Mielestäni anaaliseksiin perehdytys tulee ottaa osaksi opetussuunnitelmaa. Perustelen tätä maamme työllisyysnäkökohdilla ja vastuullamme kehittyvien maiden tulevaisuudesta. Mitä useampi meistä hallitsee anaaliseksin perusteet sen paremmin meillä menee tulevaisuudessa. Tärkeimpänä koen huomion kohdistamisen erityisesti nuorisoon. Myönteistä kehitystä onkin jo havaittavissa.
Anaaliseksi peruskoulun opetusohjelmaan
Eväät tulevaisuuteen
24902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Miehille voisi viimeistään armeijassa opettaa oikeat seksitavat. "Huomiooo, yhdyntä peräsuoleen, näytän mallisuorituksen, toistakaa! Liukuvoide käteen - ota!"
Häh? Juuri noinhan meitä Vekaralla koulutettiin? Meinaatko että tuota ei olekaan muualla tehty...?
Onhan tuo joka varuskunnassa tuttu harjoitus, hieman vaihdellen sen mukaan paljonko on naisia ollut saapumiserässä.
"Herra alikersantti, suoritan anaaliyhdynnän itse itseäni komentaen!"
Meillä oli vain kolme naista koko komppaniassa, joten harjoituksen loppupuolella vuoronsa saaneet joutuivat melko liukkaille pinnoille. Kondomin käyttöhän ei tullut kyseeseen koska kenttäoloissa niitä ei ole saatavilla.
Voi räkä! Ja kun meidän heitinkomppaniassa ei ollut yhtäkään naista! Tämä tieto katkeroittaa minua entistä enemmän!
Huomioo, parijonoon järsty! Te vasemmalla olette miehiä, ja oikealla olevat olette naisia! Miehet yhtyvät naisten peräsuoleen - tahti vapaa. Saa suorittaa! Tämän jälkeen vaihto, oikealla olevat ovat miehiä ja vasemmalla olevat naisia. Toistetaan anaaliyhdyntä - mars mars!
Herra homosoldaatteni! Minusta tuntuu että olen sairastumassa aidsiin. Saanko poistua sairastuvalle? Vai levitänkö homoruton kaikkiin boitsuihin?
Anaalin hoito ja peppuseksi saatava peruskoulun opetusohjelmaan!
Se on terveellistä varsinkin miehille jos hoito aloitetaan jo nuorella ja usein hoidettavat myös nauttivat käsittelystä kuten näistä opettavaisista ja havainnollisista videoista voimme havaita:
http://tinyurl.com/nuxbadd
http://tinyurl.com/dxczkq4
http://tinyurl.com/onk7jjk
Samoja homoseksuaalisia fistausvideoita tuo älyn jättiläinen lähetteli muuallekin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9985086#comment-64494687
Olet päästäsi vialla, hinttari!
huumori miehiä juu
Kuules sie siellä sie just!
Kaikki täällä peppuseksipalstalla ei ole heteroita, täällä on homoja ja bi-seksuaalejakin ja varmasti ihmisiä joita kiinnostaa fistauskin, joten äläpä tuomitse!
Mä mitään tuomitse. Mutta jos laittaa linkkejä niin olisi kiva kertoa mitä linkeistä löytyy. Noin niinkuin etukäteen. Eikä kätkeä sisältöä jonkun lyhytlinkkivirityksen taakse.
Ehkä sinä pidät homoseksuaalisia anaalifistausvideoita normikaurana. Fistaus ei kuitenkaan ole yleinen harraste ja anaalifistaus vielä vähemmän. Isokätisen miehen tekemänä anaalifistaus on extreme - urheilua, joka harvalle sopii ja joka aiheuttaa repeämävaaran. Homoseksuaalisuuskin on vähemmisön hommia, siksi heitä kutsutaan seksuaalivähemmistöksi. Homoseksuaalisesta vähemmistöstä pieni vähemmistö harrastaa anaalifistausta.
Suurin osa heteroista ei diggaa homovideoita. Voisi siis kertoa että tää on homovideo kun laittaa linkin sellaiseen. Provolla ei tietenkään ole tarvetta asiaa kertoa.
Olet oikeassa, videoiden linkittäjä olisi voinut mainita että sisältävät homoseksiä ja anaalin fistausta.
Somasti voihkii poika siinä vaikka isot kädet peppuaan venyttää.
Aika paljon saa harjoitella että kädet pystyy peppuunsa ottamaan..
Tarviiko perseseksissä liukuvoidetta, meneeke kulli sinne ilman luikasteita?
Tarviiko perseseksissä liukastetta? Meneekö penis sinne ilman sitä?
Kyllä tarvitsee koska pepussa ei luonnostaan ole liukastetta. Ilman liukkaria on peppuseksi hankalaa ja kivuliasta.
Miksei alaasteella voi harjoittaa haurautta?
Kyllä meillä oli minun lapsuudessa koulussa silloin 1920-luvulla aina aamuhartaus.
Nyt oli kylläkin puhe haureudesta eikä hartaudesta. Tuskin teilläkään silloin 1920-luvulla aamuhartaudessa kirkassilmäisiä lapsukaisia opastettiin avioliiton ulkopuoliseen seksiin saati neuvottiin anaaliyhdyntään.
Hauraat ovat sinunkin silmäsi jos noin kuvittelet.
Mitä tarkoitat tällä?
Peppuseksi puolustusvoimien opetustehtäväksi, sinne saapuessaan nuoret miehet ovat juuri sopivassa iässä oppimaan tämän jalon taidon.
Eikös se riitä että valtaapitävät ja päättäjämme vetävät meitä anaalin ja ihan ilman rasvaa?
Jos ette ole tietoisia niin nykyinenkin hallitus on ottanut velkaa jokasita Suomen kansalaista kohden 38 000e lainaa. Joka siis pitää maksaa pois. Ja valtiovelan kanssa sitä on 58 000e/asukas.