Vastaus sinulle nimimerkki "k1li"

1) Monen kristityn kanssa keskustelu lienee seinälle puhumisen kaltaista, koska olemme epätäydellisiä olentoja. Kukaan todellinen kristitty ei voi väittää olevansa täydellinen tai hyvä ihminen. Toisekseen todellistenkin kristittyjen seassa on elänyt alusta alkaen vain itseään kristityiksi kutsuvia. Ulkopuolisten silmissä he ovat epäilemättä näyttäneet (todellisuuden vastaisesti) aidoilta Jumalan palvelijoilta. Ymmärrän kuinka ulkopuolisen lieneekin vaikea ottaa kristinuskoa todesta, kun uskonnon kannattajat näyttävät itse jakautuneen keskenään riiteleviin ja jopa toisiaan vastaan sotiviin ryhmittymiin. Tälläistä kaksinaamaisuutta ei kuitenkaan kestä loputtomiin. Aito vehnä ja rikkavilja saavat kasvaa yhdessä tuomion päivään saakka, mutta ajan päättyessä tapahtuu lopulta erottelu.

2) Olet käsittänyt aivan oikein uskon perustuvan Raamattuun. Vaikka mukaan voi astua monesti yliluonnollistakin on Raamattu silti se meidän alkuperäinen lähdeteos. En seuraa valtaväestön yleistä mielipidettä, vaan tutkin Raamatusta mikä on Hänen mielensä mukaista ja pyrin muuttumaan itse. Tämä on julamattoman mielestä epäilemättä hullua, myönnän sen. Usko ei ole ihmisjärjen mukaista. Olen kuitenkin huomannut Raamatun kritisoinnin taustalla olevan usein tietämättömyys sen sisällöstä. Pidämme helposti itseämme liian viisaina ja kaikkitietävinä perehtyäksemme Jumalan ilmoitukseen.

3) Oma uskoni ei herännyt Jumalan olemassaolon tai Raamatun paikkansapitävyyden vakuutteluista, vaan siitä mitä Raamattu paljasti ihmisluonnosta. Meissä (siis minussakin) elää sama kapinahenki, jonka tähden vedenpaisumus lähetettiin. Siihen aikaan ihmisen ajatukset ja pyrkimykset olivat kauttaaltaan pahat, väkivalta täytti maan, turmelus vallitsi kaikkialla ja ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa. Uskonsankaritkin (kuten David) epäonnistuivat monta kertaa ja lankesivat jopa karkeisiin synteihin kuten murhaan ja moniavioisuuteen. Itsekin olet varmasti valehdellut, varastanut, ryypännyt, jne. Kertoohan jo esivaltakin (oikeus hallita ja rangaista) siitä kuinka ihminen tarvitsee myös ulkoista pakkoa toimiakseen oikein. Jumalaton ajattelee ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä, vaikka harjoittaa Jumalan tahdon vastaista himokasta elämää. Voimme pettää itseämme ja läheisiämme, muttemme Häntä joka tutkii mielet ja sydämet.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki uskonnot ovat turhia. Riittää kun noudattaa kultaisen säännön ohjetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1+1 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu