Aika kaksinaamaista peliä Merivirralta kirjoitella valtuutetun tärkeistä näkökulmista, kun Merivirta oli itse perumassa toisten valtuutettujen allekirjoittamia valtuustoaloitteita.
Harvoin näkee näin kasinaamaista politikiikka mitä Merivirtakin harrastaa. Ja sitten kirjoittelee aivan toista mitä tekee.
Harvoin näkee näin kasinaamaista politikiikka mitä Merivirtakin harrastaa. Ja sitten kirjoittelee aivan toista mitä tekee.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onks tää sama meerivirta,täähän on kuin johanneskalastaja, kuhan tyrkytyäjä,kalan jakaja ,vai juudas ja valetelia valetelia on on on inhokille ---- miimusta.
Ja Juho Eerola sekä Vesa Levonen, Amon ja Emmi Voutilainen sekä Pitko kaikki koko ryhmä oli tuon saman asian takana. Valtuustoaloitteet nurin vaikka ei ole kukaan nurin laittajista allekirjoittanut aloitetta. Ja vaikka olisikin, niin ei niitä takaisin vedetä jos on ajankohtaisia ja tärkeitäkin. Koko persujen varsinaisten valtuutettujen ryhmä on kuralla.
Painta persussa on se että ne vienät ääniä Sosialidemokraateilta. Siksi puolue tulisi kieltää!
Minusta Merivirta ei ole popolisti vaan älykkö. Persujen suri mies.
Merivirta puhuu täyttä asiaa, mutta valitettavasti on häirikön uhri niin kuin monet muutkin.