Keskustan sisäpiireissä kohistaan, että puoluesihteeri Laaniselle oltaisiin etsimässä uusia hommia.
Sipilän arvellaan haluavan nostaa Laanisen tilalle jonkun "omista miehistään". Laaninen on leimallisesti kepun liberaalisiiven voimahahmo, Sipilä tulee ainakin osittain toisenlaisista aateympyröistä.
Sipilä osaa kulissien takaiset likaiset temput. Tästä voidaan kysellä vaikka puoluejohtajavaalin kilpakumppaneilta.
Sipilän arvellaan haluavan nostaa Laanisen tilalle jonkun "omista miehistään". Laaninen on leimallisesti kepun liberaalisiiven voimahahmo, Sipilä tulee ainakin osittain toisenlaisista aateympyröistä.
Sipilä osaa kulissien takaiset likaiset temput. Tästä voidaan kysellä vaikka puoluejohtajavaalin kilpakumppaneilta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hih hih halautko tehdä minun ihrojeni kanssa temput hih hih
Kepu voisi nostaa kannatustaan huomattavastikin - kunhan siirtäisivät Laanisen kellariin. Vastenmielisempää tyyppiä, ei juuri ole tullut tavattua.
Laaninen on suorastaan miellyttävä, jos vertaa lipevään Sipilään.
Kyllähän Laaninen alkaa ola jo aika ikämies, joten hyvähän se vain on jos ajoisssa alavat etsimään seuraajaa.
En kyllä uskoisi mitään ajojahtia olevan Laanistakaan vastaan, sillä eikö se ole vain hyvä, että puolueessa on jo elämänkokemusta omaavaa puoluejohtoa yli-innokkaiden märkäkorvien sijaan.
Sipilä taitaa olakkin liian viisas muiden puolueiden kampitettavaksi.
Ainakin näin ruohonjuuritasolta näyttää, että nyt on maassamme puoluejohtoon kerrankin saatu oikea henkilö.
Sipilästä voi tulla yhtä suosittu kansankeskuudessa, kuin arvostettu valtiomiehemme ja Presidenttimme Kekkonen oli aikoinaan.
Ei siis mikään ihme, että mm.muiden puolueiden palstapaskureiden lobbariarmeijat on valjastettu häntä kampittamaan.
Aikahan tuon tulee näyttämään, uskooko kansa itseensä, vai uskooko se jälleen kerran ökyrosvoporukan palkkaamia lobbareita, tai demareiden valheita.
itse en ole ollut mikään Kepulainen, sen kummemmin kuin minkään muunkaan puoluelainen, mutta kyllä minusta nyt ikääntynenä ja politiikkaa edes hieman seuranneena alkaa näyttämään siltä, että keskustaa kai sitä on alettava kannattamaan, jos meina vielä edes joskus läskisoosia saada syötäväkseen.
Talvi on pitkä, eikä sienillä ja muilla metsänantimilla voi nälkäänsä karkoittaa kokovuotta. Kyllä se vain niin on, että kohta on maaseutuasuminenkin haluttua, jos meinaa ympärivuoden ruossa pysyä ilman sossuluukun antimia.
Kaupunkeihin köyhien elättäminen tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi, kun yhteiskunta joutuu maksamaan niille vuokratuet sun muut.
Mutta sehän onkin vain ilmeinen tarkoitus, että ökyrosvojen sijoitusasuntojen kustannukset maksatetaan yhteiskunnalla vuokratukina, samalla kun saavat melkein ilmaista orjatyövoimaa, joiden veroilla taas maksetaan ne vuokratuet, jotka päätyvät asuntosijoittajien taskuihin.
Sitä se vain on nuo Helsingin, ja muiden kaupunkien ylihintaisten asuntojen keinottelut. Eihän nyt voi olla muuten mitenkään mahdollista, että samoista raaka-aineista rakennettujen samanlaisten asuntojen hinnat poikkeavat aivan valtavasti toisistaan paikkakuntaa vaihtamalla, ellei kyseessä ole yhteiskunnankin kusetus joidenkin piirien taskuihin.
Miksi pitää muutenkaan maksaa samasta maaperästä tuhatkertainen hinta jossain saasteissa kaupungissa, kun liepeillä on aivan samanlaista maata mahdottomasti.
Eli ei tarvitsisi paljoakaan hajauttaa teollisuutta, niin ihmisten elämä olisi paljon halvempaa ja tilavampaa.
Jotensakin tuntuu hullulta touhulta esim. noiden vihreiden touhut, että ne on Helsingissä toiseksi suurin puolue, ja silti ne pyrkii muka suojelemaan luontoa.
Luulisi mokomien mielihyvin muuttavan maaseudulle luonon pariin, vaan eihän tuossa olekkaan kysymys siitä, vaan on yksi ökyrosvoporukka/ketkusakki lisää hamuassa itselleen yhteiskunnan verorahoja.
Näin pieni, ja vähäväkinen yhteiskunta ei pysty enää elättämään noita kaikkia poliittisia suojatyöpaikkalaisia, siellä se yksi suuri vika on, ja näkyy aina vain pahenevan.
Sipilä osti itsensä Kepun puheenjohtajaksi. Hän käytti kampanjassaan todella likaisia temppuja. Siinä jopa amerikkalaisten vaalikampanjoiden negatiivinen mollaus jää toiseksi.