Mikä on maahanmuuttovastaisin puolue eduskunnassa?

Onko se Perussuomalainen puolue edelleen?
27210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Perussuomalainen puolue sanoutui irti rasismista jos et sitä satu tietämään. Kysy Hirvisaarelta.

Äänestä
  • varmaan irtisanomaan myös joitakin kunnanvaltuutettujaan. Sarviiren lisäksi joutaa mennä sen papanatkin, kuten Lieksan perussuomalaisten johtaja, joka vaatii valtuustoryhmälleen uutta kokoustilaa, koska somalialaisten työryhmä kokoontuu heidän käyttämissään tiloissa noin kerran kuukaudessa.

    Asiasta kertoneen Lieksan Lehden mukaan puheenjohtaja Esko Saastamoinen vaatii kaupungilta "puhdasta kokoustilaa".

    Karjalainen ei vielä tavoittanut Saastamoista täsmentämään lausuntoaan.

    Lieksan sosiaali- ja terveyslautakunta antoi somaliasiain työryhmälle luvan kokoontua sosiaaliviraston neuvottelutilassa. Päätös tehtiin viime viikolla. Työryhmään kuuluu seitsemän ihmistä.

    Lieksan kaupunginsihteeri Matti Taponen kertoi, ettei Saastamoisen pyyntö ollut hänen mielestään loppuun asti harkittu.

    Saastamoinen toimii perussuomalaisten Lieksan kunnallisjärjestön puheenjohtajana, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin toisena varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Viime eduskuntavaaleissa Saastamoinen sai 2 147 ääntä.

    Korjattu kello 15: Jutussa luki ensin, että perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii uutta kokoustilaa. Valtuustoryhmän jäsen Esa Räty sanoo Karjalaiselle, että puheenjohtaja Saastamoinen puhuu vain omissa nimissään. Rädyn mukaan asiaa ei ole käsitelty ryhmässä. Saastamoisen luottamustehtäviä on lisätty juttuun.

    Miten Moinen Saasta on valtuustoon päätynytkään?

    Äänestä

  • se joutuu kirjoitti:

    varmaan irtisanomaan myös joitakin kunnanvaltuutettujaan. Sarviiren lisäksi joutaa mennä sen papanatkin, kuten Lieksan perussuomalaisten johtaja, joka vaatii valtuustoryhmälleen uutta kokoustilaa, koska somalialaisten työryhmä kokoontuu heidän käyttämissään tiloissa noin kerran kuukaudessa.

    Asiasta kertoneen Lieksan Lehden mukaan puheenjohtaja Esko Saastamoinen vaatii kaupungilta "puhdasta kokoustilaa".

    Karjalainen ei vielä tavoittanut Saastamoista täsmentämään lausuntoaan.

    Lieksan sosiaali- ja terveyslautakunta antoi somaliasiain työryhmälle luvan kokoontua sosiaaliviraston neuvottelutilassa. Päätös tehtiin viime viikolla. Työryhmään kuuluu seitsemän ihmistä.

    Lieksan kaupunginsihteeri Matti Taponen kertoi, ettei Saastamoisen pyyntö ollut hänen mielestään loppuun asti harkittu.

    Saastamoinen toimii perussuomalaisten Lieksan kunnallisjärjestön puheenjohtajana, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin toisena varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on Lieksan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Viime eduskuntavaaleissa Saastamoinen sai 2 147 ääntä.

    Korjattu kello 15: Jutussa luki ensin, että perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii uutta kokoustilaa. Valtuustoryhmän jäsen Esa Räty sanoo Karjalaiselle, että puheenjohtaja Saastamoinen puhuu vain omissa nimissään. Rädyn mukaan asiaa ei ole käsitelty ryhmässä. Saastamoisen luottamustehtäviä on lisätty juttuun.

    Miten Moinen Saasta on valtuustoon päätynytkään?

    Saastamoinen sai mennä. Hyvä päätös persuilta.

    Äänestä

Vihreät on ainakin rasistisin puolue.

Äänestä
  • RKP ; n rasismi on jopa laillistettu. Kohdistuu suomenkielisiin.

    Äänestä

En minä ennen vihannut ulkomaalaisia niin kuin nykyään. Tämän vihan saa aikaan ne puolueet jotka sallivat ylisuuren maahanmuuton. Eli nämä puolueet tekee ihmisistä maahanmuuttovastaisia ja siinä sivussa opettavat vihaamaan myös muita ulkomaalaisia.

Äänestä
  • Huomattu on. Teikäläiset tosin vihaavat ulkomaalaisten lisäksi myös maahanmuuttajia, joista hyvin suuri osa on suomalaisia. Ja viha on kasvussa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Huomattu on. Teikäläiset tosin vihaavat ulkomaalaisten lisäksi myös maahanmuuttajia, joista hyvin suuri osa on suomalaisia. Ja viha on kasvussa.

    Pitäisikö sekin kieltää jollain lakipykälällä?

    Äänestä

  • Vihaaminen kielletty kirjoitti:

    Pitäisikö sekin kieltää jollain lakipykälällä?

    Eihän vihaa pysty laissa kieltämään, hassuko olet? Vihan ilmentymiä taas on kiellettty laajalti. Esim. ihmisen tappaminen on edelleen rikos, myös ulkomaalaisen tappaminen Suomessa. Pahoinpitelykin on usein rikos.

    On vain hyvä että tuosta vihasta puhutaan, että myös englanninkieliset tietävät olevansa vihan kohteena Suomessa ja käyttäytyvät sen mukaan.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Huomattu on. Teikäläiset tosin vihaavat ulkomaalaisten lisäksi myös maahanmuuttajia, joista hyvin suuri osa on suomalaisia. Ja viha on kasvussa.

    suuriosa suomalaisia...täh
    tarkoittaako tämä ryhmää joilla on suomen passi,herttanen sentään, minullaon kolmenmaan passi,tekeekekö se minusta bongo-bongo maalaisen.....jeeskö

    Äänestä

Onko se joku kehun aihe jos on maahanmuuttovastaisin? Sen kyllä ymmärrän jos on maahanmuutto kriittinen.

Äänestä
  • Rasismilla on monta synonyymia.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Rasismilla on monta synonyymia.

    On, kuten positiivinen syrjintä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Rasismilla on monta synonyymia.

    yleisimmin käytetty niistä on nykyään "maahanmuuttokritiikki". Se on siitä hassu sana että yleensä kriitikot tietävät jotain kritiikin kohteesta. Sen sijaan hallanpanemia höpinöitä lukiessa ei aina tiedä milloin pelkkä tietämättömyys loppuu ja älyllinen epärehellisyys alkaa.

    Äänestä

  • niin on kirjoitti:

    Ikäänkuin olisin kuullut tämän kommentin aikaisemminkin... Tuollaisia on helppo heitellä perustelematta mitenkään. Laitas nyt edes sinä tähän pari pointtia perusteluksi - muuten tämäkin jää samalle tasolle kuin muut vastaavat... "mä en niiku tykkää noist persuist enkä halliksest..."

    Äänestä

  • Gabonin kyy kirjoitti:

    persuja vastaan mitään oo, mutta halliksen elämä ja tuotanto riittää viestini perusteluksi

    Äänestä

  • ei mulla kirjoitti:

    persuja vastaan mitään oo, mutta halliksen elämä ja tuotanto riittää viestini perusteluksi

    Saman asian toistaminen ei riitä perusteluksi. Mistä asioista olet Jussi Halla-ahon kanssa eri mieltä ja miksi?

    Äänestä

on ainakin järjenvastaisin. Ei pidä sekoittaa Muutos94:ään, joka ajoi Eeva Kuuskoskea presidentiksi.

Äänestä

Vihreät on kaikkein maahanmuuttovastaisin puolue. He yrittävät kaikin keinoin estää Kauko-idästä tulevien työntekijöiden maahanmuuton, yrittävät aikaansaada karkoituksia ja solvaavat Kauko-idästä tulevia maahanmuuttajia blogeissaan.

Äänestä
  • satuja sukeltavasta lännestä joita se yksi hassahtanut tohtori eirassa kirjoittelee aikansa kuluksi?

    Äänestä

Ainakin itse äänestän nykyisin aina vain persuja kaikissa vaaleissa. Nyt on tärkeää pitää rivit yhtenäisenä. James on hyvä mies mutta toivottavasti ei revi persujen rivejä hajalleen. Kaikki kannatus Jamekselle mutta Persuille vielä enemmän.

Äänestä
  • Muuten äänestäisin edelleen mutta Soini on mennyt liikaa vanhojen puolueiden suuntaan.

    Äänestä

  • Pistää epäilemään kirjoitti:

    Muuten äänestäisin edelleen mutta Soini on mennyt liikaa vanhojen puolueiden suuntaan.

    kannattaisi valita jokin tuore ja raikas vaihtoehto, kuten vihreät

    Äänestä

  • ehkä sinunkin kirjoitti:

    kannattaisi valita jokin tuore ja raikas vaihtoehto, kuten vihreät

    Myrkynvihreissä ei ole mitään tuoretta tai raikasta.

    Äänestä

Eiväthän perussuomalaiset vastusta kategorisesti maahanmuuttoa, vaan vaativat maahanmuuttopolitiikkaan muutoksia jotka vähentävät Suomelle vahingollista maahanmuuton.

Vihreiden agenda on tavallaan peilikuva tähän verrattuna - he yrittävät estää hyödyllisen maahanmuuton. Kauko-idästä tulevien sopeutuvaisten, älykkäiden ja ahkerien ihmisten maahantulo pyritään estämään, ja ainoastaan Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien, lukutaidottomien ja tiettyä uskontokuntaa edustavien nuorten miesten maahanmuutto sallitaan.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Persut vastustavat myös suomalaisten paluumuuttoa. Soinikin on todennut että "Ulkomailta saa tulla Suomeen töihin mutta ei asumaan!", joka on paluumuuttajalle sama kuin täyskielto, koska ulkomailta tulee kovin kalliiksi lentää Suomeen joka päivä töihin.

    Vihreät eivät ole olleet estämässä suomalaisten paluumuuttoa. Päinvastoin.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Persut vastustavat myös suomalaisten paluumuuttoa. Soinikin on todennut että "Ulkomailta saa tulla Suomeen töihin mutta ei asumaan!", joka on paluumuuttajalle sama kuin täyskielto, koska ulkomailta tulee kovin kalliiksi lentää Suomeen joka päivä töihin.

    Vihreät eivät ole olleet estämässä suomalaisten paluumuuttoa. Päinvastoin.

    Vielä kertaalleen kun ei millään tunnu menevän jakeluun: Kukaan Suomessa ei vastusta muuta maahanmuuttoa kuin kelaperäistä turvapaikkaturismia. Tässä porukassa ei käsittääkseni ole juurikaan suomalaisia maahanmuuttajia. Tästä bisneksestä hyötyvät vain harvat suomalaiset - yleisellä tasolla homma on Suomelle erittäin vahingollista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ps äänestäjä kirjoitti:

Onko se Perussuomalainen puolue edelleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu