Ilmapallocase - ratkaistu.

"Hyvä Stockmannin henkilökunta,

Vierailin pian kaksi vuotta täyttävän poikani kanssa eilen iltapäivällä tavaratalossanne. Hullut Päivät ovat nimensä veroinen tapahtuma, täytyy myöntää. Tavaratalonne henkilökunta tarjosi meille hyvin ristiriitaisen kokemuksen, joka päättyi ikävästi lapseni itkuun paikalle hälytetyn vartijan riistäessä pojaltani hetkeä aiemmin saamamme mainosilmapallon.

Halusin hankkia lapselleni arkea helpottavan alennustuotteen kulutusjuhliltanne. Hyvin sujuneen asiakaspalvelutapahtuman aikana pyysin saada käyttöömme yhtä kulutustapahtumaanne mainostavaa ilmapalloa. Irrotin pallon eurolavasta itse, koska myyjän yrityksistä huolimatta hän ei saanut narua poikki. Selitin, että mikäli poikani eksyisi minusta ihmispaljoudessa löytäisin hänet nopeasti pallon avulla. Myyjät ymmärsivät asian saman tien ja hilpeä pikkupoika palloineen aiheutti iloa ympärillä silminnähden monissa ihmisissä, sillä hymyjä, "Katso pientä!" -huutoja ja naurua suorastaan sateli joka puolelta. Veikkaan että tuo kyseinen myyjä haetaan syntipukiksi tähän kaikkeen vaikka hän ei todellakaan ole syyllinen vaan on tapahtumaketjussa oikeastaan ainoa henkilökunnan edustaja, ketä on tehtävässään ollut tilanteen tasalla ja toiminut omaa päätäntäkykyä ja järkeä osoittaen.

Menimme portaita alas aina infotiskille saakka, missä kysyin toista tarjouksessa olevaa tuotetta, tällä kertaa itselleni. Infossa työskennellyt vanhempi rouva esitti yllättävän reaktion nähdessään ilmapallon sidottuna lapseni käsivarteen ja alkoi huutaa kuuluvasti.

Inforouva: Ilmapalloja ei saa ottaa, antakaa se takaisin!
Isä: Emme ole anastaneet sitä vaan saimme sen käyttöömme, ymmärräthän se auttaa minua löytämään lapseni, jos hän eksyy minusta tässä tungoksessa.
Inforouva: Kuka antoi!? Mikä osasto?! Niitä ei saa jakaa!!
Isä: Anteeksi vaan mutta vasikointi ei kuulu tapoihini ja en aio ilmiantaa teille ihmistä joka on tehnyt hyvin. Vain että hän voisi saada kuraa niskaan teiltä.

Ihmettelin naisen reaktiota todella ja lähden pois lapsi käsipuolessani. Myöhemmin, kun olimme jo ulkona tavaratalosta ilmeisesti kyseisen infonaisen hälyttämä vartija tulee paikalla ja lähtee saman tien tulemaan poikaani kohti. Itse olen avaamassa pyörämme lukkoa, joten en ennätä väliin. Vartija alkaa avata pallon narua poikani kädestä.

Vartija: Joudun ottamaan pallon pois. Niitä ei saa jakaa asiakkaille.
Isä: Hei, mietihän vähän. Poika on kaksi vuotias, et voi ottaa sitä häneltä kun me ollaan saatu se.
Vartija: Miten niin en? Se on meidän omaisuutta
Isä: Selvä. Aion kuvata tämän videolle ja viedä asian eteenpäin.

Okei, kyseessä oli vain ilmapallo. Mutta se ilmapallo oli kaksi vuotiaan kädessä ja näkisin että työssään voi käyttää aivojaan tämmöisessä keississä. Olen todella pettynyt Stockmannin asiakaspalveluun ja sen henkilökunnan tilannetajuun. Naurettavaa käytöstä. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Onko tehtävästään suoriutuminen Stockmannilla todellakin niin vaativaa, että siinä ei voi käyttää omaa harkintakykyä? Saako vartija edes käydä iholle liikkeen ulkopuolella eli syyllistyikö hän typerän käytöksensä lisäksi myös virkavirheeseen? Vaikka poikani ei ehkä itse ymmärtänyt mitä tuossa tapahtui haluan korostaa, että liikkeen ulkopuolella oli sankka joukko ihmisiä ketkä näkivät, kun vartija käsittelee pikku poikaani. Ovatko poikani kasvot nyt myymälävarkaan kasvot heidän mielessään? Jos Stockmann Oy voi julkisesti nöyryyttää kaksivuotiasta, se voi mielestäni myös julkisesti pyytää anteeksi tapahtunutta. Ja ei, emme halua ilmapalloja korvaukseksi typerästä käytöksestänne. Hävetkää käytöstänne ihmiset ja etsikää järkenne, sille voi vielä tulla käyttöä.

Teemu Kammonen
pettynyt isä"

lähde: Teemu Kammosen facebook seinä
https://www.facebook.com/teemu.kammonen
15144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Analyysi avausviestin Kammottavaan oksennukseen:

avainsanat: "kulutusjuhliltanne", "saada käyttöömme".

"Itse olen avaamassa pyörämme lukkoa, joten en ennätä väliin"

Ehdit kuitenkin kuvaamaan tapahtuman?

"Jos Stockmann Oy voi julkisesti nöyryyttää kaksivuotiasta, se voi mielestäni myös julkisesti pyytää anteeksi tapahtunutta."

2-vuotias ei ole oikeustoimikelpoinen oikeushenkilö. Huoltaja vastaa lapsensa teoista. Lapsi ei ollut "ottanut palloa käyttöön" (myyjän hämääminen termillä, joka viittaa pallon lainaamiseen), vaan huoltaja. 2-vuotias ei ymmärrä materiaalien tai immateriaalien oikeuksista eli asioiden tai tavaroiden omistussuhteista.

Johtopäätös: Lapsen isä on käyttänyt hyväksi lapsen viattomuutta yrittäessään mustamaalata kauppaliikettä sen kulutusjuhlaluonteisesta olemuksesta johtuen. Tapahtuman kuvaaminen vahvistaa casen suunnitelmallisuutta (vaikka onkin valokuvausalan ihminen kyseessä). Ilmiselvästi tapahtumain kulku kauppaliikkeessä on ollut sellaista, jotta isä on tehnyt henkilökunnalle tiettäväksi, että hän ja lapsi poistuvat liikkeestä pallo mukanaan. Isä siis asetti syötin henkilökunnalle ja odotti kauppaliikkeen ulkopuolella kamera tanassa ("tyhmää"?!) vartijaa.

Motiivi: kosto? kapitalistisen linnakkeen mollaaminen? pisteiden kerääminen samanmielisten keskuudessa? lyhyt- tai keskipitkä hyödyn tavoittelu "väärin" toimineen kauppaliikkeen kustannuksella?

Äänestä

Toimiala: Taiteellinen luominen
Toimialakuvaus: Kaikki laillinen liiketoiminta. Valokuvausalan palvelut. Taideteosten valmistaminen ja myynti. Sisällöntuotannollinen toiminta.

Äänestä

No joo eipä ole Kammosen huomion hakuisuus yhtään vähentynyt " aikuistuttuaan". Tv hommat tais jäädä jo siihen yhteen sarjaan vuosien taakse, mutta saahan näinkin nimeä esille :(.

Äänestä

se natsien juoksupoika eli lakeija VARASTI tuolta pikkupojalta ilmapallon!
tuntee varmaan itsensä TOOOSI MIEHEKSI ,eihän tuollaisesta SIASTA ole muuta kuin orjuuttajien kenkiä nuolemaan!

Äänestä
  • Ja siellä taas yksi sankari joka ei tajua yhtään mitään vartijan työtehtävistä. Kokeiles oikeasti tutustua aiheeseen eikä vaan louskuttaa keltaisen lehdistön antamalla oppimäärällä kyseisen ammatin raflaavasta toiminnasta.

    Äänestä

Facebook sivulal ei näy kuvaa. Mutta nimen ja kaunokirjallisen valitustekstin perusteella saattaa olla kyse tästä Uuden Suomen Teemu Kammosesta.
http://teemukammonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/teemukammonen

Jostakin syystä tuo ku-sipää otti minun nettinimeni Uudesa Suomessa silmätikukseen viime kesänä. En kirjoitellut rumaa kieltä enkä sopimattomuuksia. Kriittistä mutta asiallista ja perusteltua tekstiä laitoin, muun muassa maahanmuuttoon ja sen vuosittaisiin määriin liittyen ym.

Eikös tuo ilmapallo-Kammonen sanonutkin US-sopimukseni irti. En kuulemma enää saa kirjoittaa Uuteen Suomeen mitään, jos en jatkossa liitä valokuvaani mukaan kaikkiin kirjoituksiin. Sama uhkaus tuli kaverilleni vähän myöhemmin.

Uudessa Suomessa sallitaan edelleen kymmenille käyttäjille kirjoittaa asiallista tekstiä ilman valokuvaa. Meille ei Kammosen päätöksen jälkeen sallita.
Noiden kuvattomien kirjoitusten on Ilmapallo-Kammosen rajauksen mukaan oltava myötämielisiä, ja maan hallituksen pätevyyttä kehuvia ja nostavia kokoomus-juttuja.

Äänestä

Minä tunnen usarin teemu kammosen nuoruudesta mutta tää stokkatapaus on ilmeisesti eri hemmo.

Joka tapauksessa pallon omistusoikeudessa tapahtui ekstinktio stokkan tappioksi myyjän luovuttaessa sen pois teemun ja sulon toimiessa asian suhteen hyvässä uskossa koska on täysin uskottavaa, että yrityksen edustaja saa antaa vähäarvoisen mainostavaran jopa vastikeetta asiakkaalle.

Äänestä

Kamalaa, miten Suomessa voi tapahtua tällaista? Olen syvästi järkyttynyt Suomen moraalisesta rappiosta.

Äänestä

Huonosti on asiat jos Stockman menee konkurssiin 0,20€ hintaisesta pallosta!

Seuraavaksi varmaankin henkilökunnalle käsky: "Ei saa tuulettaa pieruja ulos koska niiden sisältämä lämpö karkaa muuten harakoille!"

Äänestä
  • Pointti ei ollut pallon hinta, vaan tämä: "Taaperoasiakasta eivät tietenkään koske mitkään yleiset käytännöt. Hänhän on poikkeus ja Minä, Maailmankaikkeuden keskipiste, joka on juuri oppinut vaatimaan."

    Äänestä

  • I am an unique hipst kirjoitti:

    Pointti ei ollut pallon hinta, vaan tämä: "Taaperoasiakasta eivät tietenkään koske mitkään yleiset käytännöt. Hänhän on poikkeus ja Minä, Maailmankaikkeuden keskipiste, joka on juuri oppinut vaatimaan."

    Lapset!

    Nuo kaiken pahan alut ja loput!

    Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman niitä pikku pirulaisia!

    Äänestä

Nekkerilapsi vaatimassa ilmasii palloi, se olisi ollut vielä pahempi asia.

Äänestä

Tämä ei taida oikein olla kuluttajain foorumi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei mene läpi, sorry. kirjoitti:

"Hyvä Stockmannin henkilökunta,

Vierailin pian kaksi vuotta täyttävän poikani kanssa eilen iltapäivällä tavaratalossanne. Hullut Päivät ovat nimensä veroinen tapahtuma, täytyy myöntää. Tavaratalonne henkilökunta tarjosi meille hyvin ristiriitaisen kokemuksen, joka päättyi ikävästi lapseni itkuun paikalle hälytetyn vartijan riistäessä pojaltani hetkeä aiemmin saamamme mainosilmapallon.

Halusin hankkia lapselleni arkea helpottavan alennustuotteen kulutusjuhliltanne. Hyvin sujuneen asiakaspalvelutapahtuman aikana pyysin saada käyttöömme yhtä kulutustapahtumaanne mainostavaa ilmapalloa. Irrotin pallon eurolavasta itse, koska myyjän yrityksistä huolimatta hän ei saanut narua poikki. Selitin, että mikäli poikani eksyisi minusta ihmispaljoudessa löytäisin hänet nopeasti pallon avulla. Myyjät ymmärsivät asian saman tien ja hilpeä pikkupoika palloineen aiheutti iloa ympärillä silminnähden monissa ihmisissä, sillä hymyjä, "Katso pientä!" -huutoja ja naurua suorastaan sateli joka puolelta. Veikkaan että tuo kyseinen myyjä haetaan syntipukiksi tähän kaikkeen vaikka hän ei todellakaan ole syyllinen vaan on tapahtumaketjussa oikeastaan ainoa henkilökunnan edustaja, ketä on tehtävässään ollut tilanteen tasalla ja toiminut omaa päätäntäkykyä ja järkeä osoittaen.

Menimme portaita alas aina infotiskille saakka, missä kysyin toista tarjouksessa olevaa tuotetta, tällä kertaa itselleni. Infossa työskennellyt vanhempi rouva esitti yllättävän reaktion nähdessään ilmapallon sidottuna lapseni käsivarteen ja alkoi huutaa kuuluvasti.

Inforouva: Ilmapalloja ei saa ottaa, antakaa se takaisin!
Isä: Emme ole anastaneet sitä vaan saimme sen käyttöömme, ymmärräthän se auttaa minua löytämään lapseni, jos hän eksyy minusta tässä tungoksessa.
Inforouva: Kuka antoi!? Mikä osasto?! Niitä ei saa jakaa!!
Isä: Anteeksi vaan mutta vasikointi ei kuulu tapoihini ja en aio ilmiantaa teille ihmistä joka on tehnyt hyvin. Vain että hän voisi saada kuraa niskaan teiltä.

Ihmettelin naisen reaktiota todella ja lähden pois lapsi käsipuolessani. Myöhemmin, kun olimme jo ulkona tavaratalosta ilmeisesti kyseisen infonaisen hälyttämä vartija tulee paikalla ja lähtee saman tien tulemaan poikaani kohti. Itse olen avaamassa pyörämme lukkoa, joten en ennätä väliin. Vartija alkaa avata pallon narua poikani kädestä.

Vartija: Joudun ottamaan pallon pois. Niitä ei saa jakaa asiakkaille.
Isä: Hei, mietihän vähän. Poika on kaksi vuotias, et voi ottaa sitä häneltä kun me ollaan saatu se.
Vartija: Miten niin en? Se on meidän omaisuutta
Isä: Selvä. Aion kuvata tämän videolle ja viedä asian eteenpäin.

Okei, kyseessä oli vain ilmapallo. Mutta se ilmapallo oli kaksi vuotiaan kädessä ja näkisin että työssään voi käyttää aivojaan tämmöisessä keississä. Olen todella pettynyt Stockmannin asiakaspalveluun ja sen henkilökunnan tilannetajuun. Naurettavaa käytöstä. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Onko tehtävästään suoriutuminen Stockmannilla todellakin niin vaativaa, että siinä ei voi käyttää omaa harkintakykyä? Saako vartija edes käydä iholle liikkeen ulkopuolella eli syyllistyikö hän typerän käytöksensä lisäksi myös virkavirheeseen? Vaikka poikani ei ehkä itse ymmärtänyt mitä tuossa tapahtui haluan korostaa, että liikkeen ulkopuolella oli sankka joukko ihmisiä ketkä näkivät, kun vartija käsittelee pikku poikaani. Ovatko poikani kasvot nyt myymälävarkaan kasvot heidän mielessään? Jos Stockmann Oy voi julkisesti nöyryyttää kaksivuotiasta, se voi mielestäni myös julkisesti pyytää anteeksi tapahtunutta. Ja ei, emme halua ilmapalloja korvaukseksi typerästä käytöksestänne. Hävetkää käytöstänne ihmiset ja etsikää järkenne, sille voi vielä tulla käyttöä.

Teemu Kammonen
pettynyt isä"

lähde: Teemu Kammosen facebook seinä
https://www.facebook.com/teemu.kammonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu