Cleverley, J. Michael (suom. Juha Väänänen): Lauri Törni. Syntynyt sotilaaksi (A Scent of Glory: The Time and Life of Larry A. Thorne). Otava, 2003. 416 sivua.
Törni näyttää olleen luonteeltaan sellainen, jota
nykytutkimus kutsuisi "sosiopaatiksi", mies, jolle muut
ihmiset olivat olemassa vain niin kauan kuin he olivat
lähellä. Muu maailma ei kuulunut Törnin "sfääreihin".
"Morsiameensa" Marja Kopsiin hän oli yhteydessä 15
vuoden aikana kahdella kirjeellä, ja oli ilmeisen pettynyt
ja hämmentynyt kun havaitsi, ettei neito ollutkaan
odottanut hänen armollista tuloaan vaan mennyt
naimisiin toisen kanssa.
Myös Suomen armeijassa Törnin menestys oli
vähintäänkin kyseenalainen. Mikään välkky hän ei ollut,
vaan hänet määrättiin asevelvollisuuskoulutuksessa
töpinään keittiöaliupseeriksi. Ei varsinainen nerokkaan
sotilasjohtajan unelma. Talvisodassa hän näytti
lahjansa tilanteessa, jossa joukko-osaston miehet
alkoivat loppua. Sodan päätyttyä Törni pääsi RUK:uun,
jossa hän menestyi heikosti. Cleverley esittää, että
syynä olisi ollut, että opetus oli niin hidasta, että tämä
nerokas sotilas turhautui. Törnin koulumenestys viittasi
kuitenkin aivan muuhun.
Törnin lahjat ja toiminta viittaavat siihen, että jos sotaa
ei olisi tullut, hän olisi viettänyt suurimman osan
elämästään erilaisissa rangaistuslaitoksissa. Törni oli
tyypillinen väkivaltaisen jengin johtaja, josta
Yhdysvalloissa olisi ilmeisimmin noussut pätevä
keskitason mafioso. Törnin johtajankyvyistä Mauno
Koivisto - joka liittyi osastoon vasta aivan sodan lopulla
- antaa pätevän arvion; huono. Törnin ylennysten
"viivästyminen" näyttääkin olleen täysin perusteltua.
Cleverley kuitenkin selittää Törnin puutteet parhain
päin, eihän sankarilla, joka elokuvassa on saanut
tulkitsijakseen itse John Waynen, voi olla puutteita.
"Larryn" väkivaltaiset sekoilut humalaisena
siviilijaksoilla kuitataankin vain "poikkeusepisodeina"
tai "poikamaisuuksina", ei osoituksena hänen
ilmeisistä mielenterveysongelmistaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=552
tuosta otettu
"Morsiameensa" Marja Kopsiin hän oli yhteydessä 15
vuoden aikana kahdella kirjeellä, ja oli ilmeisen pettynyt
ja hämmentynyt kun havaitsi, ettei neito ollutkaan
odottanut hänen armollista tuloaan vaan mennyt
naimisiin toisen kanssa.
Idiootti Koivisto on suunnilleen yhtä pätevä arvoimaan muita mitä sinä.