SAKRAMENTTEJA JUMALATTOMILLE?

Ei voi olla oikein, että kirkko jakaa sakramentteja jumalattomille, joilla ei ole yhtään
mielenkiintoa kristillisyyteen ja uskon- ja kristinopin asioihin?

Jos nyt lapsia halutaan kastaa kristillisesti, niin ainakin toisen vanhemmista tulisi olla elävässä uskossa. Ja jos ihmisiä vihitään kristilliseen avioliittoon, niin ainakin toisen tulisi olla elävässä uskossa Herraan Jeesukseen, ja sen toisen vähintään myötämielinen kristillisille arvoille.

Se että sakramentteja jaetaan jumalattomille on yksi syy miksi kirkko on niin voimaton, mutta tärkein syy kirkon voimattomuuteen ja ettei se saavuta ihmisiä opeillaan on, että keskimäärin kirkossa ei uskota Raamattuun, ja että sillä on vielä
nykyihmisellekin jotain sanottavaa. Kirkon oppi tahtoo olla pelkkää kissanristiäisiä,
eikä syvääluotaavaa Raamatunmukaista opetusta, joka todella täyttää ihmisen
hengelliset tarpeet.

Kaikialla missä kristinusko menee eteenpäin ja uusia ihmisiä tulee uskoon on se
yhteistä, että niissä paikoissa ymmärretään Raamatun päälle, ja että kaiken
kristillisen opetuksen on oltava ravitakseen ihmisiä sellaista, että se sietää
syväluotauksen Raamatulla, eli Raamatun mukaista.

5

111

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mietipäs tätä

      Jeesus ei antanut tuollaista vaatimusta, että ainakin toisen vanhemman pitää olla uskossa ennenkuin lapsia saa kastaa. Jeesus yksinketaisesti käski kastaa kaikki kansat. Jos jäädään odottamaan, että ainakin toinen vanhempi on uskossa, niin kasteita ei tapahdu ja kristillisyys kuihtuu kuihtumistaan.

      • kljkj3wh

        -- Jeesus yksinketaisesti käski kastaa kaikki kansat.

        Jeesus käski kastamisesta näin:

        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."


      • mieti asiaa
        kljkj3wh kirjoitti:

        -- Jeesus yksinketaisesti käski kastaa kaikki kansat.

        Jeesus käski kastamisesta näin:

        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Ei käskenyt, tuo on raamatun väärennös!
        Tai syytätkö tarkoituksella Jeesusta omien oppien vastaisesti toimineeksi rikolliseksi kun otti kastamattoman ryövärin Paratiisiin?


      • hlkjhk3h

        Joku lapsi voi olla täysorpo ja hän voi haluta tulla kastetuksi.


    • Raamatun mukaan

      Aloittajalle
      Miten sinä luokittelet ihmisiä panet heidät uskomaan? Kannattu vesi ei kaivossa pysy, eikä ihmisiä voi ajattelemaan niin, kuin itse haluaisi heidän olla.
      Jeesus on sydänten tuntia ja, hän Raamatussa kehoittaa kastamaan Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
      Se perhekunta, joka vie lapsensa kasteelle hän on Jumalan puolella, eikä häntä vastaan.
      Kirkon tehtävä on tehdä uskovia, eikä meidän tule arvostella kirkon kyvykkyyttä.
      He, jotka menevä vihittäväksi papin eteen he tekevät sen omasta vapaasta tahdosta.
      Jumalan Sana ei tyhjänä palaa!!!!
      Tee parannusta ajattelutavastasi ja pyri ajattelemaan myönteisesti.
      Rakkaus rakentaa eripura erottaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe