Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Setykkäläinen

Almupalmu

Hei,

Oletkos jaksanut pitää Kervanjoen virtausta yllä sillä aikaa kun meistä kummastakaan ei ole kuulunut piitkään aikaan hiiskaustakaan? Mitä sinulle kuuluu? Omasta puolestani voin kertoa, että sen kuuman juoman valmistaminen ei ole läheskään antanut sitä mitä silllä olisi ollut noin niinkuin pitkässä juoksussa ollut tarjota.

Pääsin sitten viimein pois talvisäilöstä. Hankalaahan se on sinänsä kun talvi on taas tulossa. Vaikeita aikoja on silti täällä metsän suojassa odoteltu. Tulisi taas Arska, Riitta, Leksa ja Lellu vai keitä ne nyt olivatkaan, nuotiolle lämmittelemään ja nauttimaan uutisjuomaa.

Vanhetessaan tahtoo kaikki asiat unohtua. Onneksi muistin kuitenkin sinut. Vai ehkä se sinun kannalta ei ollut niin onnekasta. Olisi kuitenkin kiva, jos sattuisit joskus tänne päin eksymään. Kuten huomaat, ei dialektiikasta ole ongelmaa. Ehkä molemmat ymmärtäisimme toisiamme ainakin jossain määrin kun sitä kielimuuria ei luultavasti enää olisi olemassa.

Eipä kai sitten tällä kertaa muuta.

Aina kaipaavin terveisin Almukka

6

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Almupalmu

      Jotenkin tuntuu Setykkä, ettet selvinnyt näistä ensimmäisistä pakkasista. Toivottavasti olen pahasti väärästä. Mutta kun et ole vastannut, niin aina ensimmäisenä valtaa huoli. Onneksi kuitenkaan ei ole kuulunut uutisia Keravan alkon kulmilla lojuvista ruumiista. Joten toivoa on. Toivossa on hyvä elää.

    • Se tykkäinen?

      Almup. missä ja milloin nähtiin viimeksi?

    • Entä Tinatuopissa?

      Käytiinkö Kinossa kerran..?

    • p.s.

      Oletko sukua sille sikaria polttelevalle latomaalarille?

    • Se tä.

      Hei Albacca ! Longtaim nousii.

      Kiva ku oot vielä kirjoilla, kuten minäkin, vaikka pumpusta riipas niin että jo melkeen teki mieli lähtee. Jonku jatkoajan sain, kai.

      Kyllähän se ahjo on hiljentynyt sitten Sinun, vaikka siinä kaupungin yhdessäkin talossa oli rappukäytävän taulussa yli 2 suomalaisnimeä !
      Eipä uskoisi ei, mutta totta se on.
      Minä olen yrittänyt riistäytyä irti työelämästä ja metsittyä kokonaan, mutta se nainen joka talossani asuu, ei suostu kaikkea kustantamaan, vaikka olen jopa luvannut lumityöt tehdä, ainakin kesäiisin.

      Kyllä me Almukka vielä tavataa, jos ei muuten ni taivahan porteilla, katsotaan sitten jos ei päästä sisään, että josko jotain yhteistä kehitetään siellä orsilla, vaikka kyllä mulle on alustavasti luvattu, että pääsisin ja siksi olen hieman raitistanutkin emälääni, mutta vain hiuka, etten sanoisi mitättömästi, jos nyt edes ollenkaan. Kuka puhuu =O.

      Legitimiteetti ja dialektiikka, samoin kuin impotenssi kaiketi liittyy matematiikkaan ja vaikka joskus sainkin hyviä numeroita, en niistä mitään ymmärrä, paitsi senverran että osaan puoleni pitää. kaverikin sanoi että saan sen pullosta kaks kolmasosaa, mutten sentään tollaseen retkuun mennyt vaan vaadin ainakin kaks viidesosaa. Siinäs näät.

      Kun oon ihan rehellinen, ni ei o ollu sua yhtään ikävä, mutta nyt kun kuulin, tulin hyvälle tuulelle ja tarjoaisin perjantain kunniaksi sulle hyvän viskipaukun, jos sitä ois ja jos oisit täällä ja jos ottaisit ja ellen olisi pelästynyt runsasta ulkonäköäsi.

      Muutama muuttujahan tässä vielä välissä, mutta sovitaan että ollaan yhteydessä vielä ennen sitä viimeistä potkua tyhjyyteen.

      Jookosta Almaseni.

      ps. jollei tämä tule perille sinne 24 toimitukseen ja sitäkautta Sinulle, niin olen laskenut yhteenlaskun väärin. 11 13 eikäs se ole.. hmmm...

      Huh ! Oli se. =)

    • Almupalmu

      Heipä hei Setykkäläinen,


      Kylläpä putosi iso kivi rintain päältä (runsain sellaisten, niikus muistat kait kun silloin kerran hipaisit vahingossa toista niistä ja olit hämilläsi), kun nyt sain kuulla sinusta, olet siis elossa. Setykkä, olen niin iloinen siitä.

      Muistatkos kun silloin ensimmäisen kerran tavattiin siellä Keravan alkon kassajonossa? Molemmilla aivan fantastinen fiilis niistä jalojuomien väriloistoista ja etenkin siitä musiikista, mitä ihanien ja kaikenkokoisten sekä muotoisten pullojen kilinä soi korvillemme. Sen vuoksi kait toisiimme tykästyimme, me olimme silloin samoilla aaltopituuksilla.

      Vaan nyt on kaikki toisin. Odotamme Pietarin pasuunan töräytyksen kutsuvan meitä viimeisen kerran viimeiselle viinille. Toki viini maistuisi kaiken niiden ikkunanpesunesteiden ja huonosti tippuneiden pontikkasatsien jälkeen. Ei käy kieltäminen.

      Koitahan kuitenkin Setykkä pitää itsesi kunnossa. Muista syödä terveellisesti, muutakin kuin hernesrokkaa (ajatellen etenkin lähimmäisiäsi). Liiku ainakin pari kertaa Keravan aseman ympäri ennen alkoon menoa.

      En tietenkään halua olla mikään terveyssaarnaaja, mutta haluan olla huolissani sinusta. Itsekin olen alkanut samoista syistä kiertämään pontikkapannua ympäri kävellen koko ajan ja olen laihtunut siinä samalla 255 g. Olisiko lähes promille kokonaispainostani.

      Eipä tällä kertaa muuta,

      aina ikävöiden, vaikkakin ilman vastakaikua

      Almukka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe