Uudestisyntymä osa XXVI ainakin

Uudeksi ihmiseksi taas sanomme sitä, joka mielensuutoksessa on kääntynyt Jumalan tykö ja jolla näin on toinen mieli ja toinen käsitys kuin ennen, joka toisin uskoo ja elää Jumalan sanan ja taidon mukaan Pyhän Hengen kautta. Juuri tämä täytyy olla kaikissa kristityissä—se saa heissä alkunsa kasteessa tai myöskin mielenmuutoksessa ja kääntymisessä —että se Pyhän Hengen voimalla vastustaisi ja tukahduttaisi vanhaa ihmistä ja sen syntihimoja, niinkuin pyhä Paavali Galatalaiskirjeen 5. luvussa (Gal. 5:24) sanoo: "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."

Martti Luther, Kirkkopostilla I, SLEY 1941, s.504, korostus minun.
5277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa. Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este. Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi! Sillä jos sakramentti suo minulle armon sen tähden, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; en myöskään saa sakramentista lupausta, vaan ainoastaan Jumalan asettaman ja säätämän merkin. Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin. Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.

Kirkon Baabelin vankeudesta, Valitut Teokset, s. 436-437.

Äänestä
  • Ei ole suinkaan viatonta spekuloimista, jos katsomme sakramenttien vaikuttavan myös fyysisesti. Se vie meidät Rooman kirkon leiriin, nimittäin oppiin siitä, että sakramentit vaikuttavat ex opere operato sine bono motu utentis (yksistään sen nojalla, että ne toimitetaan, ilman että niiden käyttäjässä tapahtuu mitään hyvää mielenliikettä). Me eksymme ajattelemaan, että armo voidaan välittää ilman uskon vastaanottavaa kättä ihmisen puolelta. Pelastava armo ei ole silloin enää syntien anteeksiantamus eli favor Dei propter Christum, vaan me ajattelemme sen aineellisen armon vuodattamiseksi ihmiseen. Silloin on syntien anteeksiantamus ja usko eli vanhurskautus uskon kautta, mikä merkitsee samaa, syrjäytetty ja näin horjutettu kristinuskon perustusta. Juuri tästä syystä luterilainen tunnustus pitää niin jyrkästi kiinni siitä, että sanalla ja sakramenteilla on sama vaikutus (idem effectus), nimittäin Jumalan armollisen mielenlaadun tarjoaminen ja uskon herättäminen ja vahvistaminen (vrt. Apologia, M. 204, 18--23; suom. 187 s.). Aivan turhaa on myöskin huomauttaa, ettei olisi mitään hyötyä siitä, että kristityille useammalla tavalla tarjotaan ja vahvistetaan aina vain samaa syntien anteeksiantamusta. Raamattu ja kokemus todistavat, ettei ihmisistä, jotka ovat oppineet tuntemaan syntinsä, mikään ole vaikeampaa kuin uskoa omien syntiensä anteeksiantamus. Näin vastaa armonvälineiden kautta tarjolla oleva, toistuva ja useassa muodossa tapahtuva todistus syntien anteeksiantamuksesta kristittyjen käytännöllistä tarvetta (vrt. Schmalk. Uskonk., 4. uskonk., M. 319; suom. 274).

    Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 424-425.

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    Ei ole suinkaan viatonta spekuloimista, jos katsomme sakramenttien vaikuttavan myös fyysisesti. Se vie meidät Rooman kirkon leiriin, nimittäin oppiin siitä, että sakramentit vaikuttavat ex opere operato sine bono motu utentis (yksistään sen nojalla, että ne toimitetaan, ilman että niiden käyttäjässä tapahtuu mitään hyvää mielenliikettä). Me eksymme ajattelemaan, että armo voidaan välittää ilman uskon vastaanottavaa kättä ihmisen puolelta. Pelastava armo ei ole silloin enää syntien anteeksiantamus eli favor Dei propter Christum, vaan me ajattelemme sen aineellisen armon vuodattamiseksi ihmiseen. Silloin on syntien anteeksiantamus ja usko eli vanhurskautus uskon kautta, mikä merkitsee samaa, syrjäytetty ja näin horjutettu kristinuskon perustusta. Juuri tästä syystä luterilainen tunnustus pitää niin jyrkästi kiinni siitä, että sanalla ja sakramenteilla on sama vaikutus (idem effectus), nimittäin Jumalan armollisen mielenlaadun tarjoaminen ja uskon herättäminen ja vahvistaminen (vrt. Apologia, M. 204, 18--23; suom. 187 s.). Aivan turhaa on myöskin huomauttaa, ettei olisi mitään hyötyä siitä, että kristityille useammalla tavalla tarjotaan ja vahvistetaan aina vain samaa syntien anteeksiantamusta. Raamattu ja kokemus todistavat, ettei ihmisistä, jotka ovat oppineet tuntemaan syntinsä, mikään ole vaikeampaa kuin uskoa omien syntiensä anteeksiantamus. Näin vastaa armonvälineiden kautta tarjolla oleva, toistuva ja useassa muodossa tapahtuva todistus syntien anteeksiantamuksesta kristittyjen käytännöllistä tarvetta (vrt. Schmalk. Uskonk., 4. uskonk., M. 319; suom. 274).

    Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 424-425.

    Tässä Pieperiltä vastaus tyhmeliinin toisaalla esittämään kysymykseen kasteen hyödystä, jos ennen sitä voi uudesti syntyä.

    Äänestä

"Pelastava armo ei ole silloin enää syntien anteeksiantamus eli favor Dei propter Christum, vaan me ajattelemme sen aineellisen armon vuodattamiseksi ihmiseen. Silloin on syntien anteeksiantamus ja usko eli vanhurskautus uskon kautta, mikä merkitsee samaa, syrjäytetty ja näin horjutettu kristinuskon perustusta. Juuri tästä syystä luterilainen tunnustus pitää niin jyrkästi kiinni siitä, että sanalla ja sakramenteilla on sama vaikutus (idem effectus), nimittäin Jumalan armollisen mielenlaadun tarjoaminen ja uskon herättäminen ja vahvistaminen (vrt. Apologia, M. 204, 18--23; suom. 187 s.)."

Tyhmelin kirjoitti aiemmin:

"Voisiko sanoa, että henkilön uudestisyntyminen aktivoituu sillä hetkellä, kun hän uskoo."

Tässä tyhmelin on nyt astumassa Roomaan, kuten Pieper varoittelee. Erottamalla usko ja uudestisyntyminen toisistaan saadaan uudestisyntymisestä itsestään kuollut kirjain, joka tulee automaattisesti kasteessa jokaisessa tapauksessa. Missään Jumala ei ole luvannut uutta syntymistä aina ja jokaiselle, joka kastetaan, tämä on varma.

Äänestä
  • Jumalan sana ja Sakramentit jäävät tyhjäksi, ellei ihmisellä ole uskoa jolla niissä tarjottu Jumalan armo.otettaisiin vastaan. Kysymys sakramenttien halveksimisessa on siis ainoastaan epäuskosta, ei sakramenttien tyhjyydestä. JUmala antaa Sakramenttien kautta sen minkä hän lupaakin. Onneton on hän joka epäuskossaan hylkää Jumalan lahjat ja lähtee itse vanhurskauttamaan itseään.
    ____________

    Senpä tähden omavanhurskaus saa taas kerran tämänkin avauksen välityksellä tilaisuuden korottaa lihan pyhittymistä, joka ei koskaan toteudu niin, että ihminen tulisi vanhurskaaksi itsensä ja tekemistensä kautta.

    Sen sijaan kun ihminen ottaa vastaan JUmalan vanhurskaudern hän ON vanhurskautettu. Vanhurskauttamista seuraa myös TAHTO elämän erottamiseksi Herralle.

    Tässä siis taistelevat jällee Haagar ja Saara, tuo tuttu taistelupari.
    - Lain vanhrsuaus joka töillä ansaitaan.
    - Ja uskonvanhurskaus joka Kristukselta tulee lahjana ilman omia töitä.

    Rehveli on se ihminen, joka ei tule käsittämään uskonvanhurskautta. Heitä ei lestadiolaisista herätysliikkeistä puutu, - valitettavasti.

    Syntikeskeinen julistus
    Sakramenttien halveksiminen
    Ja väärä seurakuntaoppi

    Tässä on kolme vakavinta lestadiiolaisille ryhmille tyypillistä ongelmaa.

    Ei mene perille, että Jeesus on tie. Aina vain koitetaan kaivaa lihasta jotakin varstalahjaksi varhurskaudesta. Se ei mene näin. Jeesus on tie, ja sille tielle päästään USKON kautta. Muita teitä ei ole, ja vähäinenkin itse tienatun vanhurskauden hapatus hapattaa koko taikinan. Tämä on totuus.

    Äänestä

  • Jeesus ON tie kirjoitti:

    Jumalan sana ja Sakramentit jäävät tyhjäksi, ellei ihmisellä ole uskoa jolla niissä tarjottu Jumalan armo.otettaisiin vastaan. Kysymys sakramenttien halveksimisessa on siis ainoastaan epäuskosta, ei sakramenttien tyhjyydestä. JUmala antaa Sakramenttien kautta sen minkä hän lupaakin. Onneton on hän joka epäuskossaan hylkää Jumalan lahjat ja lähtee itse vanhurskauttamaan itseään.

    Liittyikö tämä nyt mitenkäkin avaukseeni?

    Jeesus on tielle Lutherilta vastausta:

    "Sillä jos sakramentti suo minulle armon sen tähden, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; en myöskään saa sakramentista lupausta, vaan ainoastaan Jumalan asettaman ja säätämän merkin. Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin. Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön."

    Miten minulla on sellainen käsitys syntynyt, että sinulle juuri kaste on se, joka pelastaa, eikä Kristus. Ehkä saatat olla yhtämieltä siitä, että usko itsessään ei pelasta, vaan Kristus. Mutta sitten kun puhutaan kasteesta vaikutelma on hieman erilainen.. Ehkä et ole kovin omakohtaisesti tutkinut uskonoppia, vaan toistelet ja kopioit muita ilman omakohtaisuuttaa?

    Toisinsanoin on erittäin vaikea keskustella henkilön kanssa, joka tietää kaiken....

    Äänestä

"Juuri tästä syystä luterilainen tunnustus pitää niin jyrkästi kiinni siitä, että sanalla ja sakramenteilla on sama vaikutus (idem effectus), nimittäin Jumalan armollisen mielenlaadun tarjoaminen ja uskon herättäminen ja vahvistaminen (vrt. Apologia, M. 204, 18--23; suom. 187 s.)."

Tästä pidän minäkin kiinni, että sanalla ja sakramenteilla on sama vaikutus. Joutuvathan kaikki korkeakirkollisetkin, kasteen yli Jumalan sanan korottavat teoreetikotkin, myöntämään, että sana tekee kasteen. He myöntävät jopa, että sanan kautta uudestisynnytään. Mutta sitten he lyövät Jumalaa korville ja sanovat: "Tosin sinun sanasi voimasta kaikki tapahtuu, mutta me kerromme kuinka ja missä se saa toimia, nimittäin vain tässä meidän kastevedessämme."

Jumala itse sanoo: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Ja tässä Hän puhuu uudestisyntymisestä. Nyt meidän mestariselittäjämme astuvat Jumalaa varmempana esiin ja paljastavat tehdyn viisautensa julistamalla ja lukitsemalla Pyhän Hengen: "Eipä puhalla tuuli mistä tahtoo, vaan kasteessa ainoastaan se puhaltaa, tämän me varmasti tiedämme" Tässä ei saa nyt astua näiden tietäjien ansaan, vaan on uskottava, vaikka vastoin järkeä, että Jumalan sana on tosi eikä ole milloinkaan antanut sitoa itseänsä kuolleeseen kirjaimeen, olkoon se kuinka puhdasoppinen tahansa.

Tätä samaa kerrotaan evankeliumissa näinkin: "Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham', sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille." Juutalaiset kerskasivat Aabrahamista juuri kuten korkeahatut kerskaavat kasteesta. Eipä tosin ole valetta, että Juutalaisten isä on Aabraham ja he itse ovat lupauksen lapsia ja kuitenkin nyt viedään tämä kerskaus pois. Aivan samoin on korkeakirkollisilla kaste ja heidät on kastettu oikein ja pyhästi Kristukseen, mutta nyt nämä ovat kasteen lupauksen sijasta ruvenneet uskomaan kasteeseen ja tekevät nyt kasteesta teon, joka on ainut tie pelastukseen, samoin kuin juutalaisten ainut tie. Siksi on saarnattava korkeakirkollisille ulkonaisiin avuihinsa luottajille rohkeasti parannusta ja sanottava, että Jumala herättää vaikka kivet ja vieläpä tekee sen vaikka ilman kastetta, tahtoivatpa nämä mestarit sitä tai eivät. Niin kuin Paavali todistaa Room. "Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo."

Äänestä
  • Jännää veivaamista edestakaisin. Jos 1500 luvulla joku opetti pelkässä vedessä olevan jotakin niin se ei perustu Raamattuun.

    Jos joku väitti 1500 luvulla tai 2013, että kaste on toisarvoinen, hän erehtyy.

    Spekuloiminen Sakramenttien tarpeellisuudella tai välttämättömyydella on täysin tarpeetonta ja sen tarkoitus onkin vain harhaan johtaminen, pois itse asiasta.

    Jeesus sanoo joka uskoo ja kastetaan hän pelastuu. Me kristityt anomme aamen hallelujaa kiitos Jeesus.

    Aina on ihmisiä joille Jumalan tarjous ei kelpaa. Aina on lapsia jotka mankuvat ruoan laadusta vanhemmilleen. Mutta on myös niitä lapsia Jumalan kiitos, jotka syövät hyvällä ruokahalulla kun kippo eteen kannetaan, ja kiittävät ruoasta ruoan antajaa.

    Äänestä

  • Eikö ruoka maita? kirjoitti:

    Jännää veivaamista edestakaisin. Jos 1500 luvulla joku opetti pelkässä vedessä olevan jotakin niin se ei perustu Raamattuun.

    Jos joku väitti 1500 luvulla tai 2013, että kaste on toisarvoinen, hän erehtyy.

    Spekuloiminen Sakramenttien tarpeellisuudella tai välttämättömyydella on täysin tarpeetonta ja sen tarkoitus onkin vain harhaan johtaminen, pois itse asiasta.

    Jeesus sanoo joka uskoo ja kastetaan hän pelastuu. Me kristityt anomme aamen hallelujaa kiitos Jeesus.

    Aina on ihmisiä joille Jumalan tarjous ei kelpaa. Aina on lapsia jotka mankuvat ruoan laadusta vanhemmilleen. Mutta on myös niitä lapsia Jumalan kiitos, jotka syövät hyvällä ruokahalulla kun kippo eteen kannetaan, ja kiittävät ruoasta ruoan antajaa.

    Mielestäni on varmaa, että kaste ulkonaisena merkkinä ei pelasta. Joka luottaa kasteeseen sanoen, että onhan minut kastettu, eikä muutoin ole elämässään tahtonut muuta kuin varoa tekemästä syntiä TEKOINA, jolloin kokee olevansa otollinen kasteensa tähden. Ei ole ollut tarvetta käydä Herran pöydässä, koska ei ole rikkonut käskyjäkään. Jos nyt joskus jotain ylitse käymisiä muistuu mieleen, luottaa kumminkin, että Jumala on armollinen kasteen takia.

    Minulla on naapurina iäkäs ihminen, yli 90 v, joka näin uskoo. "Kyllä minä joskus iltarukouksena luen Isä meidän rukouksen" hän sanoi.

    Minulla on vaiva siitä, mitä hänelle sanoisin. Sanonko, että joo, kyllä sinun hyvin käy, kun sinut on kastettu?

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    Usko ja Kaste, - ei siis pelkkä Kaste.

    Kaste lienee useimmille selvä, mutta mitä kristillinen usko on, siitä liikkuu tuhottomasti pseudotietoa.

    pseudo- (kr sananalku < pseudos valhe) vale-, väärä-, teko-, valheellinen, harhaanjohtava, jäljittelevä, ei aito (vokaalin edellä pseud-)

    Kerrataan siis mihin me kristityt uskomme:

    Taustaa

    Apostolinen uskontunnustus on lännen kirkon perinteinen kastetunnustus, jolla kristityiksi kääntyneet tunnustivat uskonsa kasteen yhteydessä. Varhaisimmat sanamuodot tunnetaan 200-luvun Roomasta. Lopullinen sanamuoto on 700-luvulta.

    - Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

    - ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

    - ja Pyhään Henkeen,

    - pyhän yhteisen kirkon,

    - pyhäin yhteyden,

    - syntien anteeksiantamisen,

    - ruumiin ylösnousemisen

    - ja iankaikkisen elämän.
    _________________________________

    Kun 90v. mummi tämän kaiken sydämessään uskoo, ja uskonsa suullaan tunnustaa, hänelle kuuluu Jumalan lupaus:

    Room. 10:8-11 Mitä siis on sanottu?
    - Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi,
    nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.

    Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra,
    ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista,
    olet pelastuva.

    Sydämen usko tuo vanhurskauden,
    suun tunnustus pelastuksen.

    Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään."

    Äänestä

  • Uskon Tunnustus kirjoitti:

    Muuttikselle siis edellinen:

    Ei parane lähteä sanojen ja sanakäänteiden kanssa spekuloimaan.

    Vain tarkentava kysymys, uskotko että Jeesus on sovittanut sinun syntisi?
    Uskotko että Jeesus on Herra, ja Jumala on herättänyt hänet kuolleista?
    Uskotko että pääset taivaaseen, kun täältä lähdet.

    Epäilevää rohkaistaan uskomaan JUmalan lupauksiin jos hän ilmaisee halunsa uskoa.

    Hepr. 10:38 Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy.

    Hepr. 10:39 Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.
    Hepr. 11:1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Hepr. 11:2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.

    Äänestä

  • Ei epäile näkymättöm kirjoitti:

    Aamen! Olen jotenkin ollut sanaton tuon mummon kanssa, olen kyllä puhunut sinnepäin, mutta tuo varsinainen kysymys on jäänyt kysymättä: "Uskotko että Jeesus..."

    Kiitos vastauksestasi, käyn kysymässä.

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    Mielestäni on varmaa, että kaste ulkonaisena merkkinä ei pelasta. Joka luottaa kasteeseen sanoen, että onhan minut kastettu, eikä muutoin ole elämässään tahtonut muuta kuin varoa tekemästä syntiä TEKOINA, jolloin kokee olevansa otollinen kasteensa tähden. Ei ole ollut tarvetta käydä Herran pöydässä, koska ei ole rikkonut käskyjäkään. Jos nyt joskus jotain ylitse käymisiä muistuu mieleen, luottaa kumminkin, että Jumala on armollinen kasteen takia.

    Minulla on naapurina iäkäs ihminen, yli 90 v, joka näin uskoo. "Kyllä minä joskus iltarukouksena luen Isä meidän rukouksen" hän sanoi.

    Minulla on vaiva siitä, mitä hänelle sanoisin. Sanonko, että joo, kyllä sinun hyvin käy, kun sinut on kastettu?

    "Mielestäni on varmaa, että kaste ulkonaisena merkkinä ei pelasta." kirjoitti muuttis.

    Minun mielestäni taas on varmaa, ettei kaste pelasta yhtään sen enempää kuin hurmahengen usko.

    Kristus pelastaa. Pelastus tarjotaan meille armovälineillä, joihin myös kaste kuuluu, mutta ei ainoastaan kaste.

    On aivan samasta harhasta kysymys kun uskonratkaisun tekijä uskoo uskoonsa, eslessu uskoo ihmisen pyhyyteen ja korkeakirkollinen uskoo kasteeseen. Välineestä tehdään Kristus.

    Äänestä

  • maan m.. kirjoitti:

    Ellet sen vertaa tiedä, että kasteessa ihminen kastetaan Kristukseen, niin on parasta lopettaa kokonaan opetttaminen. ON varma merkki epäuskosta, jos tuollaisia hölynopölyjä puhuu Kristukseen kasteesta.

    Äänestä

  • rauhotus mies kirjoitti:

    Ellet sen vertaa tiedä, että kasteessa ihminen kastetaan Kristukseen, niin on parasta lopettaa kokonaan opetttaminen. ON varma merkki epäuskosta, jos tuollaisia hölynopölyjä puhuu Kristukseen kasteesta.

    Pidähän pienempää suuta herra kaikkitietävä. Sinun olisi ollut jo aikaa parasta lopettaa vouhkaaminen.

    Jos et osaa kommentoida asiallisesti kirjoituksiani, kehotan sinua omilla sanoillasi: Alahan laputtaa, mäntti. Kelpaako
    ?

    Äänestä

  • maan m.. kirjoitti:

    "Mielestäni on varmaa, että kaste ulkonaisena merkkinä ei pelasta." kirjoitti muuttis.

    Minun mielestäni taas on varmaa, ettei kaste pelasta yhtään sen enempää kuin hurmahengen usko.

    Kristus pelastaa. Pelastus tarjotaan meille armovälineillä, joihin myös kaste kuuluu, mutta ei ainoastaan kaste.

    On aivan samasta harhasta kysymys kun uskonratkaisun tekijä uskoo uskoonsa, eslessu uskoo ihmisen pyhyyteen ja korkeakirkollinen uskoo kasteeseen. Välineestä tehdään Kristus.

    mm, ymmärrän pointin.

    Kristus pelastaa, aamen. Jeesus Kristus on kasteessa. Täytyy aina muistaa kun itseään ilmaisee, että uskon kohde on se ydin, johon uskomme katsoo, tarttuu ja kiinnittyy. Ydin on aina Herra Jeesus.

    Kukaan ei voi sanoa: Jeesus on Herra kuin Pyhässä Hengessä. Kukaan ei voi etsiä Jumalan tahtoa kuin että Henki häntä vetää ja kutsuu. Kukaan ei voi uskoa Jeesukseen ilman Pyhää Henkeä.
    Pyhä Henki toimii siellä ja täällä, emme tiedä mistä Hän tulee ja minne Hän menee. Emme voi ohjailla Häntä. Hän on Jumala. Niinpä uskomme sen mitä Jumala sanassaan sanoo.
    Kiitos kunnia ja ylistys Kaikkivaltiaalle kolmiyhteiselle Jumalalle, että minäkin saan uskoa Häneen. Aamen.

    Olin vähän yllättynyt että maan matonen ehdottaa minulle samaa kuin piru.

    Hänkin tulee amuisin puhumaan minulle että lopeta jo tuo Jeesuksesta todistaminen elä itse vapaana JUmalan rauhassa ja ylistä Kristusta
    ja anna niiden vouhkata ihmisoppiensa kanssa, jotka sellaista tarvitsevat.

    Tiedän ettei se ole minulta poissa vaikka lähimmäisiäni pidetään orjina ihmisoppien avulla. Mutta JUmalan rakkaus pakottaa kertomaan mahdollisuudesta pelastua siitä orjuudesta uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Koska olen itse
    saanut rauhan ja levon Jeesuksessa Kristuksessa, saanut kaikki syntinin anteeksi, niin totta kai soisin saman ilon kaikille. Siksi en vaikene vaikka väkevä haarniskoitu hyökkää tarkopitukseensa valjastettujen ymmärtämättömien uskovien voimalla. He eivät tiedä mitä he tekevät ennen muuta itselleen, turhentaessaan ja halveksiessaan Jumalan sanaa..

    muuttikselle: Aamen.

    Aika harva meistä näyttää ymmärtävän sen, että kristityn koko elämä on elämistä NIMENOMAAN Kasteessa. Sama mikä tapahtuu Kasteessa, liha kuolee ja haudataan ja syntyy uusi, Hengestä Kristuksen sanan kautta syntynyt ihminen. Aivan sama prosessi tapahtuu sekunnista toiseen USKOVAN ELÄMÄSSÄ, niin kauan kun täällä elämme ja hengitämme.

    Kuollaan pois synnistä. (yhdessä Kristuksen kanssa)
    Nousee uusi ihminen, Hengestä syntynyt.
    - Tämä on Kaste.

    Kaste ei ole tilattu tilaisuus, jossa nähdään tilkka vettä ja papin käsien liikettä, sekä kullaan papin käsittämätöntä muminaa. Monen esikoislestadiolaisen käsitys Kasteesta on edellä mainitsemallani tasolla. SE on vähintään järkyttävää, että kristinuskon ydin Jeesus Kristus johon Kastettava kastetaan Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, lopuksi elämäänsä, on aivan hukassa.

    Pelkkä Kaste ei pelasta, siitäkin on tehty vuosien ajan halveksivaa pilkkaa Jeesuksesta (ihan uskoa tunnustavien voimin). Joka uskoo ja kastetaan hän pelastuu. Tämä ei suinkaan tarkoita järjestystä, USKOSTA KASTEELLE,
    vaan sitä että ...

    ... JOKA KRISTUKSEEN KLASTETTUNA PYSYY SIINÄ USKOSSA JOHON HÄNEN KASTETTIIN, HÄN PELASTUU. Henkilö joka pilkkaa ja halveksii
    Kristusta, puhumalla jumalattomasti ja halveksien Kasteesta, ei ole vielä pelastavassa uskossa.

    Sama koskee niitä henkilöitä jotka pilkkaavat Kristusta puhumalla jumalattomasti Herran Pyhästä Ehtoollisesta, joka on Kristus itse.

    Kaste ja Herran Pyhä Ehtoollinen ovat Kristus itse. Kummassakin
    tarjotaan taivas (tie Jumalan luokse) niille jotka sen uskossa ottavat
    vastaan.

    Äänestä

  • Jeesus on tie kirjoitti:

    Olin vähän yllättynyt että maan matonen ehdottaa minulle samaa kuin piru.

    Hänkin tulee amuisin puhumaan minulle että lopeta jo tuo Jeesuksesta todistaminen elä itse vapaana JUmalan rauhassa ja ylistä Kristusta
    ja anna niiden vouhkata ihmisoppiensa kanssa, jotka sellaista tarvitsevat.

    Tiedän ettei se ole minulta poissa vaikka lähimmäisiäni pidetään orjina ihmisoppien avulla. Mutta JUmalan rakkaus pakottaa kertomaan mahdollisuudesta pelastua siitä orjuudesta uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Koska olen itse
    saanut rauhan ja levon Jeesuksessa Kristuksessa, saanut kaikki syntinin anteeksi, niin totta kai soisin saman ilon kaikille. Siksi en vaikene vaikka väkevä haarniskoitu hyökkää tarkopitukseensa valjastettujen ymmärtämättömien uskovien voimalla. He eivät tiedä mitä he tekevät ennen muuta itselleen, turhentaessaan ja halveksiessaan Jumalan sanaa..

    Sen sijaan minulle ei tullut yhtään yllätyksenä sinun laaja masinointisi tämän avauksen jälkeen. ON varma merkki epäuskosta jne..

    Yllätys ei myöskään ole tämä viimeisin viestisi minulle. Elämän nurjia puolia nähneenä ja viestejäsi lukeneena ei yllättävää.

    Iloitsen kanssasi siitä, että olet uskossa. "Kelkkaasi" en kuitenkaan ole hyppäämässä, joten, jos avaukseen liittyvää kommentoitavaa ei ole, pidän kehoituksen voimassa. Ole hyvä.

    Tahallisia tarkoitushakuisia väärinymmärryksiä en myöskään käy selittelemään, se olisi karhunpalvelus.

    Äänestä

  • maan m.. kirjoitti:

    "Mielestäni on varmaa, että kaste ulkonaisena merkkinä ei pelasta." kirjoitti muuttis.

    Minun mielestäni taas on varmaa, ettei kaste pelasta yhtään sen enempää kuin hurmahengen usko.

    Kristus pelastaa. Pelastus tarjotaan meille armovälineillä, joihin myös kaste kuuluu, mutta ei ainoastaan kaste.

    On aivan samasta harhasta kysymys kun uskonratkaisun tekijä uskoo uskoonsa, eslessu uskoo ihmisen pyhyyteen ja korkeakirkollinen uskoo kasteeseen. Välineestä tehdään Kristus.

    " maan m "

    mikä on korkeakirfkollinen ? En ole ennen kuullut , vastaan sitten kun
    olet selittänyt tuon minulle .

    Äänestä

Tahko teillä pitäisi olla oma ihan siellä kotona, ja toinen kirkossa.

ei oleisi niin ykisnäistä kun sitä veivaisitte.

siihen tahkoon vois kirjottaa päälle, kaste pelastaa ei pelasta yskin pelastaa kaksin siinä se menisi illat mukavasti sitä veivatessa.

Ihan samaahan se on tuo teidän oppinne.

Äänestä

Aloittaja kirjoitti:
[Tyhmelin kirjoitti aiemmin: "Voisiko sanoa, että henkilön uudestisyntyminen aktivoituu sillä hetkellä, kun hän uskoo."

Tässä tyhmelin on nyt astumassa Roomaan, kuten Pieper varoittelee. Erottamalla usko ja uudestisyntyminen toisistaan saadaan uudestisyntymisestä itsestään kuollut kirjain, joka tulee automaattisesti kasteessa jokaisessa tapauksessa. Missään Jumala ei ole luvannut uutta syntymistä aina ja jokaiselle, joka kastetaan, tämä on varma. ]

Olen aika ihmeissäni maan matkamiehen saamasta hepulista. Korkeakirkollinen on muuten väärä termi, jollaiseksi minua syytät. Sehän on anglikaaneilta (High Church) lainattu ilmaisu, jolla pyritään määrittelemään ensisijaisesti että toiminnan painopiste on liturgiassa. Syytä kuule mieluummin tunnustukselliseksi luterilaiseksi.

Miten tuo lauseeni voidaan ymmärtää ex opere operato -opiksi? En ole missään, koskaan kirjoittanut että ilman uskoa pelastuu.
Olen edelleen sitä mieltä, kuten Luther sanoo, että pikkulapset uudestisyntyvät kasteessa USKON KAUTTA.

Mitä lauseeni tarkoitti, selviää seuraavasta. Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa:

"Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite äsken osoitettiin paikkansapitämättömäksi, olisi kaste silti oikea. Kukaan ei saa kastaa heitä uudelleen. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden heti toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä. Kuinka voisimme edes ajatella, että Jumalan sana ja asetus tulisivat meidän väärinkäytöstemme tähden vääriksi ja tyhjän arvoisiksi? Tämän vuoksi kehotan sinua, ellet aiemmin ole uskonut, uskomaan kuitenkin nyt ja sanomaan näin: "Kasteeni on kyllä varmasti ollut oikea, mutta ikävä kyllä en ole ottanut sitä vastaan oikealla tavalla." Onhan näet minun itsenikin ja kaikkien niiden, jotka antavat kastaa itsensä, puhuteltava Jumalaa tällä tavalla: "Tässä tulen. Minä uskon itse, ja myös toisten usko ympäröi minut. En silti voi rakentaa uskoni varaan enkä siihen, että monet rukoilevat puolestani. Vain sen varaan rakennan, että sinä olet näin sanonut ja käskenyt." "

Tarkoitan sitä, että lapsi uudestisyntyy kasteessa vedestä ja Hengestä, ja vain kasteessa. Mielestäni Raamatussa ei ole sanottu muita tapoja, koska vesi ja Henki ja veri ja usko on pakko olla käsillä kun uudestisyntymä tapahtuu.

Kaikki kasteen jälkeen tapahtuneet myöhemmät "uudestisyntymiset" ovat paluita kasteen armoliittoon.

Ennen kastetta ei voi uudestisyntyä kuin erikoistapauksissa, jolloin Jumala itse päättää tehdä teon, joka vastaa ryöväriä ristillä. Normaalitapaus on AINA kaste. Mutta älkää luulkokaan että kasteen saa tahallaan siirtää jonnekin aikuisikään sillä verukkeella että sanasta tultiin jo uskoon, mitäs tekoa kasteella enää on.

Pieperin vinkkasin itse maan matkamiehelle - kiitos että löit sillä minua päähän. Se on ihan hyvä dogmatiikka, käytän sitä itsekin koska parempaa en tiedä. Kannattaa kaikkien luterilaisiksi itsenä lukevien lukea se.
Jos Pieperin käsitys kasteesta on hiukan eri kuin itse tällä hetkellä käsitän, olkoon niin. Emme kumpikaan ole jumalia.

Oleellista on hahmottaa, että Pieper ymmärtää kasteesta enemmän kuin 99 % esikoisista.

Olen muuten sitä mieltä, että koko sanasta "uudestisyntymä" keskusteleminen menee liian usein harhaan. Se johdattaa helposti ajattelemaan, että kerran pelastettu, aina pelastettu - vapaiden suuntien ja Rooman malliin. Olisi parempi puhua kasteen liitosta tai kasteessa elämisestä.

Myöskin olen sitä mieltä, ettei kristittyjen kuuluisi alkaa syytellä toisiaan jonkinlaisiksi, vaan keskustella rakentavasti. Tämän pitää olla raamatuntutkimusta eikä oikeassa olemista. Sanon edelleen, että itse muutan kantojani aina kun saan siihen riittävät perustelut. En ole lukinnut kantojani, mutta esitän sitä kantaa mikä kullakin hetkellä on kantani.

En nyt väittele enempää tällä kertaa. Olen reissussa enkä ehdi tutkia riittävästi asioita.

Äänestä
  • En ollenkaan saanut hepulia ja käyttämäni kieli oli hyvin lutherilaista. Anteeksi, jos pahoitin mielesi.

    Joo antaa olla minunkin puolesta tässä. Ajatukseni lienee jo jollekin selvinnyt..

    Voin kertoa vielä elävästä elämästä esimerkin ihmisestä, joka ei uudestisyntynyt vauvana kastettaessa. Se olen minä. On melko kornia, että minulle toitotetaan, että tämän apologian perusteella uudestisynnyit kasteessa. Minä teen tilin Herralleni, enkä seiso Hänen edessään Väisäsen kastekirjan kanssa. Kyllä ja tiedän olevani uudestisyntynyt, koska henki minun henkeni kanssa niin todistaa. Ja vaikka nyt nämä superluterilaiset ovat jo julistaneet minut epäuskoiseksi, niin so what?

    Tässä avauksessa on kuitenkin osoitettu suuria reikiä, joita ei viitsitä enempää pohtia.

    Tyhmeliinille vielä tiivistän, että kyllä sinun mallissasi uudestisyntymä on enemmän tai vähemmän automaatio. Ehkä et osaa ajatella sitä tarpeeksi syvältä. Yksi avain on uskon ja uudestisyntymisen erottaminen, niin teit lainaamassani lauseessa. Perustelit lausettasi katkismuksella. Siinä puhuttiin eri asiasta. Ei tietenkään tarvita kahta kertaa kastaa.

    Uudestisyntymässä ihmisen sydän ympärileikataan, hän saa uuden mielen ja Pyhän Hengen, syntinsä anteeksi ja astuu elämän tielle parannuksessa eläjäksi. Se ei ole mikään tekninen suorite, joka aktivoituu joskus myöhemmin.

    Vielä yleisestä vanhurskaudesta, jolla tarkoitan Kristuksen sovintokuolemaa kaikkien ihmisten edestä. Tähänkin voisi sovittaa uudestisyntymän samalla logiikalla, silloin kaikki olisivat uudestisyntyneitä, sillä eihän Jeesuksen kuolema ja syntien sovitus katoa, vaikka sitä ei uskottaisi. En ole varma tajuatko pointtia.

    Veri, vesi, henki. Miksei tarvita konkreettista verta, mutta vesi tarvitaan? Kylkihaavasta vuotanut vesi? Elämän vesi? Tulee sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.. Kaikki nämä ja lukuisat muut vedestä puhuvat paikat tarkoittavat siis kastemaljan sisältämää vettä? Kyllä typistetään Jumalan Sana, en paremmin sano.

    Nyt siirryn paastolle tästä nettikirjoittelusta. Vielä yleinen anteeksipyyntö muillekin, joiden mielen olen pahoittanut. Palataan.

    Äänestä

  • maan matkamies kirjoitti:

    En ollenkaan saanut hepulia ja käyttämäni kieli oli hyvin lutherilaista. Anteeksi, jos pahoitin mielesi.

    Unohdin sanoa tyhmeliinille, että ensimmäisen Luther lainaukseni mukaan hänkään ei sano vain kasteessa, vaan yhtä hyvin mielenmuutoksessa. Huonepostillassa hän jossain helluntaisaarnassa opettaa Pyhän Hengen saamista rukoilemalla. Olen törmännyt ristiriitaan niin monta kertaa.
    Se miksi minua ottaa välillä pannuun nämä superluterilaiset, tunnustukselliseksi katson itsenikin, on se, että vaikka osoitetaan selviä ristiriitoja kasteopissa, niitä ei myönnetä. Johtunee siitä kun samaan olen törmännyt useasti lestadiolaisten kanssa avainten vallasta puhuttaessa.

    Mitä se hyödyttää, jos asiaa ymmärtämättä on samaa mieltä kuin Luther yleensä tai lapinvanhimmat, ilman rehellisyyttä ja omakohtaisuutta? Tämä nyt ei ole enää tyhmeliinille, vaan retorinen kysymys ylimalkaan

    "18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset."

    "
    3 kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille,
    4 kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?"

    "
    2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
    3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti."

    "
    2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
    3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,"

    "
    3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
    4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,"

    "1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.

    "29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta"

    "30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut."

    "17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

    "21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,"

    "
    1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
    2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet."

    "2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?"

    "6 että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,"

    "
    5 me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa,
    6 joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,

    Äänestä

kuinka selvä on raamattu !

..>Joka USKOO ja kastetaan, se pelastuu..<

miten tällaisesta 1 1 tasoisesta kysymyksestä voidaan kirjoittaa sivukaupalla sitä ja tätä !?

Apostolit saarnasivat evankeliumia, kuulijat ottivat vastaan sanan tai eivät ottaneet. Ne jotka ottivat ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi niin ja niin paljon.

missä kohtaa se vaikeus mahtaa olla ?

Äänestä
  • Korvien välissä . en paremmin sano , sillä jokainen kun on
    ottanut Kasteen , on sen ottanut Kristrukseen ,

    Ja kun on ottanut Uudestisyntymisen Tai on sen saanut .
    On sen saanut Jeesukselta Kristukselta .

    Mik'ä on Uudesti syntyminen ?

    REKENERAATIO . Mitä sillä tarkoitetaan ? Niitä Uuden Testamentin
    käsitteitä , jotka selvittävät IHMISEN pedlastumisen Yksinomaan
    JUMALAN Armon ja Pyhän Hengen vaikutuksesta . UT: käyttää
    Uudestisyntymisen kuvaa Kolmessa yhteydessä,

    Nimittäin Kasteessa . Jota voi sanoa kertakaikkiseksi uudestisyntymiseksi.
    Jumalan sanan kuulemisen ja uskon , joka ON JATKUVAA UUDESTISYNTYMISTÄ. Sekä tulevaan Ylösnousemisen ,jossa Jumala
    lopullisesti uudistaa KRISTUKSEEN uskovaan ihmisen

    Äänestä

  • teu, kirjoitti:

    Korvien välissä . en paremmin sano , sillä jokainen kun on

    Tässä muutama Sanan paikka joka on annettu sinulle . minulle , muille..

    Joh, 3:5-6. ; Tiit, 3;5. ;1 Piet. 1:3,23, Mat. 19:28.; 1 Kor . 15:51 ;2 Kor. 5:17.

    Kysymys uudestisyntymistä liittyy läheiseti vanhurskauttamisoppiin .

    Kristillinen uudestisyntyminen on erotettava Intialaisperäisestä jälleensyntymisestä
    jolla tarkoitetaan sielun siirtymistä yhdestä ruumiillisesta elämästä toiseen .

    kaikki sanat on kirjoittanut (A.T.N) Hän ,on Nikolainen ,Helsingin yliopiston UudenTesatamentin eksegetiikan professori. n. 1964. paikkeilla.

    Äänestä

Ja kohta alaty taas puhua kuinka JUmala on luvannut uskoa vauvojen puolesta ja niin edelleen muuta höppänää !

Ei hyvä teu tule mitään, olet umpisokea ja kuuro. Täynnä isien fraaseja ja tajuttomia juttuja.

Kuinka monen vauvan olet nähnyt OTTAVAN tai PYYTÄVÄN kastetta, on siellä teillä kovin kehittynytt vauvapolitiikkaa !

Mikä vaikeus on ymmärtää teksti esm;

>41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. <

Ymmärrätkö teu mitä tarkoittaa tuo pieni sana "ottivat sanansa vastaan"?

Miten teillä päin viikonvanha "ottaa Sanan vastaan"..kerroppas nyt ihan vaan suomen kielellä !

Äänestä
  • " örvelö "

    siksi sinut luen ,
    Meillä on Usko Jumalaan kuin myös Lapsen äidillä , isällä , kummeilla
    joidenka USKO kantaa silloin kun Jumala niin vaatii , muutoin Jumalan
    antama usko on myös pikkuvauvalla , älä epäile sillä siksi sinä menetät
    JUMALAN itse omakohtaisen uskon , jos sitä enää onkaan ?

    Kaiken laisista kirjoituksistä päätellen sinä olet sen jo menettänyt. .

    Apt.2:41 , kerrotan siitä miten siellä tuli silloin uusiakristittyjä , ja jotka
    Kastettin Kristillisell'ä Kasteella . ja he pysyivät Apostolien opetuksessa
    ja keskinäisessä yhteydessä ja Leivän murtamisessa ja Rukouksissa .

    Ja jokaiselle sielulle tuli pelko: ja monta Ihmettä tapahtui ja monta tunnustekoa
    tapahtui Apostolien kautta, ja Kaikki ,jotka Uskoivat , olivat yhdessä ja pitivät
    kaikkea yhteisinä.

    Tässä antamassa kohdassa 2:41 ei mainittu vielä niitä 118 apostolia ja opetus-
    lasta jotka sai pyhän henken Kateen yläsälissä , siitä puuttuu myös muutämat lapset jotka oli vanhenpien mukana ,syystä tai toisesta .
    tutkielmien kukaan heitä on ollut kaikkiaan ,n.3200 sinä päivänä .

    Äänestä

Tyhmelin sanoi, "Ennen kastetta ei voi uudestisyntyä kuin erikoistapauksissa, jolloin Jumala itse päättää tehdä teon, joka vastaa ryöväriä ristillä. Normaalitapaus on AINA kaste."

Oletteko ajatelleet, että lähetystyötä tehdään kaiken aikaa täysin jumalattomille alueille radion ja tv:n avulla ja pyhä henki liikkuu missä haluaa. Minkä takia Raamatussa olisi nämä "poikkeustapaukset"? Minusta ne eivät välttämättä ole mitään poikkeuksia, vaan voivat olla hyvinkin tavallisia nykyaikana. Eihän jossain Mongoliassa, tai Intiassa ole kovin helppo päästä kastettavaksi.

Äänestä
  • Niitä ,jotka sai tämän armon ,jo VT:n aikana oli ainakin yksi joka polviluvussa
    Koska muuten Esikoispohjaisen Raamatun kirjoitus jo pelkästään 0lisi
    ollut mahdottomuus .

    Ensimmäisten 10 polven aikana oli jo muutoksia, Kain menetti esikoisuutensa
    Aabel menetti henkensä , pääsi taivaaseen näistä Hanok oli myös paasijä ,hän
    paasi Elävänä Jolla esimerkillä Jumala näytti kuinka oli tarkoittanut kaiken
    tapahtuvan , jos ei olisi tullut Syntiin langeemusta , myös 10 .NOOA oli sen
    havainnut , että Kuuliaista Herra hyvin siunaa .

    Seuravat ,10 polvea ylettyy jo Aabrahamiin asti , Silloin seuraava polvi oli
    Jooseff. ja esikoinen (ei ne 10 muuta veljestä jotka myivät Joosefin orjaksi
    Tämä oli ensimmäinen polvi siitä seuraavasta 14 joita sittedn oli kaikkiaan
    3x14 ,ja jotka kaikki on Raamatussa ylmäällä sen kolmannen sarjan lopussa
    on Jeesus joka tuli kristukseksi , Risti, tarkoittaa Uhria ja se Ihmisten lunastusta

    Millä lunastuu jos ei usko , hankala kysymys kaikki polvet sen jäkeen , siis.
    Jeesuksen on n.80 ..tänne asti .

    Jatkamme joskus .

    Äänestä

  • Ei ryövärin eläessä mitään Kastetta (jossa Kristukseen kastetaan) ollut olemassakaan.

    Ryöväri kuoli vanhan liiton aokana, jolloin Jeesuksen lunastystyön suorittaminen oli vielä kesken. Jeesus asetti kasteen vasta kuolleista ylösnousutaan tuon 40 päivän aikana jjonka hän valsi ylösnousemusruumiissaan opetuslasten keskellä.

    Pelastuksen saa aina aikaan USKO KRISTUKSEN SANAAN.

    Kun Jeesus käskee kastamaan, silloin Kastetaan. Ja koksa kasteita on vain YKSI, niin toiseen kertaan Kasteelle menevä kieltää teollaan Kristuksen.

    ON paljon forse majore tapauksia, jolloin Kastetta ei ehditä suorittaa.
    Kasteen puuttuminen ei estä pelastumista tällaisissa tapauksissa.
    Sen sijaan Kasteen HALVEKSIMINEN ja PILKKAAMINEN on kadottava
    synti. Jos Kaste jätetään pois sen halveksimisen tähden, silloiun Kristuksen sana on hylätty ja ihminen joutuu kadotukseen.

    JOs pienen lapsen vamhemmat halveksivat Kristusta ja jättävät siksi kastamatta, ja lapsi kuolee, niin se laiminlyönti ei ole lapsen syytä.

    Äänestä

  • Ei sinne ja tänne kirjoitti:

    Ei ryövärin eläessä mitään Kastetta (jossa Kristukseen kastetaan) ollut olemassakaan.

    Sinä menet sinne tänne . minä en lainkaan puhunut nyt Ryövärisä ,
    huomasitko ? puhuin kyllä vanhoista asioista , paljon vanhemmistakin
    ja tiedän tarkasti , koska piikki pistää , se pistää siolloin kuin koskee.

    Olen selvillä vesillä ollut , noin 1962 vuodesta jolloin tein parannuksen ,
    mitä tapahtui Sain synnit anteeksi Jeesukselta Kristukselta , se oli talvi
    ja koetin kulkea hangen päällä kun tuntui niin keveältä , .

    Mitä tulee Ryövaäriin ,Ristin puulla ,,hän oli katuva ryöväri , jolleka Herra
    antoi Uskon . Ja jeesus Havaitsi sen viimeisillä voimillaan ja piristyi selvästi
    (Hän tiesi kuka oli USKON antaja) ja Vastasi ryövärin kysymykseen ..
    kysymys oli ,, Muista minua kun tulet valtakuntaasi . T'ähän JEESUS sanoo
    "Totisesti , totisesti sinä olet minun kanssani tä'nä päivänä Paratiisisa "..

    Siinä on muutkin ,mutta vaistoan pahaa ,en kirjoita nyt .

    Äänestä

  • Ei sinne ja tänne kirjoitti:

    Ei ryövärin eläessä mitään Kastetta (jossa Kristukseen kastetaan) ollut olemassakaan.

    Ryöväri kuoli vanhan liiton aokana, jolloin Jeesuksen lunastystyön suorittaminen oli vielä kesken. Jeesus asetti kasteen vasta kuolleista ylösnousutaan tuon 40 päivän aikana jjonka hän valsi ylösnousemusruumiissaan opetuslasten keskellä.

    Pelastuksen saa aina aikaan USKO KRISTUKSEN SANAAN.

    Kun Jeesus käskee kastamaan, silloin Kastetaan. Ja koksa kasteita on vain YKSI, niin toiseen kertaan Kasteelle menevä kieltää teollaan Kristuksen.

    ON paljon forse majore tapauksia, jolloin Kastetta ei ehditä suorittaa.
    Kasteen puuttuminen ei estä pelastumista tällaisissa tapauksissa.
    Sen sijaan Kasteen HALVEKSIMINEN ja PILKKAAMINEN on kadottava
    synti. Jos Kaste jätetään pois sen halveksimisen tähden, silloiun Kristuksen sana on hylätty ja ihminen joutuu kadotukseen.

    JOs pienen lapsen vamhemmat halveksivat Kristusta ja jättävät siksi kastamatta, ja lapsi kuolee, niin se laiminlyönti ei ole lapsen syytä.

    Ei sinne ja tänne, "Sen sijaan Kasteen HALVEKSIMINEN ja PILKKAAMINEN on kadottava synti."

    Olen ymmärtänyt epäuskon olevan ainoa kadottava synti, joka tuossakin tietysti on se vaikuttava asia, eikä kaste.

    Äänestä

  • 5+7# kirjoitti:

    5 7#

    "Olen ymmärtänyt epäuskon olevan ainoa kadottava synti, joka tuossakin tietysti on se vaikuttava asia, eikä kaste."

    Epäuskosta nousee kasteen halpana pitäminen minunkin mielestäni.

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Niitä ,jotka sai tämän armon ,jo VT:n aikana oli ainakin yksi joka polviluvussa
    Koska muuten Esikoispohjaisen Raamatun kirjoitus jo pelkästään 0lisi
    ollut mahdottomuus .

    Ensimmäisten 10 polven aikana oli jo muutoksia, Kain menetti esikoisuutensa
    Aabel menetti henkensä , pääsi taivaaseen näistä Hanok oli myös paasijä ,hän
    paasi Elävänä Jolla esimerkillä Jumala näytti kuinka oli tarkoittanut kaiken
    tapahtuvan , jos ei olisi tullut Syntiin langeemusta , myös 10 .NOOA oli sen
    havainnut , että Kuuliaista Herra hyvin siunaa .

    Seuravat ,10 polvea ylettyy jo Aabrahamiin asti , Silloin seuraava polvi oli
    Jooseff. ja esikoinen (ei ne 10 muuta veljestä jotka myivät Joosefin orjaksi
    Tämä oli ensimmäinen polvi siitä seuraavasta 14 joita sittedn oli kaikkiaan
    3x14 ,ja jotka kaikki on Raamatussa ylmäällä sen kolmannen sarjan lopussa
    on Jeesus joka tuli kristukseksi , Risti, tarkoittaa Uhria ja se Ihmisten lunastusta

    Millä lunastuu jos ei usko , hankala kysymys kaikki polvet sen jäkeen , siis.
    Jeesuksen on n.80 ..tänne asti .

    Jatkamme joskus .

    " teu,"

    kolmas jako on 14. polvea Aabrahamista --Moosekseen . . Jolloin tapahtui
    paljon asioita 1992--1527,, 1487-1447-1407 ..eKr. . .
    Seuraava oli Mooseksesta --Daavidiin 1447-971 eKr,
    Seuraava oli Daavid --Joosef. Jeesuksen kasvatti isä. .
    nänä 970--0004. JEESUS . ..

    sIITÄ TÄNNE N. 80 SUKUPOLVEA JA SE ON SIINÄ.

    Äänestä

Höpöä tulee tuutin täydeltä taas !

Kertokaapas miksi kukaan Apostoli ei ollut kuuliainen sille teidän lanseeraamallenne vauvakasteelle joka mukamas on Jeesuksen käskemä hah !

Miksi kukaan Apostoli ei sanallakaan mainitse kaiken muun evankelioimiseen tähtäävän sanomisen ohessa minkäänlaista vauvakasteopetusta !!

Ei siis minkäänlaista !

Miten kukaan täyspäinen ihminen on yleensäkään vajonnut niin alas kuin tämä paavilta perity kasteenne on, ja jonka tuloksista jokainen näkee että mitään tuloksia ei ole sillä rintamalla.

Ja miten voisikaan olla, kun vauva ei tiedä mistään rituaaleistanne höykäsen pöläystä eikä koskaan tulekkaan tietämään ellei siitä alinomaan hänelle puhuta!

Koko homma on vailla kaikkea perusjäkeä ja ennen kaikkea mitään jumalallista siinä ei ole.

se on vain kuten äitivainaani isävainaa sanoi, että sehän on iankaikkisen vanha tyyli eikä siit' nyt voi luopua.

siinä- kaikki.

Ja teulle tuli taas asiaa hoitokokoukseen ja rippiin kun sortuu nimittelemään oman seurahuoneen ulkopuolella elävää uskovaista !

Äänestä
  • Niinpä tuli sinullekin omassa yhteisössäsi. Ja myös täällä, kun jatkat panettelua. Olet paljastunut sivistymättömäksi moukaksi, joka ei ymmärrä uskonvapauslain päälle mitään. Rikot sekä maallista että Hengen lakia.

    "Ja teulle tuli taas asiaa hoitokokoukseen ja rippiin kun sortuu nimittelemään oman seurahuoneen ulkopuolella elävää uskovaista !"

    Paranna itsesi puskasta huutelija. Ole hiljaa silloin kun et ymmärrä etkä kykene asialliseen keskusteluun.

    Äänestä

  • Sinun uskovaisuus on aika kaukana noista sanoista pääterllen jota taas viljelet
    Meillä ei ole yhtään noin hullua , en sano paremmin tässä uskosssa jonka
    minä sain jo 1945. Vanhemmiltani ensio ja sitten Omakohtasisen n. 16 vanhana
    todella olen monasti joutunut korjaamaan . mutta uskon että olen jälleen taas
    oikessa uskossa , siksi voin sanoa että lapsenä en tarvinnut Lapin vanhimpia
    kun en tuntenut enkä tiennyt , nyt sanon että menee aina yhtä hyvin kun en kallista
    päätä'ni heihin ..

    Koko homma ,niinkuin kirjoita on vailla pöerusjärkeä ,,niin on , ja mitään jumalallista ei siinä olekaan , koska ei näitä asioita järjellä suoriteta , vaikka joskus siltä tuntuu...Järjeltä on taitettava niskat ,sanoo LLL:n: kin nuppi .

    Sanot jo taas, Että apostolit ei ole puhunut sasnakaan noista asioista , Sopiiko
    se sinulle hyvin ? Kerroppa sitten miksi , Raamattu ei kerro Jeesuksen elämästä
    ikä'vuosista 12-30 juuri mitään . minulla on aavistuksni ,sinulla oma mutta
    kukaan ei tiedä varmasti . Siitä voimme olla varmat , Että Jeesus ei ollut hunninkolla ,eikä tehnyt mitään väärin. Uskotko ..

    VT:n aikana oli juutalaisilla 7 kastetta . Joista yksi oli Äidin puhdistautumis
    kaste , Se suoritettiin kun Äiti oli viettänyt 40 päivää .Synnytyksestä , myös
    Lapsi kastettiin silloin , Tässä on yksi vaihtoehto niistä , JOTKA ON VARMASTI
    OLLUT NIIN JOPKAPÄIVÄISESSÄ KÄYTÖSSÄ , ETTÄ SITÄ EI PIDETTY
    JUURI MINÄÄN .. Tietenkin se , että silloin ei kummastakaan pidetty , oikein
    tarkkaa kirjaa , joka halveerasi systeemiä , Vain miehet ja pojat oli listalla
    joskus hyvinkin näkyvästi .

    Tämän kaltaisia asioita on paljon Joten tutki.

    Se että mullatulee asioita suoritukseen , johtuu siitä että saan synnin tunnon .
    Mutta ei meillä silti ole hoitokokouksia ja tuskin tulee,.
    Me pärjäämme kun kadsun ja saan synnit anteeksi ,kiitos Jeesus. .

    ps. viimeksi viime pyhänä. Ja se edellyttää etten ala kiroilemaan toisia.
    enkä ihan valtavasati pahoin pitele sanoja .Joista joku pitää tärkeänä ,
    jos kuitenkin , olen loukannut jotakin Pyydän anteeksi..

    Äänestä

  • 18+14 kirjoitti:

    Niinpä tuli sinullekin omassa yhteisössäsi. Ja myös täällä, kun jatkat panettelua. Olet paljastunut sivistymättömäksi moukaksi, joka ei ymmärrä uskonvapauslain päälle mitään. Rikot sekä maallista että Hengen lakia.

    "Ja teulle tuli taas asiaa hoitokokoukseen ja rippiin kun sortuu nimittelemään oman seurahuoneen ulkopuolella elävää uskovaista !"

    Paranna itsesi puskasta huutelija. Ole hiljaa silloin kun et ymmärrä etkä kykene asialliseen keskusteluun.

    " 18 14 "

    Kiitos. ,,häiriikö jos jatkan vähän .

    Selitys " Valoakin olisi " sinun selitys on pimeytt'ä , ja kysyn kuinka pimeää
    itse pimeys olisikaan , sitä et tiedä sinäkään luuletvaan , Kun sinulla on aina
    sanomista Paavalista , tuon esiin seuraavat seikat : että Kristuillinen Kaste
    Annettiin Jerusalemissa , ensikerran vazin 50 pv .perrästä sen pääsiäisen
    jolloin Jeesus Ristiin naulittiin ja kuoli .

    Jumala herätti Hänet kolmantena päivänä , josta laskettuna 40 pv, päästä
    Hän nousi Taivaaseen ... siitä 10 pv. päästä oli tuo Helluntai jolloin kastettiin
    se suuri joukko . n.3200 sielua.

    Jeesusa oli kuolleena n. 39 tuntia .
    I pv, n,9h ..II pv 24h . III pv n,6 tuntia.

    Tässä nyt ainakin selvii sellainen seikka , että Paavali ei ollut vihamieskään suilloin koska Hän oli OppiherraNSA JALKOJEN JUURESSA VIELÄ N.VUODEN .
    Oletko saanut vastauksen , jos et soita ja kysy.

    Äänestä

  • valoakin olisi 22.10.2013 12:41

    Miten sinun mielestä kaste pitäisi hoitaa?

    Äänestä

  • 5+7 kirjoitti:

    valoakin olisi 22.10.2013 12:41

    Miten sinun mielestä kaste pitäisi hoitaa?

    No tietenkin niin ,kuin se on katkismuksessa sanuttu ,

    Kasteen asettaminen :

    Herramme Jeesaus Kristrus asetti Pyhän Kasteen Väähää ennen Táivaaseen-
    astumistaan, kun Hän sanoi opetuslapsilleen : Minulle on annettu kaikki valta
    taivaassa ja maanpäällä . Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun Optuslapsikseni : Kastakaa heitä ISÄ ja POJAN ja Pyhän Hengen nimeen ,
    ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea. Mitä Minä olen käskenyt teidän noudattaa.
    Ja katso , minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti .

    Matt. 28:18-20. , tämä riittää..

    Äänestä

  • Ihminenhän voi mölistä mitä ikinä suustaan ulos saa, vaikka mitään perusteita häiriköimisellesi et pysty Raamatusta osoittamaan. Meidän uskomme ja Kasteemme on suraan Raamatusta.

    ON aivan selvää Jeesuksen opetuksen sen todistavat, samoin apostolien opetuksen ja toiminta, että Kasteen kieltäminen lapselta on lähtöisin saatanasta.

    Mäntti ihminen ei tietenkään tajua että kristinuskon alkumetreillä kaikki uskoon tulleet olivat kastamattomia aikuisia, kristinuskoa kun ei tuolloin ollut vielä olemassakaan. Sen sijaan kun apostolit lähtivät viemään evankeliumia, niin siihen liittyi aina uskoon tulleiden koko perhekunnan kastaminen. Uskovat vanhemmat kastavat aina lapset mahdollisimman pian - Kristukseen.

    Udestikastajat kastattavat itsensä omiin hömpötyksiinsä, ja kieltävät teollaakn Kristuksen johon heidät lapsina kastettiin. ON ihan eri asia jos ihminen lastettaisiin omaan uskoonsa tai omaan kuuliaisuuteensa. Näinhän kirkosta eronneet lahkot tekevätkin. Kristityt kastavat Kristukseen, jo 2000 vuoptta on aina näin tehty. Uudestikastajahurmahenkien oppi levisi 1500 luvulla kristinuskon keskuuteen.
    _______________

    Hurmahenget kieltävät ensimmäisen uskonkappaleen

    Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät.he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme:

    "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan."

    Mitä on vesi?, he sanovat.

    Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?

    He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä.

    He kuulevat kyllä korvillaan ja sanovat suullaan: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen", mutta sydämessään he eivät sitä usko.

    -Sillä kun hän itse sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan", ja kun kaikki on mahdollista hänelle, joka on kaikki luonut, miksi sitten ei olisi mahdollista, että vesi samassa puhdistaa ihmisen ja tekee hänet autuaaksi? Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, sanoo enkeli Gabriel Marialle.

    Äänestä

  • teu, kirjoitti:

    No tietenkin niin ,kuin se on katkismuksessa sanuttu ,

    Kasteen asettaminen :

    Herramme Jeesaus Kristrus asetti Pyhän Kasteen Väähää ennen Táivaaseen-
    astumistaan, kun Hän sanoi opetuslapsilleen : Minulle on annettu kaikki valta
    taivaassa ja maanpäällä . Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun Optuslapsikseni : Kastakaa heitä ISÄ ja POJAN ja Pyhän Hengen nimeen ,
    ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea. Mitä Minä olen käskenyt teidän noudattaa.
    Ja katso , minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti .

    Matt. 28:18-20. , tämä riittää..

    Teu, tämä riittää meille, mutta kysyin asiaa nimimerkiltä, "valoakin olisi 22.10.2013 12:41", kun hänelle ei kelpaa mikään. :D

    Äänestä

  • hurmaheget kieltävät kirjoitti:

    Ihminenhän voi mölistä mitä ikinä suustaan ulos saa, vaikka mitään perusteita häiriköimisellesi et pysty Raamatusta osoittamaan. Meidän uskomme ja Kasteemme on suraan Raamatusta.

    ON aivan selvää Jeesuksen opetuksen sen todistavat, samoin apostolien opetuksen ja toiminta, että Kasteen kieltäminen lapselta on lähtöisin saatanasta.

    Mäntti ihminen ei tietenkään tajua että kristinuskon alkumetreillä kaikki uskoon tulleet olivat kastamattomia aikuisia, kristinuskoa kun ei tuolloin ollut vielä olemassakaan. Sen sijaan kun apostolit lähtivät viemään evankeliumia, niin siihen liittyi aina uskoon tulleiden koko perhekunnan kastaminen. Uskovat vanhemmat kastavat aina lapset mahdollisimman pian - Kristukseen.

    Udestikastajat kastattavat itsensä omiin hömpötyksiinsä, ja kieltävät teollaakn Kristuksen johon heidät lapsina kastettiin. ON ihan eri asia jos ihminen lastettaisiin omaan uskoonsa tai omaan kuuliaisuuteensa. Näinhän kirkosta eronneet lahkot tekevätkin. Kristityt kastavat Kristukseen, jo 2000 vuoptta on aina näin tehty. Uudestikastajahurmahenkien oppi levisi 1500 luvulla kristinuskon keskuuteen.
    _______________

    Hurmahenget kieltävät ensimmäisen uskonkappaleen

    Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät.he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme:

    "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan."

    Mitä on vesi?, he sanovat.

    Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?

    He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä.

    He kuulevat kyllä korvillaan ja sanovat suullaan: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen", mutta sydämessään he eivät sitä usko.

    -Sillä kun hän itse sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan", ja kun kaikki on mahdollista hänelle, joka on kaikki luonut, miksi sitten ei olisi mahdollista, että vesi samassa puhdistaa ihmisen ja tekee hänet autuaaksi? Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, sanoo enkeli Gabriel Marialle.

    Näin on. Jumalan tahto on että kaikki tulisivat kastetuiksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vedellä, jossa on läsnä kolmiyhteinen Jumala.

    Kasteessa on Jumalan Poika ruumiillansa, Pyhä Henki läsnäolevana ja Isä Jumala äänellänsä, jotka kasteen pyhittävät. Ei siis voida sanoa kastevettä pelkäksi vedeksi, koska siinä on koko Jumaluus läsnä. vm Luther.

    Ei kannata alkaa sotimaan Jumalaa vastaan.

    Äänestä

  • ""VALOAKIN OLISI""

    eI VAUVAKASTETTA todella vielä ollut , poikkeus tapauksia oli .
    Kun perhekunti KASTETTIIN Lapsia kestettiin muuten aina kun
    Äitikin sai puhdistus kasteen ,synnytyksestä 40 päivän päästä
    Näin oli Jeesusksen saama ja Marian ,,tämä oli vanha kaste
    Saattoi olla mooseksen aikainen ,

    ei tullut meillä ei ole hoito kokouksia ?
    muuten mikä se on valaise vähän. ?

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    Näin on. Jumalan tahto on että kaikki tulisivat kastetuiksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vedellä, jossa on läsnä kolmiyhteinen Jumala.

    Kasteessa on Jumalan Poika ruumiillansa, Pyhä Henki läsnäolevana ja Isä Jumala äänellänsä, jotka kasteen pyhittävät. Ei siis voida sanoa kastevettä pelkäksi vedeksi, koska siinä on koko Jumaluus läsnä. vm Luther.

    Ei kannata alkaa sotimaan Jumalaa vastaan.

    Ensi lauantaina meillä on Kaste tilaisuus. Kiitos Jumala Kasteen liitosta. Siunaa kastettavan elämää, johdata Jeesus meidät sinuun Kastetut illaksi kotiin.

    Äänestä

  • rukousten lapset kirjoitti:

    Ensi lauantaina meillä on Kaste tilaisuus. Kiitos Jumala Kasteen liitosta. Siunaa kastettavan elämää, johdata Jeesus meidät sinuun Kastetut illaksi kotiin.

    Onko kastettva siis jo todennut kuin hoviherra muinoin, katso tuossa on vettä, mikä estää kastamasta minua joka uskon ja omalla suullani sen todistan ??
    Jos näin ei ole, saatte ihan rauhassa peruuttaa moisen tilaisuuden.

    Sillä ei ole Raamatun tukea millään muotoa.

    Kirkko seisoo savijaloilla siihen asti että se luopuu harhaopistaan ja potkaiseen jmalattomat papit ulos virkapaikoilta, palaten Raamattuun pikimmiten.

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    Näin on. Jumalan tahto on että kaikki tulisivat kastetuiksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vedellä, jossa on läsnä kolmiyhteinen Jumala.

    Kasteessa on Jumalan Poika ruumiillansa, Pyhä Henki läsnäolevana ja Isä Jumala äänellänsä, jotka kasteen pyhittävät. Ei siis voida sanoa kastevettä pelkäksi vedeksi, koska siinä on koko Jumaluus läsnä. vm Luther.

    Ei kannata alkaa sotimaan Jumalaa vastaan.

    Älä viitsi puhua tuolalista lapsellista tarua jolal ei ole minkään pään yläpuolella liikkuvan tukea ei merkitystä.

    Vauva ei siitä mitään hyödy, ei minkäänlaista liikausta ole taivaan maassa vaikka kastaisitte joka päivä.

    Mutta kun yksikin maassa ihminen tekee parannuksen, taivaan enkelitkin halajavat katsahtaa alas pelkästä onnesta.

    Luuterikin sanoo selvänä päivänään että mitä pikimmiten pitäisi luopua pikkulasten kastamisista ettei Jumalan nimi ihan häpeäksi mene jne..lukekaa itse toinen sunnuntai loppiaisesta saarnansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maan m.. kirjoitti:

Uudeksi ihmiseksi taas sanomme sitä, joka mielensuutoksessa on kääntynyt Jumalan tykö ja jolla näin on toinen mieli ja toinen käsitys kuin ennen, joka toisin uskoo ja elää Jumalan sanan ja taidon mukaan Pyhän Hengen kautta. Juuri tämä täytyy olla kaikissa kristityissä—se saa heissä alkunsa kasteessa tai myöskin mielenmuutoksessa ja kääntymisessä —että se Pyhän Hengen voimalla vastustaisi ja tukahduttaisi vanhaa ihmistä ja sen syntihimoja, niinkuin pyhä Paavali Galatalaiskirjeen 5. luvussa (Gal. 5:24) sanoo: "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."

Martti Luther, Kirkkopostilla I, SLEY 1941, s.504, korostus minun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu