Palstalla olevat kommentit antavat hyvän kuvan Salosta.
Tapellaan jostakin maitolitran hinnasta, haukutaan kaikki kaupungin liikkeet ja jopa suoraan vittuillaan ja herjataan työntekijöitä kaupunginjohtoa myöten.
Tämäkö on sitä aikaihmisten kannanottoa nykytilanteeseen ja hyvää nettikäyttäytymistä?
Ja tahalliset(tahattomat?) kirjoitusvirheet saavat aikaan sen, että Salo on pelkkä keskenkasvuisten peräkammaripoikien luvattu maa.
Ainakin näin ulkopuolisen silmin.
Luulisi ihmisten puolustavan kotipaikkaansa ja antavan sille edes hiukan arvostusta.
Tapellaan jostakin maitolitran hinnasta, haukutaan kaikki kaupungin liikkeet ja jopa suoraan vittuillaan ja herjataan työntekijöitä kaupunginjohtoa myöten.
Tämäkö on sitä aikaihmisten kannanottoa nykytilanteeseen ja hyvää nettikäyttäytymistä?
Ja tahalliset(tahattomat?) kirjoitusvirheet saavat aikaan sen, että Salo on pelkkä keskenkasvuisten peräkammaripoikien luvattu maa.
Ainakin näin ulkopuolisen silmin.
Luulisi ihmisten puolustavan kotipaikkaansa ja antavan sille edes hiukan arvostusta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Salo ei ole poikkeus. Katso uteliaisuudesta minkä tahansa kaupungin vastaavaa osastoa. Aivan kuin jokaisessa kaupungissa olisi vain muutama kirjoittelija, jotka suoltavat ketjuja ketjun perään.
Suomi on junttiloita pullollaan.
Todellakaan en ole koko suomesta löytänyt niin landea paikkaa kuin salo on. Niin vi*un maalaisia moukkia kaikki että oikein oksettaa. Ei tulis mieleenkään enää astua jalallakaan moiseen junttilaan.
Ja sinäkö et pidä itseäsi varsinaisena moukkana?On syytä epäillä.
Ollaan me niin helvetin moukkia kun jopa kehitimme ensimmäisen kännykänkin täällä jolla jopa Gorpatshov jutteli.
Taisi aikoinaan koko Rooman kehitys aikoinaan alkaa juuri Uskelanjoen laaksoista.
Ja juuri saamani sähkeen mukaan on juuri tänään saatu selville että suuren satukirjan kulkuri nimeltä Jeesus olisi nussittu alkuun aikoinaan Moisionkosken partaalla kiimaisena kesäyönä.
Leivät joilla se jätkä muka syötti koko kansan olivatkin leivottu Kuiron leipomossa, mutta ne kalat (norssit) se jätkä nosti katiskalla, taaskin Moisionkoskesta.
Jaa, taitaa se ketjun aloittajakin asua maassa jonka presitentti on täält salos kotosi, terveissii vaan Salelle täält junttilast.
En paljon sen kännykkä-orjatehtaan tuotoksilla ylpeilis. Missäs niitä nyt tehdäänkään tällä hetkellä, hyväkkäät? Ja tuskin oli alunperinkään salolaissyntyisen keksintö.
Niin oli aivo-pestyjä tehtaan sakki että olivat kuin maailman napoja. Nyt en voi kuin nauraa mokomille tärkeilijöille, jotka sossun luukulla armoa anovat.
Ylpeys käy lankeemuksen eellä, kuten sanotaan. hah!
Olipa junttimainen kirjoitus.
Mitä enemmän haukkuu asuinpaikkakuntaansa, sen tyhmempi ihminen on kyseessä. Normaali ihminen muuttaa hiljaisuudessa muualle ellei viihdy asuinkunnassaan. Nämä iänikuiset valittajat ja mollaajat ovat niin kieroutuneita, ja luulen että heille on aivan sama vaikka asuisivat paratiisissa, niin kyllä he sieltäkin löytäisivät moitittavaa. Vaikka mädäntyneen omenan tai liian vanhan Evan. Toki on muistettava, että nämä kirjoittajat saattavat ovat pitkästyneitä ja elämäänsä kyllästyneitä. Tai haluavat jonkun jonka kanssa keskustella ja väitellä.
Näitä Saloa morkkaavia vaivaa joku alemmuuskompleksi. Eiköhän kyse ole kuitenkin itseään etsivistä nuorista, joilla menee vielä kymmenen vuotta ymmärtää, että Salo on ihan OK.
Eivät ole vielä kypsiä tähän maailmaan.
Mut kaikki ottaa aikansa :)
Salo on viihtyisä pikkukaupunki, jossa asuu sivistyneitä ihmisiä. Myös Salon kauniit ja hemaisevat naiset ovat niin upeita, että. Kyl täällä on mukava asua ja elää.
No ei se kyllä siltä tunnu, kun katsoo taas noita uusia aloituksia ja kommentteja.
Samat turhautuneet vain täällä pyörivät aikaansa kuluttamassa.
Onhan täällä Ollikkalan asuntoaluekin!
Joku ihmeen ainainen rutinan aihe Salossa tuo Ollikkala, vaikka se ei ole edes mistään pahimmasta päästä. Käy joskus Helsingin Itäkeskuksessa, niin saattaisit saada hieman osviittaa siitä, mikä saattaisi olla kauheampi paikka kuin Ollikkala.
Rekisteröintipakko keskustelufoorumille voisi auttaa. Olen huomannut, että yhdet ja samat henkilöt suoltavat pääkoppansa sisältöä tänne suomi24:ään, sen kummemmin miettimättä monelle eri aihealueelle.
Ei Salo sen huonompi paikka ole kuin muutkaan minun mielestäni.
Jos yleisen keskustelupalstan perusteella arvostelee kaupunkia ja/tai kaupunkilaisia niin täytyy kyllä itse olla oikein überjuntti.
Väärillä salolaisilla on rahaa, jos ne olisivat oikeilla ihmisillä ne fyrkat. Salo olisi jo noussut. Toiseksi se, että salossa ovat väärät ihmisit kaupungin hallituksessa ja muualla liian, päättävissä tehtävissä. Helsingissä tarvittaan niitä aivoja ei pelkästään suhteita tiedoksi böndeille.
Ollilakin elämänkerrassaan "muisti" rehtejä salolaisinsinöörejä siitä, että nämä ottivat opitiomiljoonansa neljäkymppisinä ja siirtyivät "eläkkeelle". Just niin perisalolaista käytöstä ettei tosikaan. Sieltä Moisiokosken vaahdoista ne salolaisinsinööritkin nousivat liukkaille kiville, rämpivät maihin ja suunnistivat Meriniityn halleille. Nokian norsunluutornissa oikaisivat selkänsä ja oppivat kävelemään. Hyvät on muistot Ollilalla Salosta.
Salolaiset ovat tarkkoja,vartioivat jopa roskisten pullonkeräyspisteitä eli jos joku köyhä
käy hakemassa pisteestä painavia viinipulloja,vartija tulee tuota pikaa hätistelemään!
Siis tarkoittaa näitä yleisiä roskispisteitä,jotka ovat kylläkin yhä useammin molokkeja.
Pikkulapsi pitää pudottaa sisälle narun varassa nostamaan pulloja.