkää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu