Mielestäni on tietoisuus' ongelma fyysisen jumaluuden...Jumalan ja ei fyysisen Jumalan välillä?
Mitä Jumalaa kumarretaan?
45
222
Vastaukset
- psykologia pyörittää
Jumala elää ja vaikuttaa tietoisuudessamme materiattomana, mutta ono tiivein yhteys sellaiseen lähinnä jumalattomilla aate-isteilla? Hyvä-tahtoisuuteen liittyvää kun ei tavoita kumarrettavaksi, mutta sellaista pyrkiin heijastamaan toimissaan.
Objektillisuus luo aina ulkopuolelleen (kumarrettavaa jne), sellaiseen on tietty helpompaa sisäistyä, mutta sellaisella ei välttämättä ole, ainakaan suoraa, korrelaatiota laajempaan totuudellisuuteen. Tietoisuus ongelma on ja tämä ongelma on nykypäivää.
- hellin
Luovu useamman Jumaluuden ylläpidosta pääset ongelmasta?
Eikö me jo päästy tuossa toisella sivulla käsitykseen että on vain yksi? Miksi nyt vieläOn ollut jonkinmoista keskustelua fyysisen jumalan olemattomuudesta ja ylipäätään fyysisen maailman harhasta.
Suurin osa ihmiskuntaa elää tätä harhaa, eikä tule kysymykseen selittelelyt vaihtoehdoista.
Tämän tähden taas kerran otin esille tietoisuuden ja sen yleisen tason....eihän oivalleta muuta jumalaa, kuin se, minkä virallinen kirkko hyväksyy?
- valistunut
Ei ole mitään meistä ulkopuolista jumalaa jumaluutta, sillä me olemme itse osa tuota jumaluutta, mutta elämme siinä harhassa, että se on jossan ulkopuolellamme.
Kaikki ulkopuolellamme oleva on vai aikaa ja avaruutta, joten se osa joka meissä on on löytyy sisimmästämme, mutta emme ole yhteydessä sihhen materiasta kehityksen kautta syntyneen egon sielun takia, koska se sitoo meidät aikaan, jolloin tuo ajaton ei voi muuta kun pitää metä hengissä ja odottaa milloin avaamme portin sen tulemiselle elämäämmeOlin nykypäivän ongelmassa, että fyysinen jumala on vaikuttimena kaikkialla.
Miksi ei meille saarnata 'olemattomasta' luojasta?
- valistunut
Eihän olemattomasta voi saarnata, koka se on ajaton ja sanat ovat ajallisia.
Sanoilla voidaan vain viitata siihen ja lukijan on itse ymmärrettä se mitä noiden sanojen takana, mutta on hän vapaa ymmärtämään sen, ei koska hänen mielentaustansa on esteenä, eli hän on kasvatuksena saanut määrätyn asenteen, ja tulkitsee lukemansa sen mukaan.
Uskonto sanoo, että totuus on annettu raamatun sanassa, että se on pilkulleen niinkuin siinä lukee.
Kun totuus ikuistaan sanaksi, niin silloin se ei enään ole totuus, sillä totuus on nykyhetkessä liikkuva ajaton, ja sen vuoksi se joka hetki ymmärrettä uudelleen vaikka se on sama.
2000 V SITTEN kiinteäksi määritelty totuus ei ole enään totuus ja ihmiskunta on saanut koea sen seurakset Tällä opilla maailma ei parane, ellei sitä edes 'teknisesti' mainosteta.
Ymmärrän kyllä sen, että vaikeuksia tulee ja niitä tulee miltei joka taholta.
Parasta kaikesta huolimatta olisi tuoda esille uutta tapaa ajatella ja vähitellen laajemmin muuttaa ihmisten käsityksiä ja näkemyksiä.
Kuten aiemmin mainittiin, oivalluksia tarvitaan tietoisuuden nostamiseksi.Vieläkään minulle ei ole selvinnyt, miksi olemme syyn ja seurauksen maailmassa?
Kuka on järjestänyt puitteet ajalliselle menolle?
Siis, mikä on 'ajattoman' suhde ajalliseen, yhtälö on melko mahdoton.
Asioita tulisi voida selittää, miten muuten kuvittelemme asioitten muuttuvan, ellei lapsille jo kouluissa käsitellä asiaa?- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Vieläkään minulle ei ole selvinnyt, miksi olemme syyn ja seurauksen maailmassa?
Kuka on järjestänyt puitteet ajalliselle menolle?
Siis, mikä on 'ajattoman' suhde ajalliseen, yhtälö on melko mahdoton.
Asioita tulisi voida selittää, miten muuten kuvittelemme asioitten muuttuvan, ellei lapsille jo kouluissa käsitellä asiaa?Hindulaisuudessa on kaunis luomiskertomus, joka käsittelee samaa ongelmaa.
Ennenkuin aikaa oli, oli Jumala. Ja Jumala oli kaikki. Mutta Jumala ymmärsi, että hän oli yksi. Ja koska hän oli yksi, hän ei voinut kokea itseään. Ja Jumala sanoi: Minä olen. Ja nuo sanat hajottivat hänet miljooniksi, miljardeiksi palasiksi. Jotta jokainen palanen voisi nähdä toisen palan. Jokainen pala voisi kokea toisen palasen. Ja niiden kautta Jumala kokee jatkuvasti itseään uudelleen.
Länsimaisessa perinteessä on tuhansia vuosia tehty tiukka jako: henki ja aine, ajaton ja ajallinen. Sitten pohditaan sen pohjalta tuhansia hyllykilometrejä aihetta. Mutta ehkä olisi hyödyllistä ajattelun kannalta välillä kyseenalaistaa tuo tiukka ero? Tai ajatusten mennessä lukkoon palata perusoletuksiin? Jos se, että päätyy jatkuvasti umpikujaan kertoo vain siitä että lähtökohta ei ole täysin selvä? Jos perusoletus on virheellinen, myös kaikki sen pohjalta tehdyt ratkaisut menevät väistämättä kieroon? ZenKivi kirjoitti:
Hindulaisuudessa on kaunis luomiskertomus, joka käsittelee samaa ongelmaa.
Ennenkuin aikaa oli, oli Jumala. Ja Jumala oli kaikki. Mutta Jumala ymmärsi, että hän oli yksi. Ja koska hän oli yksi, hän ei voinut kokea itseään. Ja Jumala sanoi: Minä olen. Ja nuo sanat hajottivat hänet miljooniksi, miljardeiksi palasiksi. Jotta jokainen palanen voisi nähdä toisen palan. Jokainen pala voisi kokea toisen palasen. Ja niiden kautta Jumala kokee jatkuvasti itseään uudelleen.
Länsimaisessa perinteessä on tuhansia vuosia tehty tiukka jako: henki ja aine, ajaton ja ajallinen. Sitten pohditaan sen pohjalta tuhansia hyllykilometrejä aihetta. Mutta ehkä olisi hyödyllistä ajattelun kannalta välillä kyseenalaistaa tuo tiukka ero? Tai ajatusten mennessä lukkoon palata perusoletuksiin? Jos se, että päätyy jatkuvasti umpikujaan kertoo vain siitä että lähtökohta ei ole täysin selvä? Jos perusoletus on virheellinen, myös kaikki sen pohjalta tehdyt ratkaisut menevät väistämättä kieroon?Tämä, että olemme kokemassa asioita, on ollut esillä monesti.
Sekin ajatus, että Jumala saa kokemuksia meidän kauttamme, eli Jumalalla on ollut aina kaikki tieto kaikesta, mutta kokemuksiin perustuvaa tietoa ei.
Tämänsuuntaisen ajattelun olen hyväksynyt, mutta koen ristiriitaa ns. fyysisen ja ajattoman Jumalan välillä.
Tällaisessa tilanteessa kysyn, 'missä on jumala, jota kumarran' siis kuvainnollisesti.- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Tämä, että olemme kokemassa asioita, on ollut esillä monesti.
Sekin ajatus, että Jumala saa kokemuksia meidän kauttamme, eli Jumalalla on ollut aina kaikki tieto kaikesta, mutta kokemuksiin perustuvaa tietoa ei.
Tämänsuuntaisen ajattelun olen hyväksynyt, mutta koen ristiriitaa ns. fyysisen ja ajattoman Jumalan välillä.
Tällaisessa tilanteessa kysyn, 'missä on jumala, jota kumarran' siis kuvainnollisesti.Käytän lainausta, jonka sain aikoinaan taolaiselta opettajalta.
"Jos haluat löytää Jumalan, niin unohda kaikki mitä kuvittelet tietäväsi Jumalasta."
Tahtoo sanoa, että ihminen etsii Jumalaa. Hän lukee pyhiä kirjoja, tutkiskelee ja kyselee. Kokee kenties selittämättömiä kokemuksia, joille hän yrittää löytää syytä.
Tuon kaiken pohjalta hän luo kuvan Jumalasta. Hän luo Jumalan idean, johon hän uskoo. Se on uskomus Jumalasta. Se on heijastus siitä mitä haluamme ja toivomme. Mikä meistä on loogista. Millaisen haluaisimme Jumalan olevan. Se uskomus Jumalasta on heijastusta meidän omasta mielestämme. Se on meidän kuvamme.
Ja koska se on meidän kuvamme, meidän ajatuksemme, se pohjaa aina menneisyyteen. Siihen mitä kuvittelemme tietävämme. Siihen mitä olemme oppineet. Se kuva on aina menneisyyttä, pysähtynyt ja kuollut kuva. Se on valokuva jostain liikkeessä.
Ja kun jokin aiheuttaa ristiriidan siinä kuvassa, niin muokkaamme kuvaa. Tai vaihdamme koko kuvan jonkun toisen kuvaan Jumalasta. Tai keskustelemme loputtomasti kenen kuva on paras. Tai kenen idea kuvaa Jumalaa parhaiten. Tai kenen kuvaa pitäisi näyttää lapsille koulussa.
Mutta, ymmärräthän, se on vain kuva. Se ei ole Jumala. Jumala ei ole idea tai uskomus, joka meistä tuntuu hyvältä ja tyydyttävältä. Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.
Ristiriita sinussa on heijastusta tuosta. Ristiriita syntyy kun on mahdollisuus valita kahden vaihtoehdon välillä. Syntyy epätietoisuus kumpi on oikein, kumpi on todellisempi. Ja tiedätkö, kumpikaan ei ole oikein. Niinkauan kun ihmisellä on uskomus Jumalasta, hän ei tiedä Jumalasta mitään. Kun hän tuijottaa itse tekemäänsä kuvaa Jumalasta, hän lakkaa näkemästä Jumalan.
Vasta kun kaikki uskomukset ja kuvat Jumalasta ovat poissa, niin alkaa jotain. Ja silloin ei ole mitään ristiriitaa. Eikä enää mitään kysyttävää. - outoa??
ZenKivi kirjoitti:
Hindulaisuudessa on kaunis luomiskertomus, joka käsittelee samaa ongelmaa.
Ennenkuin aikaa oli, oli Jumala. Ja Jumala oli kaikki. Mutta Jumala ymmärsi, että hän oli yksi. Ja koska hän oli yksi, hän ei voinut kokea itseään. Ja Jumala sanoi: Minä olen. Ja nuo sanat hajottivat hänet miljooniksi, miljardeiksi palasiksi. Jotta jokainen palanen voisi nähdä toisen palan. Jokainen pala voisi kokea toisen palasen. Ja niiden kautta Jumala kokee jatkuvasti itseään uudelleen.
Länsimaisessa perinteessä on tuhansia vuosia tehty tiukka jako: henki ja aine, ajaton ja ajallinen. Sitten pohditaan sen pohjalta tuhansia hyllykilometrejä aihetta. Mutta ehkä olisi hyödyllistä ajattelun kannalta välillä kyseenalaistaa tuo tiukka ero? Tai ajatusten mennessä lukkoon palata perusoletuksiin? Jos se, että päätyy jatkuvasti umpikujaan kertoo vain siitä että lähtökohta ei ole täysin selvä? Jos perusoletus on virheellinen, myös kaikki sen pohjalta tehdyt ratkaisut menevät väistämättä kieroon?Hurja ristiriitaisuus tuossa väitteessä on siinä, että Jumala(kokonaisuus) on ensin kaikki, siis sisältäen kaikki kokemukset, kysymykset ja niihin vastaukset joita voi olla olemassa ja kuitenkin kokeakseen ja tunteakseen itsensä ei tuossa "yhdessä" olekkaan kaikki?
Lisäksi outoa tuossa ajattelussa on sekin, että tuo väitetty Jumala "kaikki" muka jotenkin parantuisi, kehittyisi tai enemmän avautuisi "sille itselleen" kun tuon "yhden" hajoittaa (mielensä) osiin?
Minusta yhden jo täydellisen hajoittaminen erillisyydeksi ei toimi Jumala ideaalissa nimenomaan nuin, vaan tapahtuu päivastoin--> tieto katoaa osasiinsa ja koko puuhastelu on tavallaan lisäksi aivan järjetöntä,,aivan kuin hajoittaisi jo toimivan täydellisen koneen(varsinkin Jumala geisissä) osiin ja alkaisi kasata sitä uudelleen yhdeksi vain huomataksen olevansa ihan sama toimiva kone?
Väitettyjen jumalaien ja luojien olisi syytä oppia olemaan vihdoin yksinään, koska ketään muuta kuin "he" ei ole, vaikka "he" toimisi kuinka erillistävän harhaisena. ZenKivi kirjoitti:
Käytän lainausta, jonka sain aikoinaan taolaiselta opettajalta.
"Jos haluat löytää Jumalan, niin unohda kaikki mitä kuvittelet tietäväsi Jumalasta."
Tahtoo sanoa, että ihminen etsii Jumalaa. Hän lukee pyhiä kirjoja, tutkiskelee ja kyselee. Kokee kenties selittämättömiä kokemuksia, joille hän yrittää löytää syytä.
Tuon kaiken pohjalta hän luo kuvan Jumalasta. Hän luo Jumalan idean, johon hän uskoo. Se on uskomus Jumalasta. Se on heijastus siitä mitä haluamme ja toivomme. Mikä meistä on loogista. Millaisen haluaisimme Jumalan olevan. Se uskomus Jumalasta on heijastusta meidän omasta mielestämme. Se on meidän kuvamme.
Ja koska se on meidän kuvamme, meidän ajatuksemme, se pohjaa aina menneisyyteen. Siihen mitä kuvittelemme tietävämme. Siihen mitä olemme oppineet. Se kuva on aina menneisyyttä, pysähtynyt ja kuollut kuva. Se on valokuva jostain liikkeessä.
Ja kun jokin aiheuttaa ristiriidan siinä kuvassa, niin muokkaamme kuvaa. Tai vaihdamme koko kuvan jonkun toisen kuvaan Jumalasta. Tai keskustelemme loputtomasti kenen kuva on paras. Tai kenen idea kuvaa Jumalaa parhaiten. Tai kenen kuvaa pitäisi näyttää lapsille koulussa.
Mutta, ymmärräthän, se on vain kuva. Se ei ole Jumala. Jumala ei ole idea tai uskomus, joka meistä tuntuu hyvältä ja tyydyttävältä. Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.
Ristiriita sinussa on heijastusta tuosta. Ristiriita syntyy kun on mahdollisuus valita kahden vaihtoehdon välillä. Syntyy epätietoisuus kumpi on oikein, kumpi on todellisempi. Ja tiedätkö, kumpikaan ei ole oikein. Niinkauan kun ihmisellä on uskomus Jumalasta, hän ei tiedä Jumalasta mitään. Kun hän tuijottaa itse tekemäänsä kuvaa Jumalasta, hän lakkaa näkemästä Jumalan.
Vasta kun kaikki uskomukset ja kuvat Jumalasta ovat poissa, niin alkaa jotain. Ja silloin ei ole mitään ristiriitaa. Eikä enää mitään kysyttävää.Edellä mainitsemasi jumalakuvat syntyivät jo alakoulussa ja niitä on kirkon ja yhteiskunnan tahoilta ruokittu ja ylläpidetty. Tämä jumala on fyysinen, jota kirkot ja kaikki mahdolliset uskonnonryhmittymät palvovat....materialistinen fyysinen jumala.
Jos jumaluus on kaikkialla ja kaikessa ja samalla fyysinen maailma on harhaa....onko ihme että ristiriitaisia ajatuksia syntyy?
Siksi kysyinkin, kuka on järjestänyt puitteet tälle harhalle, syyn ja seurausten maailman?
Jos 'ajaton' on tämän kaiken takana, täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus.
Jos ei ole tarkoitusta, ristiriita syvenee..... 'nimetön ja ajaton' Jumala on tavoittamattomissa?- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Edellä mainitsemasi jumalakuvat syntyivät jo alakoulussa ja niitä on kirkon ja yhteiskunnan tahoilta ruokittu ja ylläpidetty. Tämä jumala on fyysinen, jota kirkot ja kaikki mahdolliset uskonnonryhmittymät palvovat....materialistinen fyysinen jumala.
Jos jumaluus on kaikkialla ja kaikessa ja samalla fyysinen maailma on harhaa....onko ihme että ristiriitaisia ajatuksia syntyy?
Siksi kysyinkin, kuka on järjestänyt puitteet tälle harhalle, syyn ja seurausten maailman?
Jos 'ajaton' on tämän kaiken takana, täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus.
Jos ei ole tarkoitusta, ristiriita syvenee..... 'nimetön ja ajaton' Jumala on tavoittamattomissa?Olet näköjään jumissa pääsi sisällä kysymyksen suhteen. Katsot väärään suuntaan. Katso sisäänpäin, itseesi.
Otan esimerkin sinulle omasta viestistäsi:
Sanoit edellisessä: "täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus." Tämä on osa jumalakuvaa, tämä on osa sinun omaa jumalakuvaasi. Sinä vaadit, että kaikella täytyy olla tarkoitus. Kaikella täytyy olla looginen selitys. Se tulee sinusta, sinä heijastat oman psykologisen tarpeesi ja sanot, että Jumalan tulee vastata siihen.
Jos mielestäsi kirkot palvovat materialistista, fyysistä jumalaa ? Sinä haluaisit sen sijaan palvoa filosofisesti aukotonta, henkistä Jumalaa? Mutta eivätkö molemmat ole silti pelkkiä kuviia? Toinen on henkinen patsas, toinen abstraktio. Mutta yhä pelkkiä kuvia, pelkkiä ideoita, pelkkiä käsitteitä. Niissä ei ole mitään todellista, elävää.
Siksi ehdotin, että palaa peruskysymyksiin uudestaan? Kyseenalaista omat olettamuksesi.... - ZenKivi
outoa?? kirjoitti:
Hurja ristiriitaisuus tuossa väitteessä on siinä, että Jumala(kokonaisuus) on ensin kaikki, siis sisältäen kaikki kokemukset, kysymykset ja niihin vastaukset joita voi olla olemassa ja kuitenkin kokeakseen ja tunteakseen itsensä ei tuossa "yhdessä" olekkaan kaikki?
Lisäksi outoa tuossa ajattelussa on sekin, että tuo väitetty Jumala "kaikki" muka jotenkin parantuisi, kehittyisi tai enemmän avautuisi "sille itselleen" kun tuon "yhden" hajoittaa (mielensä) osiin?
Minusta yhden jo täydellisen hajoittaminen erillisyydeksi ei toimi Jumala ideaalissa nimenomaan nuin, vaan tapahtuu päivastoin--> tieto katoaa osasiinsa ja koko puuhastelu on tavallaan lisäksi aivan järjetöntä,,aivan kuin hajoittaisi jo toimivan täydellisen koneen(varsinkin Jumala geisissä) osiin ja alkaisi kasata sitä uudelleen yhdeksi vain huomataksen olevansa ihan sama toimiva kone?
Väitettyjen jumalaien ja luojien olisi syytä oppia olemaan vihdoin yksinään, koska ketään muuta kuin "he" ei ole, vaikka "he" toimisi kuinka erillistävän harhaisena.Aa, mutta katsot sitä kristinuskon ja länsimaisen filosofian taustalta.
Meillä kun on syvään juurtunut ajatus siitä, että kaiken pitää kehittyä johonkin, jotta sillä olisi merkitystä. Me olemme koko ajan tulossa joksikin tai menossa johonkin. Kaikella on päämäärä, perimmäinen tarkoitus. Elämä ilman tarkoitusta on meille kauhistus. Kaikki mitä teemme tulee olla hyödyllistä ja tähdätä johonkin toiseen tilaan. Elämä on väline jonkin saavuttamiseksi. Siitä pitää saada asioita irti.
Mutta se on vain meidän oletuksemme. Tuo luomiskertomus on minusta kaunis juuri siksi. Pointti ei ole siinä, että olisi jotain täydellistä. Vain kristinuskon pohjalta ajatellaan niini.
Pointti on siinä , että ollakseen täydellistä elämän on oltava myös epätäydellistä.
Tarinassa elämä ja maailma eivät ole välineitä jonkin saavuttamiseksi. Ne ovat se tarkoitus itsessään. Jumala on ikäänkuin piilosilla itsensä kanssa, teeskentelee että ei tiedä olevansa Jumala. Ja me kaikki palaset leikimme samaa leikkiä.
Se on kuin lasten leikki. Juttu ei ole, että päädytään johonkin ylevään ja hienoon loppuratkaisuun. Hauskuus ja mielekkyys tulee siitä, että kaikki ovat mukana leikissä. Samoin kuin tanssi. Tanssin tarkoitus ei ole päätyä johonkin tiettyyn paikkaan. Vain tanssia. ZenKivi kirjoitti:
Olet näköjään jumissa pääsi sisällä kysymyksen suhteen. Katsot väärään suuntaan. Katso sisäänpäin, itseesi.
Otan esimerkin sinulle omasta viestistäsi:
Sanoit edellisessä: "täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus." Tämä on osa jumalakuvaa, tämä on osa sinun omaa jumalakuvaasi. Sinä vaadit, että kaikella täytyy olla tarkoitus. Kaikella täytyy olla looginen selitys. Se tulee sinusta, sinä heijastat oman psykologisen tarpeesi ja sanot, että Jumalan tulee vastata siihen.
Jos mielestäsi kirkot palvovat materialistista, fyysistä jumalaa ? Sinä haluaisit sen sijaan palvoa filosofisesti aukotonta, henkistä Jumalaa? Mutta eivätkö molemmat ole silti pelkkiä kuviia? Toinen on henkinen patsas, toinen abstraktio. Mutta yhä pelkkiä kuvia, pelkkiä ideoita, pelkkiä käsitteitä. Niissä ei ole mitään todellista, elävää.
Siksi ehdotin, että palaa peruskysymyksiin uudestaan? Kyseenalaista omat olettamuksesi....Minä en palvo ja eikä ole tarvetta Jumalan palvomiseen, eikä Jumaluus vaadi tällaista.
'täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus'
Tämä liittyy nyt elettävään fyysiseen ja syyn ja seurauksen lakien maailmaan, jota sanotaan 'harhamaailmaksi'?
Tätä 'harhaa' verrataan 'täydelliseen Olemiseen'....
Tästä kaikesta herää kysymys, missä tietoisuudessa elämme ja miten päädymme 'täydelliseen Olemiseen'?
Ps. minä olen mielestani ehdollistanut miltei kaiken.- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Minä en palvo ja eikä ole tarvetta Jumalan palvomiseen, eikä Jumaluus vaadi tällaista.
'täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus'
Tämä liittyy nyt elettävään fyysiseen ja syyn ja seurauksen lakien maailmaan, jota sanotaan 'harhamaailmaksi'?
Tätä 'harhaa' verrataan 'täydelliseen Olemiseen'....
Tästä kaikesta herää kysymys, missä tietoisuudessa elämme ja miten päädymme 'täydelliseen Olemiseen'?
Ps. minä olen mielestani ehdollistanut miltei kaiken.Kuitenkin sinulla on olettamukset siitä, että jumaluus on olemassa? Että on olemassa toisenlainen, todellisempi "täydellinen oleminen"? Että tietoisuutta ja olemisen tasoja on useampaa?
Mihin perustat ne olettamukset? ZenKivi kirjoitti:
Kuitenkin sinulla on olettamukset siitä, että jumaluus on olemassa? Että on olemassa toisenlainen, todellisempi "täydellinen oleminen"? Että tietoisuutta ja olemisen tasoja on useampaa?
Mihin perustat ne olettamukset?Varmaan tiedät, että näitä asioita ei pysty perustelemaan, korkeintaan jos jonkinlaista johdonmukaisuutta yrittää kasata.
Kyllä uskon Olemisen tilaan, jossa olemme kaikki yhtä ja samaa suurta tietoisuutta.
Tähän tilaan ei voi muuta kuin viitata, sanoilla sitä ei pysty selvittämään.
Tästä tilasta olemme lähteneet tänne syyn ja seurauksen kokemusmaailmaan ja kuolemattomina palaamme aikojen kuluessa takaisin.
Varmasti kokemustasoja on useita, ns. välitilassa nämä tasot pitäisi tulla esille, jokaiselle on 'tilansa' sopiva omalle olemiselle.- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Varmaan tiedät, että näitä asioita ei pysty perustelemaan, korkeintaan jos jonkinlaista johdonmukaisuutta yrittää kasata.
Kyllä uskon Olemisen tilaan, jossa olemme kaikki yhtä ja samaa suurta tietoisuutta.
Tähän tilaan ei voi muuta kuin viitata, sanoilla sitä ei pysty selvittämään.
Tästä tilasta olemme lähteneet tänne syyn ja seurauksen kokemusmaailmaan ja kuolemattomina palaamme aikojen kuluessa takaisin.
Varmasti kokemustasoja on useita, ns. välitilassa nämä tasot pitäisi tulla esille, jokaiselle on 'tilansa' sopiva omalle olemiselle.Tuota hainkin hiukan takaa vähän provosoiden. Valistunut tuolla ylempänä yritti jo viitata samaan asiaan. Uskomus on este sille, että saavutat tuon tilan mitä kutsut "Olemiseksi". Ei jokin tietty uskomus vaan kaikki.
Sillä uskomus perustuu ajatteluun. Ajattelu on meille hiljaista puhetta päämme sisällä. Siis sanoja, jotka viittaavat johonkin todellisen maailman kohteeseen. Jos jäämme kiinni kysymyksiin ja logiikkaan, yritämme rakentaa jotain kuvaa siitä asiasta, niin kierrämme väistämättä loputtomasti kehää. Sekoitamme symbolin (sanan) todelliseen asiaan.
Se mikä on todellista, on jatkuvasti muuttuvaa ja elävää. Sanat ja ideat ovat kuolleita käsitteitä, ne ovat todellisuuden kuvausta eivät todellisuutta. Yritämme pistää kaiken hallittavaan ja loogiseen pakettiin, mutta maailma ei yksinkertaisesti suostu siihen. Ristiriidat, kysymykset ja turhautuminen etsinnässä nousevat siitä.
Tuomas Akvinolainen on hyvä esimerkki mitä tapahtuu. Hän käytti elämänsä filosofiaan ja tutki Jumalaa. Ja kun hän lopulta oivalsi, mistä oli kysymys, hän lakkasi kirjoittamasta kokonaan. Hänestä kaikki sanat olivat sen jälkeen "olkea".
Muistan aikoinaan jossain zen-istunnossa, joku kysyi opettajalta: "Miten saavutan valaistumisen?" Ja opettaja heitti kysymyksen: "MIkä sinua estää?" Tahtoo sanoa, että kysymys ei ole jonkin löytämisestä tai selittämisestä. Vaan yksinkertaisesti pois-oppimisesta. Kaikesta. Kun en lopulta enää edes kuvittele tietäväni jotain, olen täysin tyhjä ilman sanoja ja ajatuksia. Ja silloin "Oleminen" tai "Jumala" on se mikä täyttää sen tyhjyyden. Tämä tietysti vertauskuvallisesti. ZenKivi kirjoitti:
Tuota hainkin hiukan takaa vähän provosoiden. Valistunut tuolla ylempänä yritti jo viitata samaan asiaan. Uskomus on este sille, että saavutat tuon tilan mitä kutsut "Olemiseksi". Ei jokin tietty uskomus vaan kaikki.
Sillä uskomus perustuu ajatteluun. Ajattelu on meille hiljaista puhetta päämme sisällä. Siis sanoja, jotka viittaavat johonkin todellisen maailman kohteeseen. Jos jäämme kiinni kysymyksiin ja logiikkaan, yritämme rakentaa jotain kuvaa siitä asiasta, niin kierrämme väistämättä loputtomasti kehää. Sekoitamme symbolin (sanan) todelliseen asiaan.
Se mikä on todellista, on jatkuvasti muuttuvaa ja elävää. Sanat ja ideat ovat kuolleita käsitteitä, ne ovat todellisuuden kuvausta eivät todellisuutta. Yritämme pistää kaiken hallittavaan ja loogiseen pakettiin, mutta maailma ei yksinkertaisesti suostu siihen. Ristiriidat, kysymykset ja turhautuminen etsinnässä nousevat siitä.
Tuomas Akvinolainen on hyvä esimerkki mitä tapahtuu. Hän käytti elämänsä filosofiaan ja tutki Jumalaa. Ja kun hän lopulta oivalsi, mistä oli kysymys, hän lakkasi kirjoittamasta kokonaan. Hänestä kaikki sanat olivat sen jälkeen "olkea".
Muistan aikoinaan jossain zen-istunnossa, joku kysyi opettajalta: "Miten saavutan valaistumisen?" Ja opettaja heitti kysymyksen: "MIkä sinua estää?" Tahtoo sanoa, että kysymys ei ole jonkin löytämisestä tai selittämisestä. Vaan yksinkertaisesti pois-oppimisesta. Kaikesta. Kun en lopulta enää edes kuvittele tietäväni jotain, olen täysin tyhjä ilman sanoja ja ajatuksia. Ja silloin "Oleminen" tai "Jumala" on se mikä täyttää sen tyhjyyden. Tämä tietysti vertauskuvallisesti.Eikö tällainen ole myös johdateltavissa...aivopesun uhrina...
'Valistunut' tiedoittaa samoilla faktoilla, kuin 'niko-tiina' ja oliko vielä kolmaskin?
Mitä ehdotat?Myötäeläjä kirjoitti:
Eikö tällainen ole myös johdateltavissa...aivopesun uhrina...
'Valistunut' tiedoittaa samoilla faktoilla, kuin 'niko-tiina' ja oliko vielä kolmaskin?
Mitä ehdotat?Tai, miten edetään?
Ajattelun kieltäminen on arveluttavaa, onhan meillä aivot?
Aina aikojen historiassa on pyritty estämään oma ajattelu ja nyt on tietoisuuden faktat'kin kielletty.
Eikä tämä tietoisuus ole positiivista, päinvastoin?
Vai mitä?
Hakusessa on tavallisen ihmispolon maallinen kulku....- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Tai, miten edetään?
Ajattelun kieltäminen on arveluttavaa, onhan meillä aivot?
Aina aikojen historiassa on pyritty estämään oma ajattelu ja nyt on tietoisuuden faktat'kin kielletty.
Eikä tämä tietoisuus ole positiivista, päinvastoin?
Vai mitä?
Hakusessa on tavallisen ihmispolon maallinen kulku....Ajattelua ei tarvitse kieltää. Siitä on paljon hyötyä selviämiseen. Kysymys on enemmänkin siitä, että ajattelu palautuu siihen rooliin, missä se on parhaimmillaan. Se lakkaa olemasta hallitseva. Useimmille meistä ajatukset ovat kuin pieniä lapsia. jotka hyppivät ylösalas ja huutavat "Katso minua. Minä olen tärkeä". Ja me katsomme jokaista niistä. Ne hallitsevat ja vievät kaiken huomion.
Jos seuraat ajatuksia tarttumatta jokaiseen, niin huomaat että ne menevät ja tulevat -kuin pilvet taivaalla. Jokin sisällä tai ulkona laukaisee reaktion ja ajattelemme siitä jotain. Yleensä kaikesta mitä sattuu tietoisuuteen. Ja suurin osa ajatuksista on vanhoja, pyöritämme samoja juttuja uudestaan ja uudestaan.
Tämä ei ole muuten mielipide,sen voi jokainen hiljentymällä testata itse.
Mitä ehdotan? Otan esimerkin, haluan vaikka löytää Jumalan. Ja saan luonnollisesti järkyttävän määrän Jumalan kuvauksia ja ehdotuksia, mitä tulee tehdä. Eikö totta? Kenties hyväksyn jonkin valmiin jumalkuvan tai jos en löydä sopivaa niin kehittelen/yhdistelen oman. Sen jälkeen tarjoan sitä muille etsijöille, koska se on mielestäni loogisin tai vain mielestäni paras.
Mutta onko se totta? Minulle itselleni kävi juuri etsiessäni näin. Tajusin, että kaikki hienot (omasta mielestäni) ajatusrakennelmani lepäävät aina jonkin olettamuksen tai uskomuksen päällä. Mutta tiedänkö onko se varmasti totta vai haluanko vaan lujasti uskoa siihen?
Ja hetken oli täydellinen umpikuja. Kunnes tajusin silloin, että suunta on väärä.
Koko kysymys on väärä. Siis jos kysyn esimerkissä: Onko Jumala olemassa? Se on väärä kysymys. Oikeampi kysymys on: Miksi haluan Jumalan olevan olemassa? Huomaatko, sen sijaan että etsin ratkaisua tiettyyn ongelmaan, menin sisäänpäin. Menin sisään ongelmaan, enkä edes yrittänyt ratkaista sitä. Keskityin siihen mistä se halu tai tarve tulee, en ratkaisemaan ongelmaa.
Tätähän emme normaalisti tee. Kun tulee jokin ristiriitainen asia, yritämme löytää siihen nopeasti ratkaisun. Koska ristiriita aiheuttaa monenlaisia, pääosin kielteisiä tunteita. Haluamme päästä niistä eroon ja äkkiä.
Mutta se mikä yllätti minut, en ollut vielä tutustunut zeniin silloin lainkaan, että siinä itse kysymyksessä oli sen ongelman ratkaisu. Se, että ymmärsin itsessäni, mistä kysymys tulee -niin se oivallus teki koko kysymyksestä tarpeettoman. Siksi zenissä sanotaan usein, että vastaus ei ole tärkeä. Mutta kysyminen on erittäin tärkeää.
Tuo on nimenomaan sitä kaipaamaasi oman tien löytämistä. Joku sanoi, että totuuteen ei ole mitään polkua, jokaisen on raivattava omansa. Jostakusta voi olla apua,, mutta kukaan ei voi kertoa täydellisesti sinulle mitä löydät tai pitäisi löytää. Koska se polun kulkeminen on kokemista, ei ajattelua tai filosofiaa. Se on uuden löytämistä koko ajan.
Mutta se avain on itsetutkiskelu, omaan itseensä meneminen. Todennäköisesti et löydä sitä mitä olet etsimässä, mutta siitähän juuri pitäisi olla kyse. Että et saa sitä vastausta minkä haluat tai mitä toivot, vaan sen mikä on totta.
Totuushan on se mikä jää jäljelle kun kaikki valhe ja harha on haihtunut? ZenKivi kirjoitti:
Olet näköjään jumissa pääsi sisällä kysymyksen suhteen. Katsot väärään suuntaan. Katso sisäänpäin, itseesi.
Otan esimerkin sinulle omasta viestistäsi:
Sanoit edellisessä: "täytyy siinä olla merkittävä tarkoitus." Tämä on osa jumalakuvaa, tämä on osa sinun omaa jumalakuvaasi. Sinä vaadit, että kaikella täytyy olla tarkoitus. Kaikella täytyy olla looginen selitys. Se tulee sinusta, sinä heijastat oman psykologisen tarpeesi ja sanot, että Jumalan tulee vastata siihen.
Jos mielestäsi kirkot palvovat materialistista, fyysistä jumalaa ? Sinä haluaisit sen sijaan palvoa filosofisesti aukotonta, henkistä Jumalaa? Mutta eivätkö molemmat ole silti pelkkiä kuviia? Toinen on henkinen patsas, toinen abstraktio. Mutta yhä pelkkiä kuvia, pelkkiä ideoita, pelkkiä käsitteitä. Niissä ei ole mitään todellista, elävää.
Siksi ehdotin, että palaa peruskysymyksiin uudestaan? Kyseenalaista omat olettamuksesi....'Sinä vaadit, että kaikella pitää olla tarkoitus.'
Ensinkään en 'vaatinut mitään', sinällään outo toteamus?
Etsin loogisuutta ja siihen liittyy maallinen elämä.
Miksi Luoja on järjestänyt maalliset olosuhteet ja jälleensyntymien kiertokulun...tällaiset kysymykset ovat minulla ja monilla muilla mielissä.
Kuin varkain tulee mieleen asenteestasi...älä ajattele, mikä taas sopii hyvin kirkon oppeihin.- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
'Sinä vaadit, että kaikella pitää olla tarkoitus.'
Ensinkään en 'vaatinut mitään', sinällään outo toteamus?
Etsin loogisuutta ja siihen liittyy maallinen elämä.
Miksi Luoja on järjestänyt maalliset olosuhteet ja jälleensyntymien kiertokulun...tällaiset kysymykset ovat minulla ja monilla muilla mielissä.
Kuin varkain tulee mieleen asenteestasi...älä ajattele, mikä taas sopii hyvin kirkon oppeihin.Palasit samaan kysymykseen. Mitä tapahtui? Tuliko mieleen, että pakkohan tällä maallisella elämällä on sittenkin olla jokin looginen merkitys? Miksi me muuten olisimme täällä? Sama ajatus uudestaan? Tätä juuri ajattelu usein on. Ajatukset kiertävät kehää. Ikäänkuin yrittäisi pakottaa vastauksen väkivalloin runttaamalla. Tilanne on sama kuin autonavaimet ovat hukassa. Koitat miettiä ja miettiä. Ja sitten kun lopetat miettimisen, niin yhtäkkiä muistat missä ne ovat.
Pohjalla oleva kysymyksesi lienee "Mikä on maallisen elämän tarkoitus?". Jätän sanan maallinen nyt pois, en oikein osaa samaistua ideaan että olisi jotain henkistä ja jotain maallista. Minulle helpompaa näin, voit olla eri mieltä, sillä ei ole väliä keskustelun kannalta.
Puhutaanko siis hetki vain elämän tarkoituksesta?
Jos lupaan kertoa sinulle elämän tarkoituksen, niin lupaatko uskoa sen? Et tietenkään, sehän olisi hölmöä. Sinun on punnittava vaihtoehtoja ja pohdittava onko se mitä sanon ylipäätään loogista, eikö totta? Mutta loogista suhteessa mihin? Suhteessa siihen mitä sinä olet ajatellut ja mihin sinä uskot.
Loogisuushan perustuu johonkin uskomukseen, että on olemassa jotain mitä voimme uskoa ihan varmasti todeksi. Otamme aina jonkin idean annettuna, sitä perusideaa ei voi kyseenalaistaa. Seuraava idea perustuu edelliseen ideaan jne. Kaikki kieli ja logiikka toimii näin. Muistuttaa uskontoa? Älä kyseenalaista vaan usko?
Mutta, mutta...
Elämähän on oikeastaan vuorovaikutusta, eikö totta? Se on olemista suhteessa joko omiin ajatuksiin tai tuntemuksiin, tai muihin ihmisiin, asioihin ja ideoihin. Mutta se on myös jatkuvaa muutosta. Se muuttuu jatkuvasti ja usein tavoilla, joita emme pysty ennakoimaan mitenkään. Asioita näyttää tapahtuvan, tahdoimme sitä tai emme. Jotkin muutokset hyväksymme ja joitakin emme hyväksy. Mutta jos ollaan rehellisiä, niin elämähän on ihan hirveä kaaos. Koko ajan on jotain tulossa tai menossa, ja emme ymmärrä mitä tapahtuu ja ennenkaikkea emme tiedä miten pitäisi toimia.
Ja siitä seuraa halu, että jokin tai joku sanoo meille, mitä pitää tehdä. Uskonnot (ja eri ideologiat) tarjoavat tähän vastauksen: Tee näin, älä tee noin, usko näin, ei sitä eikä tätä.
Valitsemme itsellemme auktoriteetin (henkilö, filosofia, kirja jne.), joka sanoo meille mitä meidän pitää tehdä. Tai olla. Se kertoo meille, mikä on elämän tarkoitus ja et ole enää ahdistunut, jos vain uskot siihen. Tai jos sitä ei löydy, niin kehitämme oman version elämän tarkoituksesta.
Mutta tiedämmekö onko se todella ELÄMÄN tarkoitus? Vai onko se heijastus siitä, mitä haluaisimme OMAN elämämme olevan? Jos minun elämäni on pientä ja tylsää, niin täytyy olla jokin suurempi, mystinen suunnitelma mihin minäkin kuulun? Jos maailmassa on pahuutta, kärsimystä,ahdistusta ja kipua, niin sillähän täytyy olla jokin syy tai syvällinen merkitys?
Eikö tuo ole pakoa siitä, mitä kutsumme elämäksi, johonkin parempaan ja hienompaan. Pois tästä elämästä. Uskomme ideaan, ja kun ajattelemme sitä ideaa niin tuntuu lämpimältä, turvalliselta... Ja senhän täytyy olla totta, koska nyt tuntuu vähän paremmalta?
Vai veikö se vain tietyn ahdistuksen pois? Nyt minulla on ahdistus siitä jossain taustalla, että entä jos tämäkään ei ole totta? Tuntuu kyllä paremmalta, mutta jossain taustalla kummittelee epäilys? Mutta jos oikein kovasti uskon ja vakuutan muutkin tästä, niin senhän täytyy olla totta? Tai jos on tosi järkevä ja looginen minusta, niin senhän täytyy olla totuus?
Mutta jos mieli oli jo alkujaan epätietoinen ja hämmentynyt, niin miten se koskaan voisi löytää mitään selkeää vastausta? Miten se voisi erottaa, mikä on totta ja mikä ei? Silloin menee sekaisin se, mikä helpottaa ja mikä on totta? Silloin sekoitamme sen mikä VAIKUTTAA loogiselta ja mikä on totta toisiinsa? Vain mieli, joka on selkeä eikä etsi mitään korviketta ahdistukseen, voi toimia oikein. Vain sellainen mieli voi ymmärtää sen, mikä on totta.
Kysymys MIKSI nousee juuri epätietoisuudesta ja hämmennyksestä. Me haluamme vastauksen, joka poistaa ne. Mutta ne ovat seurauksia, eivät varsinainen syy. Jotta löydän varsinaiseen syyn, minun on ihan aluksi lakattava etsimästä vastausta. Minun on ensin selvitettävä mistä kysymys tulee. Minussa itsessäni. Jos etsin vastausta omista motiiveistani tai tuntemuksistani käsin, niin se vastaus on aina riippuvainen niistä. En etsi sitä, mikä on totta, vaan sitä millaisen totuuden olen valmis hyväksymään. Siksi mielen on oltava "tyhjä". Ilman ennakko-oletuksia ja ideoita. Se ei tarkoita sitä, että mikä tahansa menisi läpi. Päinvastoin, se on mieli joka toimii ensi kerran puolueettomasti ja vapaasti.
Jotta saisin mielen selkeäksi, minun on ymmärrettävä miten se toimii. Jotta löytäisin vastauksen elämän tarkoitukseen, minun on ymmärrettävä miten elämä toimii. Ja mikä on loogisin paikka aloittaa? Minä itse tietysti. Jos ymmärrän miten itse toimin ja miksi, niin ehkä ymmärrän jotain myös elämästä? Ja koko MIKSI lakkaa olemasta ongelma? ZenKivi kirjoitti:
Palasit samaan kysymykseen. Mitä tapahtui? Tuliko mieleen, että pakkohan tällä maallisella elämällä on sittenkin olla jokin looginen merkitys? Miksi me muuten olisimme täällä? Sama ajatus uudestaan? Tätä juuri ajattelu usein on. Ajatukset kiertävät kehää. Ikäänkuin yrittäisi pakottaa vastauksen väkivalloin runttaamalla. Tilanne on sama kuin autonavaimet ovat hukassa. Koitat miettiä ja miettiä. Ja sitten kun lopetat miettimisen, niin yhtäkkiä muistat missä ne ovat.
Pohjalla oleva kysymyksesi lienee "Mikä on maallisen elämän tarkoitus?". Jätän sanan maallinen nyt pois, en oikein osaa samaistua ideaan että olisi jotain henkistä ja jotain maallista. Minulle helpompaa näin, voit olla eri mieltä, sillä ei ole väliä keskustelun kannalta.
Puhutaanko siis hetki vain elämän tarkoituksesta?
Jos lupaan kertoa sinulle elämän tarkoituksen, niin lupaatko uskoa sen? Et tietenkään, sehän olisi hölmöä. Sinun on punnittava vaihtoehtoja ja pohdittava onko se mitä sanon ylipäätään loogista, eikö totta? Mutta loogista suhteessa mihin? Suhteessa siihen mitä sinä olet ajatellut ja mihin sinä uskot.
Loogisuushan perustuu johonkin uskomukseen, että on olemassa jotain mitä voimme uskoa ihan varmasti todeksi. Otamme aina jonkin idean annettuna, sitä perusideaa ei voi kyseenalaistaa. Seuraava idea perustuu edelliseen ideaan jne. Kaikki kieli ja logiikka toimii näin. Muistuttaa uskontoa? Älä kyseenalaista vaan usko?
Mutta, mutta...
Elämähän on oikeastaan vuorovaikutusta, eikö totta? Se on olemista suhteessa joko omiin ajatuksiin tai tuntemuksiin, tai muihin ihmisiin, asioihin ja ideoihin. Mutta se on myös jatkuvaa muutosta. Se muuttuu jatkuvasti ja usein tavoilla, joita emme pysty ennakoimaan mitenkään. Asioita näyttää tapahtuvan, tahdoimme sitä tai emme. Jotkin muutokset hyväksymme ja joitakin emme hyväksy. Mutta jos ollaan rehellisiä, niin elämähän on ihan hirveä kaaos. Koko ajan on jotain tulossa tai menossa, ja emme ymmärrä mitä tapahtuu ja ennenkaikkea emme tiedä miten pitäisi toimia.
Ja siitä seuraa halu, että jokin tai joku sanoo meille, mitä pitää tehdä. Uskonnot (ja eri ideologiat) tarjoavat tähän vastauksen: Tee näin, älä tee noin, usko näin, ei sitä eikä tätä.
Valitsemme itsellemme auktoriteetin (henkilö, filosofia, kirja jne.), joka sanoo meille mitä meidän pitää tehdä. Tai olla. Se kertoo meille, mikä on elämän tarkoitus ja et ole enää ahdistunut, jos vain uskot siihen. Tai jos sitä ei löydy, niin kehitämme oman version elämän tarkoituksesta.
Mutta tiedämmekö onko se todella ELÄMÄN tarkoitus? Vai onko se heijastus siitä, mitä haluaisimme OMAN elämämme olevan? Jos minun elämäni on pientä ja tylsää, niin täytyy olla jokin suurempi, mystinen suunnitelma mihin minäkin kuulun? Jos maailmassa on pahuutta, kärsimystä,ahdistusta ja kipua, niin sillähän täytyy olla jokin syy tai syvällinen merkitys?
Eikö tuo ole pakoa siitä, mitä kutsumme elämäksi, johonkin parempaan ja hienompaan. Pois tästä elämästä. Uskomme ideaan, ja kun ajattelemme sitä ideaa niin tuntuu lämpimältä, turvalliselta... Ja senhän täytyy olla totta, koska nyt tuntuu vähän paremmalta?
Vai veikö se vain tietyn ahdistuksen pois? Nyt minulla on ahdistus siitä jossain taustalla, että entä jos tämäkään ei ole totta? Tuntuu kyllä paremmalta, mutta jossain taustalla kummittelee epäilys? Mutta jos oikein kovasti uskon ja vakuutan muutkin tästä, niin senhän täytyy olla totta? Tai jos on tosi järkevä ja looginen minusta, niin senhän täytyy olla totuus?
Mutta jos mieli oli jo alkujaan epätietoinen ja hämmentynyt, niin miten se koskaan voisi löytää mitään selkeää vastausta? Miten se voisi erottaa, mikä on totta ja mikä ei? Silloin menee sekaisin se, mikä helpottaa ja mikä on totta? Silloin sekoitamme sen mikä VAIKUTTAA loogiselta ja mikä on totta toisiinsa? Vain mieli, joka on selkeä eikä etsi mitään korviketta ahdistukseen, voi toimia oikein. Vain sellainen mieli voi ymmärtää sen, mikä on totta.
Kysymys MIKSI nousee juuri epätietoisuudesta ja hämmennyksestä. Me haluamme vastauksen, joka poistaa ne. Mutta ne ovat seurauksia, eivät varsinainen syy. Jotta löydän varsinaiseen syyn, minun on ihan aluksi lakattava etsimästä vastausta. Minun on ensin selvitettävä mistä kysymys tulee. Minussa itsessäni. Jos etsin vastausta omista motiiveistani tai tuntemuksistani käsin, niin se vastaus on aina riippuvainen niistä. En etsi sitä, mikä on totta, vaan sitä millaisen totuuden olen valmis hyväksymään. Siksi mielen on oltava "tyhjä". Ilman ennakko-oletuksia ja ideoita. Se ei tarkoita sitä, että mikä tahansa menisi läpi. Päinvastoin, se on mieli joka toimii ensi kerran puolueettomasti ja vapaasti.
Jotta saisin mielen selkeäksi, minun on ymmärrettävä miten se toimii. Jotta löytäisin vastauksen elämän tarkoitukseen, minun on ymmärrettävä miten elämä toimii. Ja mikä on loogisin paikka aloittaa? Minä itse tietysti. Jos ymmärrän miten itse toimin ja miksi, niin ehkä ymmärrän jotain myös elämästä? Ja koko MIKSI lakkaa olemasta ongelma?ZenKivi
Voidaanko fyysistä elämää ylipäätään selventää ajattelemalla?
Ymmärrän, että omalla elämällä on merkitys.Myötäeläjä kirjoitti:
ZenKivi
Voidaanko fyysistä elämää ylipäätään selventää ajattelemalla?
Ymmärrän, että omalla elämällä on merkitys.Merkitys oman elämän seurauksista....voidaanko tätä selventää ajattelemalla?
- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
Merkitys oman elämän seurauksista....voidaanko tätä selventää ajattelemalla?
Se on hyvä kysymys, mutta onko se oikea kysymys? Jos käytät sanaa "selventää", niin mitä se tarkoittaa sinulle? Käytännössä. Me voimme selventää jotain, vain jos ymmärrämme sen. Voimme pukea sen hiotumpaan muotoon ja muokata sitä kulloisenkin tarpeen mukaan. Toisille. Mutta jos joudumme selventämään sitä itsellemme, niin silloin emme ole vielä ymmärtäneet jotain kokonaan.
Se on mitä tarkoitin tuolla jossain ylempänä. Jos ymmärrämme ongelman tai kysymyksen, sen mikä painaa mieltä tai vaatii selitystä. Jos ymmärrämme mistä ja miksi se nousee esiin meissä itsessämme, niin se oivallus tuo itsessään vastauksen tai huomaamme että se olikin väärä kysymys. Kysymys ja vastaus eivät nimittäin ole välttämättä erillisiä. Kysymyksen ymmärtäminen on osa vastausta. Tämä on sama kuin jos ymmärrän ensin itseäni niin ymmärrän automaattisesti usein myös muita. Silloin ei tarvitse miettiä tai selventää, miksi toinen toimii noin, vaan vastaus on itsessä. ZenKivi kirjoitti:
Se on hyvä kysymys, mutta onko se oikea kysymys? Jos käytät sanaa "selventää", niin mitä se tarkoittaa sinulle? Käytännössä. Me voimme selventää jotain, vain jos ymmärrämme sen. Voimme pukea sen hiotumpaan muotoon ja muokata sitä kulloisenkin tarpeen mukaan. Toisille. Mutta jos joudumme selventämään sitä itsellemme, niin silloin emme ole vielä ymmärtäneet jotain kokonaan.
Se on mitä tarkoitin tuolla jossain ylempänä. Jos ymmärrämme ongelman tai kysymyksen, sen mikä painaa mieltä tai vaatii selitystä. Jos ymmärrämme mistä ja miksi se nousee esiin meissä itsessämme, niin se oivallus tuo itsessään vastauksen tai huomaamme että se olikin väärä kysymys. Kysymys ja vastaus eivät nimittäin ole välttämättä erillisiä. Kysymyksen ymmärtäminen on osa vastausta. Tämä on sama kuin jos ymmärrän ensin itseäni niin ymmärrän automaattisesti usein myös muita. Silloin ei tarvitse miettiä tai selventää, miksi toinen toimii noin, vaan vastaus on itsessä.On, miten kukin kokee olevan?
Minulle 'selventää' merkitsee kulumassa olevan elämän määritteitä.
Minulle tämä kysymys on ns. oikea kysymys...Myötäeläjä kirjoitti:
On, miten kukin kokee olevan?
Minulle 'selventää' merkitsee kulumassa olevan elämän määritteitä.
Minulle tämä kysymys on ns. oikea kysymys...Olen pyrkinyt siihen, että kaikki voisivat osallistua keskusteluun....eli helposti ymmärrettävää tekstiä.
Tämähän on kuitenkin ns.todellinen tila, tällä fyysisyyden tasolla vaikutamme, tällä nykyolemisemme tasolla.
Minusta kaikki kysymykset ovat oikeita...ihmisen pitää kysyä....
Eli käännän 'oikean kysymyksen' ja 'väärän vastauksen' asetelman.
Tarvitaan helposti tajuttavaa opastusta kaikille.- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
On, miten kukin kokee olevan?
Minulle 'selventää' merkitsee kulumassa olevan elämän määritteitä.
Minulle tämä kysymys on ns. oikea kysymys...Tuossa on asian ydin. Mitä kukin kokee olevan oikea kysymys, sanot. Ja kuten olet jo huomannut, en tarjoa sinulle tahallisesti vastausta vaan uutta kysymystä. Siis kysymystä: Miksi se on sinulle tärkeää? Ehdotan, että jos selvität ensin sen itsellesi ja päätät vasta sitten itse onko se kysymys edelleen tärkeä. Tai jos käännät rehellisenä itsellesi kysymyksen toisinpäin. Jos fyysisellä elämällä ei olekaan mitään erityistä merkitystä tai tarkoitusta, niin miltä se minusta tuntuu?
ZenKivi kirjoitti:
Tuossa on asian ydin. Mitä kukin kokee olevan oikea kysymys, sanot. Ja kuten olet jo huomannut, en tarjoa sinulle tahallisesti vastausta vaan uutta kysymystä. Siis kysymystä: Miksi se on sinulle tärkeää? Ehdotan, että jos selvität ensin sen itsellesi ja päätät vasta sitten itse onko se kysymys edelleen tärkeä. Tai jos käännät rehellisenä itsellesi kysymyksen toisinpäin. Jos fyysisellä elämällä ei olekaan mitään erityistä merkitystä tai tarkoitusta, niin miltä se minusta tuntuu?
'Miksi se on sinulle tärkeää?'
Kautta tunnetun historian ihmiset ovat kyselleet, mistä tulemme, minne menemme, keitä oikeastaan olemme?
Tämä käytös on luonnollista, olisi omituista ellemme kysyisi.
Itse olen kiinnostunut tämän elämän ja tämän jälkeisen tietoisuuden tilasta. Onko jälleensyntymät kokonaisuutena fyysisyyttä....jos sielu katsotaan fyysiseksi ja se kulkee mukana jälleensyntymien pyörässä...täytyy sen olla myös lopulta katoavaa....
siinä vaiheessa kun vapaudumme fyysisyydestä.- ZenKivi
Myötäeläjä kirjoitti:
'Miksi se on sinulle tärkeää?'
Kautta tunnetun historian ihmiset ovat kyselleet, mistä tulemme, minne menemme, keitä oikeastaan olemme?
Tämä käytös on luonnollista, olisi omituista ellemme kysyisi.
Itse olen kiinnostunut tämän elämän ja tämän jälkeisen tietoisuuden tilasta. Onko jälleensyntymät kokonaisuutena fyysisyyttä....jos sielu katsotaan fyysiseksi ja se kulkee mukana jälleensyntymien pyörässä...täytyy sen olla myös lopulta katoavaa....
siinä vaiheessa kun vapaudumme fyysisyydestä."siinä vaiheessa kun vapaudumme fyysisyydestä."
Niinpä. Joku osanen sinusta ei ilmeisesti halua olla täällä? Joku osanen kysyy, mikä tämän kaiken merkitys on? Se osanen haluaa varmuuden tai käsityksen, mistä on kysymys ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Jos haluat vastauksen noihin, niin selvitä joskus itsellesi mikä se osanen on....Sitten kun olet valmis tai käynyt kysymysten tien loppuun. Tsemppiä matkalle.
ZenKivi
7.11.2013 03:47 Lainaus on hyvä. Kaikkihan on jo sanottu.
Aina kun koemme moninaisutta olemme kysymässä kumpi jolloin olemme "hukassa"
sanat eivät riitä kertomaan koska ne toimivat vain erillisyydessä.
Ykseys lie lähinnä.....?Mutta tämä elämä eletään fyysisenä ja kaikki tähän maailmaan pätevät lait on huomioitava.
Eli täällä sanat riittävät kertomaan, esim. miksi uskonnot hyväksytään kaikkialla?
Toisinsanoen, parempaa maailmaa ei tule, ennenkuin 'ykseyttä' ei julisteta 'virallisesti' ihmisille.
Tiedämme kiihkomieliset uskonnot, joihin kaikkiin liittyy raaka väkivalta, kuitenkin nämä kumartavat jumalaansa......ja me olemme heidän mielestään vääräuskoisia??
Kaikki elämme harhassa ja tietenkin tästä tilasta olisi päästävä. Siksi yleisen tietoisuuden tulisi nousta tasolle, jolloin uudelleenjärjestelyt olisivat mahdollisia esim. kouluissa.
Mutta jos tällä sekametelisopalla on tarkoitus, siis suunniteltu tila...emme sitten voi kun toteuttaa omaa kokemusmaailmaamme.
Mutta jos tällä sekametelisopalla on tarkoitus, siis suunniteltu tila...emme sitten voi kun toteuttaa omaa kokemusmaailmaamme.
Aivan oiken. Eilisen 7.11. Sarasvuon ohjelmassa tuli useitakin uuden tason ideoita.
Yksi oli : Nuoret hyväksyvät yritystoiminnasta rikastuvan ihmisen tai toiminnan kun taas vanhat hyvin laajasti suhtautuivat kielteisesti. Nyt näin ulkomuistista mutta noin suurinpiirten.
Pidän tuota merkkinä kateuden vähenemisestä.
Kun taas Himasen tulevaisus raporti hyvin lujasti vanhojen puheissa lytätään.
Mennyt on mennytä. Onneksi on nuoria.
Toteutan mielestäni omaa maailmaani parhaiten antamalla anteeksi kielteisen kokemukseni sinun tai kenen tahansa puheista saamani kielteisen käsityksen.
Maailma on sellainen sekametelisoppa millaisena sen näen ja jokainen näkee vain oman maailmansa. Kuvitelma että jokainen näkee tämän kaiken samanlaisena aiheuttaa juuri sen näennäisen riitaisuden.
Koska maailma ei ole sekaisin tai selvä se on sitä minkä siitä päättelen, jolloin on itsestään selvää että jokainen käyttää vain omia havaontojaan. Eikä kukaan tee Himasesta eikä sinusta samanlaista raportia omasa mielessään. Siitä kuvitellan että silloin sinä tai Himanen ovat sekaisin kun ei myönnetä että oma kuvitelma välttämättä on erilainen kuin kellään.
Siispä annan anteeksi itselleni oman kuvitelmani maailmasta. Ja koen ainoastaan iloa että valintani on omani.
Siloin näen anteeksiannetun maailman ja uskon palvelevani samaa Jumalaa kuin Jeesus. "Isä anna anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät" ja "Se on täytetty"Puhuessani Jumalasta ajattelen sitä voimaa joka on kaikkien maailmankaikkeuksien Luoja -- Lähde joka "pitää kaiken pyörimässä"
hellin63 kirjoitti:
Puhuessani Jumalasta ajattelen sitä voimaa joka on kaikkien maailmankaikkeuksien Luoja -- Lähde joka "pitää kaiken pyörimässä"
Rahallinen 'rikastuminen' on vähintäinkin monipiippuinen asia.
Tämä 'jatkuvan..loputon talouden kasvu' on jotain uskomatonta 'huppuun' kääriytynyttä mielipidettä...mikä ei reaalisesti ole edes mahdollista....ilman totaallista romahdusta.
Nämä asiat pitäisi pureskella tosi hyvin.
Nuorien mielissä on opetettu 'rahan merkitys valtaan', en negatiivisesti totea, mutta näin se vain on.
Kelteinen käsitys toisen mielipiteistä lienee oman elämän kokemuksista juontuva.. tavallaan jäänne?Myötäeläjä kirjoitti:
Rahallinen 'rikastuminen' on vähintäinkin monipiippuinen asia.
Tämä 'jatkuvan..loputon talouden kasvu' on jotain uskomatonta 'huppuun' kääriytynyttä mielipidettä...mikä ei reaalisesti ole edes mahdollista....ilman totaallista romahdusta.
Nämä asiat pitäisi pureskella tosi hyvin.
Nuorien mielissä on opetettu 'rahan merkitys valtaan', en negatiivisesti totea, mutta näin se vain on.
Kelteinen käsitys toisen mielipiteistä lienee oman elämän kokemuksista juontuva.. tavallaan jäänne?'Yritteliäisyys' on hyvä asia, mutta kun siihen lisätään 'kasvun' tavoitteet...hämärtyy oikeudenmukaisuus.
Elikä raa'asti sanottuna raha on tämän tason jumala ja sillä määritellään kaikki käytännön asiat.Myötäeläjä kirjoitti:
'Yritteliäisyys' on hyvä asia, mutta kun siihen lisätään 'kasvun' tavoitteet...hämärtyy oikeudenmukaisuus.
Elikä raa'asti sanottuna raha on tämän tason jumala ja sillä määritellään kaikki käytännön asiat.Miten haluat "yriteliäisyyden" kokea. Minusta olet sangen yrittelijäs laatimaan uusia kysymyksiä.
Olet siinä hyvä ja tämä on minun kokemukseni.
Raha ei ole hyvä eikä paha se on sitä miten ja mihin sitä käytät, minkä merkityksen sille annat. Ei se miten paljon tai vähän sitä sinulla tai kaverilla on.
Käsittämättömän vähän puhutaan niistä jotka häviävät, keskitytän vai niihin jotka ovat kilpailukykyisiä eli voittajia? Onhan aivan välttämättä oltava häviäjiä, miten muuten voisi havaita voiton?hellin63 kirjoitti:
Miten haluat "yriteliäisyyden" kokea. Minusta olet sangen yrittelijäs laatimaan uusia kysymyksiä.
Olet siinä hyvä ja tämä on minun kokemukseni.
Raha ei ole hyvä eikä paha se on sitä miten ja mihin sitä käytät, minkä merkityksen sille annat. Ei se miten paljon tai vähän sitä sinulla tai kaverilla on.
Käsittämättömän vähän puhutaan niistä jotka häviävät, keskitytän vai niihin jotka ovat kilpailukykyisiä eli voittajia? Onhan aivan välttämättä oltava häviäjiä, miten muuten voisi havaita voiton?'Jatkuvan kasvun' seurauksia näemme ympäri maailmaa, mutta ehkä suuren luokan romahduksia pitääkin tulla?
Ei tästä enempää, mutta asia sopii kuitenkin aloitusaiheeseen...raha on se, mitä kumarretaan ja missä on paljon rahaa, siellä on myös valta...elikä demokratia on pelkkä sana.
Kyllä olen esittänyt kysymyksiä ja ehkäpä päällekkäisiä ja samankaltaisia, itseäni tämä on jäänyt harmittamaan, kaikkea en ole viitsinyt pyyhkiä pois.
Tämä kysymystulvani on hyödyttänyt minua, näkemyseroja on paljon ja aina jotain oppii.
Tämä aihe on vaativa, koska ei tukeuduta virallisiin lähteisiin ja itsestään selviä jumaluusmalleja ei hevin pysty oivaltamaan.
Voi olla, että kaikkein yksinkertaisinta on yrittää 'vaipua' itseensä...
- Saddu;^}
Mielestäni tytöt on kauniita, tuksuvat hyvältä , ovat yleensä huomaavaisia ja joskus jopa älykkäitäkin... kö ?!?
Tytöt ollevat tarpeellisia hyödykkeitä jälkikasvun esiinsaattamisen ja toki niiden hoitamisen kannalta... sekä joskus kun se aika quusta suo ... myös hekumallisen himon kohde ... jos ei just päänsärky satu koskemaan kipeästi tyhjää koppaa ,kö ?!? Nainen/tyttö lienee parhaimmillaan kotohengettärenä hoivaamassa taloutta ja raskaan työn uuvuttamaa miespuolta !!! Vai mitäköhän tytöt/naiset halujavatten miehistä/pojista ... ??? Taloudellista turvaa...autonrenkaiden vaihto-orjaa...mitä...?
Näin vaan tuumailen asioista... oikeista... !?!
Eihän Muhammed olisi aikoinaan ... tahi Jahve ... naista miehen alle(ei erityistä asentosuosiota!) asettanut jossei se totta olle...?!?
Uskonto rules... jos siihen(-kin) uskoo ,kö ?!?
lol
Saddu ;^}- Historiantutkija
Jahve raiskas Eevan. Siitä syntyi Eevalle poika.
Näin sai Aatami lisäystä.
- ....................
Homma menee seuraavasti joillakin:
Jumalaa palvotaan, jolloin palvoja muodostaa mielikuvajumalan. Mielikuvasta tulee visualisoitu kuva, johon on ladattu runsaastikin energiaa riippuen miettimisen ja palvonnan laadun mukaan.
Jos Jumalaa pidetää idealisoituna hyvänä ja laadutetaan siihen erilaisia hyviä luonteenominaisuuksia, vetää mielikuva palvojan persoonaa perässään kohti laadukkaampia luonteenominaisuuksia.
Samalla harmi kyllä, läsnäolo vähenee kun mielikuvat lisääntyy. Pakollinen haitta, josta ei pääse yli eikä ympäri ja mihin on tyyydyttävä.
Sama asia kuin buddhalainen visualisointi, missä Manjusreja ynnä muita viisaita kuvitellaan ympärille. Buddhalainen tosin tietää ne feikiksi, mutta ne on parhaimmillaam ihan toimivia psyykkisiä voimia.
Mielikuvajumala on persoonan jatke ja turva siihen saakka, kunnessa ymmäretään,ettei mielikuvat itsessään auta kuin luonteenjalostukseen. Luonteenjalostus on ihan jees juttu, sillä paremmissa fiiliksissä jaksaa paremmin kuin morkkiksisa.
Kukin muodostaa luonteensa mukaisen jumalan. Kollektiiviseen mieleen on luotu hurjasti monenlaisia jumalia, joita voi valkata taröeen mukaan.
Tiietiläinen kuolleiden kirja kertoo miten tiibetiläinen tiettyihin jumalkuviin vihkiytynyt joogi näkee kuoltuaa tilanteen - länsimaalainen näkee toisin, koska on opetettu eri jumalat.
JUMALAN KUVA ON ON SIIS KEHITYSTÄ AUTTAVA KEPPIHEVONEN, JOKA HEITETÄÄN OIVALLUKSESSA ULKOPUOLISENA POIES.
Sanallista yksinkertaista oppia kaikille ei tule olemaan, sillä ihmisten persoonat ovat hienokseltaan erilaisia. Jokaisella on maku, ja maun mukaan valitaan miellyttävä oppi.
Ihminen ei valitsen totuudenmukaista oppia, vaan sen mikä sattuu kulloinkin miellyttämään - näin homma menee. - hmmmmmmmm
Jos Jumala on kuin laki niinkuin jotkut viisaat sanovat, niin on Jumala kuin kvanttimekaanikan yhtälö?
toisinkin voi olla:
Jumala on rakkaus on hyvä lähestymistapa, sillä rakkaus on aineetonta ja abstraktia.
Rakkautta et saa hyppysiin, vaan jos koetat tarttua siihen, se valuu sormiesi lävitse kuin hiekka.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?
Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https3734674En sitten aio sinua odotella
Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e861894Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan671631- 441566
Persut vajosivat pinnan alle
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) tietämättömyys hallinnonalansa leikkauksista on pöyristyttänyt Suomen ka2251445En vain ole riittävä
Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o291410Oon pahoillani että
Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(601386Kuka sinä oikeen olet
Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej541367- 281235
Hei, vain sinä voit tehdä sen.
Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change81228