Varokaa liukkaita kelejä!

skriivari

Tänä aamuna oli jo täällä Suomen lounaisimmassa kolkassa (Ahvenanmaata ei lasketa) tiet jäisiä ja liukkaita. Turhan aikaisin, kun nyt on vasta lokakuun 19 päivä.

Näin nyt kumminkin oli.

Liikuntarajoitteisena ei ole mitään asiaa ulos ainakaan aikaisin aamuisin.

Onneksi on tämä netti ja runsas tarjonta telkkarikanavia, kun mukaan lasketaan kaikki maksukanavatkin.
Näyttää vahvasti siltä, että koko telkkaritouhu on siirtynyt ja siirtyy edelleen vauhdilla bisnesmiesten hoidettavaksi.

Yle, joka mainostaa itseään "julkisen palvelun laitoksena" on jo aikoja sitten joutunut luopumaan katsojia kiinnostavista ohjelmista, kun oma tuotanto on ajettu alas ja muiden tuottamat ohjelmat, hyvät sellaiset, ovat niin kalliita, että Ylellä ei ole varaa niihin.

Mielenkiintoista olisi tietää mihin se 500 miljoonaa euroa menee, jonka Yle kerää meiltä veronmaksajilta vuosittain Yleverona?

Väkeä on Ylessä niin, että päät kolisee, mutta mitä he tekevät, kun ohjelmat ovat niin heikkoja, kun ovat?

Pitäisikö Yle panna "laihdutuskuurille" niin, että koko Ylestä tehtäisiin vain uutisia ja hätätiedotteita välittävä laitos, joka kustannettaisiin valtion budjetista.

Maksukanavat hoitavat urheilu -ja viihdetarjonnan, kuten nyt jo tapahtuu.

Kivan viihdepaketin saa jo parillakympillä kuukaudessa, jossa on paljon elokuvia, lasten ohjelmaa ja urheilua.
Vertailun vuoksi todettakoon, että yksi jääkiekko-ottelun pääsylippu maksaa saman verran.

Näin maailma muuttuu. Ne ajat ovat jo kaukana takana, kun iltaisin keräännyimme telkkarin ääreen katsomaan Tammelan perhettä tai launtain tansseja.

Maailma digitalisoituu. Mikrosiru on muuttanuit maailm
maa ja muutta yhä edelleen. Kohtapuoliin meillä on autoissakin nettiyhteydet ja "isoveli valvoo" kaikkia likikkeitämme.

Enään ei tarvitse kiiruhtaa kotiin telkkarin ääreen katsomaan mieliohjelmaansa, kun sen voi katsoa älykännykästä tai tebletista, joita on eri kokoisilla näytöillä.

Yksi asia vain ei muutu. Ja se on ajoteiden, jalkakäytävien ja pihojen liukkaus, joka tulee joka syksy vaikka kuinka vastustaisimme sitä.

Yritetään pärjätä vaikka töllöttämällä töllötintä tai kännykän näyttöruutua.

13

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona*

      Kiitos varoituksesta, mukavalta tuntuu kun joku tätäkin kanavaa käyttäen huolehtii kirjoituskumppanien turvallisuudesta. Kännykkään saa vaikka minkälaisia säätidotuksia ja -varoituksia raekuuroista paikallisiin gölfkenttäolosuhteisiin ja uv-säteilyyn, on myös liukastumisvaarapalvelu. Kaisan kaljamista ja Liisan liukkaista puhutaan, ja tänään Uljaan päivänä ollaan päästy jo plussan puolella meidän nurkilla ja aurinko tekee tehtäväänsä. Aamulenkille läksin Kertun kanssa kieli keskellä suutä ja pitäväpohjaisissa lenkkareissa, koirallahan on etunaan neliveto. Ensi viikolla sääkartta näyttää myös yöplussia ja pilven kuvia.

      Tuli mieleen, miten Arvi Lind huomautti keli- ja sää-sanan sekoittamisesta. Keli tarkoittaa maan pinnalla vallitsevia olosuhteita, kuten lunta, jäätä, sohjoa. Sää vaikuttaa tietysti keliinkin, mutta se on ilmastollinen käsite. Puhutaan myös, ilmoista, on ilmoja pidellyt. Meillä on myös Ilmatieteen laitos, metereologia ei ole siis säätiedettä. Virressä "Soi kunniaksi Luojan" sanotaan, että Hän säät ja ilmat säätää...

      • ilmat pihalla

        Jossain hupiohjelmassa tuo laitos väännettiin muotoon ILMAPIELEENLAITOS.
        Minua ärsyttää kun ne kertoo laveasti jälkikäteen millainen sää tänään OLI.


    • YLEn ystävä

      TV 1:n säämiehistä tykkään, Hellisen Tonista ja Huutosen Matista. Ovat niin kiltin oloisia ja siistejä poikia. Matilla oli joskus punaiset sukat ilman kenkiä, mutta nyt en ole kiinnittänyt huomiota. Vieläkö on sukkasillaan, ainakin mustiin on vaihtanut.

      • skriivari*

        Kaikilla meillä on omat lemppariohjelmamme. Minun lempparini on Jopet-show.
        Monista Jopen unohtumattomista repliikeistä on jäänyt erikoisesti mieleeni seuraava: "sori vaan, että olen olemassa".

        Joskus on tullut mieleeni tuo Jopen toteamus täällä, kun hieman satiiriakin joukkoon siroteltuna olen ajan ilmiöistä kirjoitellut ja jotkut ovat ottaneet kirjoitukseni niin pirun tiukkapipoisesti.

        Mutta ei se mitään, kun sen tietää ja eteenpäin vaan, sano mummu lumessa.


      • Lorena*
        skriivari* kirjoitti:

        Kaikilla meillä on omat lemppariohjelmamme. Minun lempparini on Jopet-show.
        Monista Jopen unohtumattomista repliikeistä on jäänyt erikoisesti mieleeni seuraava: "sori vaan, että olen olemassa".

        Joskus on tullut mieleeni tuo Jopen toteamus täällä, kun hieman satiiriakin joukkoon siroteltuna olen ajan ilmiöistä kirjoitellut ja jotkut ovat ottaneet kirjoitukseni niin pirun tiukkapipoisesti.

        Mutta ei se mitään, kun sen tietää ja eteenpäin vaan, sano mummu lumessa.

        Lemppariohjelmista. Lapsuudesta muistan torstai illan klo 18 jolloin tuli Markus-sedän lastentunti kaurapuuro kehoituksineen. Markus-setä oli aikaansa edellä, vielä nytkin keittelen annospusseista kaurapuuroa usein aamupalaksi. Kaurapuuro on oikeaa voitelua ainetta maha-suolikanavalle.

        Kaakonkulmilla aurinko paistaa ja jäisistä teistä ei ole ollut vielä tietoakaan. Malliksi tosin on pieniä lumikuuroja ollut, samalla sulaneet maahan tullessa. Mutta pipo on päässä ja lämpöisemmät tamineet päällä, hyvin tarkenee.

        TV ohjelmia katselen, ihan hyviä puheohjelmia on tullut mm Sarasvuo, Harkimo alkaa jutustella marraskuun alussa. Kun ei ota niin vakavan päälle ihan viihdyttäviä viihdeohjelmia löytyy. Niistä imeskely leffoista en pidä, no se ikä on ohitse, aika aikaa kutakin!!!!

        Teemalta tänä iltana Verdin ooppera Rigoletto se on täyttä katseltavaa. Placido Dominigon upea soolo osuus, kapellina Zubin Mehta, kuvattu Montavanossa.


      • lukija9
        skriivari* kirjoitti:

        Kaikilla meillä on omat lemppariohjelmamme. Minun lempparini on Jopet-show.
        Monista Jopen unohtumattomista repliikeistä on jäänyt erikoisesti mieleeni seuraava: "sori vaan, että olen olemassa".

        Joskus on tullut mieleeni tuo Jopen toteamus täällä, kun hieman satiiriakin joukkoon siroteltuna olen ajan ilmiöistä kirjoitellut ja jotkut ovat ottaneet kirjoitukseni niin pirun tiukkapipoisesti.

        Mutta ei se mitään, kun sen tietää ja eteenpäin vaan, sano mummu lumessa.

        Jatka vaan skriivari entiseen malliin, pitäähän jotain särmääkin olla. Saat paljon hyvääkin palautetta ja hyviä vastauksis älä niistä nipoista välitä .


      • lukija9 kirjoitti:

        Jatka vaan skriivari entiseen malliin, pitäähän jotain särmääkin olla. Saat paljon hyvääkin palautetta ja hyviä vastauksis älä niistä nipoista välitä .

        Aaamurdion kuuluttaja kiitteli ntienkäyttäjiä kun tienpäällä oli osattu liikkua keliolosuhteiden mukaisesti. Tosin seuraavissa uutispätkässä mainittiin ainakin kahdesta liikennekolarista.
        Meillä Kymenlaaksossa näillä haminoilla saatiin kokea sakea räntäkuuro. Sen verran kolea oli ilma, ettei yön jäljiltä sadevesiastia kunnolla ohuesta jääpeitteestä sulanut vaikka mittarit näyttivät seinillä lämpöasteita.

        Jotkut olivat jo laittaneet autoihin talvirenkaat. Etenkin aamulehdenjakajien autoille oikeaikainen toimenpide.


    • Liisa S.

      Täällä eteläreunalla oli hyvä pyöräilysää, ei liukasta yhtään ja aurinkoista. Toivottavasti ei tulekaan liukasta ihan pian.
      Tuttu pyysi vielä peliseurakseen golf-kentälle, mutta en voinut lähteä, kun olin päättänyt siivouksen viedä loppuun.
      Kodinhoitotyöt on tehtävä ajallaan.
      Isoimman sänkyjen päiväpeitteenkin pesin ja vein kuivatushuoneeseen, täyden tuuletuksen laitoin päälle. Ihmeen kovaksi tuo puuvillainen päiväpeite pesussa tuli, vaikka ylimääräisenkin huuhtelun ohjelmoin koneeseen..

      • L.S.

        Sorry, Skriivari, nyt vasta luin hyvän avauksesi,
        sillä kuuntelin tässä Rigolettoa ja suurin huomioni oli siellä, niinpä luulin kirjoitelevani Kahvipirtti-ketjuun. - Haitanneeko mitään? :)


    • ......

      Lunta on tänä aamuna Koillismaalla saatu. Aikaista on.

    • terkut Jkylästä

      On sitä lunta jo Keskisuomessakin. Mutta ei se pysy vielä, ensi viikolla jo plussalle menee.

    • Marraskaktus

      Sriivari varoitti liukkaista keleistä, siis liukustopparit kenkiin. Varoa voi myös turvatikkailta alas tullessa, harha askel vaanii viimeistään viimeisellä portaalla alas tullessa, kuperkeikka ja siihänän se kyynärsauvojen opettelua 6vi. Jää uusien verhojen ripustaminen puolitiehen.

      • Turvatikkaat pitäisi

        ostaa, minulla on ollut saunan rahi ja sen päällä kolmiportaiset tikkaat. Saunanrahi on niin kiikkerä, kun se on räätälöity siihen paikkaansa saunassa, että en enää uskalla sitä ottaa.
        Olisin jo ostanut, mutta säilytys! Missä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      228
      7620
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5070
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4792
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3448
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1900
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1687
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1619
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      149
      1376
    Aihe