Saako kreationismi jalkansa kolujen ovien väliin USA:ssa?

Kreationismia globaalina ilmiönä käsiteltäessä on syytä muistaa, että vaikka Suomessa kreationismi on marginaali-ilmiö, niin USA:ssa asia ei valitettavasti ole näin. Viimeisimpien galluppien mukaan 46% USA:laisista uskoo Jumalan luoneen ihmisen alle 10 000 vuotta sitten ilman evoluutiota.

http://www.gallup.com/poll/155003/Hold-Creationist-View-Human-Origins.aspx

Jos Texasin kreationistit saavat tahtonsa läpi, niin pian kuoluissa ympäri USA:ta saatetaan opettaa kreationismille myönteistä ja evoluutiolle mahdollisesti kriittistä materiaalia.

Texasin osavaltion koululautakunta tekee marraskuussa päätöksen uusien biologian oppikirjojen hyväksymisestä. Toiseksi suurimpana oppikirjoja ostavana osavaltiona Texasin päätöksellä on todennäköisesti suuri merkitys myös muiden osavaltioiden hankintoihin.

Lautakunta koostuu 15 jäsenestä, joista onneksi vähemmistö on kreationisteja, eli noin kolmannes.

"At present, the creationists are a minority on the board, and so would be powerless to prevent acceptance of revised texts that don't allow creationist arguments. "That's the best possible outcome," says Quinn.

But if the texts include positive references to creationism, the board would have to decide whether to accept them or insist the publishers get rid of them in a further revision."

Viime huhtikuussa saatiin positiivinen päätös koskien yleisiä standardeja tieteen opetuksessa, jotka koskisivat kaikkia osavaltioita. Tämä enteilisi hyvää myös tälle nyt käsillä olevalle päätöksenteolle, mutta vasta 7 osavaltiota on ratifioinut nämä standardit ja kreationistit heittävät kapuloita rattaisiin.

"But the new national standards ran into trouble last week when creationists in Kansas sued to block adoption of the standards by the Kansas State Board of Education. The litigants claim that the national standard is unconstitutional on the grounds that teaching evolution promotes a religion – atheism."

Pitää vain toivoa, että järki voittaa ensi kuussa ja oppilaille opetetaan parasta mahdollista saatavissa olevaa tietoa.

http://www.newscientist.com/article/dn24312-texan-creationism-showdown-may-contaminate-textbook.html#.UlZzukCs0ng

8

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylläpä kirjoittaminen on taas vaikeaa.

      kolujen=koulujen

      kuoluissa=kouluissa

    • "But the new national standards ran into trouble last week when creationists in Kansas sued to block adoption of the standards by the Kansas State Board of Education. The litigants claim that the national standard is unconstitutional on the grounds that teaching evolution promotes a religion – atheism."

      Jos tuosta seuraa oikeudenkäynti, saamme jälleen hupia Doverin malliin.

    • tieteenharrastaja

      Jospa USA:n kansalla on halu nostaa EU maailman johtavaksi valtioksi sössimällä talous kongressissa ja osaaminen kouluissa.

      • Sepä Se

        Osaaminen? OSAAMINEN?

        Evoluutiossa ei ole mitään osaamista. Se on valhetta, tarunomainen satufantantasia, ja siksi se voidaan aivan hyvin karsia kouluistamme vaikuttamatta osaamiseen mitenkään.

        Kerrankin edes jotain toivoa sillä puolella maailmaa. Tosin ei tarvi kuin ihmetellä miksi USA:lle on tulossa niin kovat tuomiot, kun ympäripuolella maata evosatuja totuutena opetellaan.


      • Rakkaat palstakretuneitimme ovat usein huomauttaneet, kuinka valtaeliitin saatanallisiin suunnitelmiin kuuluu pitää kansa tyhmänä. Nyt täytyy todeta, että eivät neidit täysin väärässä ole olleet ainakaan jos tarkastellaan Yhdysvaltoja.


      • tieteenharrastaja
        Sepä Se kirjoitti:

        Osaaminen? OSAAMINEN?

        Evoluutiossa ei ole mitään osaamista. Se on valhetta, tarunomainen satufantantasia, ja siksi se voidaan aivan hyvin karsia kouluistamme vaikuttamatta osaamiseen mitenkään.

        Kerrankin edes jotain toivoa sillä puolella maailmaa. Tosin ei tarvi kuin ihmetellä miksi USA:lle on tulossa niin kovat tuomiot, kun ympäripuolella maata evosatuja totuutena opetellaan.

        Osaaminen on aidossa tieteessä. Kreationismi mädättää ensin uskonnon, johon se nojaa ja sitten tieteen, jonka se yrittää pilata. Tietenkin vain, jos se pääsee valtaan, koska tiede on globaalia.


      • Totuudentorvettaja
        Sepä Se kirjoitti:

        Osaaminen? OSAAMINEN?

        Evoluutiossa ei ole mitään osaamista. Se on valhetta, tarunomainen satufantantasia, ja siksi se voidaan aivan hyvin karsia kouluistamme vaikuttamatta osaamiseen mitenkään.

        Kerrankin edes jotain toivoa sillä puolella maailmaa. Tosin ei tarvi kuin ihmetellä miksi USA:lle on tulossa niin kovat tuomiot, kun ympäripuolella maata evosatuja totuutena opetellaan.

        Evoluutio on kaikkien yliopistojen ja asiantuntijoiden yhteinen näkemys siitä, miten lajit ovat kehittyneet. Evoluutioon liittyviä havaintoja ovat tehneet tuhannet tutkijat ympäri maapalloa useilta eri tieteenaloilta. Näyttö evoluution mukaisesta lajien kehittymisestä on erittäin vankka ja monitieteellinen.

        Kreationistit ovat äänekäs, mutta paljon meteliä itsestään pitävä propagandaryhmä, joka pyrkii pilkkaamaan tiedettä, koska heidän uskonnontulkintansa edellyttää maapallon olevan 6000 vuotta vanha maailmankaikkeuden keskipiste. Kreationistit ovat vuosien saatossa jääneet kiinni mittaamattoman monta kertaa totuuden kiertelemisestä ja heidän näkemyksensä edellyttää kuvittelemaan kaikki maailman tiedemiehet ja yliopistot osaksi jotain suurta saatanallista salaliittoa - naurettavaa eikö totta.

        Kreationismin ja evoluution välinen taistelu on lähtökohtaisesti mieletön asia, koska tieteellä/evoluutiolla on kaikki näyttö, kaikki asiantuntijat, yliopistot ja laaja yleinen hyväksyntä puolellaan. Kreationisteilla taas on vain ufo- ja pseudotieteilijät, sekä muutama harva tiedemies, joiden voimakas uskonnollinen hurmos lienee suurin syy siihen, miksi he ovat jossain vaiheessa harhautuneet pois objektiivisuudesta.

        Kreationismiin uskomisen pakollinen lähtökohta on se, että vaikka maailmassa on vaikka sata tuhatta elävää, korkeasti koulutettua ja kokenutta fyysikkoa, joilla on sekä koulutuksellinen, että ammatillinen osaaminen, ei heidän asiantuntemustaan pidä uskoa, vaan ennemmin etsitään joku kirjojen myynnillä itsensä elättävä pseudotieteilijä ja kuunnellaan häntä silmät kiimasta kiiluen. Tuo on yhtä loogista kuin jos kiistäisi lääkärien tietävän mitään tulehduksista tai kirurgin leikkaamisesta, ja kääntyisi ennemmin äidinkielen opettajan puoleen hakiessaan parannusta syöpään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2661
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1462
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      941
    Aihe