Näin viime yönä unta, että olin Yhdysvalloissa jossain toimistorakennuksessa rannan tuntumassa. Yhtäkkiä toimisto alkoi täristä. Jossain, ilmeisesti ei kuitenkaan aivan lähellä, oli maanjäristys. Sitten yhtäkkiä toimiston rannan puoleisista ikkunoista näkyi valtava tsunami-aalto. Olin viidennessä kerroksessa, mutta aalto nousi peittämään viidennen kerroksen ikkunatkin. Toimiston johtaja pelkäsi ja johdatin hänet uskoon sillä hetkellä. Hän sanoi: "Jos nuo ikkunat antavat periksi, me kuolemme." Ikkunat kestivät, vesi laski ja otimme mukaamme vain välttämätöntä (otin passini) ja menimme ulos. Mutta samalla uusi aalto oli tulossa. Jouduimme hakeutumaan nopeasti korkeammalle paikalle suojaan. Uusi aalto oli kuitenkin matalampi kuin ensimmäinen. Tsunami-aaltoja oli yhteensä neljä, mutta kolme viimeisintä oli huomattavasti matalampia kuin ensimmäinen. Viimeinen aalto toi kaikkinaista rojua rannalle; näin mm. junavaunuja. Jostain syystä en pelännyt yhtään. Unessa oli paljon muitakin asioita, mutta tässä tuon esiin vain oleellisimman.
Uni 11.10
Pihon sivusto
13162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tämä uni kertoo nyt niistä maanjäristyksistä.
Samoin tämä profetia.
https://www.youtube.com/watch?v=ZpMgUozOS80
https://www.youtube.com/watch?v=ZpMgUozOS80
Aikoja ei kerrota, joten Amerikassa maanjäristyksiä ollut ja pahoja myrskyjäkin useita.
Nähtäväksi jää.
Amerikan asioita Wilkersonin näkemänä.
Pian, hyvin pian, taloudellinen painajainen muuttuu todellisuudeksi. Amerikkaa kohtaa joukkohysteria, kun pankit sulkevat ovensa, pankkiiriliikkeet romahtavat ja taloutemme ajautuu hallitsemattomaan syöksykierteeseen. Kulta ja hopea menettävät arvonsa. Hallituksemme ei kykene pysäyttämään tulevaa kaaosta. Amerikassa tapahtuvaa taloudellista romahdusta seuraa suuri holokausti. Vihollinen tekee siirtonsa, kun me olemme heikkoja ja avuttomia.
Jumala ei estänyt kolmea heprealaista nuorukaista joutumasta tuleen - Hän vapautti heidät sen keskeltä. Kristus kulki heidän kanssaan tulen lävitse, ja he palasivat takaisin raunioiden keskelle, kun taas meidät muutetaan ja otetaan kirkkauteen.
http://www.patmos.fi/fi/patmosaineisto/argentiina/david_wilkersonin_profetia/?id=336
Kuten aina ennenkin,niin pääsääntöisesti eräät unet,profetiat ja muut näyt koskevat lähinnä vain Amerikanmaata.
Mistä tällainen mahtaa johtua?
Varmaan siitä,että viholiset on haettava kaukaa ja ystävät läheltä,ja ne ystäväthän on tietysti tuolla itärajan takana ja viholliset rapakon takana vai mitä?
Mitäpä noihin näkyihin olisi lisättävää.. ei mitään..Jumalan tuomiot tulee, syntien mitta on täysi...
Kirjoitin aamupäivällä, että pallukat isontuvat Kaliforniassa. Mutta se on jo sensuroitu.
http://quakes.globalincidentmap.com/
Friday October 11 2013, 23:05:36 UTC
Ukkosmyrskyn maanjäristys kartta ei tue nimimerkki :0:n tulkintoja.
Yhdysvallat ongelmissa monelta taholta katsottuna. Pian saamme mekin osamme niistä, joten ei aihetta ylpeillä.
Kuinka monet muut maat saavat osansa niistä ongelmista?
Eli ei siis muuta kuin tarkka lista niistä maista,jotka saavat osansa niistä ongelmista Israelia unohtamattta.
Niin että pukkaako listaa?
Tyhmyyden huipentuma on tivata listoja. Jumala ilmoittaa sen minkä katsoo ilmoittamisen arvoiseksi.
Ai jaa.
Mitähän kaikkea ilmoittamisen arvoista Herra on tähän mennessä ilmoittanut ja miten ilmoittaminen on tapahtunut?
Onko Herra enää itsekään tietoinen kaikesta siitä mitä on ilmoittanut ja mitä on jättänyt ilmoittamatta?
Asiaasi saat vastauksia ja kysymyksesi kuuluvat palstalle -Ateismi.
Voi sitä ihmisviisautta. Kuitenkin ihmisen voimat ja ajatukset eivät ole mitään Herran tahdon rinnalla.