Betty

MinneBetty on kadonnut?
Pari kertaa on vilahtanut, mielestäni laihtuneena. Onko sairastunut?
4225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei se musta ole kadonnut. Laihtunut on ja lyhentänyt hiuksensa viime keväästä. Nyt näytettävissä Suomen jaksoissa muija on abouttia 76-vuotias.

Panin merkille, että Alani käväisi myös viime viikolla Villiksessä.

Äänestä
  • Olikohan hänellä aiemmin peruukki? Siltä ainakin näytti.
    Lisan tukka alkaa olla pian kauttaaltaan harmaa, ja Paddyltahan se lähti kokonaan.

    Bettyä näyttelevä Paula on syntynyt 1931, joten sen mukaan meillä näkyvissä on 8-kymppinen.

    Äänestä

  • ¨¨¨¨ kirjoitti:

    Olikohan hänellä aiemmin peruukki? Siltä ainakin näytti.
    Lisan tukka alkaa olla pian kauttaaltaan harmaa, ja Paddyltahan se lähti kokonaan.

    Bettyä näyttelevä Paula on syntynyt 1931, joten sen mukaan meillä näkyvissä on 8-kymppinen.

    Luin netistä, että Paulalle tehtiin kirurginen hiuslisäke (?) ennen kuin hän otti Bettyn roolin.

    Äänestä

No tänään 17.10 Bertty oli taas pubissa happamana ja ilkeilevänä omana itsenään jälleen. Olin jo huolestunut.
Oli puhetta onnellisista ihmisistä Emmerdalessa. Huomataan. että Davidillakaan ei nyt mene hyvin Leylan kanssa, ja huutava ja rääväsuinen sisko kiljuu joka kulmalla hepulissa. Menisivät herrantähden nyt sinne Espanjaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emmestiina kirjoitti:

MinneBetty on kadonnut?
Pari kertaa on vilahtanut, mielestäni laihtuneena. Onko sairastunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu