Turhautuman Luomiseen.
- Kun Suomi kerran on kansainvälistyvä, ihan jo muidenkin valtioiden hyväksi, tai niiden ihmisten takia, ja se on tasapainoa, ihmisen sisimmästä, hänen mielenä.
Onko kysymyksessä oikeutuksen pyytäminen väkivaltaan?
- Jälleen älyllisyydettömästi.
Onhan mielenterveys-potilas toki jatkuvasti lähteenä, tosin solariksen osalta, ulkoisetta ja ulkopuolisetta, läheisyydenkyvytön, ihan vastaanottaessaan, ja täysin turhaan, hyvinvointia tukemattomasti, valtavat määrät kortisonia.
- Ilman mitään selitystä.
Kts. Albinismi
- Vessu?
- Niin, se mun eri isä, hän joka on töissä tässä Leenalan alueella, ihan poliisissa.
Kts. ihmisen eri arvoistaminen kansantaloudellisesti, mieltymyskö?
Hänellä, tällä persoonallisuus-häiriöisellä tytöllä, ei ole eri isää.
Ja ihan kaikki muutkin Vesa-nimiset, heidän läheiset, ja hänen omaisensa.
-Mutta ihan market-muovikassillisia...tupakkaa, alkoholia, huumeita
Mulla on tällainen ihan kukikas musta paitapusero, tällaisen villapaidan alla, se kortisoni toimii siten, niin hetkellisenä, ja näin maahanmuuttaja-avusteisesti, vain tasapainottavasti, aggressiota pois-sulkevasti. Se kevät-päivä oli ihan samankaltainen.
- "Mihin piiloudun tämän lääke-määrän kanssa?" luin ajatuksissani.
Mieleeni palasi, silloin keväällä 2002 isäni antama palaute, ensiavun henkilöstölle, heidän henkilökunnalleen, joka odotti jo saamaansa lausuntoa, virus-sairauksin eristämisestä, ja omatoimisesta avunhakemisestaan, seksiväkivaltaan. He odottivat myös lausuntoa, ihan näkökantana, tai mielipiteen kaltaisena ilmaisuna, psykiatriasta ja pakkomielteestä, vain eristämiseen, ympärivuorokautiseen hoitoon, sekä sen tarpeeseen, painostavasti, pakkomiellettä esittävien, nopeiden ja hektisten tunteiden luomiseksi.
Ihmisen kiduttaminen on kielletty myös assosiaatio-frustraatiota käyttäen, pitkäaikaisesti, ja sillä kosketteleminen vain täysin häijyssä oraallisessa, suullisen väkivallan tilassa, on käytöshäiriö, josta naisen, tai naisten ei tarvitse tuettua työllistämistä, tuettua työllisyyttä, tai tukea työllistymistään. Hypnoosittomuuden käyttäminen omaneduntavoittelemiseen, turvallisuushakuisena on aivan sairasta.
- Se ei ole edes naiseutta, naiskuvaksi.
Kts. A. painostaminen ja pakottaminen
Sensuellisuuden ja kosketuksen evääminen mm. kansallisena, omaa kansalaisuutta tms. tukevana, on hieman liian pelottavaa, ja sitä paitsi järkyttävä seksiväkivallan eräs muoto, joka ei ole hyvää seksiväkivaltaa.
- Se luo kaiken huonon ja pahan, seksiväkivallan, josta ei ole hyötyä.
Miten teillä on tällainen laaja sosiopolittinen ongelma?
- Sosiaalityöntekijän väärä käyttäytyminen on aivan sairasta.
Hänen virheellinen käytöksensä pilaa elämämme, sitä halliten.
Kts. erityis-hektinen ympäristö, painostaminen
' heidän lapsensa
' omaiset ja ympäristö
' eristäminen
' ihannoiminen; ja pakkomielteet
' lähimmäisenrakkaus; tasapaino
' kts. väärä maailmankuva
Kun yritys ei ole edes lähtökohtaa....
Kun olen jo syntynyt tähän pakkohoitoon, mm. palo- ja pelastuslaitokselle, sen ympäristöön
Kun olen jo ihan kyllästynyt ihmis-suhteisiin, sekä jatkuvaan hoitoon
Kun näitä ei ole mitään järkeä asettaa suorille, peräkkäin, kuin janan tapaan
Kun koko eilisen illan luettiin sitä alueiston ja sen ihmisten ongelmaa, "seuraillen" mm. neurologiasta
Kts. Pakkotyössä surussa....
- Frustraatio-defenssin luomisen-Satu ei ole nyt pakkotyössä surussa, kuten kuvittelee edelleen, väkivaltaisena persoonallisuudeltaan, aggressioimalla.
Ja
- Kts. sairaanhoitaja-omainen, hänen lapsensa, psykoottisuus ja kerjääminen
' mm. hypnoosittomuus
' raakuus - lapsen lukitseminen lopullisesti huoneeseensa
' julma seksiväkivalta
' väärä maailmankuva
' ihannoiminen, pakkomielteisyys
' läheisyydenkyvyttömyys
' assosiaation tuottamisen jatkuvuus

Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo jaksappas ekana lukee toi sun settis
Hei ketjun avaaja! Ota hyvä asento tuolissasi, vedä syvään henkeä ja lue tämä viesti tarkkaan:
Ota matkapuhelimesi esille ja näppäile näyttöön numero 112. Paina soita-näppäintä. Laita puhelin korvallesi ja odota. Hetken kuluttua kuulet ihmisäänen vastaavan "hätäkeskus". Kerro, että uskot olevasi kannabispsykoosissa ja sano kotiosoitteesi. Toimi annettujen ohjeiden mukaan ja ota apu avosylin vastaan!
Kaikkea hyvää sinulle.
Jälleen kerran yksi kannabis psykoosiin joutunut. :(
VARO VAIN SINÄ OLET SEURAAVA JOS SITÄ MYRKKYÄ POLTAT!