Miksi suurin osa VL-nuorista kuuntelee lestaadiolaisille kielletyksi leimaavaa maailmallista musiikkia vaikka se on syntiä? Ja alkoholiko on sitten oikea synti
Musiikin kuuntelu ok mutta alkoholi ei?
5
120
Vastaukset
Raamattu sanoo Jumalan Sanan myös tämän, Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. (Sl 31,6 ).
Voiko tähän suhtautua vakavasti?
Kes.- Moliholi
Jaa a. Moni asia on vl:lle oulusyntiä, mutta Raamatun lukijoille ei. Esimerkiksi alkoholi. Toisaalta eräs minua lähellä oleva vl aina sanoo, että teoilla ei pääse taivaaseen. Ja hän elää erittäin kaksinaamaista elämää. Hän ajattelee todellakin asian niinpäin, että pahat teot eivät ole autuuden edellytys. Varsinkaan kun aina voi pyytää syntejä anteeksi, mainitsematta niitä tai pyytämättä kohteelta anteeksi.
Monelle vl:lle riittää selvästikin synnin luvaksi se, että sunnuntaina voi morjestaa. Ja epäuskoisia kohtaan voi muutenkin käyttäytyä koppavasti. Tästä on paljon havaintoja.
En sano tätä pilkatakseni, vaan elän vl:en lähellä. Kokemusta on paljon. - tenttuukko
Eikö esimerkit kautta maailman osoita alkoholin vaaroista. Alkoholi aiheuttaa riippuvuutta ja se vie mielen ja kielen. Ei kaikilta, mutta kuka meistä tietää kenet se vie ...
Itse en pidä syntinä, mutta tappava aine se väärinkäytön jälkeen voi olla. Mutta voihan moneen asiaan kuolla, ilman kontrollia...****Miksi suurin osa VL-nuorista kuuntelee lestaadiolaisille kielletyksi leimaavaa maailmallista musiikkia vaikka se on syntiä? Ja alkoholiko on sitten oikea synti ****
Etpä ole paljoa elämää nähnyt jos et alkoholissa mitään pahaa näe. Se on mielestäni vl-uskon parasta antia että on nollatoleranssi alkoholin suhteen.- Support to
Devoit kirjoitti:
****Miksi suurin osa VL-nuorista kuuntelee lestaadiolaisille kielletyksi leimaavaa maailmallista musiikkia vaikka se on syntiä? Ja alkoholiko on sitten oikea synti ****
Etpä ole paljoa elämää nähnyt jos et alkoholissa mitään pahaa näe. Se on mielestäni vl-uskon parasta antia että on nollatoleranssi alkoholin suhteen.Älkäähän taas saivarrelko. Mikä ihme teitä oikein vaivaa? Ette te ainakaan suoria ole.
Aloittaja kyseenalaistaa että alkoholi olisi synti. Hän ei tietenkään näe mitään hyvää liikakäytössä, kuka näkisi, mutta siitä ei ole nyt keskustelu. Teillä on vallan tapana viedä keskustelu pois aiheesta heti kättelyn jälkeen. Olette liukkaita.
Kyllä tekin tiedätte, että kohtuukäytön ja liikakäytön välissä on selvä ero. Ja että selvä enemmistö pystyy pysymään kohtuudessa. Mutta te ette halua tätä reilusti sanoa, koska se on teille synti.
Eli takaisin asiaan: Raamarun mukaan alkoholi ei ole synti, vanhoillislestadiolaisten mukaan on. Vanhoillislestadiolaisten mukaan myös maallinen ja rytmikäs musiikki on synti. Vl nuoriso kuuntelee tätä musiikkia. Siinä en näe mitään pahaa, mutta loogisesti se on ristiriidassa vl-opin kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5171580- 641176
- 61862
- 62861
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691