Ihmetelkää ja siunailkaa sitä kun valtionyhtion johtajille, virkamiehille ja poliitikoille maksetaan kymmenien tuhansien kuukausipalkkoja ja sikaisoja eläkkeitä verorahoista ja niitä on paljon. Työttömiä saa suhteessa tuohon roistosakkiin olla muutama miljoona. Plus typerään pellearmeijaan ja kehitysapuun muutamia kymmeniä miljaardeja.
hei apinat
hai le se las
489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihmiset on sen verran aivopestyjä, että ei ne osaa muuta kuin syyllistää köyhiä ja jumaloida rahan valtaa.
Kyllä osaavat ja pätevät kuuluu palkita kunnolla, mutta miksi palkitaan osaamattomat ja muutenkin laiskat vätykset. Eduskunta == suojatyöpaikka, josta hyväväli kerho järkkää "jäähdyttely" työn. Viimeisin junasta lähtenyt Vanhanen saa parempaa liksaa kun koskaan tekemättä mitään. Eduskunnan ns. eläkeke tulee tietty mukaan. Miksi?? Va-va-a-a-anhanen suisti suomen alamäkeen, jota Jykä jatkaa onnistuneesti. Hyppääkö Jykä junasta ens vuodella kivaan "jäähdyttelyyn" vaikkapa olemassa olemattomaan virastoon johtajaksi tupla liksalla?
Eduskunnan on moni jättänyt, kun on LAUDAT kateissa ja alkaa polttaa. Auttava veli soittaa ja hoitaa uuden kivan kliffan homman tilalle ja pyyhkii pahat muistot villasella.
Omaa lukua on Nalle W. joka sai VERORAHAA itselleen, pitäen pankkia pystyssä ja se oli kyylemmä parempi ratkasu, kun kaataa pankki. Nalle on ammatti bisnes mies, joka tienaa enemmän laillisilla keinoilla, kun kukaan toinen suomessa. EI LAHJOTA KERÄYKSIIN, ellei pinssin ostoa kuvata telkkuun. Ahne jamppa se on. Kohta sen terveys pettää ja sitten aduskunnasta juoksee porukat kattomassa. Naurettavaa.
EU on tuhonnut maatalouden suomesta, mutta EI SUOMI OLE PANNUT HANTTIIN, kun nynnyt päättäjät ei uskalla. Monet tilat kasvaa horsmaa, kun alas (yli) ajo on tehty. EU järjestälmä vaatii PEPEREITA, kun ennen hoidettiin eläimiä. Kooditon elän MIN 2 korva läppää, josta toinen puuttuu on ISOMPI ONGELMA, kun HOME KOULUT. Lapset saa pysyviä vaivoja, niin EUn herrat tulee tarkistamaan kadonnutta korva lappua ja jos löytää toisenkin elikon, millä sama VIKA tulee laskua.
Suuri SINÄ KÖYHÄ olet tämän saannut aikaan, löhöömällä kotona ja välttämälä äänestystä. Jos EI TIEDÄ keä äänestät, niin olet ääliö. Siihen lappuun PIIRRETÄÄN kuva ja se välitään josta parhaat pulinat. Ääniähän ei lasketa suomessakaan... vain se määrä joka käy arpajaisissa.
NIINKÖ ?
"Ihmetelkää ja siunailkaa sitä kun valtionyhtion johtajille, virkamiehille ja poliitikoille maksetaan kymmenien tuhansien kuukausipalkkoja ja sikaisoja eläkkeitä verorahoista ja niitä on paljon. "
Ja eikös ole kummaa että työttömien 9-euron pakkotyöt yhtäällä ja taivaisiin kohonneet palkat ja eläkkeet eräille toisaalla ilmaantuivat kuin sattumoisin juuri samoihin aikoihin?
Yksi Lilius-Vuorio luokan eläkerohmu, maksaa semmoiset 40 000 - 60 000 euroa kuussa, jää eläkkelle muutaman työvuoden jälkeen alle 60 vuotiaana, elää eläkkeellään 30 vuotta, tulee helvetin kalliiksi. Ja jos ja kun se sitten kupsahtaa niin sen viimevuosien elämänsulostuttajalle eli jollekkin silikonibimbolle pitää maksaa vielä jopa puolivuosisataa helvetin isoa leskeneläkettä.
No, otamme 100 - 200 palkattomia pakkotöitä tekevää piruparkaa - piruparkaa jotka eivät saa työnteostaan palkkaa ja joille ei työnteko kartuta eläketurvaa ja otamme yhden Lilius-Vuorio-luokan eläke- ja etuusrohmun samaan nippuun ja laskemme mikä onkaan tuon nipun keskimääräinen eläke, ja hyvänen aika sentään - sehän on ihan kohtuullinen vain ehkä noin 1000 euroa kuussa, mitään eläkepommia ei noista kansakunnan hyvistä veljistä hyvimpien kuormasta yli oman osansa kähminnästä eli Lilius-Vuorio-luokan ybereläkkeistä synny eikä pommina poksahda, ja maailma pelastuu!