Mielestäni 1100€ Kuukaudessa ei ole liian paljon, siitä että ei tee mitään.
Mutta 1500€ on liian vähän siitä että raadat töissä 8 tuntia, kiire ja paine on koko ajan. Rahat ei perheellisillä riitä edes perustoimeen tuloon laskujen jälkeen, ja monetkaan ei hae toimeentulotukea vaikka olisivat oikeutettuja siihen. Suurin osa tekee hemmetin kovaa työtä ihan orja palkalla. Ihmiset jaksavat koska uskovat että kaikki muuttuu joskus paremmaksi, mutta todellisuudessa kaikki muuttuu Suomessa vain huonompaan. Sitten on nämä veronkiertäjät ja pimeän työntekijät joita täällä riittää, ulkomaalaiset asuvat konteissa ym. rakennustyömaalla, joita jotkut rakennusurakoitasijat käyttävät hyväkseen, yleensä Virolaisia tai Venäläisiä.
Mielestäni hallitus ei ole tehnyt mitään konkreettista asian parantamiseksi, niinkuin ei monen muunkaan asian parantamiseksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.