C4-yhteyttäminen: luomisen vai evoluution tulos?

Lehtivihreälliset kasvit käyttävät valoenergiaa fotosynteesissä eli yhteyttämisessä, jossa ne tuottavat hiilidioksidista ja vedestä happea ja glukoosia. Kasveilla on kolme erilaista yhteyttämismekanismia ja ne ovat C3-, C4- ja CAM-yhteyttäminen ja noissa yhteyttämisprosesseissa isotoopit jakautuvat eri tavalla. C4-kasveja on vain noin 3% lajeista, mutta ne tuottavat 30% korjattavasta sadosta. Evoluutioteorian mukaan C4-yhteyttäminen on kehittynyt C3:sta konvergentilla evoluutiolla kymmeniä kertoja eri kehityslinjoille.

Kreationistit tietenkin esittävät, että C4-yhteyttäminen on Jumalan luoma ominaisuus kasveille, joka on olemassa kaikilla kasveilla "nukkuvana". Don Batten on kirjoittanut tästä Creation- julkaisuun aikanaan artikkelin, jossa hän vääristelee todellista tutkimusta. Tutkijat Hibberd ja Quick Cambridgen yliopistosta julkaisivat vuonna 2002 kirjeen Naturelle, jossa he esittelivät tupakkalla ja sellerillä olevan C4-prosessiin vaadittavia ominaisuuksia juurissaan. Tästä he päättelivät ainakin osalla C3-kasveista olevan valmiina C4-prosessiin vaadittavia ominaisuuksia, jotka kuitenkin vaatisivat tiettyjä modifiointeja, jottta tuo voisi kehittyä. Tämän Batten käänsi tarkoittamaan todistetta luomisesta. Batten lisäksi piti konvergenttia evoluutiota äärimmäisen epätodennäköisenä selityksenä tuon kehittymiselle eri kehityslinjoihin.

http://creation.com/c4-photosynthesisevolution-or-design

Geokemiallisista analyyseista fossiileista on päätelty, että C4-yhteyttäminen kehittyi n. 25-35 miljoonaa vuotta sitten. Muutokseen johtaneesta valintapaineesta ei ole täytttä selvyyttä, mutta ilmakehän muuttuneita hiilidioksiditasoja ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia tekijöitä on esitetty. Nyt tutkijat ovat ottaneet askeleen lähemmäksi tuon evoluutioprosessin C3:sta C4:ään selvittämistä.

"Williams assessed the presence or absence of 16 traits known to be important for the C4 pathway in 73 different plants, some using C4 photosynthesis, some using the C3 pathway, and others that seem to use a blend of both C3 and C4. Johnston then developed Bayesian modelling techniques, to produce a model that predicts the steps associated with this highly complex evolutionary process. The model was underpinned by data occupying a 16-dimensional space with 65,536 nodes within that space.

Dr Hibberd said: "What their work reveals provides incredible new insight into a complex evolutionary process and furthermore is essentially positive news for those of us interested in engineering more productive staple food stuffs such as rice. This is because the work shows that there is significant flexibility in the evolutionary paths that plants have used to get from C3 to C4 photosynthesis.

"This finding therefore implies that the engineering effort is not constrained to only one route. This should help scientists to develop crops with significantly improved yields to feed the world. Like the proverbial roads that all lead to Rome, Ben and Iain have shown that there are many routes taken by plants in the evolutionary process towards C4 photosynthesis."

C4-yhteyttäminen on siis voinut syntyä luonnollisesti evoluutioprosessina monia vaihtoehtoisia reittejä, ja tästä syystä sen kehittyminen kymmeniä kertoja itsenäisesti ei olekkaan mikään äärimmäisen epätodennäköinen skenaario, kuten kreationistit ovat esittäneet.

Pääpiirteissään tuo ketju on ollut seuraavanlainen:

"1) gene duplication followed by neofunctionalization; 2) anatomical and ultrastructral changes of leaf architecture to improve the hydraulic systems; 3) establishment of two-celled photorespiratory pump; 4) addition of transport system; 5) co-option of the duplicated genes into C4 pathway and adaptive changes of C4 enzymes."

http://phys.org/news/2013-10-crop-productivity.html

https://www.integratedbreeding.net/evolutionary-transition-c3-c4-photosynthesis-and-route-c4-rice

http://eprints.whiterose.ac.uk/113/1/quickwp1.pdf

Näyttää taas siltä, että evoluutioprosessi olikin jälleen parempi selitys kuin koskaan havaitsematon älykäs suunnittelu.
22341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jos tutkijat löytävät jotain uusia yhteyttämismekanismeja, niin he ovat löytäneet vain uusia Jumalan luomia mekanismeja. Evoluution kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Tieteen avulla voimme nähdä kuinka viisaasti Jumala on luonut kaiken. Fotosynteesi on yksi hyvä esimerkki Jumalan ihmeellsestä suunnittelutyöstä.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Jos tutkijat löytävät jotain uusia yhteyttämismekanismeja, niin he ovat löytäneet vain uusia Jumalan luomia mekanismeja. Evoluution kanssa niillä ei ole mitään tekemistä."

    Sinulle on ilmeisesti kovin tärkeää, että annat mahdollisimman typerän kuvan itsestäsi? C4-prosessi havaittiin 1960-luvulla, ja siitä oli jonkinlainen haju jo 50-luvulla. Nyt tutkijat siis havaitsivat, että C4 yhteyttäminen voi kehittyä C3:sta lukuisia reittejä pitkin. Tietenkin evoluutiolla on tekemistä evoluution kanssa.

    "Tieteen avulla voimme nähdä kuinka viisaasti Jumala on luonut kaiken. Fotosynteesi on yksi hyvä esimerkki Jumalan ihmeellsestä suunnittelutyöstä."

    Saat sinä noin uskoa, mutta totellisuuden kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä. Fotosynteesin evoluutiosta tiedetään jo paljon, ja tutkijat ovat myös löytäneet potentiaalisen siirtymävaiheen, joka johti mahdollisesti syanobakteerien fotosynteesiin syntyyn.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11555857

    Ei sinun oikeastaan tarvitse edes vastata aloituksiini, koska kaikki tietävät jo etukäteen johtopäätöksesi. Perustelujahan sinä et ikinä esitä.

    Äänestä

  • solon1 kirjoitti:

    Evoluutio ei persoona ja siksi sillä ei ole mitään tietoisuutta, järkeä eikä älyä suunnitella mitään fotosynteesiä eikä sen vaatimia prosesseja. Siksi tiedämme 100 %:n varmasti, että fotosynteesi ei ole evoluution seurausta, sisälsipä se mitä mekanismeja tahansa.

    Fotosynteesi voi olla vain nerokkaan suunnittelijan eli Jumalan keksintö ja toteuttama ja on tarkoitettu palvelemaan elämää maapallolla.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    Otetaampa asia vaikka tältä kantilta, että yhdellä ihmisellä on geeni joka aiheuttaa kyrvän kasvamisen päässä ja toisella ihmisellä ei tätä ole,
    se ihminen jolla ei ole tätä ominaisuutta kuolee, mutta se jolla on kyrpä otsassa saa ja sillä on huomattava etu lisääntymisen kannalta,

    eli tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa todennäköisesti maailma tulee olemaan täynnä ihmisiä joilla on kyrpä otsassa ja kun nämä ihmiset joilla ei ole kyrpää otsassa tuskin haluaa olla heidän kanssa tekemisissä ei halua naida niiden kanssa -> ajan myötä tästä kehittyy kaksi eri lajia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_29143 kirjoitti:

    "Evoluutio ei persoona ja siksi sillä ei ole mitään tietoisuutta, järkeä eikä älyä suunnitella mitään fotosynteesiä eikä sen vaatimia prosesseja. Siksi tiedämme 100 %:n varmasti, että fotosynteesi ei ole evoluution seurausta, sisälsipä se mitä mekanismeja tahansa."

    Jatkat vain loputonta jaakopinpainiasi todellisuuden havaintojen ja uskomuksiesi välillä, mutta ei se näytä mihinkään johtavan.

    "Fotosynteesi voi olla vain nerokkaan suunnittelijan eli Jumalan keksintö ja toteuttama ja on tarkoitettu palvelemaan elämää maapallolla."

    Tämäkin on ihan kaunis, mutta samalla melko naiivi kuvitelma.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    Evoluutio ei persoona ja siksi sillä ei ole mitään tietoisuutta, järkeä eikä älyä suunnitella mitään fotosynteesiä eikä sen vaatimia prosesseja. Siksi tiedämme 100 %:n varmasti, että fotosynteesi ei ole evoluution seurausta, sisälsipä se mitä mekanismeja tahansa.

    Fotosynteesi voi olla vain nerokkaan suunnittelijan eli Jumalan keksintö ja toteuttama ja on tarkoitettu palvelemaan elämää maapallolla.

    >Fotosynteesi voi olla vain nerokkaan suunnittelijan eli Jumalan keksintö ja toteuttama ja on tarkoitettu palvelemaan elämää maapallolla.

    Nerokas suunnittelijasi ei todellisuudessa osaa tehdä edes vasemman jalan saapasta. Ihmisen pitää sekin valmistaa, kuten kaikki muukin mikä nostaa meidät ylös niistä maakuopista joissa kreationistit haluaisivat meidän yhä uhrailevan karitsoja Jahvelle.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Tervemenoa tulijärveen! Sinne sinä joudut jos Luojaasi tuolla tavoin pilkkaat!

    Äänestä

  • UPDATE_10000606 kirjoitti:

    Otetaampa asia vaikka tältä kantilta, että yhdellä ihmisellä on geeni joka aiheuttaa kyrvän kasvamisen päässä ja toisella ihmisellä ei tätä ole,
    se ihminen jolla ei ole tätä ominaisuutta kuolee, mutta se jolla on kyrpä otsassa saa ja sillä on huomattava etu lisääntymisen kannalta,

    eli tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa todennäköisesti maailma tulee olemaan täynnä ihmisiä joilla on kyrpä otsassa ja kun nämä ihmiset joilla ei ole kyrpää otsassa tuskin haluaa olla heidän kanssa tekemisissä ei halua naida niiden kanssa -> ajan myötä tästä kehittyy kaksi eri lajia.

    Etkö voisi hokea tuota taikasanaasi vaikka yksin vessassa?

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    Evoluutio ei persoona ja siksi sillä ei ole mitään tietoisuutta, järkeä eikä älyä suunnitella mitään fotosynteesiä eikä sen vaatimia prosesseja. Siksi tiedämme 100 %:n varmasti, että fotosynteesi ei ole evoluution seurausta, sisälsipä se mitä mekanismeja tahansa.

    Fotosynteesi voi olla vain nerokkaan suunnittelijan eli Jumalan keksintö ja toteuttama ja on tarkoitettu palvelemaan elämää maapallolla.

    Maidon happanemisprosessi ei ole persoona eikä sillä ole mitään tietoisuutta, järkeä eikä älyä suunnittella mitään maidon happanemista. Siksi tiedämme 100%:n varmasti ettei maidon happaneminen ole maidon happanemisprosessin seurausta.

    Äänestä

  • Niimpäh, mihin ei voisikaan käyttää GDI selitystä? Harmi vain että tällaiseen väittämään tukeutuminen ei johda yhtään mihinkään. Ihmisen tylsistymiseen lähinnä.

    Äänestä

  • pöyristyttävää kirjoitti:

    Tervemenoa tulijärveen! Sinne sinä joudut jos Luojaasi tuolla tavoin pilkkaat!

    Olet huono pelle.

    Jumalaa ei voi pilkata, mutta te ns. uskovaiset olette äärettömän allergisia sille että _teitä_ pilkataan.

    Äänestä

Aina kun joku kirjoittaa jotain perusteetonta lajien kehittymiseen tai elämän syntyyn liittyvää puppua, hän lisää lauseen loputtomaan valheiden, petosten ja harhaanjohtamisen vyyhteen, jota kreationismiksi kutsutaan.

Äänestä
  • Kumpikaan osapuoli eri tiedä juuri mitään.
    Sinä edustat tyhmyyden perikuvaa.
    Tyhmällä ei ole mitään sanottavaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    piäspääskii kirjoitti:

    Kumpikaan osapuoli eri tiedä juuri mitään.
    Sinä edustat tyhmyyden perikuvaa.
    Tyhmällä ei ole mitään sanottavaa.

    "Kumpikaan osapuoli eri tiedä juuri mitään."

    Turhaan sinä projisoit, sillä evoluutiosta tiedetään todellisuudessa niin paljon, ettei sitä kiistetä enää kuin uskonnollisilla ja ideologisilla perusteilla. Elämän synnystäkin tiedetään koko ajan enemmän ja enemmän, vaikka sitä ei vielä olekkaan kokonaisuudessa selvitetty.

    Äänestä

  • piäspääskii kirjoitti:

    Kumpikaan osapuoli eri tiedä juuri mitään.
    Sinä edustat tyhmyyden perikuvaa.
    Tyhmällä ei ole mitään sanottavaa.

    >Tyhmällä ei ole mitään sanottavaa.

    Niin, eipä sinulla ole koskaan sanottavaa ollut etkä yhteenkään kysymykseen ole ikinä asiallisesti vastannut.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    >Tyhmällä ei ole mitään sanottavaa.

    Niin, eipä sinulla ole koskaan sanottavaa ollut etkä yhteenkään kysymykseen ole ikinä asiallisesti vastannut.

    Kaippa on ollut sanottavaa kun joka toinen viesti poistetaan!
    Tuosta yläpuoleltakin yksi on poistettu.
    Eipä juuri viitsi tarkemmin asioihin ottaa kantaa kun se takaa nopean poiston .

    Äänestä

  • piäspääskii kirjoitti:

    Kaippa on ollut sanottavaa kun joka toinen viesti poistetaan!
    Tuosta yläpuoleltakin yksi on poistettu.
    Eipä juuri viitsi tarkemmin asioihin ottaa kantaa kun se takaa nopean poiston .

    Niinpä. Jos ei ole mitään sanottavaa yhteenkään puheena olleeseen asiaan, on ehkä syytä pysyä enempi telkkarin ääressä muiden sairaseläkeläisten tapaan.

    Luonnollisesti olen minäkin poistattanut joitakin pahimpia typeryyksiäsi. Sis kuukausien mittaan.

    Äänestä

C-4:sen lisäksi myös Semtex on tuotettu evoluutiohypoteesin avulla.

Äänestä

xxxxxx C4-yhteyttäminen on siis voinut syntyä luonnollisesti evoluutioprosessina monia vaihtoehtoisia reittejä, ja tästä syystä sen kehittyminen kymmeniä kertoja itsenäisesti ei olekkaan mikään äärimmäisen epätodennäköinen skenaario, kuten kreationistit ovat esittäneet xxxxxx

Koska evoluutio ei ole persoona, sillä ei ole älyä, viisautta, järkeä, eikä kykyä luoda mitään C4-yhteyttämistä minkään prosessin kautta. Evoluutio ei tiedä, miään mistään yhteyttämisestä.
Koko fotosynteesi on nerokas järjestelmä ja voi syntyä vain älykkään persoonan ja suunnittelun tuloksena. Fotosynteesi onkin vahva todiste Jumalan olemassaolosta.

Äänestä

"C4-kasveja+on+vain+noin+3%+lajeista,+mutta+ne+tuottavat+30%+korjattavasta+sadosta."Tuotantomäärät+voivat+muuttua,+mikäli+tämä+uutinen+pitää+paikkansa:https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.356361Tutkijat+Yhdysvalloissa+ovat+onnistuneet+geenimuuntelulla+tehostamaan+tupakkakasvin+biomassaa+jopa+40+prosentilla+parantamalla+yhteyttämisen+tehokkuutta,+kertoo+Tekniikan+Maailma.Samaa+menetelmää+kuin+tupakkakasveihin+voisi+olla+mahdollista+käyttää+myös+ruuaksi+käytettävien+kasvien+satojen+parantamiseen.

Äänestä
  • Yhä kamalammalta tuntuu geenitekniikoita kohtaan tunnettu lähinnä uskonnollinen pelko. Ihminen raiskaa koko maapallon ja suurin ihmisen aiheuttama ekokatastrofi ovat pellot (mukaanlukien monokulttuuriset puuistutukset kuten öljypalmu).

    Tehokkaammin yhteyttävät GMO-kasvit merkitsisivät parempaa satoa ja pienempää peltopinta-alaa. Esimerkiksi tarve raivata Brasilian sademetsiä soijapelloiksi (kuten kristitty presidentti haluaa) vähenisi.

    Kun faktat korvataan uskomuksilla niin aina seuraa kärsimystä ja vahinkoa.

    Äänestä

  • Juu, geenitekniikkaa on syytä käyttää ihmiskunnan ja maapallon hyväksi. Uudehkon menetelmän käytössä pitää tietysti edetä harkiten ja hieman varovasti. Asiasta kirjoitettiin jo vuonna 2007 näin:

    https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/1074224092/Muuntogeenisista kasveista hyotyvat kaikki

    !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

solon1 kirjoitti:

Lehtivihreälliset kasvit käyttävät valoenergiaa fotosynteesissä eli yhteyttämisessä, jossa ne tuottavat hiilidioksidista ja vedestä happea ja glukoosia. Kasveilla on kolme erilaista yhteyttämismekanismia ja ne ovat C3-, C4- ja CAM-yhteyttäminen ja noissa yhteyttämisprosesseissa isotoopit jakautuvat eri tavalla. C4-kasveja on vain noin 3% lajeista, mutta ne tuottavat 30% korjattavasta sadosta. Evoluutioteorian mukaan C4-yhteyttäminen on kehittynyt C3:sta konvergentilla evoluutiolla kymmeniä kertoja eri kehityslinjoille.

Kreationistit tietenkin esittävät, että C4-yhteyttäminen on Jumalan luoma ominaisuus kasveille, joka on olemassa kaikilla kasveilla "nukkuvana". Don Batten on kirjoittanut tästä Creation- julkaisuun aikanaan artikkelin, jossa hän vääristelee todellista tutkimusta. Tutkijat Hibberd ja Quick Cambridgen yliopistosta julkaisivat vuonna 2002 kirjeen Naturelle, jossa he esittelivät tupakkalla ja sellerillä olevan C4-prosessiin vaadittavia ominaisuuksia juurissaan. Tästä he päättelivät ainakin osalla C3-kasveista olevan valmiina C4-prosessiin vaadittavia ominaisuuksia, jotka kuitenkin vaatisivat tiettyjä modifiointeja, jottta tuo voisi kehittyä. Tämän Batten käänsi tarkoittamaan todistetta luomisesta. Batten lisäksi piti konvergenttia evoluutiota äärimmäisen epätodennäköisenä selityksenä tuon kehittymiselle eri kehityslinjoihin.

http://creation.com/c4-photosynthesisevolution-or-design

Geokemiallisista analyyseista fossiileista on päätelty, että C4-yhteyttäminen kehittyi n. 25-35 miljoonaa vuotta sitten. Muutokseen johtaneesta valintapaineesta ei ole täytttä selvyyttä, mutta ilmakehän muuttuneita hiilidioksiditasoja ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia tekijöitä on esitetty. Nyt tutkijat ovat ottaneet askeleen lähemmäksi tuon evoluutioprosessin C3:sta C4:ään selvittämistä.

"Williams assessed the presence or absence of 16 traits known to be important for the C4 pathway in 73 different plants, some using C4 photosynthesis, some using the C3 pathway, and others that seem to use a blend of both C3 and C4. Johnston then developed Bayesian modelling techniques, to produce a model that predicts the steps associated with this highly complex evolutionary process. The model was underpinned by data occupying a 16-dimensional space with 65,536 nodes within that space.

Dr Hibberd said: "What their work reveals provides incredible new insight into a complex evolutionary process and furthermore is essentially positive news for those of us interested in engineering more productive staple food stuffs such as rice. This is because the work shows that there is significant flexibility in the evolutionary paths that plants have used to get from C3 to C4 photosynthesis.

"This finding therefore implies that the engineering effort is not constrained to only one route. This should help scientists to develop crops with significantly improved yields to feed the world. Like the proverbial roads that all lead to Rome, Ben and Iain have shown that there are many routes taken by plants in the evolutionary process towards C4 photosynthesis."

C4-yhteyttäminen on siis voinut syntyä luonnollisesti evoluutioprosessina monia vaihtoehtoisia reittejä, ja tästä syystä sen kehittyminen kymmeniä kertoja itsenäisesti ei olekkaan mikään äärimmäisen epätodennäköinen skenaario, kuten kreationistit ovat esittäneet.

Pääpiirteissään tuo ketju on ollut seuraavanlainen:

"1) gene duplication followed by neofunctionalization; 2) anatomical and ultrastructral changes of leaf architecture to improve the hydraulic systems; 3) establishment of two-celled photorespiratory pump; 4) addition of transport system; 5) co-option of the duplicated genes into C4 pathway and adaptive changes of C4 enzymes."

http://phys.org/news/2013-10-crop-productivity.html

https://www.integratedbreeding.net/evolutionary-transition-c3-c4-photosynthesis-and-route-c4-rice

http://eprints.whiterose.ac.uk/113/1/quickwp1.pdf

Näyttää taas siltä, että evoluutioprosessi olikin jälleen parempi selitys kuin koskaan havaitsematon älykäs suunnittelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu