Vaikuttaa siltä että suojelutaloille Suomessa saa tehdä ihan mitä tahansa.Rakennuttaja käy ilmeisesti thailandiassa koska luvatun ulkopintojen korjausmaalauksen sijaan väri on muutettu ruskeaksi ja vielä osa rappukäytävästä maalattu samalla värillä.Vaikka olisi kuinka ihastunut muuhun kuin valkoiseen Suomeen jäitä hattuun!!!Vielä osakas jolla on ylimääräistä on merkki usein omituisesta remontista.
MITÄ RIKKAAMPIA
OSAKKAITATALOSSA
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin se menee. Työn maksaja päättää. Jos kaikki tehdään kotikutoisesti hinta voisi olla 5 miljoonaa. Jos kaiken ulkoistaa voin pääst 50% halvemmalla ja jos peleaa oikeen tosissaan voi päästä diiliin missä "lasku" sanoo 3 millii ja se verottajalle, mutta aliahnkkian kaverin serkun kaveri "ottaa" vain 800 000 e, jolla työ tehdään suomeksi ILMAIS TYÖNÄ. Laatu on surkeeta ja mitään määräksiö ei noudateta.
Tästä on puhuttu ja HALLITUS tuntee asian, seki voidellaan kunnolla.
Monttu eduskunnan eessä MUSIIKKITALO. Piti säästää. Alle 2 e tunti jamppaa oli töissä pitkin päivin ja asu montussa. Juttu telkkariin. 2 e jampat "katos", mutta toiset tilalle. JONKUN TASKUUN meni miljoonia ja siitä siivu VOITELUUN.
Kortistossa on reilusti yli 100 tuhatta RAKSA JAMPPAA, mut nehän ei mee töihin ees 10 e liksalla. Mikä on OIKEEN. Virustu tulee UIMALLA alle 2 e ukkoo heti kun pyydetään. Näin toimii.
OLKILUOTO, se mailman suurin patonkiuuni EI TÄYTÄ vaatimuksia, koska niitä ei ollut olemassakaan, kun VALUT TEHTIIN. Raudotuksia korjattiin lainvastasesti ja monta kohtaa jäi korjaamatta. Se pytty hajoaa paloiksi, kun painentaa FACK nappia.
HALLITUS ei välitä, MINISTERIÄT käskee olla välitämättä. Silti ollaan velkaa enempi, kun koskaan historiassa. Irtisonominen 100 henkee ulos EDUSKUNNASTA kuuluis jo tehdä.