Osmanien valtakunta oli suvaitsevainen ja monikulttuurinen. Palkaksi sultaanin ystävyydestä kierot kreikkalaiset ja armenialaiset isku puukon syvälle selkään. Paikalliset juutalaiset eivät laajasti alkaneet terroritekoihin turkkilaisia vastaan. Turkkialaisilla oli oikeus rangaista näitä ensimmäisen maailmansodan aikana. Maanpetoksesta seuraa kuolema. Näin toimittiin Suomessakin vuonna 1918.
Balkanin valheet
ja venäläiset uskoi
771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No oli se hyvä, ettei sentään ulkopaikkakuntalaiset juutalaiset sotkeentuneet hommaan mitenkään.
Juutalaisia on aina ollut Palestiinassa.
Mitä se Palestiina tähän kuuluu?
Kirjoituksesi osuu venäläisten nilkaan, ei suomalaisten.
Jeltsin ja Putin eivät piitanneet Kosovo ripulista. Pojat oppi Tsaarin virheistä. On se ihmeellistä miten lähes kaikki Venäjän sotilaalliset, taloudelliset ja poliittiset resurssit voidaan mobilisoida Kaukasuksen venäläisenä pitämiseksi kun taas "ortodoksi veljien" avuksi lähetetään joku paskainen vapaaehtoisten joukko. Stalin ei myöskään piitannut karvaisen hevon kukun verran Balkanista. Venäläisille riitti pelkkä uho alueesta Jeltsinin ja Stalinin aikana. Amerikkalaisilla on yhdeksänkymmentä vuotta ollut täysin vapaat kädet pakottaa alue polvilleen.
Siellä on öljyä. Serbiassa on lähinnä Viron tavoin ruikkupaskaa. Millä joku köyhä karvainen resuperse Belgradissa maksaisi Putinille miljardien arvoisesta sotakalustosta. Kypros tempun jälkeen saavat olla iloisia ettei paikallisia karvaranteita viety orjatyövoimaksi Siperiaan. Turkki on myös Venäjälle tärkeä kauppakumppani. Mikäli Turkki haluaa Balkanilta naisia ja orjia se myös saa niitä.
" Amerikkalaisilla on yhdeksänkymmentä vuotta ollut täysin vapaat kädet pakottaa alue polvilleen "
Amerikan tavoitteena on viimeiset 70 vuotta ollut luoda vapaista ja vauraista maista koostuva liittokunta. Vain ryssa kaipaa alistettuja orjakansoja, joita on helppo kiristää öljyhanalla tai uhkailla sotavoimilla.