Yli kaksi vuotta sitten aikki romahti, aloi pakohoitojen ja osotokierteiden kulta-alka. Ainoa asia, joka pyöri päässä, oli halu kuolla. Kokeiltin lääkkeitä, yhtä sun toista, neuroleptejä, ssri:tä jne jne. Neuroleptit tekivät zombi-olon, enkä muutenkaan halunnut niitä käyttää; ne jäivät aina nopeasti pois. Mielialalääkkeitä kokeiltiin jos jonkinlaista. Näinä aikoina elämä alkoi romahtaa, sattui pahoja asioita kaiken muun pahan olon rinnalla.
Mutta, nyt olo on hyvä. Mielessä ei käy juurikaan koskaan ajatus itsensä vahingoittamisesta, tai muustakaan sellaisesta. Voinko todellakin olla selviytynyt depresiosta reilussa kahdessa vuodessa? Nykyistä lääkettäni ole käyttänyt vasta ehkä noin kolme kuukautta. Vai huijaanko vain itseäni, kuvittelenko itseni terveeksi, vaikka oikeasti olisinkin romahtamispisteessa?
Siis onko parantuminen näin nopeasti mahdollista? Muilla?
Mutta, nyt olo on hyvä. Mielessä ei käy juurikaan koskaan ajatus itsensä vahingoittamisesta, tai muustakaan sellaisesta. Voinko todellakin olla selviytynyt depresiosta reilussa kahdessa vuodessa? Nykyistä lääkettäni ole käyttänyt vasta ehkä noin kolme kuukautta. Vai huijaanko vain itseäni, kuvittelenko itseni terveeksi, vaikka oikeasti olisinkin romahtamispisteessa?
Siis onko parantuminen näin nopeasti mahdollista? Muilla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
jaaha, näppis ei aina ymmärtänyt k-kirjaimien päälle :)
-ap-