Se NOVAparkki tulookin ? Muutimma Lapualle vähänniinku sen peräs vuasi sitte jotta emännyys sais siältä duunii.
Nova Parkki
Saittako selevää
22721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Novaparkin tulolla on ratsastettu jo ainakin kolmien vaalien yli ja edelleen se on tulollaan. Turha luulo.
Ei pidä paikkaansa. Lapualle tulee nopeampi ohikulkutie NOVAparkin tilalle.
Se on tieretty torellisuuressa jo kauan jotta mitään Novaa ei tänne tule. asioota on vaan kaunisteltu,kuten tänäänkin liparehes. Ohan se selevää että kukaan järkevä ei investoi Lapualle mitään kauppakeskuksia. Novan olisi pitänyt tulla jo 15v sitten jos oltaas eres vähääkään voitu kilpaalla ÄÄSjoen kanssa.
no joo, se juttu oli aika epäselevä
Lapuan kaupungin tulisi myydä kyseinen maa-alue rakennusoikeuksineen ja tieliittymineen ruotsalaiselle Ikealle.
Ikea tarvitsee rakennuspaikkoja Suomessa joihin voi rakentaa suurkaupan kesittymän.
Ikea tulee joko Vaasaan tai Seinäjoelle,koska niissä paikoissa on tontit jo olemassa. Asia ratkeaa v.2015 aikana kunhan Ikea on laskenut että kannattaako Pohjanmaan alueelle investoida.
seinäjokiset on markkinointihenkisiä, lapualaiset marakatteja
novaparkin paikalle on suunnitteilla disneyland. Ensi vuoden alussa selviää saako virkiä rahoituksen järjestettyä.
selviää, se rahoitus meinaan. Eikös kaupunginhallitus kokoonnu harva se viikko.
Lapualaaset on pessimistejä. Ette te mitään koskaan saakkaan kun aina heti marajatta että ei tänne kuitenkaan mitääntuu. Näettä kaikes aina negatiivisen puolen, ja marajatta kaikenjoutavista asioosta. Sitten kun joku vähän kirioottaa lapuansanomis jotain positiivista niin se lytätään oikeen kunnolla, ja mustamaalataan heti jottei vaan mitään positiivista kehitystä tänne tulisi. Suurin voimavara lapualaasten ajattelus on se, että ei haluta että joku toinen pääsee hyötymään, jos itte ei pääse. Eli kateellisuus on se voimavara joka täälä jyllää. Sanonta että pohojalaanen kateellisuus on sellaasta että tehrään parempi, ei pirä paikkaansa täällä Lapualla, täkäläinen kateellisuus on ihan jotain muuta, halutaan vain että muilla menis huonosti, jotta oma huonous ei tuntuusi niin huonolta. Täälei pistetä komiemmaksi, vaan tuhotaan ja rikotaan toisten vähätkin positiiviset asiat tai onnistumiset. Täälä ei saa kelläkään mennä hyvin, pitää vain mennä huonosti, niin kuin kaikilla muillakin, tai asiat laitetaan menemään huonosti jos ne menee vähänkään liian hyvin.
Erityysen kateellisia on pohojalaaset naiset.
Siipiveikolla hyvä kirjoitus. Pessimistejä vaan on tämä pieni porukka mikä sekaantuu jokaiseen asiaan tietämättä asiasta juuri mitään.Vanha sanonta pätee tähänkin. TYHJÄT TYNNYRIT KOLISEVAT ENITEN.
Siipiveikolle tiaroksi Son sitä Lapualaasta realismia
Realismi tiellä pitää. Mitä enemmän pieni pullisteloo niin sen enemmän isommat vaan nauraa vieres. Ja vähän niinhän näissäkin erilaasis suuruuden hulluus "hanke" asioos on täällä käyty.
Lapua - kateellisten valtakunta.
http://yle.fi/uutiset/jattimainen_kauppakeskus_noussee_seinajoelle_joulumyyntiin_2016/6883179
Että silleen.
kuinka suuri hyvänsä.
Aika on jo ajanut ohitte isojen kauppakeskuksien.
Kyllä tavallinen tasamaantallaaja löytää sen ruokansa pienemmästäkin putiikista ja huomattavasti vähemmällä ajan kuluttamisella.
Nuan julumetuusta kun lähtöö jotaki ettimään saa varata pual päivää.
Eli nou tänks.
Sinne se kuitenkin tulee. Melkein yhtä suuri kuin Keskinen. Siellä ainakin on aina tupa täynnä.
Ikea tulee tällä tietoa Vaasaan. Tuskin ihan heti tekee toista näin lähelle? Ei ainakaan Lapualle.
Jotain uutta sinne Novaparkin alueelle pitäisi nyt kehittää. Olisiko teollisuushalleja ja sitten kädet ristiin, että onko tulijoita? Onhan niitä, kun vain hinnasta sovitaan. Maakunnassa on paljon yrityksiä jotka toimivat alkeellisissa tiloissa ja etsivät parempia. Helasteelkin tuli Lapualle, kun paikka löytyi.
Lapualta on hyvät yhteydet joka suuntaan. Satamakin aika lähellä.
Lapualla tarvitaan pienteollisuustaloa, josta pienyrittäjät voisivat vuokrata yritykselleen tilaa kohtuu hintaan.
Sjk liigassa jaro myös ei lapua vaan koko lapua pitää yhdistää seinäjoelle
Wincapita ja Nova sulivat.
Vouti vie mersut.
Nyt rakennustyöt aloitettu, kävin katsomassa