Onko näin??

Jos haukkuu muslimeja on rasisti, jos juutalaisia on antiseministi.
Mutta vaikkapa mormonien morkkaaminen on pitkälti O.K, miksi??
146164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

Jos haukkuu ihmisiä sen takia, että nämä ovat mormoneja, niin se ei ole soveliasta.
Jos taas arvostelee MAP-kirkkoa tai siihen liittyviä uskomuksia, niin se taas kuuluu ihan normaalin keskusteluun.

Toisinaan joillakin uskovaisilla on päässyt käymään niin, että uskonnollinen organisaatio on päässyt livahtamaan osaksi tämän henkilön persoonaa. Tällaisessa tilanteessa kyseinen ihminen kokee uskonyhteisöön/kirkkoon kohdistuvan arvostelun henkilökohtaisena itseensä kohdistuvana "haukkumisena". Kun näin on päässyt käymään on hyvin suuri todennäköisyys, että kyseisen henkilö usko on epäterveellä pohjalla ja hän on joutunut ns. vaarallisen lahkon/kultin uhriksi. Kun ihminen ei enää kykene erottamaan ja määrittelemään itseään uskonnostaan erillisenä yksilönä vaan hän määrittelee itsensä ensisijaisesti uskonsa kautta hänestä on tullut uskontonsa orja, riippuvainen uskonnosta ja sen tarjoamasta, usein hyvin ahtaasta, maailmankuvasta.

Äänestä
  • Tuo on selvää, mutta kun puhutaan uskonnoista se menee juuri noin mm. mormonien kohdalla, tai yhtä hyvin luterilaisten. Mutta jos moittii islamia uskontona tai juutalaisuutta, on erittäin herkästi rasisti tai antiseministi. Ovatko siis nämä juuri mainittuja epäterveitä lahkoja/kultteja, ja jäsenten usko epätervettä??
    Muuten noilla palstoilla lähtee hyvin helposti negatiiviinen kirjoitus pois, paljon tätä palstaa helpommin. Sanoisin että muslimit ja juutalaiset ovat "herkkähipiäisimpiä" uskontonsa arvostelussa, vertailaillessa näitä suomi 24 sivustoja.

    Asiasta kolmanteen, onko suomi 24:llä vapaamuurari sivustoa, löysin nim. MEL kirjoituksia ja hän käskee poistua täältä muualle muurareista kirjoittamaan, siispä mihin??

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    Tuo on selvää, mutta kun puhutaan uskonnoista se menee juuri noin mm. mormonien kohdalla, tai yhtä hyvin luterilaisten. Mutta jos moittii islamia uskontona tai juutalaisuutta, on erittäin herkästi rasisti tai antiseministi. Ovatko siis nämä juuri mainittuja epäterveitä lahkoja/kultteja, ja jäsenten usko epätervettä??

    Kyyllähän juutalaisten ja muslimien uskoa arvostellaan paljonkin. On aivan eri asia leimata ko uskontojen edustajat rättipäiksi tai terroristeiksi. Sellainen on rasismia.

    Juutalaisuus ja islam ovat hienoja uskontoja. Mistä niitä pitäisi edes arvostella?

    Eri asia on uskonnon ahtaat ja vääristyneet tulkinnat, mutta sellaista on ollut kaikissa uskonnoissa. Kannattaa erottaa oppirakennelma ja ihmiset toisistaan.

    Mormonismin oppirakennelma sen sijaan huojuu savijaloilla, he eivät esimerkiksi pysty sanomaan, mistä ensimmäinen Jumala sai alkunsa, vaikka heillä koko ajan tulee lisää Jumalia ja tämän maapallon Jumala Elohim on vain yksi lukemattomista omaa planeettaansa hallinnoivista jumalista.

    Äänestä

  • Jeppe. kirjoitti:

    Totta tietysti on, että islamilaisissa on fanaattisa herkkähipiäisiä, jotka langettavat kuolemantuomioita jopa pilapiirtäjille. Mutta he ovat verrattavissa niihin mormoneihin, jotka ottavat uskonnon arvostelun henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Jos joku piirtää profeetasta pilakuvan, miksi siitä pitää ottaa herne nenään ja kostaa. Antaisi profeetan itsensä puuttua halutessaan asiaan.

    Yksikeino olisi pilkata uskontoa aina ja kaikkialla niin, että asia kärsisi inflaation... Silloin asiallinen arvostelu jäisi vähemmälle huomiolle ja tuomiolle.

    No eihän sitä kielletäkään, kyse oli toleransista jolla siedetään arvostelua.
    Tosin noiden uskontojen piiristä löytyy terroristejakin, eikä se tarkoita että jokainen heistä sellainen olisi.

    Äänestä

  • Jeppe. kirjoitti:

    Totta tietysti on, että islamilaisissa on fanaattisa herkkähipiäisiä, jotka langettavat kuolemantuomioita jopa pilapiirtäjille. Mutta he ovat verrattavissa niihin mormoneihin, jotka ottavat uskonnon arvostelun henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Jos joku piirtää profeetasta pilakuvan, miksi siitä pitää ottaa herne nenään ja kostaa. Antaisi profeetan itsensä puuttua halutessaan asiaan.

    Yksikeino olisi pilkata uskontoa aina ja kaikkialla niin, että asia kärsisi inflaation... Silloin asiallinen arvostelu jäisi vähemmälle huomiolle ja tuomiolle.

    Uskotko mormoneissa olevan jäseniä jotka langettavat kuolemantuomioita profeetasta pilapiiroksen piirtäjälle? Minä en, loukattuja toki voi olla.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Juutalaisuus ja islam ovat hienoja uskontoja. Mistä niitä pitäisi edes arvostella?

    Eri asia on uskonnon ahtaat ja vääristyneet tulkinnat, mutta sellaista on ollut kaikissa uskonnoissa. Kannattaa erottaa oppirakennelma ja ihmiset toisistaan.

    Mormonismin oppirakennelma sen sijaan huojuu savijaloilla, he eivät esimerkiksi pysty sanomaan, mistä ensimmäinen Jumala sai alkunsa, vaikka heillä koko ajan tulee lisää Jumalia ja tämän maapallon Jumala Elohim on vain yksi lukemattomista omaa planeettaansa hallinnoivista jumalista.

    Ai jos on hieno uskonto (jonkun mielestä) sitä ei saa arvostella?! TÄH!
    Tässä keskustelussa on vältetty juuri menemistä yksilöihin, vaan ainostaan uskontoihin instituutioina.

    Eli jos et saa vastausta johonkin haluamaasi kysymykseen, on uskonto kokonaisuudessaan syvältä.

    Tuo mitä kirjoitat on tosi rasistista. Tajunnetko itsekään.

    Äänestä

  • Haloo!! kirjoitti:

    Jaa, että joku on rasistinen kun pitää mormonismi oppirakennelmaa huterana? Voisitko määritellä mitä rasismi noin tarkkaanottaen sinun mielestäi tarkoittaa, koska lauseessasi ei ole mitään järkeä jos käytetään yleiskielen merkityksiä.

    Esim. jos minun mielestäni Mersu ja Audi ovat hienoja autoja joita ei ole tarve arvostella, mutta Opel ei ole, niin olenko mielestäsi rasisti?

    Äänestä

  • ? mitä häh? kirjoitti:

    Jos joku on arvostelun yläpuolella ja muu vastaataavassa tilanteessa oleva arvostelunkohteena oleva, eikö kyseessä ole vähintäänkin epätasaarvoinen tilanne, mahdollisesti jopa rasistinen arvio.

    Autoja en asettaisi rasistiseen tilanteeseen, paitsi jos hienous johtuu siitä kuka autoja valmistaa.

    Rasismi on ihonväriin, uskontoon, suntyperään, sukupuoleen tai rodulliseen asemaan kohdistuvaa epätasaarvoa.

    Jos joku ei näe mitään arvosteltavaa joissain uskonnoissa, mutta toisissa näkee, se ei tee hänestä rasistia ellei hän näiden mielipiteidensä takia rupea syrjimään ihmisiä.

    Kyllä mielipiteitä, myös negatiivisia, on uskonnoista voitava esittää vapaasti vaikka kaikista uskonnoista itsellä ei olisikaan mielipiteitä ilman, että arvostelun kohteeksi joutuneen uskonnon edustaja rupeaa leimaamaan rasistiksi. Yhdenvertaisuuslaki määrittelee rikokseksi myös syrjinnän mielipiteiden perusteella ja kun leimaat ihmisen hänen mielipiteidensä perusteella rasistiksi on kyse taas omasta suvaitsemattomuudestasi, "rasismistasi" ja kyvyttömyydestäsi hyväksyä muiden mielipiteitä.

    Äänestä

  • 2+4 kirjoitti:

    Uskotko mormoneissa olevan jäseniä jotka langettavat kuolemantuomioita profeetasta pilapiiroksen piirtäjälle? Minä en, loukattuja toki voi olla.

    Kyllä tavallaan. "Profeetan" pilkkaaminen lienee anteeksiantamaton synti, joka johtaa kadotustuomioon. Siltä on ehkä mahdollisuus välttyä verisovituksella, jolloin "syyllinen" tapetaan niin, että hänen verensä valuu maahan. Kyseessä siis on välillinen kuolemantuomio "profeetan" pilkkaamisesta.

    Äänestä

  • Haloo!! kirjoitti:

    Jos joku on arvostelun yläpuolella ja muu vastaataavassa tilanteessa oleva arvostelunkohteena oleva, eikö kyseessä ole vähintäänkin epätasaarvoinen tilanne, mahdollisesti jopa rasistinen arvio.

    Autoja en asettaisi rasistiseen tilanteeseen, paitsi jos hienous johtuu siitä kuka autoja valmistaa.

    Rasismi on ihonväriin, uskontoon, suntyperään, sukupuoleen tai rodulliseen asemaan kohdistuvaa epätasaarvoa.

    Mormonismi on aikoinaan peruistettu puhtaasti taloudellisista syistä. Joseph Smithin aarteenetsintä ei sujunut ja hän päätti perustaa uuden uskonnon, jolla elätti itsensä ja sai monia muitakin etuja.

    Juutalaisuus on elämäntapa, jossa on osittain samaa kuin varsinaisessa uskonnossa, islam on uskonto. Joseph Smithin pöerustama uiusi "uskonto" sen sijaan on alusta alkaen ollut liikeyritys, jonka tavoitteena on ollut saalistaa etuja ylimmän johdon 2% mormoneille. Tuo 2% on muuten myös määrä, jolle moniavioisuus mormonien parissa sallittiin.

    Tietysti hindulaisuudessakin on kastilaitos. Vastustan kaikenlaista eriarvoisuutta, joten kastilaitosta vastustan ilman muuta ja arvostelen voimakkaasti - se on virallisesti kiellettyä mutta voi käytännössä edelleen hyvin.

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    Tuo on selvää, mutta kun puhutaan uskonnoista se menee juuri noin mm. mormonien kohdalla, tai yhtä hyvin luterilaisten. Mutta jos moittii islamia uskontona tai juutalaisuutta, on erittäin herkästi rasisti tai antiseministi. Ovatko siis nämä juuri mainittuja epäterveitä lahkoja/kultteja, ja jäsenten usko epätervettä??
    Muuten noilla palstoilla lähtee hyvin helposti negatiiviinen kirjoitus pois, paljon tätä palstaa helpommin. Sanoisin että muslimit ja juutalaiset ovat "herkkähipiäisimpiä" uskontonsa arvostelussa, vertailaillessa näitä suomi 24 sivustoja.

    Asiasta kolmanteen, onko suomi 24:llä vapaamuurari sivustoa, löysin nim. MEL kirjoituksia ja hän käskee poistua täältä muualle muurareista kirjoittamaan, siispä mihin??

    Miksi moititaan muita uskontoja? Moittija ei tunne vieraan uskonnon periaatteita kuin ulkokohtaisesti.

    Monet uskonnot pröystäilevät sillä, että ovat vainon kohteina. Ihan kuin vaino tekisi heidät paremmiksi jumalan silmissä.
    Jumala on luonut ihmisen elämään ihmisen elämää, avustamaan muita, huolehtimaan maan antimista, perustamaan perheen, edistämään yleistä hyvää, EI kärsimään vainoa ja vastuksia.
    Jos ihminen joutuu vainoihin ja vastuksiin, saattaa jumala antaa hänelle voimia, ja ihminen voi tuntea jaksavansa jumalansa avulla, mutta on outo ajatus, että jumala haluaisi nimenomaan kärsimyksiä seuraajilleen.

    Monien uskontojen pääsisältö tuntuu olevan tuhota muut uskonnot ja uskovaiset, ikään kuin jumala olisi luonut vääriä ihmisiä uskomaan vääriä asioita. Miksi jumala antaisi toisille suuremman vapauden ja oikeuden sortaa ja väheksyä muita?

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Mormonismi on aikoinaan peruistettu puhtaasti taloudellisista syistä. Joseph Smithin aarteenetsintä ei sujunut ja hän päätti perustaa uuden uskonnon, jolla elätti itsensä ja sai monia muitakin etuja.

    Juutalaisuus on elämäntapa, jossa on osittain samaa kuin varsinaisessa uskonnossa, islam on uskonto. Joseph Smithin pöerustama uiusi "uskonto" sen sijaan on alusta alkaen ollut liikeyritys, jonka tavoitteena on ollut saalistaa etuja ylimmän johdon 2% mormoneille. Tuo 2% on muuten myös määrä, jolle moniavioisuus mormonien parissa sallittiin.

    Tietysti hindulaisuudessakin on kastilaitos. Vastustan kaikenlaista eriarvoisuutta, joten kastilaitosta vastustan ilman muuta ja arvostelen voimakkaasti - se on virallisesti kiellettyä mutta voi käytännössä edelleen hyvin.

    Palattuaan Intian matkalta silloinen ulkoministeri Ahti Karjalainen kyseli, että miten saisi tehtyä tai teetettyä kastinmerkin otsaansa. Muiden ihmeteltyä syytä Ahti sanoi: "Kollegani koputti otsaani ja sanoi, että täältä taitaa puuttua jotakin."

    Äänestä

  • Maan muurahaiset kirjoitti:

    Miksi moititaan muita uskontoja? Moittija ei tunne vieraan uskonnon periaatteita kuin ulkokohtaisesti.

    Monet uskonnot pröystäilevät sillä, että ovat vainon kohteina. Ihan kuin vaino tekisi heidät paremmiksi jumalan silmissä.
    Jumala on luonut ihmisen elämään ihmisen elämää, avustamaan muita, huolehtimaan maan antimista, perustamaan perheen, edistämään yleistä hyvää, EI kärsimään vainoa ja vastuksia.
    Jos ihminen joutuu vainoihin ja vastuksiin, saattaa jumala antaa hänelle voimia, ja ihminen voi tuntea jaksavansa jumalansa avulla, mutta on outo ajatus, että jumala haluaisi nimenomaan kärsimyksiä seuraajilleen.

    Monien uskontojen pääsisältö tuntuu olevan tuhota muut uskonnot ja uskovaiset, ikään kuin jumala olisi luonut vääriä ihmisiä uskomaan vääriä asioita. Miksi jumala antaisi toisille suuremman vapauden ja oikeuden sortaa ja väheksyä muita?

    Eli jos moniavioisuus on USKONNOLLINEN periaate (huom. kaikilla se ei sitä ole), sitä ei saisi arvostella, jos on vain ulkokohtaista tietoa?

    "Monet uskonnot pröystäilevät sillä, että ovat vainon kohteina. Ihan kuin vaino tekisi heidät paremmiksi jumalan silmissä."

    Kyse on "me vastaan ulkomaailma", hyvä vastaan paha, asettelusta, jolla uskonnollinen yhteisö pyrkii kontrolloimaan uhriensa mieltä luomalla fobioita kaikkea ulkopuolista kohtaan.

    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/lahkon-vaarallisuus#vaaran-tunnusmerkit
    5. Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea lahkosta lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.
    6. Maailmankielteisyys: näkeekö lahko "maallisen" elämän lahkon ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se lahkoon kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain lahkon sitoutuneet jäsenet pelastuvat.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Juutalaisuus ja islam ovat hienoja uskontoja. Mistä niitä pitäisi edes arvostella?

    Eri asia on uskonnon ahtaat ja vääristyneet tulkinnat, mutta sellaista on ollut kaikissa uskonnoissa. Kannattaa erottaa oppirakennelma ja ihmiset toisistaan.

    Mormonismin oppirakennelma sen sijaan huojuu savijaloilla, he eivät esimerkiksi pysty sanomaan, mistä ensimmäinen Jumala sai alkunsa, vaikka heillä koko ajan tulee lisää Jumalia ja tämän maapallon Jumala Elohim on vain yksi lukemattomista omaa planeettaansa hallinnoivista jumalista.

    "Juutalaisuus ja islam ovat hienoja uskontoja. Mistä niitä pitäisi edes arvostella?"

    Ihan uteliaisuuttani kysyn: mitä hienoa on islamissa? Ja tarkoitan nyt sekä malitllista että vähemmän maltillista muotoa.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Oletko tutustunut suufilaisuuteen?

    Äänestä

  • Minä näen asian näin että mormoonit ovat oikeasti todella pidettyjä ihmisiä, ja heidän hyvistä tavoistaan ja käytöksestä voisivat muutkin ottaa oppia. Arvostelu kohdistuukin oppiin. Oppi ärsyttää sen takia ihmisiä (varsinkin kristittyjä), koska se koetaan harhaanjohtavana ja raamattua vääristelevänä. Lähi-idän porukalla puolestaan tuo käytös ja meuhkaaminen on sellaista mikä aiheuttaa konflikteja toisten kanssa, niin paljon ettei jää aikaa edes keskustella heidän opistaan - tässä siis ero :)
    Jumala israelia siunatkoon , siis sitä, joka löytyy lähi-idästä ;)
    Päivän suurin kysymys ! =
    Kirjoitetaanko lähi-itä isolla kirjaimella ?! :O

    Äänestä

  • esapetterson kirjoitti:

    Minä näen asian näin että mormoonit ovat oikeasti todella pidettyjä ihmisiä, ja heidän hyvistä tavoistaan ja käytöksestä voisivat muutkin ottaa oppia. Arvostelu kohdistuukin oppiin. Oppi ärsyttää sen takia ihmisiä (varsinkin kristittyjä), koska se koetaan harhaanjohtavana ja raamattua vääristelevänä. Lähi-idän porukalla puolestaan tuo käytös ja meuhkaaminen on sellaista mikä aiheuttaa konflikteja toisten kanssa, niin paljon ettei jää aikaa edes keskustella heidän opistaan - tässä siis ero :)
    Jumala israelia siunatkoon , siis sitä, joka löytyy lähi-idästä ;)
    Päivän suurin kysymys ! =
    Kirjoitetaanko lähi-itä isolla kirjaimella ?! :O

    Olen joutunut miettimään samaa ja soitin lopulta Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen, josta ohje: lähi isolla ja itä pienellä, eli:

    Lähi-itä

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    "Juutalaisuus ja islam ovat hienoja uskontoja. Mistä niitä pitäisi edes arvostella?"

    Ihan uteliaisuuttani kysyn: mitä hienoa on islamissa? Ja tarkoitan nyt sekä malitllista että vähemmän maltillista muotoa.

    Sun tarttee lukea Koraani ja islamilaista runoutta ja muutenkin perehtyä islamiin. Runoutta ja muuta kirjallisuutta on ilmestynytsuomeksi kiitettävästi viime vuosina. Myös musiikki on minusta hienoa.

    Kysynpä näin päin, että mikä sinun mielestäsi ei ole hienoa islamin uskonnossa.

    Äänestä

  • Jeppe. kirjoitti:

    Kyllä tavallaan. "Profeetan" pilkkaaminen lienee anteeksiantamaton synti, joka johtaa kadotustuomioon. Siltä on ehkä mahdollisuus välttyä verisovituksella, jolloin "syyllinen" tapetaan niin, että hänen verensä valuu maahan. Kyseessä siis on välillinen kuolemantuomio "profeetan" pilkkaamisesta.

    noinkin.

    Äänestä

  • Pilkata voi kirjoitti:

    noinkin.

    Tuohan on mormonien omaa opetusta. Jos kiusallisten totuuksien kertominen on mielestäsi pilkkaamista, en voi mitään.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Sun tarttee lukea Koraani ja islamilaista runoutta ja muutenkin perehtyä islamiin. Runoutta ja muuta kirjallisuutta on ilmestynytsuomeksi kiitettävästi viime vuosina. Myös musiikki on minusta hienoa.

    Kysynpä näin päin, että mikä sinun mielestäsi ei ole hienoa islamin uskonnossa.

    Muiden uskontojen vähättely, väkivallan hyväksyminen uskonnon varjolla,
    Pedofilia, (muhammed nai 9v Aylan vaimokseen) ,Naisten alistaminen mm. pukeutumiskoodilla jne....
    Siinä ei muutama runo tai laulu muuta noita asioita kauniiksi.

    Miksi muslimi maat ovat kaikkein alikehittyneimpiä, lukuunottamatta öljyn varjolla rikastuneita??

    Äänestä

  • Tässä aluksi.. kirjoitti:

    Eikös oman uskonnon parhaana pitäminen kuulu kaikkiin uskontoihin, en osaa nähdä sitä muiden uskontojen vähättelemisenä. kaikki maailman uskonnot ovat kannattajiensa mielestä "ainoita oikeita" uskontoja.

    Lasten naittamista en hyväksy, eikä se kuulu islamin uskontoon, vaikka monissa islaminuskoisissa maissa ei sitä olekaan kielletty. Tyttöjä naitetaan keskenkasvuisina köyhyyden takia, ei uskonnollisista syistä. Muinaisella Arabian niemimaalla Muhammedin aikaan käytäntö oli yleinen ja voi hyvin olla, että haluttomuus säätää tyttöjä suojelevia lakeja johtuu juuri Muhammedin tuosta avioliitosta. Koraani ja islam ei kuitenkaan opeta oppinaan tai kehoita naittamaan tyttöjä lapsina.

    Naisten alistaminen ei johdu islamista. Koraani on naisen ja miehen suhteen varsin tasa-arvoinen. Alistaminen liittyy patriarkaaliseen kulttuuriin, eikä siis perustu itse islamin uskontoon.

    Koraanin pukeutumiskoodi naisille on vain siveästi pukeutuminen. Siveä pukeutuminen kuuluu kaikkiin uskontoihin, siveys vain käsitetään milloin mitenkin. Ei siitä ole kovin pitkä aika. kun naisten Suomessakin tuli peittää päänsä kirkossa.

    Burka on alunperin vainperinteistä pukeutumista, hiekkamyrskyltä tehokkaasti suojaava asu, jonka sitten jotkut islaminuskoiset ovat tulkinneet naisen 'siveäksi' asuksi. Islam ei sen käyttöä mitenkään edellytä.

    Suurin osa kehitysmaiden ongelmista ja alikehittyneisyydestä johtuu siirtomaa-ajasta, joka tuhosi niiden luonnollisen kehityhksen useiksi sadoiksi vuosiksi. Nyt tämä riisto jatkuu maailmankaupan nimikkeellä.

    Millä perusteella esität juuri muslimimaat kaikkein alikehittyneimmiksi? Eikö pikemminkin ole niin, että kaikkialla maailmassa uskontoa ja ihmisten uskonnollisia tunteita käytetään poliittisen hallitsemisen tehokkaana keinona? Minä syyttäisin maan vallanpitäjiä ja heidän itsekkäitä taloudellisia intressejään, en mitään yksittäistä uskontoa ihmisten lukutaidottomuudesta jne.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Juutalaisuus ja islam ovat hienoja uskontoja. Mistä niitä pitäisi edes arvostella?

    Eri asia on uskonnon ahtaat ja vääristyneet tulkinnat, mutta sellaista on ollut kaikissa uskonnoissa. Kannattaa erottaa oppirakennelma ja ihmiset toisistaan.

    Mormonismin oppirakennelma sen sijaan huojuu savijaloilla, he eivät esimerkiksi pysty sanomaan, mistä ensimmäinen Jumala sai alkunsa, vaikka heillä koko ajan tulee lisää Jumalia ja tämän maapallon Jumala Elohim on vain yksi lukemattomista omaa planeettaansa hallinnoivista jumalista.

    Tuskin minkään muun uskonnon piirissä on sanottu enemmän Jumalan alkuperästä kuin mormonismin piirissä. "Jumala on ollut sellainen kuin me nyt." "Älyä eli totuuden valkeutta ei ole luotu eikä tehty eikä sitä voi luoda eikä tehdä."

    Jumala on ollut aina. Häntä ei ole kukaan luonut. Sama koskee ihmisessä olevaa älyä. Sekin on luomaton, mutta se tuli Jumalamme henkilapseksi. Jumalassa luonnossa luomattomana oleva suunta täydellisyyteen on saavuttanut päätepisteensä ennen meitä muita. Entelekia ei ole uskonnollinen termi, mutta se on vastaus siihen, miksi on olemassa täydellisyyttä ja miksi on olemassa Jumalamme.

    Äänestä

  • Tie täydellisyyteen kirjoitti:

    Tapani hyvä, välillä olet välttänyt sen sanomista, että Jumala on ollut ennen samanlainen kuin me ihmiset. Nyt kuitenkin korostat sitä voimakkaasti. Vähän sama on polyteismin kanssa; välillä kiellät sen, valillä hehkutat sitä voimakkaasti. Kärsitkö jakomielitaudista;-?

    > Jumala on ollut aina. Häntä ei ole kukaan luonut.

    Miten se on mahdollista, kun jokaisella Jumalalla on isä ja äiti? Vai onko niin, että kun mennään riittävän pitkälle sukupuussa taaksepäin, tulee jokin seinä vastaan. Ensin joku Jumala on ollut ikuisesti ja sitten hän on lopulta kyllästynyt yksinäisyyteen ja laittanut lisääntymisketjun liikkeelle?

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Eikös oman uskonnon parhaana pitäminen kuulu kaikkiin uskontoihin, en osaa nähdä sitä muiden uskontojen vähättelemisenä. kaikki maailman uskonnot ovat kannattajiensa mielestä "ainoita oikeita" uskontoja.

    Lasten naittamista en hyväksy, eikä se kuulu islamin uskontoon, vaikka monissa islaminuskoisissa maissa ei sitä olekaan kielletty. Tyttöjä naitetaan keskenkasvuisina köyhyyden takia, ei uskonnollisista syistä. Muinaisella Arabian niemimaalla Muhammedin aikaan käytäntö oli yleinen ja voi hyvin olla, että haluttomuus säätää tyttöjä suojelevia lakeja johtuu juuri Muhammedin tuosta avioliitosta. Koraani ja islam ei kuitenkaan opeta oppinaan tai kehoita naittamaan tyttöjä lapsina.

    Naisten alistaminen ei johdu islamista. Koraani on naisen ja miehen suhteen varsin tasa-arvoinen. Alistaminen liittyy patriarkaaliseen kulttuuriin, eikä siis perustu itse islamin uskontoon.

    Koraanin pukeutumiskoodi naisille on vain siveästi pukeutuminen. Siveä pukeutuminen kuuluu kaikkiin uskontoihin, siveys vain käsitetään milloin mitenkin. Ei siitä ole kovin pitkä aika. kun naisten Suomessakin tuli peittää päänsä kirkossa.

    Burka on alunperin vainperinteistä pukeutumista, hiekkamyrskyltä tehokkaasti suojaava asu, jonka sitten jotkut islaminuskoiset ovat tulkinneet naisen 'siveäksi' asuksi. Islam ei sen käyttöä mitenkään edellytä.

    Suurin osa kehitysmaiden ongelmista ja alikehittyneisyydestä johtuu siirtomaa-ajasta, joka tuhosi niiden luonnollisen kehityhksen useiksi sadoiksi vuosiksi. Nyt tämä riisto jatkuu maailmankaupan nimikkeellä.

    Millä perusteella esität juuri muslimimaat kaikkein alikehittyneimmiksi? Eikö pikemminkin ole niin, että kaikkialla maailmassa uskontoa ja ihmisten uskonnollisia tunteita käytetään poliittisen hallitsemisen tehokkaana keinona? Minä syyttäisin maan vallanpitäjiä ja heidän itsekkäitä taloudellisia intressejään, en mitään yksittäistä uskontoa ihmisten lukutaidottomuudesta jne.

    "Suurin osa kehitysmaiden ongelmista ja alikehittyneisyydestä johtuu siirtomaa-ajasta, joka tuhosi niiden luonnollisen kehityhksen useiksi sadoiksi vuosiksi. Nyt tämä riisto jatkuu maailmankaupan nimikkeellä." Vai että vika onkin muualla kuin itsessä, no niinpä tietysti. Miten se tuhoutui useaksi sadaksi vuodeksi? Eihän siirtomaa aikakaan montaa sataa vuotta pisimmilläkään kestänyt. Onhan taas väitteitä!

    Minä en tunne olevani yhtään velkaa kenellekään maalle tai sen kansalaisille, turha yrittää syyllistää.

    On erikoista että islamilaisessa kultuurissa selviä asioita, ryhdytään täällä kieltämään. Ihan kuin noissa maissa jossa uskonnolla on kaikivoiva valta , ei tiedettäisi miten sen mukaan eletään ja mitä siihen kuuluu.
    Jyrkän linjan islamilaisissa maissa pyritään tulkitsemaan koraania sellaisenaan ohjeineen (esim.Iran) ,vapaamissa islamilaisissa taas ei niin tiukkaa linjaa pidetä (esim.Turkki)

    Loppupeleissä kaikki lähtee yksilöistä, turha ulkopuolisia tahoja on aina kaikesta syylistää,vai oletko sitä mieltä että suomen ja suomalaisten vaikeudet juontuvat ruotsiin kuulumisesta tai ovat venäjän vika?

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Eli jos moniavioisuus on USKONNOLLINEN periaate (huom. kaikilla se ei sitä ole), sitä ei saisi arvostella, jos on vain ulkokohtaista tietoa?

    Katsoin eilen TV:stä ohjelmaa "Moniaviollisuuden valinneet" (National Geographic)
    Siinä mormonismista aikoinaan eronnut lahko tuo julki haluaan moniaviollisuuteen.
    Erittäin paljon vastustusta ajatus herätti, niin utahilaisissa kuin osavaltion viranomaisissakin. Niinpä he elelivät omissa oloissaan ja sanoivat haluavansa niin jatkuvankin. He olivat omien puheiden mukaan ulkopuolisia eikä ulkomaailman asiat heitä kiinnostaneet. Jotenkin tuli mieleen Amissit.
    Kyllä moniaviollisuutta saa arvostella, minäkin teen niin, enkä missään tapauksessa sitä hyväksy.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Sun tarttee lukea Koraani ja islamilaista runoutta ja muutenkin perehtyä islamiin. Runoutta ja muuta kirjallisuutta on ilmestynytsuomeksi kiitettävästi viime vuosina. Myös musiikki on minusta hienoa.

    Kysynpä näin päin, että mikä sinun mielestäsi ei ole hienoa islamin uskonnossa.

    "Sun tarttee lukea Koraani ja islamilaista runoutta ja muutenkin perehtyä islamiin."

    Miksi pitäisi lukea? Minulle riittää kun luen sanomalehtiä.

    "Kysynpä näin päin, että mikä sinun mielestäsi ei ole hienoa islamin uskonnossa. "

    Ei mikään. Lapsellinen väite: kuka tahansa voisi yhtä hyvin sanoa, että mormonismi on hienoa.

    Jos sinä väität että on, olet tietenkin todistusvelvollinen. Mutta tämä ei ole islamia koskeva keskustelupalsta.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Eikös oman uskonnon parhaana pitäminen kuulu kaikkiin uskontoihin, en osaa nähdä sitä muiden uskontojen vähättelemisenä. kaikki maailman uskonnot ovat kannattajiensa mielestä "ainoita oikeita" uskontoja.

    Lasten naittamista en hyväksy, eikä se kuulu islamin uskontoon, vaikka monissa islaminuskoisissa maissa ei sitä olekaan kielletty. Tyttöjä naitetaan keskenkasvuisina köyhyyden takia, ei uskonnollisista syistä. Muinaisella Arabian niemimaalla Muhammedin aikaan käytäntö oli yleinen ja voi hyvin olla, että haluttomuus säätää tyttöjä suojelevia lakeja johtuu juuri Muhammedin tuosta avioliitosta. Koraani ja islam ei kuitenkaan opeta oppinaan tai kehoita naittamaan tyttöjä lapsina.

    Naisten alistaminen ei johdu islamista. Koraani on naisen ja miehen suhteen varsin tasa-arvoinen. Alistaminen liittyy patriarkaaliseen kulttuuriin, eikä siis perustu itse islamin uskontoon.

    Koraanin pukeutumiskoodi naisille on vain siveästi pukeutuminen. Siveä pukeutuminen kuuluu kaikkiin uskontoihin, siveys vain käsitetään milloin mitenkin. Ei siitä ole kovin pitkä aika. kun naisten Suomessakin tuli peittää päänsä kirkossa.

    Burka on alunperin vainperinteistä pukeutumista, hiekkamyrskyltä tehokkaasti suojaava asu, jonka sitten jotkut islaminuskoiset ovat tulkinneet naisen 'siveäksi' asuksi. Islam ei sen käyttöä mitenkään edellytä.

    Suurin osa kehitysmaiden ongelmista ja alikehittyneisyydestä johtuu siirtomaa-ajasta, joka tuhosi niiden luonnollisen kehityhksen useiksi sadoiksi vuosiksi. Nyt tämä riisto jatkuu maailmankaupan nimikkeellä.

    Millä perusteella esität juuri muslimimaat kaikkein alikehittyneimmiksi? Eikö pikemminkin ole niin, että kaikkialla maailmassa uskontoa ja ihmisten uskonnollisia tunteita käytetään poliittisen hallitsemisen tehokkaana keinona? Minä syyttäisin maan vallanpitäjiä ja heidän itsekkäitä taloudellisia intressejään, en mitään yksittäistä uskontoa ihmisten lukutaidottomuudesta jne.

    "Naisten alistaminen ei johdu islamista. Koraani on naisen ja miehen suhteen varsin tasa-arvoinen. "

    Tähän ei voi sanoa muuta kuin että höpö höpö. Miten tällä tasolla voi keskustella? Dhimmille tyypillinen tapa: kun islamilaisissa maissa esiintyy mitä tahansa kielteistä, selitetään että se ei kuulu islamiin.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    "Sun tarttee lukea Koraani ja islamilaista runoutta ja muutenkin perehtyä islamiin."

    Miksi pitäisi lukea? Minulle riittää kun luen sanomalehtiä.

    "Kysynpä näin päin, että mikä sinun mielestäsi ei ole hienoa islamin uskonnossa. "

    Ei mikään. Lapsellinen väite: kuka tahansa voisi yhtä hyvin sanoa, että mormonismi on hienoa.

    Jos sinä väität että on, olet tietenkin todistusvelvollinen. Mutta tämä ei ole islamia koskeva keskustelupalsta.

    Jaahas,
    minä olen perehtynyt sekä mormonismiin että islamiin ja myös moniin muihin uskontoihin. Mielestäni ei ole reilua arvostella oppirakennelmaa, johon ei ole perehtynyt.

    Voin siis asiaa tutkittuani sanoa omana mielipiteenäni keskustelupalstalla, että islam on hieno uskonto, mutta mormonismi ei ole.

    Nimenomaan omana mielipiteenäsi.Ei muiden. Minä taas pidän islamia vanhoillisena ja brutaalina uskontona, ihan pikkulasten silpomisesta lähtien ja samaa mieltä olen juutalaislasten ympärileikkauksesta.

    Islam ylläpitää miehen ja naisen epätasarvoa, joka menee joskus naurettavuuksiin asti. Jyrkän islamin Saudi-Arabiassa vangittiin juuri naisia kun ajoivat autolla.

    Miksi siveys koskee vain naisia? Miehet kulkee kultaketjut karvarinnalla keikkuen ja naisilla näkyy silmät, älä puhu soopaa tasaarvosta!

    "Voin siis asiaa tutkittuani sanoa omana mielipiteenäni keskustelupalstalla, että islam on hieno uskonto"

    Taidatkos sen selkeämmin sanoa: kun MINÄ olen tutkinut asian niin se on niin.

    Olet entinen mormoni ja kirjoittelet täällä. Jos olisit entinen muslimi, et välttämättä kirjoittelisi enää missään.

    Äänestä

  • Mormoni.. kirjoitti:

    Katsoin eilen TV:stä ohjelmaa "Moniaviollisuuden valinneet" (National Geographic)
    Siinä mormonismista aikoinaan eronnut lahko tuo julki haluaan moniaviollisuuteen.
    Erittäin paljon vastustusta ajatus herätti, niin utahilaisissa kuin osavaltion viranomaisissakin. Niinpä he elelivät omissa oloissaan ja sanoivat haluavansa niin jatkuvankin. He olivat omien puheiden mukaan ulkopuolisia eikä ulkomaailman asiat heitä kiinnostaneet. Jotenkin tuli mieleen Amissit.
    Kyllä moniaviollisuutta saa arvostella, minäkin teen niin, enkä missään tapauksessa sitä hyväksy.

    Miten niin lahko? Hehän opettavat alkuperäisempää mormonismia kuin MAP-kirkko, joka on luopunut monista opeista ja käytännöistä.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Miten niin lahko? Hehän opettavat alkuperäisempää mormonismia kuin MAP-kirkko, joka on luopunut monista opeista ja käytännöistä.

    Sana lahko tarkoittaa jostain eronnutta, ei muuta. Et nähtävästi katsonut ohjelmaa kun väität heidän oppien ja käytäntöjen olevan "alkuperäisen"mukaisia.

    Äänestä

  • Mormoni,, kirjoitti:

    Sana lahko tarkoittaa jostain eronnutta, ei muuta. Et nähtävästi katsonut ohjelmaa kun väität heidän oppien ja käytäntöjen olevan "alkuperäisen"mukaisia.

    Map-kirkko on LUOPUNUT mm.moniavioisuudesta ja mustien pappeuskiellosta. Map-kirkko on mormonismin lahko.

    Äänestä

  • Tie täydellisyyteen kirjoitti:

    Tuskin minkään muun uskonnon piirissä on sanottu enemmän Jumalan alkuperästä kuin mormonismin piirissä. "Jumala on ollut sellainen kuin me nyt." "Älyä eli totuuden valkeutta ei ole luotu eikä tehty eikä sitä voi luoda eikä tehdä."

    Jumala on ollut aina. Häntä ei ole kukaan luonut. Sama koskee ihmisessä olevaa älyä. Sekin on luomaton, mutta se tuli Jumalamme henkilapseksi. Jumalassa luonnossa luomattomana oleva suunta täydellisyyteen on saavuttanut päätepisteensä ennen meitä muita. Entelekia ei ole uskonnollinen termi, mutta se on vastaus siihen, miksi on olemassa täydellisyyttä ja miksi on olemassa Jumalamme.

    Tuo on nyt sinun omaa spekulointiasi, ei suinkaan mitään virallista mormonismin oppia. Älykkäänä ja oppineena ihmisenä sinua on alkanut askarruttaa mormonismin kovin sekava käsitys Jumalasta kaikkine jumaluuden jäsenineen ja kirkon opettajien sekavine opetuksineen. Milloin on mormonismin Jumala ollut Aadam, milloin Vanhan testamentin Jahve eli jehova, joka nykymormonismin mukaan onkin sama kuin jeesus, ei sama kuin Isä-Jumala, jolle on jopa ilmaantunut oikein nimikin sitten minun mormoninaoloaikojeni, eli Elohim.

    No niin, olet hämmentynyt ja harmistunut samasta sekaannuksesta kuin minäkin aikoinani. Sen sijaan, että olisit eronnut mormoneista ja palannut kristityksi olet miettinyt Jumala-asiaa pääsi puhki sekä tällä palstalla keskustellen että paljon samasta asiasta muualla kirjoittaen.

    Yllä oleva aivan oma selityksesi on toki monin verroin loogisempi kuin mormonismin opettama. Se tulee lähelle sekä marxilaista luonnonfilosofiaa että buddhalaista käsitystä, joissa molemmissa on oma järkensä ja logiikkansa.

    Mormonien virallista oppia tuo vain ei ole, korkeintaan sinun oma ja hyvin luova tulkintasi siitä.

    Mikä muuten on nykyisin oma käsityksesi Jumalien lukumäärästä? Entäpä kirkkosi virallinen oppi samasta?

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Map-kirkko on LUOPUNUT mm.moniavioisuudesta ja mustien pappeuskiellosta. Map-kirkko on mormonismin lahko.

    Oletko katsonut ohjelman? Et taida kun keskityt vain noihin asioihin. Mites ihmisen hautaaminen betonivuorattuun hautaan? Missä se oppi annettiin?

    Luopunut tai saanut uutta ilmoitusta, oliskos vähän eriasia?
    Onko vaikkapa luterilaiset luopuneet Lutherin opeista juutalaista ja vammaisista, vai painaneet vain villaisella , vai pitävätkö yhä oppinaan?

    Eri uskonnolla on erinäkemyksiä uskon kysymyksistä, jo pelkästään kristittyjen kesken. Onko vapaakirkko oikeampi kuin Helluntalaiset, vai ovatko luterilaiset sittenkin oikeassa?
    Järkeä mukaan , kiitos!

    Äänestä

  • Ev.lut kirjoitti:

    "Voin siis asiaa tutkittuani sanoa omana mielipiteenäni keskustelupalstalla, että islam on hieno uskonto"

    Taidatkos sen selkeämmin sanoa: kun MINÄ olen tutkinut asian niin se on niin.

    Olet entinen mormoni ja kirjoittelet täällä. Jos olisit entinen muslimi, et välttämättä kirjoittelisi enää missään.

    Kenen mielipiteitä sinä sitten tällä palstalla kirjoitat, jos et omiasi? Minä ainakin keskustelen omilla mielipiteilläni. Niitä myös korjaan sitä mukaa, kun jossain asiassa saan lisää tietoa tai jostain muusta syystä viisastun.

    Joskus osoitautuu, että moni on ollut kanssani samaa mieltä - mutta se ei todista todenperäisyydestä mitään, vaan oltiin kaikki ihan väärässä. Joskus olen jäänyt mielipiteineni aivan yksin - se ei todista sitä, että olisinollut väärässä. Eikös olekin aika metka juttu? Harmaata kaikki teoria, alati viherijä on vain elämän kultainen puu.

    Äänestä

  • Kristitty kirjoitti:

    Nimenomaan omana mielipiteenäsi.Ei muiden. Minä taas pidän islamia vanhoillisena ja brutaalina uskontona, ihan pikkulasten silpomisesta lähtien ja samaa mieltä olen juutalaislasten ympärileikkauksesta.

    Islam ylläpitää miehen ja naisen epätasarvoa, joka menee joskus naurettavuuksiin asti. Jyrkän islamin Saudi-Arabiassa vangittiin juuri naisia kun ajoivat autolla.

    Miksi siveys koskee vain naisia? Miehet kulkee kultaketjut karvarinnalla keikkuen ja naisilla näkyy silmät, älä puhu soopaa tasaarvosta!

    Eihän pikkulasten silpominen kuulu laisinkaan islamin uskontoon, riippuu tietysti siitä pitääkö poikien ympärileikkausta silpomisena vai eikö pidä. Samoin kuin islamiin myös juutalaisuuteen kuuluu poikavauvojen ympärileikkaus. Myös Vapahtajamme Kristus oli tämän määritelmän mukaan silvottu lapsi.

    http://www.islamopas.com/varden.html

    Kristinusko luopui poikien ympärileikkauksesta, mutta juutalaiset noudatavat sitä edelleen.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    "Naisten alistaminen ei johdu islamista. Koraani on naisen ja miehen suhteen varsin tasa-arvoinen. "

    Tähän ei voi sanoa muuta kuin että höpö höpö. Miten tällä tasolla voi keskustella? Dhimmille tyypillinen tapa: kun islamilaisissa maissa esiintyy mitä tahansa kielteistä, selitetään että se ei kuulu islamiin.

    Useimmiten ei kuulukaan islamiin. Ei koraani sano mitään naisten autolla ajamisesta. :)

    Sen sijaan se pitää suuressa arvossa tietoa ja sekä tyttöjen että poikien kouluttamista mahdollisimman pitkälle.

    Älä sekoita keskenään varsinaista islamin uskontoa ja sen sovelluksia eri kulttuureissa. Se on yhtä epäreilua kuin nmoittia kristittyjä Martti Lutherin takapajuisista käsityksistä kehitysvammaisista ja juutalaisista.

    Äänestä

  • Mormoni.. kirjoitti:

    Oletko katsonut ohjelman? Et taida kun keskityt vain noihin asioihin. Mites ihmisen hautaaminen betonivuorattuun hautaan? Missä se oppi annettiin?

    Luopunut tai saanut uutta ilmoitusta, oliskos vähän eriasia?
    Onko vaikkapa luterilaiset luopuneet Lutherin opeista juutalaista ja vammaisista, vai painaneet vain villaisella , vai pitävätkö yhä oppinaan?

    Eri uskonnolla on erinäkemyksiä uskon kysymyksistä, jo pelkästään kristittyjen kesken. Onko vapaakirkko oikeampi kuin Helluntalaiset, vai ovatko luterilaiset sittenkin oikeassa?
    Järkeä mukaan , kiitos!

    En ole katsonut ohjelmaa, mutta ryhmä, joka pitäytyy moniavioisuudessa toisin kuin MAP-lahko, edustaa alkuperäistä mormoismia ainakin siinä suhteessa. Mikäli kyseessä on otaksumani ryhmä, heillä ei myöskään ole mustaihoisten pappeutta, joten he eivät ole luopioita siinäkään suhteessä.

    > Mites ihmisen hautaaminen betonivuorattuun hautaan? Missä se oppi annettiin?

    Sitä en tioennyt, että tuo mainitsemasi mormoniryhmä käyttää betonivuorattuja hautoja. Mutta jos Smith ei ole lausunut hautaustavasta mitään, tuollainen käytäntö ei sinänsä ole Smithin opetuksia vastaan.

    "Uusiksi ilmoituksi" on helppo selittää omat luopumukset. Itse asiaan se ei vaikuta. Lahko on se, joka muuttelee oppeja.

    Luterilaiset eivät tietääkseni väitä Lutherin olleen Jumaln profeetta, joka on opettanut suoraan Jumalan ilmoituksia esim. kehitysvammaisista tai juutalaisista. Kahjojahan nuo Lutherin opetukset olivat, mutta minulla ei-luterilaisena ei ole niissä mitään hävettävää...

    > Onko vapaakirkko oikeampi kuin Helluntalaiset, vai ovatko luterilaiset sittenkin oikeassa?

    Kukaan ei ole oikeassa. Uskovaisiia on kahjoja ja vähemmän kahjoja.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tapani hyvä, välillä olet välttänyt sen sanomista, että Jumala on ollut ennen samanlainen kuin me ihmiset. Nyt kuitenkin korostat sitä voimakkaasti. Vähän sama on polyteismin kanssa; välillä kiellät sen, valillä hehkutat sitä voimakkaasti. Kärsitkö jakomielitaudista;-?

    > Jumala on ollut aina. Häntä ei ole kukaan luonut.

    Miten se on mahdollista, kun jokaisella Jumalalla on isä ja äiti? Vai onko niin, että kun mennään riittävän pitkälle sukupuussa taaksepäin, tulee jokin seinä vastaan. Ensin joku Jumala on ollut ikuisesti ja sitten hän on lopulta kyllästynyt yksinäisyyteen ja laittanut lisääntymisketjun liikkeelle?

    On asioita, joita ei ymmärä muuten kuin ajatellen vähän laajemmin. Mitä on esim. "aina"? Sen sisältö riippuu siitä mihin verrataan. On ilmoitettu, että äly on ollut aina. Silloin tarkoitetaan luomatonta ja ikuista. Jumala on ikuinen ja meissä ihmisissä on ikuinen aina ollut piirre eli äly. Se että Jumala on ollut aina, ei merkise, ettei Hän olisi ollut joskus erilainen kuin nyt. Täydellinen ei voi syntyä hetkessä. Jumala on muuttumaton meidän "aina" -mielikuvissamme.
    - Vain kuvittelusi, "...", tuottaa ristiriitoja.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Tuo on nyt sinun omaa spekulointiasi, ei suinkaan mitään virallista mormonismin oppia. Älykkäänä ja oppineena ihmisenä sinua on alkanut askarruttaa mormonismin kovin sekava käsitys Jumalasta kaikkine jumaluuden jäsenineen ja kirkon opettajien sekavine opetuksineen. Milloin on mormonismin Jumala ollut Aadam, milloin Vanhan testamentin Jahve eli jehova, joka nykymormonismin mukaan onkin sama kuin jeesus, ei sama kuin Isä-Jumala, jolle on jopa ilmaantunut oikein nimikin sitten minun mormoninaoloaikojeni, eli Elohim.

    No niin, olet hämmentynyt ja harmistunut samasta sekaannuksesta kuin minäkin aikoinani. Sen sijaan, että olisit eronnut mormoneista ja palannut kristityksi olet miettinyt Jumala-asiaa pääsi puhki sekä tällä palstalla keskustellen että paljon samasta asiasta muualla kirjoittaen.

    Yllä oleva aivan oma selityksesi on toki monin verroin loogisempi kuin mormonismin opettama. Se tulee lähelle sekä marxilaista luonnonfilosofiaa että buddhalaista käsitystä, joissa molemmissa on oma järkensä ja logiikkansa.

    Mormonien virallista oppia tuo vain ei ole, korkeintaan sinun oma ja hyvin luova tulkintasi siitä.

    Mikä muuten on nykyisin oma käsityksesi Jumalien lukumäärästä? Entäpä kirkkosi virallinen oppi samasta?

    Vain käsite entelekia ei ole mormonien virallista oppia, ja sen totesin edellä.

    Sinun käsityksesi mormonien opista on sekava, koska sinulle on tarve nähdä se sellaisena. Jos sekavuudesta uskonnossa puhutaann niin Athanasiuksen uskontunnustuksesta sitä löytää. Kuitenkin pitäisi uskoa juuri niin ollakseen kristitty, mutta kukaan ei voi tuntea sitä todeksi olematta epärehellinen itselleen.

    "Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra."
    ...
    "Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua!"

    Äänestä

  • Tie täydellisyyteen kirjoitti:

    On asioita, joita ei ymmärä muuten kuin ajatellen vähän laajemmin. Mitä on esim. "aina"? Sen sisältö riippuu siitä mihin verrataan. On ilmoitettu, että äly on ollut aina. Silloin tarkoitetaan luomatonta ja ikuista. Jumala on ikuinen ja meissä ihmisissä on ikuinen aina ollut piirre eli äly. Se että Jumala on ollut aina, ei merkise, ettei Hän olisi ollut joskus erilainen kuin nyt. Täydellinen ei voi syntyä hetkessä. Jumala on muuttumaton meidän "aina" -mielikuvissamme.
    - Vain kuvittelusi, "...", tuottaa ristiriitoja.

    Tapani hyvä, et vastannut lainkaan siihen, että miksi välillä väitä Jumalan olleen joskus ihmisen kaltainen ja välillä että hän ei ole ollut ihmisen kaltainen. ET myöskään vastannut, että miksi välillä vältät polyteismiä kuin ruttoa ja välillä liputat sen puolesta.

    Et myöskään vastannut, että kuak Jumalistanne oli se ensimmäinen, jolla ei ole isää. kun Jumalanne kuitenkin lisääntyvät ihmisten tapaan, joten muilla paitsi ensimmäisellä on isä ja äiti.

    Äänestä

  • Tie täydellisyyteen kirjoitti:

    Vain käsite entelekia ei ole mormonien virallista oppia, ja sen totesin edellä.

    Sinun käsityksesi mormonien opista on sekava, koska sinulle on tarve nähdä se sellaisena. Jos sekavuudesta uskonnossa puhutaann niin Athanasiuksen uskontunnustuksesta sitä löytää. Kuitenkin pitäisi uskoa juuri niin ollakseen kristitty, mutta kukaan ei voi tuntea sitä todeksi olematta epärehellinen itselleen.

    "Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra."
    ...
    "Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua!"

    Minun on aivan helppo yhtyä Athanasiuksen uskontunnustukseen.

    Paljon vaikeampi, tai siis ihan mahdotonta, on uskoa, että kelvollisista mormonimiehistä tulee aikanaan itsestäänkin Jumalia, jotka saavat luoda oman planeetan ja siittää sille vaimoineen henkilapsia, jotka aikanaan syntyvät ihmisiksi... kääntyvät toivottavasti eläessään hekin mormoneiksi ja taas tulee lisää uusia Jumalia.

    Mistä siis tuli mormonismin mukaan se tai ne ensimmäiset Jumalat, jotka alkoivat siittää henkilapsia, jonka seurauksena maailmankaikkeudessa olevien Jumalien määrä mormonismin opin mukaan vain kasvaa kasvamistaan.

    Sinujn selityksesi ensimmäisen Jumalapariskunnan ilmaantumiseen on entlekia, mitä sanoo oman uskontosi virallinen oppi?

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Useimmiten ei kuulukaan islamiin. Ei koraani sano mitään naisten autolla ajamisesta. :)

    Sen sijaan se pitää suuressa arvossa tietoa ja sekä tyttöjen että poikien kouluttamista mahdollisimman pitkälle.

    Älä sekoita keskenään varsinaista islamin uskontoa ja sen sovelluksia eri kulttuureissa. Se on yhtä epäreilua kuin nmoittia kristittyjä Martti Lutherin takapajuisista käsityksistä kehitysvammaisista ja juutalaisista.

    Aha, mutta miksi sitten mormoneja saa moittia J.Smithin sen ajan käsityksistä jos luterilaisia ei saa Lutherin käsityksiiin yhdistää?

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    En ole katsonut ohjelmaa, mutta ryhmä, joka pitäytyy moniavioisuudessa toisin kuin MAP-lahko, edustaa alkuperäistä mormoismia ainakin siinä suhteessa. Mikäli kyseessä on otaksumani ryhmä, heillä ei myöskään ole mustaihoisten pappeutta, joten he eivät ole luopioita siinäkään suhteessä.

    > Mites ihmisen hautaaminen betonivuorattuun hautaan? Missä se oppi annettiin?

    Sitä en tioennyt, että tuo mainitsemasi mormoniryhmä käyttää betonivuorattuja hautoja. Mutta jos Smith ei ole lausunut hautaustavasta mitään, tuollainen käytäntö ei sinänsä ole Smithin opetuksia vastaan.

    "Uusiksi ilmoituksi" on helppo selittää omat luopumukset. Itse asiaan se ei vaikuta. Lahko on se, joka muuttelee oppeja.

    Luterilaiset eivät tietääkseni väitä Lutherin olleen Jumaln profeetta, joka on opettanut suoraan Jumalan ilmoituksia esim. kehitysvammaisista tai juutalaisista. Kahjojahan nuo Lutherin opetukset olivat, mutta minulla ei-luterilaisena ei ole niissä mitään hävettävää...

    > Onko vapaakirkko oikeampi kuin Helluntalaiset, vai ovatko luterilaiset sittenkin oikeassa?

    Kukaan ei ole oikeassa. Uskovaisiia on kahjoja ja vähemmän kahjoja.

    " Mutta jos Smith ei ole lausunut hautaustavasta mitään, tuollainen käytäntö ei sinänsä ole Smithin opetuksia vastaan." No ei tietenkään, onko se sitten opin mukainen? Oliko tuolloin edes betonia?

    Katso sarjaa ja kommentoi sitten.

    Ihan sama kun minä kertoisin seuraavan James Bondin juonen, vaikkei sitä ole tehtykään. Sehän on oikea tarina, vai voitko väittää ettei olisi?

    Äänestä

  • Outoa.. kirjoitti:

    Aha, mutta miksi sitten mormoneja saa moittia J.Smithin sen ajan käsityksistä jos luterilaisia ei saa Lutherin käsityksiiin yhdistää?

    Sanoudutko irti Smithin käsityksistä? Riippuu siitä.

    Äänestä

  • No huh,huh.. kirjoitti:

    " Mutta jos Smith ei ole lausunut hautaustavasta mitään, tuollainen käytäntö ei sinänsä ole Smithin opetuksia vastaan." No ei tietenkään, onko se sitten opin mukainen? Oliko tuolloin edes betonia?

    Katso sarjaa ja kommentoi sitten.

    Ihan sama kun minä kertoisin seuraavan James Bondin juonen, vaikkei sitä ole tehtykään. Sehän on oikea tarina, vai voitko väittää ettei olisi?

    En minä ole kiinnostunut mistään sarjasta vaan otin kantaa väitteeseesi, että moniavioisuudessa (Smithin opetuksissa) pitäytyvä ryhmä olisi muka Smithin opin lahko, mutta Smithin opetuksia hylännyt ryhmä ei olisi.

    Jos Smith ei ottanut hautaustapaan kantaa, betonihautaus ei ole sen paremmin opin vastainen kuin sen mukainenkaan.

    Ja kyllä betonia oli Smithin aikaan. Mm. Rooman Pantheon on rakennettu betonista yli 2000 vuotta sitten. Portlandin sementti on patentoitu 1824. Vuosisadan puolivälissä keksintoä on parannettu alkamalla käyttää sintrusta ja raudoitusta.

    Siis sintrausta eli kuumentamista niin korkeaan lämpötilaan, että se parantaa sementin ominaisuuksia. Jäi näköjään kirjiain pois.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Minun on aivan helppo yhtyä Athanasiuksen uskontunnustukseen.

    Paljon vaikeampi, tai siis ihan mahdotonta, on uskoa, että kelvollisista mormonimiehistä tulee aikanaan itsestäänkin Jumalia, jotka saavat luoda oman planeetan ja siittää sille vaimoineen henkilapsia, jotka aikanaan syntyvät ihmisiksi... kääntyvät toivottavasti eläessään hekin mormoneiksi ja taas tulee lisää uusia Jumalia.

    Mistä siis tuli mormonismin mukaan se tai ne ensimmäiset Jumalat, jotka alkoivat siittää henkilapsia, jonka seurauksena maailmankaikkeudessa olevien Jumalien määrä mormonismin opin mukaan vain kasvaa kasvamistaan.

    Sinujn selityksesi ensimmäisen Jumalapariskunnan ilmaantumiseen on entlekia, mitä sanoo oman uskontosi virallinen oppi?

    Voinet yhtyä Athanasiuksen uskontunnustukseen kun laitat pääsi pensaaseen, mutta ymmärrätkö, että Raamatun mukaan Poika on alisteinen Isälle ja antoi Hänelle kunnian. Se on aivan muuta kuin tämä: "Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala."

    Matt. 26:42
    Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: "Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi." [Matt. 6:10]

    Hepr. 10:7
    Silloin minä sanoin: Tässä olen. Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu, niin olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala.

    Hepr. 10:9
    Mutta sitten hän sanoo: "Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi." Hän siis kumoaa nuo määräykset asettaakseen niiden tilalle Jumalan tahdon. [Matt. 3:15]

    Tapani hyvä, miksi polyteismin tunnustaminen on sinulle niin vaikeaa kun sitä toisaalta kuitenkin avoimesti liputat? Alistussuhteet eivät vaikuta Jumaliesi lukumäärään.

    Äänestä

  • Sivullinen. kirjoitti:

    Sanoudutko irti Smithin käsityksistä? Riippuu siitä.

    Onko luterilainen kirkko sanoutunut virallisesti joskus irti Lutherin opetuksista? Onko siitä vaikka julkilausumaa?

    Äänestä

  • Outoa.. kirjoitti:

    Onko luterilainen kirkko sanoutunut virallisesti joskus irti Lutherin opetuksista? Onko siitä vaikka julkilausumaa?

    Kysyin, että sanoudutko SINÄ irti Smithin opetuksista. Puhun yksilöistä. Kaikki tunetmani luterilaiset (joihin e itse kuulu), joilta olen kysynyt (joukossa yksi pappi), ovat sanoutuneet irti Lutherin noista opetuksista. Sitä en tiedä, että onko kirkko antanut jotain virallista kannanottoa. Jos ei, se on kirkon häpeä.

    Vastaapa nyt esittämääni kysymykseen.

    Mistä käsityksistä minun pitäisi irtisanoutua, mustien pappeus? Hyvä että asia saatiin kuntoon, ja myös värillisiä veljiä on saanut pappeuden. Moniaviollisuus? Irtisanoudun siitäkin, ei kosketa minua mitenkään ja koko ajatus on vastenmielinen. Oliko muuta?
    Sinä et kuulu siis mihinkään kirkkoon? Kovasti kuitenkin kyselet mielipiteitä asioihin jotka eivät liikuta aate maailmaasi, toisin ajattelevat siis häiritsevät sinua, eikö niin?

    Jos luterilainen kirkko ei ole irtisanoutunut Lutherin ajatuksista, he siis pitävät niitä tosina!? Uskomatonta , erittäin outo suorastaan.

    Minä en ole ei-luterilaisena perehtynyt mahdollisiin kirkon virallisiin kannanottoihin Lutherin opetuksista. Sen kuitenkin tiedän, että kirkko ei pidä Lutheria suoraan Jumalata ilmoitusta saaneena profeettana.

    Irtisanoudut siis mustien pappeuskiellosta ja moniavioisuudesta. Olet siis sitä mieltä, että niissä asioissa kirkko oli väärässä.

    Mutta nyt tullaan juuri siihen olennaiseen kysymykseen. Jos kirkkoa on johtanut itse Jeesus ja Profeetat ovat saaneet suoraa ilmoistusta Jumalalta, miten he ovat voineet erehtyä noinkin oleellisissa asioissa? Mistä tiedät, etteivät he erehtyneet monissa muissakin asioissa, joihin sinä mormonina uskot? Ja mistä sitten tiedät, että kyseiset tyypit ovat edes olleet Jumalan profeettoja?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tapani hyvä, miksi polyteismin tunnustaminen on sinulle niin vaikeaa kun sitä toisaalta kuitenkin avoimesti liputat? Alistussuhteet eivät vaikuta Jumaliesi lukumäärään.

    MAP-kirkon käsitys jumaluudesta on täsmälleen sama kuin Raamatusta ilmenee. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä olentoa ja persoonaa. Se ilmenee mm. tästä:
    Matt. 3:16
    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]

    Mark. 1:10
    Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]

    Luuk. 3:22
    ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." [Matt. 3:17 ]

    Kaikki kolme olivat samanaikaisesti erillisinä läsnä.

    Äänestä

  • Tutkien selviää kirjoitti:

    Tapani hyvä, ennen kielsit polyteismisi. Kun puhuit itsesi liian pahasti pussiin, nykyisin yrität vetää Raamatun mukaan samaan polyteismiin (vetoamalla kohtiin, joissa on eri PERSOONIA), vaikka jo ensimmäisessä käskyssä sanotaan selvästi, että sinulla ei saa olla muita Jumalia.

    Äänestä

  • Tie täydellisyyteen kirjoitti:

    On asioita, joita ei ymmärä muuten kuin ajatellen vähän laajemmin. Mitä on esim. "aina"? Sen sisältö riippuu siitä mihin verrataan. On ilmoitettu, että äly on ollut aina. Silloin tarkoitetaan luomatonta ja ikuista. Jumala on ikuinen ja meissä ihmisissä on ikuinen aina ollut piirre eli äly. Se että Jumala on ollut aina, ei merkise, ettei Hän olisi ollut joskus erilainen kuin nyt. Täydellinen ei voi syntyä hetkessä. Jumala on muuttumaton meidän "aina" -mielikuvissamme.
    - Vain kuvittelusi, "...", tuottaa ristiriitoja.

    Jaahas, Tapani. Sinun kannattaisi perehtyä hieman lisää marxilaiseen filosofiaan.

    Tässä marxilaisuutta hieman mutkat oikoen, mutta samoilla vesillä soutelet.

    http://personal.inet.fi/koti/kalevi/IVluku.htm

    Kun sanot että äly on ollut aina, olet kovin lähellä marxilaista ajatusta:

    "Tajunta on materian korkein olomuoto."

    Äänestä

  • Haloo!! kirjoitti:

    Ai jos on hieno uskonto (jonkun mielestä) sitä ei saa arvostella?! TÄH!
    Tässä keskustelussa on vältetty juuri menemistä yksilöihin, vaan ainostaan uskontoihin instituutioina.

    Eli jos et saa vastausta johonkin haluamaasi kysymykseen, on uskonto kokonaisuudessaan syvältä.

    Tuo mitä kirjoitat on tosi rasistista. Tajunnetko itsekään.

    Jumala tai jumaluus on kaikissa uskonnoissa se olennaisin kysymys. Jos mormonismissa ei osata siihen vastata, niin mormonismi on uskontona tosi syvältä.

    Äänestä

  • Viri-vanukas kirjoitti:

    Jumala tai jumaluus on kaikissa uskonnoissa se olennaisin kysymys. Jos mormonismissa ei osata siihen vastata, niin mormonismi on uskontona tosi syvältä.

    Kyllä mormonismin jumalkuva on melko selkeä. Mormonit eivät vain halua rehellisesti kertoa siitä, koska se on polyteistinen ja paljastaa MAP-kirkon epäkristillisyyden. Kristittyjen, joita MAP-kirkko koittaa käännyttää kaikkein ponnekkaimmin, harhauttaminen mukaan olisi paljon paljon vaikeampaa jos asioista kerrottaisiin suoraan ja rehellisesti.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tapani hyvä, ennen kielsit polyteismisi. Kun puhuit itsesi liian pahasti pussiin, nykyisin yrität vetää Raamatun mukaan samaan polyteismiin (vetoamalla kohtiin, joissa on eri PERSOONIA), vaikka jo ensimmäisessä käskyssä sanotaan selvästi, että sinulla ei saa olla muita Jumalia.

    Miten niin VAIN eri persoonia? Mieletön kolminaisuusoppi myöntää eri persoonien olemassaolon, mutta silti olisi uskottava vain yhteen olentoon. On olemassa yksi jumaluus, mutta siinä on kolme erillistä persoonaa ja olentoa kuten Raamatusta selvästi mm. Kristuksen kasteen yhteydessä ilmenee.

    Äänestä

  • eivät vain kerro kirjoitti:

    Kyllä mormonismin jumalkuva on melko selkeä. Mormonit eivät vain halua rehellisesti kertoa siitä, koska se on polyteistinen ja paljastaa MAP-kirkon epäkristillisyyden. Kristittyjen, joita MAP-kirkko koittaa käännyttää kaikkein ponnekkaimmin, harhauttaminen mukaan olisi paljon paljon vaikeampaa jos asioista kerrottaisiin suoraan ja rehellisesti.

    Mormonien jumalakäsitys on täysin sama kuin Raamatussa, mutta se on muuta kuin Athanasioksen ustkontunnustuksen mukaan olisi ajateltava ollakseen kristitty. Tuota tunnustusta ei ole Raamatussa. Se on ihmisoppia ja mahdonta ymmärrtää todeksi, jos on järki käytösssä.

    Äänestä

  • Selkeyttä kehiin! kirjoitti:

    Mormonien jumalakäsitys on täysin sama kuin Raamatussa, mutta se on muuta kuin Athanasioksen ustkontunnustuksen mukaan olisi ajateltava ollakseen kristitty. Tuota tunnustusta ei ole Raamatussa. Se on ihmisoppia ja mahdonta ymmärrtää todeksi, jos on järki käytösssä.

    Tapani hyvä, miten voit väittää Raamattua polyteistiseksi, kun polyteismi kielletään selvästi mm. ensimmäisessä KÄSKYSSÄ?

    Äänestä

  • Tutkien selviää kirjoitti:

    Miten niin VAIN eri persoonia? Mieletön kolminaisuusoppi myöntää eri persoonien olemassaolon, mutta silti olisi uskottava vain yhteen olentoon. On olemassa yksi jumaluus, mutta siinä on kolme erillistä persoonaa ja olentoa kuten Raamatusta selvästi mm. Kristuksen kasteen yhteydessä ilmenee.

    Nyt ei ole kysymys kolminaisuusopista (jota Smithkin aluksi opetti), koska sitä et haluakaan ymmärtää, enkä minäkään usko kolminaisuusoppiin.

    > On olemassa yksi jumaluus, mutta siinä on kolme erillistä persoonaa ja olentoa kuten Raamatusta selvästi mm. Kristuksen kasteen yhteydessä ilmenee.

    Noinhan se kolminaisuusoppi juuri opettaa...

    Mutta nyt on kysymys Smithin opin POLYTEISMISTÄ.

    Polyteismi on Raamatun ensimmäisen käskyn vastaista. Oppisi huvittavuutta lisää se, että sinulle käskyjen antaja on Kristus. Olette alentaneet ehdottoman käskyn antajan toisen Jumalan alamaiseksi...

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Eli jos moniavioisuus on USKONNOLLINEN periaate (huom. kaikilla se ei sitä ole), sitä ei saisi arvostella, jos on vain ulkokohtaista tietoa?

    Mormonismia lukuun ottamatta moniavioisuus ei ole koskaan kuulunut mihinkään muuhun uskontoon. Moniavioisuutta pidettiin mormonismissa jopa miehe korkeimpaan kirkkauteen (= itse Jumalaksi9 pääsemisen edellytyksenä.

    Moniavioisuus ei ole koskaan kuulunut juutalaisuuteen tai islamiin uskontoina. Ei myöskään mm. Afrikan mantereen moniavioisten heimokulttuurien uskonnollisiin käsityksiin.

    Kovin huonosti tunnet Vanhan testamentin.
    2. Sam. 1
    1 Ja Herra lähetti Naatanin Daavidin tykö. Kun hän tuli hänen tykönsä, sanoi hän hänelle: "Kaksi miestä oli samassa kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä.
    2 Rikkaalla oli lampaita ja raavaita hyvin paljon.
    3 Mutta köyhällä ei ollut muuta kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti sitä, ja se kasvoi hänen luonansa yhdessä hänen lastensa kanssa: se söi hänen leipäpalastansa, joi hänen maljastansa, makasi hänen sylissään ja oli hänelle niinkuin tytär.
    4 Niin rikkaalle miehelle tuli vieras. Mutta hän ei raskinut ottaa omia lampaitansa eikä raavaitansa valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luoksensa; vaan hän otti köyhän miehen karitsan ja valmisti sen miehelle, joka oli tullut hänen luoksensa."
    5 Niin Daavid vihastui kovin siihen mieheen ja sanoi Naatanille: "Niin totta kuin Herra elää: mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma.
    6 Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki näin ja koska hän ei sääliä tuntenut."
    7 Mutta Naatan sanoi Daavidille: "Sinä olet se mies. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Minä olen voidellut sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastanut sinut Saulin käsistä.
    8 Minä olen antanut sinulle herrasi linnan ja antanut herrasi vaimot sinun syliisi; ja minä olen antanut sinulle Israelin ja Juudan heimot. Ja jos tämä olisi vähän, niin minä antaisin sinulle vielä sekä sitä että tätä.
    9 Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? Heettiläisen Uurian sinä olet surmannut miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa sinä olet ottanut vaimoksesi.
    10 Sentähden ei miekka ole milloinkaan väistyvä sinun suvustasi, koska olet pitänyt halpana minut ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Uurian vaimon.
    11 Näin sanoo Herra: Katso, minä nostatan sinulle onnettomuuden sinun omasta perheestäsi, ja silmiesi edessä minä otan sinun vaimosi ja annan heidät toiselle, ja hän on makaava sinun vaimojesi kanssa tämän auringon nähden.
    12 Sillä sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän koko Israelin ja auringon nähden.'"

    Siis: David sai muut vaimonsa profeetalta eli uskonnollisella valtuudella, mutta Batseban kohdalla hän teki vakavan rikoksen sikälikin, että otti uuden vaimon luvatta. Moniavioisuus oli uskonnollisella perutalla.

    Äänestä

Mormonit tai luterilaiset eivät ainakaan suorita mitään väkivaltaa, jos heitä pilkkaa... Tai kertoo ihan totuuksia heistä.

Äänestä
  • Väkivaltaa se on se henkinenkin väkivalta ja siihen osa tämänkin palstan mormoneista syyllistyy harva se päivä, vaikka heitä ei edes pilkattaisi, riittää että on heidän kanssaan erimieltä niin jo alkaa herjaaminen, vähättely, nimittely ja syyttely.

    Äänestä

  • väkivaltaa moneksi kirjoitti:

    Väkivaltaa se on se henkinenkin väkivalta ja siihen osa tämänkin palstan mormoneista syyllistyy harva se päivä, vaikka heitä ei edes pilkattaisi, riittää että on heidän kanssaan erimieltä niin jo alkaa herjaaminen, vähättely, nimittely ja syyttely.

    Koetko saaneesi täällä sinuun kohdistuvaa väkivaltaa, siis henkisellä tasolla? Ihan neuvona, älä kirjoita jos ahdistaa, saman on tehnyt suurin osa palstan entisistä vakimormoneista.

    Eli koska mormonit pohjimmiltaan ovat tuollaisia, on ihan oikein haukkua heitä ja heidän uskoaan, teethän ainoastaan palveluksen muita kohtaan siinä, sitäkö tarkoitat?

    Äänestä

  • Näin on.. kirjoitti:

    Kiusaamisen uhrin poistuminen ei poista nettikiusaajia. Esittämäsi ehdotus ei siis ole ratkaisu itse ongelmaan.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    Taisi joku tuntea puristusta rinnan tietämillä kun näin hyppäsi varpailleen.

    Äänestä

  • osui ja uppos kirjoitti:

    Taisi joku tuntea puristusta rinnan tietämillä kun näin hyppäsi varpailleen.

    Kysyin vaan onko asia niin, siis mitä vastaat?

    Äänestä

  • parempaa tarvitaan kirjoitti:

    Kiusaamisen uhrin poistuminen ei poista nettikiusaajia. Esittämäsi ehdotus ei siis ole ratkaisu itse ongelmaan.

    Kerro nyt ensin oletko kokenut sinuun kohdistuvaa henkistä väkivaltaa tällä palstalla mormonien toimesta?

    Äänestä

  • Näin on.. kirjoitti:

    Kerro nyt ensin oletko kokenut sinuun kohdistuvaa henkistä väkivaltaa tällä palstalla mormonien toimesta?

    Kyllä olen, jopa siinä määrin, että tein asiasta poliisille tutkintapyynnön.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    Kysyin vaan onko asia niin, siis mitä vastaat?

    Voisitko selventää missä kohdin olen haukunut mormoneja, sillä näinhän sinä kysymyksessäsi annat ymmärtää?

    Äänestä

  • parempaa tarvitaan kirjoitti:

    Kyllä olen, jopa siinä määrin, että tein asiasta poliisille tutkintapyynnön.

    Ja miten kävi??

    Äänestä

  • selvennä hieman kirjoitti:

    Voisitko selventää missä kohdin olen haukunut mormoneja, sillä näinhän sinä kysymyksessäsi annat ymmärtää?

    En sitä väitä, kysyn ainoastaan onko asia niin, osaatko vastata??

    Äänestä

  • Näin on.. kirjoitti:

    Ja miten kävi??

    Syyttäjä totesi, että koska asia on vähäpätöinen ja maksimi rangaistus olisi ollut vain sakkoja, niin asiaa ei käsitellä. Asiaa olisi voinut lähteä viemään eteenpäin siviilikanteella, mutta se olisi tullut kalliiksi.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    En sitä väitä, kysyn ainoastaan onko asia niin, osaatko vastata??

    Hyvä on sikäli kun siis kysymyksesi oli se, että tarkoitanko sitä, mitä sinä kysymyksessäsi kirjoitit, niin vastaus on ei, en tarkoittanut sitä millaiseksi sinä syystä tai toisesta katsoit tarpeelliseksi asiaa lähteä vääristämään. Tarkoitin sitä mitä kirjoitin aiemmin, en sitä mitä sinä kirjoitit.

    Äänestä

  • kiusaajan onni kirjoitti:

    Syyttäjä totesi, että koska asia on vähäpätöinen ja maksimi rangaistus olisi ollut vain sakkoja, niin asiaa ei käsitellä. Asiaa olisi voinut lähteä viemään eteenpäin siviilikanteella, mutta se olisi tullut kalliiksi.

    Tosi kypsää tulla lässyttään ja provosoimaan ja sitten kun joltain menee hermot niin äkkiä tekeen rikosilmoitus ? Syyttäjä on varmaan ihan kippurassa nauranut :D

    Menikö tilanne jotenkin näin ?
    ..." Joo siis niinkun mä menin sanoon netissä mormooneille et siis ne on ihan hei tyhmii,.. ja ne hei sanos mulle et ite oot, ja nymmää tulin tekeen rikosilmoitusta pahoinpitelystä ! "

    Varmaan juuri näin on juttu mennyt. Kuka normaali ihminen näitä 24:n juttuja niin tosissaan ottaa, että pitää jonkun sanomiset ihan poliisi asiaksi tai vielä pidemmälle viedä? Järki hoi älä jätä, käy edes kääntymässä!!

    Mormoni/ateisti/ muslimi sanoi jotain ja nyt olen pahoinpidelty.. just joo.
    Nyt etsimään elämä!

    Äänestä

  • turhaa tämäkin kirjoitti:

    Hyvä on sikäli kun siis kysymyksesi oli se, että tarkoitanko sitä, mitä sinä kysymyksessäsi kirjoitit, niin vastaus on ei, en tarkoittanut sitä millaiseksi sinä syystä tai toisesta katsoit tarpeelliseksi asiaa lähteä vääristämään. Tarkoitin sitä mitä kirjoitin aiemmin, en sitä mitä sinä kirjoitit.

    Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • esapetterson kirjoitti:

    Tosi kypsää tulla lässyttään ja provosoimaan ja sitten kun joltain menee hermot niin äkkiä tekeen rikosilmoitus ? Syyttäjä on varmaan ihan kippurassa nauranut :D

    Menikö tilanne jotenkin näin ?
    ..." Joo siis niinkun mä menin sanoon netissä mormooneille et siis ne on ihan hei tyhmii,.. ja ne hei sanos mulle et ite oot, ja nymmää tulin tekeen rikosilmoitusta pahoinpitelystä ! "

    "Menikö tilanne jotenkin näin ?
    ..." Joo siis niinkun mä menin sanoon netissä mormooneille et siis ne on ihan hei tyhmii,.. ja ne hei sanos mulle et ite oot, ja nymmää tulin tekeen rikosilmoitusta pahoinpitelystä ! "

    Ei mennyt. Kyseessä oli yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Asiaa koskeva lainsäädäntö löytyy Finlexistä osoitteesta:
    http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000531
    ks. 8 §

    Äänestä

Sen takia mormoneja saa kritisoida, koska eivät räjäyttele pommeja tms jos loukkaantuvatkin - Viranomaiset eivät täten näe tarpeen sensuroida mielipiteenvapautta. Mielipiteenvapaus ei ole sama asia kuin uskonyhteisön huonolla motiivilla haukkuminen joka vain vahvistaa uskonyhteisön sisäänpäinkääntymistä - johtaa vain siihen että uskonyhteisö "kylläpäs meitä vainotaan" -hengessä torjuu kaiken ,siis myös järkevän kritiikin. Kukaan tervejärkinen ei mormoneja Suomessa eikä varmaan missään muussakaan sivistysmaassa vainoa. Juutalaisia on IHAN OIKEASTI vainottu, vaikka eivät ole sitä coolina me- ollaan- valittuja -juttuna pitäneetkään.

Äänestä
  • Tiedätkö ketkä ovat maailman eniten vainottuja uskovia nykypäivänä?
    Oikea vastaus on kristityt.

    Juutalaisia on vainottu ,kyllä, mutta siitäkin on jo niin pitkä aika että se on jo "me-ollaan- valittuja" jutuksi muuttunut.

    Kuka auttaisi vainottuja kristittyjä?? Juutalaiset? Ainakaan muslimit eivät sitä tee, hehän heitä omissa maissaan vainoavat.

    Äänestä

"Tiedätkö ketkä ovat maailman eniten vainottuja uskovia nykypäivänä?
Oikea vastaus on kristityt."

Olen samaa mieltä kanssasi. Ja kyllä mormoonejakin haukutaan. Abortin (=vauvojen murhaaminen) vastustaminenkin kristittyjen toimesta koetaan nykypäivänä hirmuisena hyökkäyksenä naisten vapautta kohtaan ! :O
Tätä on kai se suuri luopumus josta Jeesus puhui ?

Ne ihmiset jotka tulevaisuudessa haluavat pitää raamatun sanasta kiinni, joutuvat vielä ahtaalle, mutta niin joutuvat vielä juutalaisetkin raamatun mukaan, niin ahtaalle että vihdoin alkavat uskoa Jeesukseen... Se tulee olemaan surkeaa mutta myös ihmeellistä aikaa, kun profetia kuolleista luista jotka heräävät eloon, tulee ajan kohtaiseksi. eiks jeah :)

Äänestä
  • Jos joku pitää kiinni jostain tuhansia vuosia vanhoista teksteitä ja päiviräsästelee esim homoja vastaan, on syytäkin "vainota" sellaista uskontoa tai uskontulkintaa.

    Voit tietysti hekumoida esim. juutalaisten joutumisesta "ahtaalle", mutta se on sinun sairasta fantasiaasi. Ei taida holokausti sinua tarpeeksi tyydyttää.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jos joku pitää kiinni jostain tuhansia vuosia vanhoista teksteitä ja päiviräsästelee esim homoja vastaan, on syytäkin "vainota" sellaista uskontoa tai uskontulkintaa.

    Voit tietysti hekumoida esim. juutalaisten joutumisesta "ahtaalle", mutta se on sinun sairasta fantasiaasi. Ei taida holokausti sinua tarpeeksi tyydyttää.

    Länsimainen hyvinvointi nyt sattuu olevan rakennettu näiden tuhansia vuosia vanhoja olevien tekstien pohjalle. Päivi Räsänen on hyvä ihminen

    Äänestä

  • esapetterson kirjoitti:

    Länsimainen hyvinvointi nyt sattuu olevan rakennettu näiden tuhansia vuosia vanhoja olevien tekstien pohjalle. Päivi Räsänen on hyvä ihminen

    Jos Päivi Räsänen on hyvä ihminen niin onpa harmi että hän ei ole mies. Hän saisi mormonien taivaassa monta vaimoa. Nyt ei ole Räsäsellä odotettavissa muuta kuin ensin "palautetun evankeliuin" vastaanottainen ja upotuskaste syntien anteeksi saaiseksi. ieluumin jo tässä elämässä mutta jos ei mormonisista kuule niin sitten on Räsäselle toiitettava sijaiskaste.

    ikäli Räsäsen puoliso ei käänny moroniksi odottaa Päivi Räsästä sitten pääsy jonkin mormoniiehen vaioköörin jäseneneksi ja iankaikkinen lisääntyminen tuon kelvollisen uuden mormoni-Jualan kanssa.

    Äänestä

  • Juutalaisuudessa ei tarvitse uskoa kuin JHWH:een eikä oikeastaan häneenkään vaan elää kuten laki sanoo. Tämä on JHWH:n oma "ikuinen" määräys.Jos se oli aprillia miksi sen antaja rankaisee niitä jotka vain tottelevat hänen määräyksiään ?

    Kuolleet luut tulivat eläviksi kun eksiili josta Hesekiel puhui ja jossa hän itsekin eli, päättyi ja halukkaat voivat palata kotimaahansa.

    Äänestä

  • esapetterson kirjoitti:

    Länsimainen hyvinvointi nyt sattuu olevan rakennettu näiden tuhansia vuosia vanhoja olevien tekstien pohjalle. Päivi Räsänen on hyvä ihminen

    Otapa huomioon, että länsimainen hyvinvointi perustuu myös ajatuksille ja oivalluksille, joita kristinusko aikanaan vastusti jyrkästi...

    Äänestä

Hämmentävää kun mormooneilla on niin outoja uskonkäsityksiä mutta ovat kuitenkin niin hienoa porukkaa :O

Israelin tilannetta tarkastellessa on hyvä muistaa että Israel on kokoajan sotatilassa vihollista vastaan joka on vannonut tuhoavansa sen no matter what it costs. Voishan ne antautuakin ja lähteä sieltä pois ja mennä ...minne? Luepas vähän historiaa. Juutalaiset oli vainottuja jokaikisessä euroopan maassa jo ennen natsi-saksaa, ja karkoitettiinkin vuoronperään monista maista.

Mutta lopunpäivinä Jumala kokoaa heidät takaisin maahansa. Se maa ei ole amerikassa, vaan Lähi-idässä.
Hurjan hienosti toteutuu nuo profetiat.
Juutalaiset kärsii koska ei ole totelleet Jumalaa (sanoi eräs rabbikin jossain haastattelussa) Mutta Jumala ei ole hyljännyt heitä niinkuin jehovantodistajat ja mormonit opettavat, ja ovat ottaneet heidän paikan?

Toivottavasti kukaan ei nauti siitä jos palestiinalaisia kiusataan, toisaalta ei ne raketitkaan ole kivoja kun tippuu terassille ?

Mihin juutalaisten pitäis mennä ?

Äänestä
  • "Hämmentävää kun mormooneilla on niin outoja uskonkäsityksiä mutta ovat kuitenkin niin hienoa porukkaa"

    Ylenpalttisen ystävällisyyden ja esimerkillisen käytöksen tarkoitus on saada ulkopuoliset kiinnostumaan kirkosta ja tätä kautta houkuteltua heidät mukaan kulttiin. Tämä tavoite uusien jäsenten värväämisestä ja rakkauspommituksen kohdistamisesta ennen kaikkea yhteiskunnan haavoittuvimpiin yksilöihin antaa hienon esimerkin MAP-kirkon nuorille suuntaama lehtinen "Nuorten Voimaksi", jossa todetaan sivuilla 16-17 näin:

    "Yritä erityisesti olla ystävä niille, jotka ovat ujoja tai yksinäisiä, joilla on erityisiä tarpeita tai jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon.
    ...
    Kutsu muihin uskontokuntiin kuuluvia ystäviäsi kirkon kokouksiin ja toimintoihin. Auta heitä tuntemaan olevansa tervetulleita ja kuuluvansa joukkoon. Monet ovat liittyneet kirkkoon ystäviensä esimerkin ja toveruuden vuoksi. Pyri myös erityisesti auttamaan uusia käännynnäisiä ja vähemmän aktiivisia jäseniä."

    Rakkauspommituksesta wikipediassa todetaan näin:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rakkauspommitus
    "Rakkauspommitus (love bombing) on yksilöön kohdistuva järjestäytynyt rakastavien tunteiden osoitus, jolla ihmisryhmä pyrkii käännyttämään yksilön joukon jäseneksi. Rakkauspommitusta pidetään yhtenä kultin tunnusmerkkinä."

    Äänestä

  • ulkokultaista on kirjoitti:

    "Hämmentävää kun mormooneilla on niin outoja uskonkäsityksiä mutta ovat kuitenkin niin hienoa porukkaa"

    Ylenpalttisen ystävällisyyden ja esimerkillisen käytöksen tarkoitus on saada ulkopuoliset kiinnostumaan kirkosta ja tätä kautta houkuteltua heidät mukaan kulttiin. Tämä tavoite uusien jäsenten värväämisestä ja rakkauspommituksen kohdistamisesta ennen kaikkea yhteiskunnan haavoittuvimpiin yksilöihin antaa hienon esimerkin MAP-kirkon nuorille suuntaama lehtinen "Nuorten Voimaksi", jossa todetaan sivuilla 16-17 näin:

    "Yritä erityisesti olla ystävä niille, jotka ovat ujoja tai yksinäisiä, joilla on erityisiä tarpeita tai jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon.
    ...
    Kutsu muihin uskontokuntiin kuuluvia ystäviäsi kirkon kokouksiin ja toimintoihin. Auta heitä tuntemaan olevansa tervetulleita ja kuuluvansa joukkoon. Monet ovat liittyneet kirkkoon ystäviensä esimerkin ja toveruuden vuoksi. Pyri myös erityisesti auttamaan uusia käännynnäisiä ja vähemmän aktiivisia jäseniä."

    Rakkauspommituksesta wikipediassa todetaan näin:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rakkauspommitus
    "Rakkauspommitus (love bombing) on yksilöön kohdistuva järjestäytynyt rakastavien tunteiden osoitus, jolla ihmisryhmä pyrkii käännyttämään yksilön joukon jäseneksi. Rakkauspommitusta pidetään yhtenä kultin tunnusmerkkinä."

    Eikös toi love bombing olis ihan ok, jos oppikin olis ok ?

    Eikö maailmassa ole just liian vähän lovebombingia ?

    Äänestä

  • esapetterson kirjoitti:

    Eikös toi love bombing olis ihan ok, jos oppikin olis ok ?

    Eikö maailmassa ole just liian vähän lovebombingia ?

    Ystävä voi myös olla ilman taka-ajatuksia.

    Jos ystävällisyyden tarkoituksena on rekrytoida uusia jäseniä liikkeeseen, kyseessä on manipulointi. Manipuloinnin kohdistaminen erityisesti yhteiskunnan heikoimmassa tilanteessa olevia kohtaan on hädänalaisen ihmisen törkeää hyväksikäyttöä.

    Äänestä

  • manipulointia kirjoitti:

    1960- luvun slogania muistellen "Make love, not war..!"

    Jos vaikka lehtimyyjä on ystävällinen ja myy sinulle lehden vaikkein sinulla oikein varaa olisi, onko hän törkeä ihmisen hyväksikäyttäjä. Eiköhän jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen, mieti haluaako lehden, saati liittyykö kirkkoon siksi että joku on ystävällinen! Älä nyt ihan dorkana suomalaisia pidä.

    Äänestä

  • No just! kirjoitti:

    Kun on kysymys uskonnoista, terve järki usein katoaa... Ja kyllä, lehtimyyjäkin voi tietyissä tilanteissa käyttää ihmisiä törkeästi hyväkseen. Tunnen muutaman perheen, jossa puhelimeen vastannut perheen autisti on tilannut lehden, vaikka myyjän pitäisi ymmärtää, että jos ainoa vastaus jokaiseen kysmykseen on "Joo", kaikki inkkarit eivät ole vastaajalla kanootissa.

    Äänestä

  • No just! kirjoitti:

    1960- luvun slogania muistellen "Make love, not war..!"

    Jos vaikka lehtimyyjä on ystävällinen ja myy sinulle lehden vaikkein sinulla oikein varaa olisi, onko hän törkeä ihmisen hyväksikäyttäjä. Eiköhän jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen, mieti haluaako lehden, saati liittyykö kirkkoon siksi että joku on ystävällinen! Älä nyt ihan dorkana suomalaisia pidä.

    Ja onhan Suomessakin kolmisen tuhatta mormonia, joten osa suomalaisista on dorkia...

    Äänestä

  • Mutta, mutta... kirjoitti:

    No mutta nythän tuli kiihoitusta kansanryhmää kohtaan.
    No ei kaikki dorkat mormoneja ole, riittävästi löytyy ulkopuoleltakin.

    Äänestä

  • No just. kirjoitti:

    No mutta nythän tuli kiihoitusta kansanryhmää kohtaan.
    No ei kaikki dorkat mormoneja ole, riittävästi löytyy ulkopuoleltakin.

    Olet toki oikeassa siinä, että kaikki dorkat eivät ole mormoneja. Eiväthän kaikki ilotytötkään ole partureita;-=

    Äänestä

  • Mutta, mutta... kirjoitti:

    Olet toki oikeassa siinä, että kaikki dorkat eivät ole mormoneja. Eiväthän kaikki ilotytötkään ole partureita;-=

    Yleiställä 3000 ihmistä idiooteiksi uskonnon perusteella, rikot suomen lakia syyllistymällä kiihoitukseen kansanryhmää kohtaan!!

    Muslimi tai juutalaispalstalla, oletettavasti myös katolisella palstalla, olisi poisto käynyt heti. Kahdella ensimmäisellä luultavasti jo poliisi juttu.

    Äänestä

Hauskaa sinänsä että momooneja on syytetty siitä että on hyväosaisia porsaita ja kelpuuttaa vaan samanlaisia keskuuteensa. Nyt ne saa kuulla kunniansa siitä että kehtaa osoittaa rakkautta syrjityille ja vähempi osaisille ! :D

Äänestä
  • Sanos muuta!

    Äänestä

  • Kyseessä ei ole PYYTEETÖN RAKKAUS.

    Äänestä

  • Etkö huomannut? kirjoitti:

    Kyseessä ei ole PYYTEETÖN RAKKAUS.

    "Etkö huomannyt?", mihin uskontoon sinä kuulut? Kerro meille miten sinä osoitat pyyteetöntä rakkauttasi lähimmäisillesi päivittäin? Lähimmäisille joiden et haluaisi edes olevan samaa mieltä kanssasi ? On reilua ja kohteliasta kertoa miten asiat vois tehdä paremmin, jos nyt on huomautettavaa.

    En minä kuulu mihinkään uskontoon. Lähimmäislle pyyteetöntä rakkautta voi osoittaa vaikkapa sillä, että ei painosta heitä mihinkään uskontoon (tai esim. ateismiin) tai aatteeseen. Oma isänikään ei koskaan puhunut sanaakaan politiikasta tai uskonnosta, vaikka oli ilmeisesti kommari ja ateisti. Äitini on luterilainen, mutta ei pannut lainkaan pahakseen vaikka erosin kirkosta, kun en sitä kokenut omakseni. Lapseni saavat valita oman tiensä itse. Kaksi valitsi koulussa elämänkatsomustiedon, yksi ev.lut uskonnon. Harmi vain, että tuo valinta piti tehdä 7-vuotiaana. No, vaihtomahdollisuus olisi aina ollut, mutta kukin pitäytyi valinnassaan. Vaimoni on uskovainen, mutta ei kristitty.

    Ja ei, kyseessä ei ole välinpitämättömyys läheisistä. Pidämme toisiimme hyvin lyhyen välin...

    Äänestä

okei ymmärrän kantasi ! Näissä keskusteluissa meneekin välillä sekaisin se, onko mormonismi uskontona huonompi kuin muut, onko se raamatullinen jne. tarkastelu näkökulmia on monia ! :)

Itse ajattelin lähimmäisen rakkaus aihetta niin , miten yleensä uskonnoissa toimitaan Vaikea mormoonejen todellista motiivia tietää.. se on varmasti yksilöllistä, joku saattaa ihan vilpittömästikin ajatella lähimmäisen parasta samalla kun käännyttää.. joku kokee sen pakkopullaksi mutta yrittää hymyillä ja kerätä pisteitä tyyliin " mä kerroin niin ja niin monelle, enks ookki hyvä ihminen"

Vaikeita juttuja nää. Raamatun mukaan asia menee jotenkin niin että kun ihminen ottaa vastaan Jeesuksen pelastajanaan, niin tapahtumaketju saa aikaan sen että ihminen pyyteettömästi alkaa ajatella lähimmäisen parasta.
Tässä (kin) on varmaan kaikilla ihmisillä itsetutkistelun paikka. Jos lähimmäisen rakkaus ei tunnu luontevalta niin sitten on joku pielessä ? niin se kai on ?

Äänestä

Jos arvostelee ählämeitä, menettää henkensä.
Jos arvostelee hellareita, joutuu helvettiin.
Jos arvostelee luterilaisia, ei ymmärrä kristuksen kirkkautta.
Jos arvotelee katolisia, ei ole kommentoinnin arvoinen.
Jos arvostelee mormoneita, on itse todistus kirkon totuudesta ja saatanan olemassaolosta.
Jos arvostelee ateistia, on vaan yksinkertaisesti tyhmä.
Jos arvostelee agnostikkoa, niin on oikeasti tyhmä.

Äänestä
  • Ihan hyviä taas kerran, mites jos arvostelee juutalaisia? Sekin oli täällä.

    Äänestä

  • Kerro.. kirjoitti:

    Ihan hyviä taas kerran, mites jos arvostelee juutalaisia? Sekin oli täällä.

    Vaikeampi juttu...
    jos on kristinuskossa ja arvostelee, niin sahaa vähän niinkuin oksaa poikki altaan.
    Jos taasen sattuisi olemaan vaikka ateisti niin sitten jo haukutaan natsisiaksi.
    Ählämikommentoija olisi sitten taas muuten juutalaisvihaaja lapsenmurhaaja.
    Kuten näkyy, suhtautuminen riippuu siitä kuka arvostelee.

    Oletko muuten tietoinen, että ordotoksijuutalaisuudessa ympärileikkauksen suorittava rabbi imaisee leikattavan pikkupojan pippelistä verta suuhunsa. Näin on nääs aina tehty ja se on Jumalan tahto. Näin kun edelleen tehdää, niin esim USA:ssa kuolee muutama pikkupoika vuodessa akuuttiin herpekseen. Tämän vuoksi kyseinen rituaali kiellettiin lailla ja nyt nämä pitkäpartaiset blowjob-rabbit ovat kuulemma valmiita ennemmin menemään vankilaan kuin tekemään Jumalan tahdon vastaisesti.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    Tuota ei voi kyllä uskoa todeksi ! tuollainenhan olisi heti lopetettava jos jotain noin hullua tapahtuu !

    Äänestä

poistuko se virke oikeesti vai ? :O

Äänestä

Luin omin silmin netistä (yle uutiset). haastoivat vielä muut oikeuteen kun arvosteltiin. Minun maailman kuvani särkyi juuri aika pahasti...enkä nyt puhu paskaa! Jos mormoonit tekisivät jotain tuollaista niin siihen puututtaisiin HETI ! SAIRASTA !

Äänestä

  • KUVOTTAVA tapa! kirjoitti:

    HYI helvetti kuinka SAIRASTA!! Tossa iltalehden juttu asiasta.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030515286060_ul.shtml?ref=telkku

    Yhtä sairasta kuin Tapanin aiemmin mainitsema kasteelle menevien 8-vuotiaiden mormonilasten sukupuolen tarkistaminen, mikä käytäntö kuitenkin lienee jäänyt pois jo ajat sitten ja vain vanhimmat mormonit sen muistavat.

    Äänestä

  • Kuin myös... kirjoitti:

    Annat väärän käsityksen! Tapani ei ole koskaan maininnut sukupuolen tarkistusta kasteen yhteydessä. Se olisi sitäpaitsi täysin tarpeetonta, sillä kaste ja konfirmointi ovat täysin samat mies- ja naispuolisille. Ero tulee kysymykseen vasta pappeuden antamisen yhteydessä. Naispuolisille ei pappeus kuulu Raamatun mukaan pappeutta.

    Kaste voidaan MAP-kirkossa tehdä vasta 8 vuoden iässä. Aaronin pappeuden poika voi saada 12 vuoden iässä. Sukupuolen tarkistusta ei ole tarpeen tehdä, sillä se on itsestään selvää jo henkilön nimen ym. perusteella 12 vuoden iässä.

    Äänestä

  • Mistä kiikastaa? kirjoitti:

    Itse Tapani kirjoitti tuosta tarkistamisesta puhuttaessa tällä palstalla, että tarkistaminen on välttämätöntä sukupuolten erilaisen aseman tähden. Nytkö ääni kellossa on muuttunut? Silloin tällä palstalla kyseltiin, että eikö sukupuoli selviäisi helpoimmin esim. sotu-tunnuksesta.

    Osoita kohta, johon viitaat! Sinulla näyttää olevan taipumus käsittää siten, että sitä voitaisiin käyttää kirkkoamme ja sen jäseniä mustamaalaamaan. Minkäänlaista tarkistamista ei ole tarpeen tehdä, sillä sukupuoli on muutenkin selvä. - Ellet nyt sitten ala viisastella sellaisista tapauksista, joissa tarvitaan leikkausta sukupuolisuuden vahvistamiseksi.

    Äänestä

  • 11+20 kirjoitti:

    No jos sitten kyseessä oli valetapani, mutta ihme, että et olisi silloin asiaan puuttunut.

    Oletko sitten ollut tutkimassa mainitsemiasi epäselviä tapauksia?

    Äänestä

  • Kuin myös. kirjoitti:

    Kun osoittaisit kohdan, niin asia selviäisi.
    Miksi kysyt Tapania tarkoittaen, onko hän ollut selvittämässä epäselviä tapauksia? Eikö turha jänkääminen jo riitä!

    Äänestä

  • 4+1 kirjoitti:

    Mm. tässä:

    "20 6
    4.8.2013 16:32
    15
    Sulje
    Varmuus sukupuolesta on välttämätöntä, koska pappeutta ei anneta naisille. Tarkistajien lukumäärä selviää sinulle, kun otat vastaan upotuskasteen syntien anteeksisaamiseksi."

    Tuossa olet kirjoittanut ja myös aikaisemmin, koska tuossa ketjussa viitattiin aikaisempaan ketjuun.

    Jos kirjoittaja et ollut sinä, miksi et oikaissut. Ja siellä aikaisemmassa ketjussa olit vielä helpommin tunnistettavissa Tapaniksi, koska tuota aihetta käsittelevät viestit tulivat muun keskustelun jatkeeksi ja olit mukana jo niissä aikaisemmissa viesteissä.

    Ahaa, haluat ymmärtää tavallasi. Tämä lause: "Tarkistajien lukumäärä selviää sinulle, kun otat vastaan upotuskasteen syntien anteeksisaamiseksi", oli vain siksi, että tarkistusta ei ole, mikä selviäisi sinulle käytännön kokemuksen kautta.

    Kovin jälkijättöinen selitys, koska ensin mainitset varmuuden sukupuolesta olevan välttämätöntä ja sen jälkeen viittaat tarkastukseen. Nyt kuitenkin sanot, että tarkastusta ei ole. Olisi erittäin epäloogista, että tuolloin olisit jättänyt tahallasi väärän tulkinnan mahdollisuuden.

    Jospa vain koetin vedota terveeseen tilannetajuun.

    Äänestä

  • 4+1 kirjoitti:

    Jospa vain koetin vedota terveeseen tilannetajuun.

    Tässä toisesta ketjusta kopioituna kaikkineen mitä suoraan kopioitaessa tulee:

    17 5
    30.7.2013 10:36
    13
    Sulje
    Sukupuoli tarkistetaan kasteen yhteydessä.

    VASTAA
    Facebook
    Twitter
    share email
    share url
    Ilmoita asiaton viesti

    to..
    30.7.2013 13:12
    21
    Avaa
    Eihän sitä aina päältä näe, vaan on tapauksia joissa tarvitaan geenitarkistus,naisurhelijatkin testataan niin. Jos ette tee geenitarkistusta, geneettinen poika voidaan kastaa tyttönä ja päinvastoin, tietysti harvoin, mutta sen verran usein epäselviä tapauksia on, että aivan varmasti teidänkin kirkoissanne on näin tapahtunut.
    Jassoo...
    31.7.2013 09:02
    0
    Sulje
    No sehän on varmaankin mormonijohtajille mielenkiintoista puuhaa tarkistaa 8-vuotiaiden lasten sukupuoli.

    VASTAA
    Facebook
    Twitter
    share email
    share url
    Ilmoita asiaton viesti

    29 16
    31.7.2013 10:11
    0
    Sulje
    Varmuus sukupuolesta on välttämätöntä, koska pappeutta ei anneta naisille.

    Ikään kuin kuvittelisit, että sukupuolen tarkistaminen on jotenkin erikoislaatuista, mutta se ei ole. Mm. ihmisen habitus ja nimi riittää ainakin Suomessa. Kysymys on itsestään selvästä havainnosta. Vain likaista mielikuvitusta käyttävä voi ajatella muuta.

    Sitähän monissakin ketjuissa nimenomaan peräänkuulutettiin, että eikö esim. sosiaaliturvatunnus riitä sukupuolen toteamiseen, kun kirjoitit monta kertaa, että sukupuolen tarkistaminen on välttämätöntä. Miksi ihmeessä et silloin vastannut, että kyllä se riittääkin ja sitähän tarkistamisella tarkoitit. Nyt jälkijättöisesti selität, että oletkin muka tarkoittanut ihan samaa kuin he, jotka asiasta monta kertaa kysyivät.

    Sanopa Tapani rehellisesti, että onko luonnonmenetelmää joskus käytetty.

    Sanopa rehelliseti, miksi kysyt näin itsestään selvää eli ettei ole tarpeen käyttää, koska muutenkin on selvää?

    Äänestä

  • 1+4 kirjoitti:

    Sanopa rehelliseti, miksi kysyt näin itsestään selvää eli ettei ole tarpeen käyttää, koska muutenkin on selvää?

    En tarkoittanut nykytilannetta vaan varhaisempia aikoja, esim. sinun nuoruuttasi. No, vastaamattomuutesi kertoo paljon...

    Äänestä

  • Kuin myös. kirjoitti:

    En tarkoittanut nykytilannetta vaan varhaisempia aikoja, esim. sinun nuoruuttasi. No, vastaamattomuutesi kertoo paljon...

    Henkilötunnukset on olleet suomessa jo pitkään, älä ole ihan idiootti.

    Äänestä

  • Haloo!! kirjoitti:

    Henkilötunnukset on olleet suomessa jo pitkään, älä ole ihan idiootti.

    Itse olet... Ei siitä ollut kysymys...

    Yrität vetää keskustelun sivuun kun esitin Tapanille selvän kysymysksen. Laitetaanpa se uudestaan:

    Kätettiinkö Tapani sinun ollessasi nuorempi luonnonmukaista tarkistamistapaa?

    Äänestä

  • Kuin myös. kirjoitti:

    Itse olet... Ei siitä ollut kysymys...

    Yrität vetää keskustelun sivuun kun esitin Tapanille selvän kysymysksen. Laitetaanpa se uudestaan:

    Kätettiinkö Tapani sinun ollessasi nuorempi luonnonmukaista tarkistamistapaa?

    Ei käytetty nuorempana ollessani eikä ole koskaan käytetty.

    Äänestä

Jaahas nyt kävi taas kato kun juutalaisuudesta puhuttiin, toleranssi on nolla kun kyseessä on arvostelu. KUKA ITKI KESKUSTELUT POIS?
Alkoi tulla liian arkaluontoista faktaa! Kyllä on lapsellisia ihmisiä kun täällä kirjoittelun noin pannuun ottaa!

Äänestä
  • Olen valmis keskustelua jatkamaan tosin niin ettet vaihda koko ajan nikkiä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Olen valmis keskustelua jatkamaan tosin niin ettet vaihda koko ajan nikkiä.

    En ole vaihtanut kertaakaan, kirjoittelen tänne silloin tällöin, nyt päätin osallistua keskusteluun, mutta se oli itketty pois, tyypillistä.

    Äänestä

  • Matti K kirjoitti:

    En ole vaihtanut kertaakaan, kirjoittelen tänne silloin tällöin, nyt päätin osallistua keskusteluun, mutta se oli itketty pois, tyypillistä.

    Et ollut matti mistään niissä kirjoituksissa jotka minulle osoitit ja jotka poistettiin.Nyt vain päätit osallistua ...Tiedät saavasi kristittyjen vastauksia juutalaispalstalla joten sinne ... jos haluat keskustella, avaukseni olet varmaan nähnyt .

    Sopii kyllä minulle, juutalaisuus palsta vaan oikea osoite tälläiselle keskustelulle, miten bolsevikki juutalaiset kuuluvat mormonismiin?

    Äänestä

Keskustelu aiheesta on käynnistetty juutalaisuus palstalla, voidaan jatkaa juttua siellä, kun asia ei mormonismiin oikein kuulu.

Äänestä
  • Juutalaisuuus palstalla oli asia itketty pois. Mitäs tämä todistaa, no ainakin sen että herkkkyys poistaa keskusteluja on suurempi juutalaisillla kuin mormoneilla. :-)

    Äänestä

Tavallinen luterilainen ihminen ei juuri istu haukkumassa muslimeita tai juutalaisia, mormooneista puhumattakaan.
Harva tavallinen meikäläinen tapaa ketään heistä, ja jos tapaakin, niin eihän ole yleensa oitis ensimmäisenä tieiotettava, mihin uskontokuntaan kuuluu.

"Haukkuminenkin" on eri asia kuin asiallinen keskustelu eri uskonnoista, jos sellaiseen keskusteluun joutuu.

Itse mietin, että olisin varsin vähäpuheinen, koska ei minulla ole kovinkaan syvällisiä tietoja muista uskonnoista. Mikä minä olen niitä arvostelemaan!
Vanha hokema: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi", on varmasti oikeassa, koska ei kai kukaan ole osakkaana sellaisessa uskonyhteisössä, jonka sanomaan ei itse usko. Ihminen etsii oikean uskonnon ja löytää rauhan.

Uskon, että taivaallinen isämme ymmärtää kaikkia uskontoja ja haluaa vain, että hänen antamansa ohjeet ja käskyt muistetaan ja niitä seurataan.
Joka uskonnossa kuienkin on sama tavoite: Älä tee muille sitä, mitä et soisi itsellesi tehtävän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kummallista!? kirjoitti:

Jos haukkuu muslimeja on rasisti, jos juutalaisia on antiseministi.
Mutta vaikkapa mormonien morkkaaminen on pitkälti O.K, miksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu