Mainila ja SS false flagit

Miksi NKVD ja SS eivät osanneet suunnitella false flagia ammattilaisen tavoin. Eikö olisi ollut järkevämpää vaikka murhata korkea neuvostoviranomainen Suomen maaperällä. Mainilasta julistettu sota rikkoi sopimuksia. Mainilan tapaiset selkkaukset piti tutkia yhdessä. Molotovin tai Vorosilovin murha Suomen maaperällä olisi ollut uskottavampi. Mainilaa ja Puolan radioasema pelleily ei edes tyhmin kolhoosityöläinen Siperiassa uskonut.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No kato ku ne sodat kato Suomea ja Puolaa vastaan oli kato yllätyksiä. Ei ne kato 1938 ajatelleet siellä Lubjankassa ja Berliinin päämajassa että sota tulloo. Onko noita false flageja edes kunnollisia olemassakaan. Menestyksekäs false flag vaatisi yli kymmenen vuoden suunnittelun. Trotskin murha oli täysi eri luokkaa mitä tekosyyn hankkiminen sodan käymiseksi toista maata vastaan.

Äänestä

Mainila oli pikku provokaatio verrattuna Hitlerin porukan aikaansaannoksiin. 1939 elokuun lopussa Saksasta saapui suuria sotalaivoja laivastovierailulle Gdanskiin. Ne alkoivat ampua tykistöllä kaupunkia samalla hetkellä kun pääjoukko hyökkäsi muualta rajojen yli. Tämäkin tehtiin siksi kun puolalaiset olivat rikkoneet rajarauhaa hyökkäilemällä pyhälle saksalaiselle maaperällä (tiemmä).

Äänestä
  • Saksan laivasto avasi tulen Danzigissa vasta radioasema pelleilyn jälkeen. En tiedä miten ne Neuvostoliiton koulukirjoissa näistä opetti. Tuskin ainakaan Stalinin jälkeen kovinkaan paljon haluttiin vuodesta 1939 puhua.

    Äänestä

Suomi ja Puola aloittivat. Baltian maat liittyi vapaaehtoisesti paratiisiin. Länsi sai kuulasta, koska Johtajan kanssa ei rauhaa tehnyt. Johtajan lankeemus sattui kesällä 1941. Nämä totuudet Euroopan tapahtumista ennen Johtajan lankeemusta on pyhä Jorma Teräsmies vahvistanut Moskovan sakramentaalisella synodilla. Hänen pyhä poikansa Vladimir Neljästoista Putin on ne toistanut. Pyhä isä Kirillin mukaan jokainen joka tätä epäilee joutuu Trotskin kanssa kadotukseen. Tämä on viisautta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä luovuus kirjoitti:

Miksi NKVD ja SS eivät osanneet suunnitella false flagia ammattilaisen tavoin. Eikö olisi ollut järkevämpää vaikka murhata korkea neuvostoviranomainen Suomen maaperällä. Mainilasta julistettu sota rikkoi sopimuksia. Mainilan tapaiset selkkaukset piti tutkia yhdessä. Molotovin tai Vorosilovin murha Suomen maaperällä olisi ollut uskottavampi. Mainilaa ja Puolan radioasema pelleily ei edes tyhmin kolhoosityöläinen Siperiassa uskonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu