Vallankumous jota voi seurata netistä!

o.w1

Vietnamin sota oli ensimmäinen ns. tv-sota ja nyt on menossa ensimmäinen tv:n/netin kautta seurattava vallankumous, josta länsimedia taidokkaasti vaikenee. Venezuelalaiset tunkivat maanantaina kaduille osoittamaan tukensa vasemmistopresidentti Hugo Chavezin historialliselle viimeiselle voitolle lokakuun 7. päivän presidentinvaaleissa 2013.

Samana iltana Chavezin seuraaja Nicolas Maduro piti puheen, jossa kertoi että maa rupeaa siirtymään Chavezin hallinnon suunnitelmien mukaisesti bolivarisesssa vallankumouksessa seuraavaan vaiheeseen; siirtyminen kapitalismista sosialismiin on 2013-19 kauden selkeä tavoite.Siirtymisellä on myös selkeä kansan enemmistön tuki, sillä Chavezin nk. sosialismi ohjelma sai kansan selkeän tuen, yli 56% ja yli 8 miljoonan äänestäjän tuen. Seuraavat vaalit ovat edessä 8.12.

Suosittelen kaikkia suomalaisia seuraamaan tätä historian ensimmäistä tv-vallankumousta. Kotimainen media siitä vaikenee, mutta netti on pullollaan mahdollisuuksia. Englannin kielellä pystyy seuraamaan , mutta espanjankielen osaaminen avaa portit vallankumoukseen keskiöön esim Telesur-tv kanavan kautta.
On surullista, että Suomessa ollaan vaivuttu apatiaan, ja vaikka kapitalismista nykyisellä muodolla ei pidetä, vaihtoehtoja ei käytännössä ole. Sosialismi on ainoa, mutta Euroopassa reaalisosialismi on valitettavasti pilannut puhtaan sosialismin nimellä rakennettavan vaihtoehdon tai jopa edes ajattelun että voisi olla muuta kuin kapitalismi.
Latinalaisessa Amerikassa tämä on mahdollista, ja Venezuela kulkee nyt kovaa kyytiä kohti uutta.

http://venezuelanalysis.com/ (engl)
http://www.avn.info.ve/english (engl)
http://www.avn.info.ve/ (esp)
http://www.vtv.gob.ve/ (esp., mahdollisuus katsoa VNZ:n Ylen kanavaa (En vivo)
http://www.telesurtv.net/ (mantereen suurin uutiskanava, CNN:n kilpailija, suora lähetyksen seuranta mahdollinen, El Canal>En Vivo kautta pääsee katsomaan ohjelmaa )

11

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Telepirkko

      Mielenkiintoinen kommentti ja linkit!

      • Faktoja

        Venetsuelassa yritetään pitää asiat niin että talous on ihmisiä varten. Vihamielinen, ulkomaiden ja uuryhtiöiden rahoittama oppositio yrittää kammeta, sekä saartaa maata taloudellisesti.

        Samaa mihin mm. Hitler sai tottua kun "puuhasi liikaa" kansalaisten etujen parissa.


    • Tappi0

      Ei kestä kauan tällanen meno. Eikös Chilessäkin pistetty jenkkien toimesta 70-luvulla presidentille kuula kalloon, kun rupesi kansallistamaan pankkeja ja suuryrityksiä. Sen verran vahva asema suuryrityksillä ja USA:n sätkynukeilla ettei yksinkertaisesti onnistu.

      • Tottakai..

        Saattaa onnistuakin. Se on neuvottelukysymys. Gaddafi ei neuvotelut tarpeeksi, ja siksi suuryhtiöt kuten Nestle , killercoke.org, Pepsi ja Veolia ovat haaskalla, ryöstämässä Libyan valtavia pohjavesi-esiintymiä kansainväliseen myyntiin.


      • dfhgfgdhjgjfdhjk
        Tottakai.. kirjoitti:

        Saattaa onnistuakin. Se on neuvottelukysymys. Gaddafi ei neuvotelut tarpeeksi, ja siksi suuryhtiöt kuten Nestle , killercoke.org, Pepsi ja Veolia ovat haaskalla, ryöstämässä Libyan valtavia pohjavesi-esiintymiä kansainväliseen myyntiin.

        Gaddafi yritti saada muutkin Afrikan maat luopumaan dollarista maksuvaluuttanaan ja vaatimaan sen sijaan kultana raaka-aineidensa myyntihinnan. Gaddafi yritettiin maksaa totelevaiseksi, mutta se ei onnistunut. Kuunnelkaa John Perkinsiä, joka kirjoitti kirjan 'Confessions of an Economic Hit Man' - hän teki tuota korruptoimista työkseen Iranissa, Equadorissa, Panamassa ja muualla. Saddam oli CIA:n palkkalistoilla ja salamurhasi Iranin demokraattisesti valitun presidentin CIA:n käskystä. Siksi hän osasi välttää itseensä kohdistuvat salamurhayritykset, ja USA:lla ei "ollut muuta mahdollisuutta" kuin lähettää sotajoukkonsa maahan.


    • UNYK

      Ei suomalaisia kiinnosta että voisi olla muuta kuin näitä Kataisen ja Soinin päättömiä esiintymisiä ja markkinavoimien paapomista. Mitä nyt siinä välissä suomalaiset oireilee; ammuta läheisiä, vieraita ja itsemurhia. Venezuelassa tyytyväisyys YK:n tuoreen tutkimuksen mukaan noussut ihan Etelä-Amerikan kärkikastiin.
      Suomessa kumarretaan vain ja ainoastaan talouden tarpeita kun talous voisi olla vain työvälinen onnellisuuteen eiä kuten nyt ihmiset ovat taloutta varten.

    • loiri4

      Se miksi etelä-amerikan demokraattinen sosialistivallankumous ei näy länsimediassa johtuu ihan siitä, että se ei palvelue USA:n etuja taloudellisesti eikä geopoliittisesti. Esim. Venezuelassa USA joutui perääntymään suuryrityksineen kun maan öljyvarallisuus kansallistettiin omalle valtion öljy-yhtiölle. Kapitalisti ei unohda tätä koskaan ja kapitalistin kosto on hirmuinen. Aivan kuin Kuubassa joka kärsinyt USA:n kauppasaarrosta kohta 60 vuotta.

    • Carl05

      Kaikki suomalaiset ovat nykyisin ostettu kapitalisteiksi. On kulutusluotoilla, asuntolainoilla ja ns. kannustavilla palkkamalleilla ostettu hiljaisiksi ahertamaan suuren rahan puolesta joita ei ikinä itse näe.

    • MULKUKKA

      Minä ainakin oon kommunisti niinkuin oli isäni,työkyvyttömyyseläkkeelle jäätyäni muutin Viroon jossa asun maaseudulla noin 400e kuussa elämiseen, mutta olen Suomen kansalainen ja hyödynnän kaikki sen palvelut jotka saan. Haistakoon paskan KATAISET ja SOINIT

      • Haloo?!

        Kataiset ovat nyt toteuttamassa Leninin suunnitelmia joita Lenin toteutti sata vuotta sitten. Historia toistuu kun YK:n Agenda 21 toteutetaan EU-maissa.


    • katseltua

      Ukrainassa on meneillään VALLANKUMOUS. Meille on opetettu että vallankumoukset ovat oikeita vain jos ne siirtävät valtion oikeistohallinnosta vasemmalle tai kommunismiin.

      Ukrainan vallankumous on oikea.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3333
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1369
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      63
      817
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      697
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      666
    Aihe