Runoihmiset laittakaa luentaan omia tai lainattuja, itseänne puhuttavia runoja palstalaisten iloksi.
Kerrothan miksi runosi on sinulle tärkeä jopa rakas?
Minä kuten monet toisetkin palstalla siteeraavat usein Eino Leinoa, jo aiemmin hain tätä runoa josta osaan ulkoa suurimman osan vaan en löytänyt, unohdin ... vaan nyt sen löysin. Runo saa minut hymyilemään hiukka ilkikurisesti Pietarille... silleen et äikkis ;))
Legenda
[Eino Leino. Yökehrääjä.]
Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
Ne merta, maata muinoin matkasi,
Niin kerrotaan, he kesä-illan tullen
Myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
He alle istahtivat koivupuun,
Mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
Ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
He joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:
"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
Ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"
Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
"Voi olla, maa on karu, kylmäki,
Ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
Mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin."
Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
Suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
Ja vainiolta roudan valta raukes.
Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
Sa istut koivun alla, on kuin täällä
Viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.
Kerrothan miksi runosi on sinulle tärkeä jopa rakas?
Minä kuten monet toisetkin palstalla siteeraavat usein Eino Leinoa, jo aiemmin hain tätä runoa josta osaan ulkoa suurimman osan vaan en löytänyt, unohdin ... vaan nyt sen löysin. Runo saa minut hymyilemään hiukka ilkikurisesti Pietarille... silleen et äikkis ;))
Legenda
[Eino Leino. Yökehrääjä.]
Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
Ne merta, maata muinoin matkasi,
Niin kerrotaan, he kesä-illan tullen
Myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
He alle istahtivat koivupuun,
Mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
Ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
He joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:
"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
Ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"
Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
"Voi olla, maa on karu, kylmäki,
Ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
Mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin."
Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
Suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
Ja vainiolta roudan valta raukes.
Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
Sa istut koivun alla, on kuin täällä
Viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.
Vastaukset 109
Vanhimmat
Tämä riipaisee aina.
Yksinäinen vanhus
ääressä ikkunan
Näkee tiellä joskus
kiireisen kulkijan
Tuttu lienee hälle
taivaltaja tuo,
Vaan ei vanhukselle
aikaansa hän suo
Hetki tämän ajan
on niin kiireinen,
monen vaeltajan
mukaan temmaten
Vanhuksella siellä
yksi toive ois,
jospa tänään vielä
joku tulla vois.
En muista mistä olen tän kopsannut mutta liikuttaa joka kerta kun luen.
uskovaisille ja runoille on omat palstansa
Nimimerkkisi ei lyö kättä viestillesi ;/o Kiitos mielipiteestäsi.
Jokaiselle tämän palstan ketjulle on myös Aihealueissa tarkemmat osiot, keskusteluunhan tarvitaan erilaisia aiheita, tämä on yksi aihe.
Hyvin kaunis, suruinen olisimpa itse ollut tuo kulkija mietin, oisin käynyt luonaan, silloin odottajan ei olisi tarvinnu olla yksin, samaistuin tähän yksinäisen odotteluun , juuri näin on käynyt itselleni. .Tälläisistä illoista jää vain, kaipuu tyhjyys, ja kyyneleet.
Ei, turhiksi kääntyi tuumani mun,
kun jällehen nähdä sun sain.
Sun oon minä onnessa, murheessa sun
ja saat sinä leikkiä lemmellä mun,
kun saan minä leikkien kiertää
yht' tummaa kutrias vain.
Eino Leino
Olen kerran tehnyt runon Allille.
Saapui päivä Allin.
Katson yli lumivallin.
Kaikki on mullin mallin
ennenkuin aloitan rallin.
Laulun oman saa Alli.
Ihan oma on malli,
riimitys sen salli.
Ei mene oikeeseen malliin
pääsisipä suureen halliin.
Tai vaikkapa talliin
vanhaan malliin..
Hienoa Jytymamma, ei oo ollut mun juttu ...mutta mäpä * heti kehuun itteään * oon kirjoittanut iskelmän sanoja senajan ruutuvihkoihin ,, ei ollut pelejä josta uudelleen kelaisi vaan ulkomuistiin kun ratioonista sattui kuuleen, toki ohjelmareplu luettiin tarkkaan ettei musat mee ohitte ;))
Mulla oli niitä paaaaaljon, sitten kun kelamankat tuli olin jo iso flikka ja kiinnostus oli vaihtunut... erehdyit.. aattelit et poikiin... ehei ...ne tuli myöhemmin, vaan alettiin tykkään yhtyeistä ja laulajista.Kuvat ns. sen ajan julisteet oli kuin rahaa jos kauppoja tehtiin ja tehtiinhän me.
Joo, niin erehdyin....;) Mullakin on muutama vihkollinen laulun sanoja. Lisäksi myös filmitätien sekä laulajien ym. julkkisten kuvia. Tallessa ovat kaikki, yöpäydän laatikossa. Niitä on mukava joskus katsella...
pois,pois pois tälläiset väkisin haetut viestiketjut,omintakeisempaa Kiitos.
Riemu
Taas loistavina pilvet kulkuaan
käy yli ruskean ja kirkkaan maan,
ja mullan hohde sinipunainen
jää sydämeeni, mua sokaisten.
Mut silmin suljetuin ja kyyneltyvin
vain kuumempana läpi luomien
nään kevään mahdin ylimaallisen.
Saa tuskan värin aina riemu syvin.
Saima Harmaja
Monesti jään miettimään Saimatytön lyhyttä elämää, miksi ei edes rakkaus osunut kohdalleen, ehti siitäkin tunteesta tuskan kokea?
Eino Leinon Hymyilevä apollo. Se on niin pitkä etten kokonaan sitä tähän nyt laita.
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell’ on Jumalakin.
Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett’ yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomitse se, joka ymmärtää.
Mut laulukin syömiä selittää
ja ihmiset toistansa lähemmä vie.
Sen kautta käy Jumalan tie.
Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.
Hymyilevä Apollo kuuluu minunkin lempirunoihin. Toinen samantapainen taitaa olla Auringonlapset.
En ehdi nyt enempää hakemaan runoja, saati kirjoittelemaan.
Tuon koko Hymyilevän Apollon voi laulaa sävellä jota en osaa tänne matkia. Olen jopa epäillyt jossanin laulukirjassa olevan nuo 2 viimeistä säkeistöä. Siitä ->Siis kiitos sä luojani armollinen alkaen... Lapselle unilauluna vetäisin kaikki säkeistöt joten tiedän mistä kirjoitan.
maagikko
Eino Leinolta saamma totuuden sanoja.
Hieno aloitus meeri. Vaikka vähän vaikuttaa siltä, että runot ovat joidenkin mielestä yhtä "vaarallisia" kuin musiikki..))
Etsin yhtä Matti Paavilaisen runoa, mutta sitten osui silmiini Viljo Kajavan runo:
"Me emme tiedä, mitä linnunsydän tuntee,
kun siipi ei enää kanna
ja alla on meren hauta.
Yhtä vähän tiedämme
pienestä suloisesta sisarestamme,
yhtä vähän kultasydämisestä veljestämme,
kun he putoavat.
Ihmiselämä ja linnun lento
ovat yhtä huimia, yhtä katkeavia
ja muistomerkin arvoisia. "
Viljo Kajavan runot ovat olleet minulle aina hyvin puhuttelevia. Ihmisen haavoittuvuus on niissä aina vahvasti läsnä.
Löysinkin sen Matti Paavilaisen runon. Äskettäin meillä on vanhuusaihe täällä ja minusta tässä on hauska näkökulma, tosin ei kovin yleinen nykyisin:
"Keinustoolissa mä istuin.
Ja mää sanoin niille, etten mää ny ennää välitä.
Nyt mummon kampaajalle ja sitten jytäämään, nää sano,
ymmärtämättömät.
En mää nyt ennää välitä, mää sanoin,
mää oon ollu aikanani kans jyttäämässä, ku Lauri viel eli
ja oltiin kans nuorii. En mää ny ennää sielt mittää hae.
Ja se o kans yhtä perkelettä,
ettei sais keinustoolissa rauhasa sitä muistaa,
minkä tahtoo vierä mukanans.
Ei noi semmottis mittää ymmärtäis kummiskaa.
Ne tullee vaan aamulla silmät koorassa ja sannoo, et ahah,
mummo viel kuttoo sentäs.
Kuron kait, kai mää ny sen verra viel kuron,
ku leipäni erestä tarvitteeki.
Kuron mää, ja menkööt toiset
jyttäämään, ne joil on nuoremmat kintut.
Niin lapsekasta, että nyt he vie mun leffaan
ja konserttiin kans ja
komeljanttareita kattoon ja sirkusta.
Kait maar ne veis mut vaikka seksijuhliinsakin,
ettei niiren tarttis tuntea vastuuta omasta elämästään.
Sen tähren ne mua hoosaa.
Sen tähren mää sanon, että paatte vaan elläin itte."
Paitsi että runo on hauska, se kuvaa minusta osuvasti sukupolvien erilaisuutta ja sitä, että oman elämän mallia halutaan tarjota muille. Tällaisen mummon elämänasennetta kuvattaisiin kai tänä päivänä pysähtyneeksi, minusta siitä uhkuu valtava sisäinen voima. Ulkoisesti tapahtumaton elämä voi olla hyvin rikasta.
Niin... kyllä tiesin, mutta kun...;)) Sallitaanhan nyt musakin joten miksi ei kaunita sanoja joista taiturit ovat osanneet muotoilla iloisen tai suruisan yhteenvedon.
Myös omat itsetuumatut ovat ihania, ihailen taitojaan... " huomasin ettei minullakaan taidot ole täydelliset, vajausta piisaa..." * naurua tukehtumisen rajamailla * vaan ihan PAKKO oli ... olisiko se pieni pahanoita istahtanut tovin olkapäälläni? ;))
Ikävyys
Mi ikävyys,
mi hämäryys sieluni ympär
kuin syksy-iltanen autiol maall?
Turha vaiva täällä,
turha onpi taistelo
ja kaikkisuus mailman, turha!
En taivasta
mä tahdo, en yötä Gehennan,
enp’ enään neitosta syliini suo.
Osani vaan olkoon:
tietämisen tuskast pois,
kaik’ äänetön tyhjyys olkoon
Loppu linkistä
http://runosto.net/aleksis-kivi/kanervala/ikavyys/
Ihania.
Tässä Abbedissan rukous, jonka minä ainakin omin :
Abbedissan rukous
Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.
Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.
Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin.
Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä.
Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä
Todellinen aarre, eikös kerrota että tuo on löytynyt vuosisatoja sitten sisaren jäämistöstä ( henk.koht. tavaroista )... vaan olisi luojalla liikaa töitä... meinaan mun kaltaisteni äkäpussien kanssa olettaen vahvasti etten ole ainoa tätälaija :DDD
Vähän alle 40v aloin ikäihmisten kanssa enimmäkseen työskenteleen, voi kuinka mun sisäinen illuusioni särkyi herttaisista vanhuksista hetkessä kun tosielämä tuli jokapäiväiseksi.;))
Juu näin. Herttaisetkin vanhukset puree nipistelee, lyö ja potkii. Mutta tehdään Haiproja :). Kyllä tilanne niiden avulla korjaantuu, kuten muutkin epäkohdat ;).
Noinko on? Oliskohan kohtelussa vika?
Etenkään dementikot eivät ymmärrä tuottavansa kipua ja aiheuttavansa vahinkoa. Kun järki ei enää pelaa, ihminen saattaa tehdä mitä tahansa, ei se ole kohtelusta kiinni.
Dementoitunut ei enää useinkaan elä tässä maailmassa. Ei ymmärrä mitä tehdään miksi ja milloin. Kun häneen kajotaan, hän luulee että hän putoaa, kaatuu, vastustelee hoitoa. Siinä ei auta aina maanittelut eikä selitykset. Samoin dementti saattaa mennä toisiin vanhuksiin käsiksi esim kun luulee olavansa kotonaan ja vieraiden tunketuneen hänen kotiinsa.Lisäksi minua ei ole milloinkaan huoriteltu ja lyöty tai potkittu niin paljon kuin silloin kun olin vanhusten parissa.Kyllä siinä osaltaan karisi käsitys herttaisesta vanhuksesta :). Mutta sopii mennä kokemaan se itse, työsarkaahan nyt riittää .
"Kohtele minua hyvin,
sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus."
-Tuntematon
Tervemenoa osallistumaan.
Ei oikein stemmaa nää teennäiset runot vanhusten kohtelusta ja aiempi törkeä kirjoituksesi, joka kohdistui dementiaan sairastuneihin.
Niin, runoja on helppo rustailla, varsinkin toisten.
Mielnkiintoista. Mitähän se "törkeä" mahtoi sisältää?
Jos sopii niin vänkäilkää jossain muualla kun tää runosivulla.. Kiitän.
( kaksinaamaisuutta ja suurenn )
Sairaus on sairaus. Ei sitä tarvitse henkilökohtaisesti ottaa. Dementikot ovat myös herttaisia, Kohdellaan ihmisinä, vaikeinakin päivinä.
Olen kyllä kokenut ja koen lisää
Herttaisia ovat, kun vaan kohdellaan oikein. Tuo haiprojen tekeminen ja niihin turvautuminen kauhistuttaa, kun on kyse dementiaa sairastavien hoidosta. Onhan niitä ihmisiä paljon väärällä alalla, ainakin hoitotyössä.
Mitä tarkoittaa haiprojen tekeminen?
Haipro tarkoittaa terveydenhuollon vaaratapahtuminen raportointijärjestelmää
http://www.thl.fi/fi_FI/web/potilasturvallisuus-fi/haipro
Herttainen vanhus jalkansa ojentaa
hoitajan sääreen sen kohrentaa
vihainen on isku käden
vielä minä ton ihmisen sären
Miksi vanhus raivonsa alkaa
vihaako hän painavaa jalkaa
onko piinaavaa lonkan kipu
miksei vaivaan apua tipu
Hältä on viety kaikki muu
epätoivoiseen huutoon avautuu suu
vetiset silmät täynnä on hätää
ethän herra mua tanne jätä
Niin tai hoitaja ei ymmärrä että vanhuksen pitää lähteä hoitamaan pienet lapsensa jotka ovat yksin kotona nälissään ilman äitiä. Hätä lapsista on suuri ja kukaan ei ymmärrä.
"haiprojen tekeminen ja niihin turvautuminen kauhistuttaa".
Ai niinkö. Kyse on kuitenkin vanhustenkin turvallisuudesta ja vaaratapahtumien rekistetröimisestä ja jatkokäsittelyistä ja analyyseistä, viime kädessä niiden pohjalta tehdyistä parannustoimepiteistä. Sekö kauhistuttaa?
Kannattaa kysyä tästä herttaisuudesta myös vaikeaa käytöshäiriötä potevan dementikon omasihoitajalta. Kyllä on vaan herttainen, kohtelet väärin.
Dementia on sairaus joka muuttaa lopulta koko ihmisen ja hänen käyttäytymisensä. Sille ei hoitajakaan voi mitään. Tosiasia on että psykogeriatrisilla osastoilla joissa vaikeimpia dementiaa sairastavien käytöshäiriöitä hoidetaaan on usein myös vartijat ovella rauhoittamassa tilannetta.Hatunnosto siellä työskenteleville.
Omaishoitaja harvoin on ammattilainen. Sitä enemmän vartijoita tarvitaan ja vaaratilanteita syntyy myös psykogeriatrisilla osastoilla, mitä vähemmän hoitajilla on ammattitaitoa.
Ei omaishoitajaksi kukaan pääse, jos sairaus vaatii laitoshoitoa.
Omaishoitajalla on palkkahoitajaan verraten yleensä rakkaus hoidettavaansa kohtaan.
Omaishoitajan on usein pärjättävä kotonaan se käytöshäiriöisen agressiiviseksikin muuttuneen hoidettavansa kanssa, ei siinä kukaan kysy että onko ammattitaitoa.Siinä ei sitten auta sanoa että kohtele oikein, kyllä se siitä.
Vartija on rauhoituskeino, täydentää terveydenhuollon ammattilaisten antamaa hoitoa silloin kukn sitä tarvitaan. Usein riittää kun hän on ovella seisoomassa.
Tämä oli todella kaunis ja koskettava runo, kiitos.
Näitähän tuolla hoitolaitoksen hoitajat jakelevat keskenään ja käytäntö on sitten jotain ihan muuta.
Tuo on niiiiin totta. Hurskastelu hoitajien keskuudessa on yleistä.
Tympäisee tuo raskasta työtä tekevien arvostelu.
Älä suo mielesi pahoittua ...ei heillä ole ketään, ei muuta paikkaa kuin runosivulla märistä. Toivotaan edestään löytävän nuo halpamaiset puheensa, ei voi kuin sääliä.
Aina joskus löytyy niitä ilonpipanoitakin se auttaa jaksamiseen, arvostan isosti jaksamistasi sanani viimeisenä
Ai oletkos hoitaja kun tiedät yleistää?
Be safe at nighrt, sleep with a nurse ;)
Miksi juuri tätä työtä teen?
Hoivaan, hoidan ja huolehdin?
Siksikö, että leipää saisin,
lapseni ruokkisin? Vai siksikö,
että Sinulle avun toisin?
Molempia, ja molempi parempi.
Toisiamme tarvitsemme, Sinä ja minä.
Työssä näen ihanimmat ilos
ja suurimmat surut.
Tunteet liikkuvat.
Niin tiukasti elämässä kiinni.
Kyynelistä sumeat silmäski
kuivaan kirkkaiksi taas.
Aristavat haavasi huolella hoidan.
Tässä ajassa pysymisessä autan.
Kerron Sinulle,
mitä kello on,
mikä viikonpäivä, mikä vuosi.
Vie Sinä minut aikamatkalle
elämäsi sateenkaareen!
Tärkein, suurin salaisuutesi kerro!
Keka oli elämäsi valo,
hengittämäsi ilma, miltä tuntui
kulkea puoli metriä maanpinnan yläpuolella?
Kerro millainen oli
Sinun Vuosisatasi Rakkaustarina?
Pisimpään sen muistat.
- Seija Ojala, Miksi juuri tätä työtä teen?
http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/21490-hoitajat-ja-asiakkaat-eivat-ole-kolikon-eri-puolilla
Pidin tuosta jo neitona 1963. valitusta paloista sen kopsasin vihkooni, jonka vieläkin kuljetan muutosta muuttoon.
Hieman on testiä muuttunut vuosikymmenten aikana----> Mutta hapan vanha nainen on paholaisen ikävämpiä luomuksia.
maagikko
Eipä ole tullut eteeni runoa, joka olisi pahasti sykähdyttänyt.
Itsekin kun tulee noita tunnelma-kuunnelmia kirjoiteltua.
Kummallinen taipumus, ollut jo pennusta saakka.
Joskus on saanut ihan hävetäkin korvat päästään.
En vaan keksi yhtään toisen omaa.
Kommentoin uudelleen, jos jotain nousee kurkkuani kuristamaan.
Omistanihan olette jo saaneetkin olla sanattomia, jonkun tunteen valtaamia,
kaikenlaisin kyynelein :)
"Katsoin rakastani kun hän läheni minua kahluu-housuissaan,
tunsin kuristavan kurkkuani pakahtuakseni.
Tunsin sormieni kuorivan sen keskeltä kuoret,
teen rakkaalleni raikkaan silli-salaatin"
H.
Kahlil Gibranin Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi... on yksi lempirunoistani. En muista runon oikeaa nimeä, enkä ehdi nyt hakea sitä kopiotavaksi. - Saatan palata asiaan myöhemmin.
Tässä:
**Sinun lapsesi-runo**
Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.
Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.
Kahlil Gibran
Syksyn tuuli lennättää lehtiä
alta talven pitäis pois ehtiä
Kuollut lehti suutelee maan pintaa
Tietäen nyt maksan vehreyteni hintaa
Kohta saapuu lumi ja jää
muistoihin keltaiset lehret jää
kun kuljen päällä jään
seuraavan kevään jo nään
Missä olen mä silloin
kotonako muistoissani illoin
Keinussani asioita muistellen
aasinsilloilla muistoista toiseen luistellen.
Istuin koneelle ja meerin aiheen näkien ja lukien tää pälkähti mieleen.
Einoa aion lueskella kun maltan siihen soutulavittalle ajan kans istua.
Toisten puheista piittaamatta sanon et hyvä aihe alotukseen.
lukisimpa mielelläni esimerkiksi menneisyydenmiehen runoja, niiden ei kuitenkaan anneta olla palstalla, täällä vaan kopioidaan ja lainataan toisten tekeleitä.
Ikävä on miehen menneisyyden runoja. Kelle niistä on ollut haittaa.
Ikävä on luovuus taittaa, suun vain mykkyytehen laittaa.
----keksikää omia--- missä viipyy omat runosi. ihmeellistä marinaa osaat pitää, vaan et edes kopioida.
Minkäänlaista runoa
en osaa punoa.
Pegasos vain heittää häntää/ villisti se poies säntää.
Ei suo mulle runoo omaa/sulkakynä viettää lomaa.
Yö tulee suurena ja villapartaisena
hymyillen ilmihymyä puolihämärälle.
Äänettömien sireenien keskeltä
kasvavat hämyssä puiston ääriviivat,
muodottomat ja jättiläismäiset.
Hennoilla sireeneillä on uneliaat korvat,
ne uneksivat auringon astuvan alas maahan – –
Mitä voi unenkaltainen hämärä kaikille valvoville ajatuksille,
jotka näkymättöminä livahtavat ohi?
Hämärä, E.Södergran. Suom. Uuno Kailas.
Söderganin runot ovat kuin arvoitus. Niitä lukien voi löytää omia mielikuviaan, toiveitaan, pelkojaan, uniaan.
Kuvitella runoilijan omia tuntemuksia ja kokemuksia.
Kokoelmasta Suomalaista Runoutta J.L Runebergin .. äänikirjalle lausuttuja runoja;
http://www.runeberg.net/
Tämän runon toin luettavaksenne, koska tämä kosketti minua.
Kun se jolta sait elämän
on kivulla lähtenyt,
on kuin keinu pysähtyisi
maailma humahtaisi kuulumattomiin.
Näet hiljaisen talon maisemassa,
lapset heinän korkuisina sen edessä,
joku avaa vintin ikkunan.
Pihlaja tekee marjoja.
Lähestyt sitä hitaasti
järveltäpäin
ja jokainen kohahdus,
tuoksu, suhina
repäisee väylät auki.
Lapsuuden kaikkiin kesiin.
(Helena Anhava)
Tänään on tämän runoilijan syntymäpäivä.
Tommy Tabermannin runoja
Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.
Oletko tietoinen tekijänoikeuksista?
Koskeeko tuo vain Tommy Tabermania?
Koskee se kun se on mun laittama ;)
Haluan tuoda teille tämän.
Siksi että tämä ei ole kopio, vaan uutena syntynyt, aamuni valjetessa.
"En olisi halunut nousta tänään, en lukea, katsoa ikkunasta,
En halunut tunkea sumuun taas, en katsella ruutuni rupia.
Miksi sieluni pahoittaa luontokin tahtoo, se maallinen ja taivainen,
ei anna mun nauttien herätä aamuun, rauhassa juoda kahvi-kuppia."
Taatana! :)
-HUNKSZ
H.
Tuo oli hieno, realistinen ainakin :). Kuka/mikä muukin? :)
Voi taatana tentään
kitta pittat kenkään.
On ollut erilaisia kausia runojen lukemisessa..eri elämänvaiheissa..on tullut luettua Khaijamit..Nerudat..Eino Leinon ..Tabermannin ja paljon muita...joskus kevyitä arkipäivän ja lapsista kertovaa runoutta.. Jenni Haukion runouteen pitää tutustua ..häneltä tulee ehkä runokirja piankin...siis kolmas.
Ystäväni,minä vaadin sinulta paljon,
minä, itsekin houkutuksille
kovin altis ja heikko
ystäväni,ei elämää voi
pikkusormi pystyssä
kristallilaseista nautiskella,
ystäväni,
ei, vaan korvattomasta
kupista ja ryystäen, ryystäen.
Äläkä ystäväni kuvittele että
niinkuin tsaarien upseerit voisit
lähtiessä, paiskata lasit rikki, sirpaleiksi
Sinussa, ystäväni on maa, tuulen ja
männyn ikuinen rakkaus
sinussa on taivas.
Ojenna kupillinen aurinkoasi palelevalle, vapisevalle.
Tommy Tabermann: Päivä päivältä rakkaampaa
Tämä joskus mielessäin kun on synkkä päivä.
Yksin sumussa kuljen,
Yksin on jokainen pensas ja puu,
toinen ei tunne toista,
sumuun sulkeutuu.
Tuttavat tulvivat elämääni,
entiseen valon täyttämään;
nyt, kun sumussa kuljen,
en näe yhtäkään.
Herman Hesse (1911), suom. Anna-Maija Raittila (1982)
Jatkan yksin runolla, on kuin kaverina toisilleen...;))
Yksin
Käyn yksin. Eelläkö muista?
Vai jälemmäksikö jäin?
En tiedä. On kauan siitä,
kun ihmisen toisen näin.
Ehk’en minä koskaan nähnyt.
Se on häipynyt muistostain.
Kenties se on syntymässä
oma äitini ollut vain.
Vai lienenkö unessa nähnyt, sun, toisen ihmisen. Kenties sinut kerran löydän, kenties sua löydä en.
Mikä viestisi lie: ilo? tuska?
Sitä en minä tiedä lain.
Mut, varma on: itseni löytää
mina voin sinun kauttas vain.
Uuno Kailas
Kiitos meeriamanda hyvästä aloituksesta.
Aivan ihania runoja oon saanut silmilläni vetää sisuksiini. Kiitos kaikille.
Niin monen monituista kertaa oon täällä palstalla maininnut, että suorastaan Rr-rrr-RR---rakastan (luetaan niin, että räkä päräjää) runoja.
Se miksi en ole aikaisemmin tärähyttänyt omaa runoani luettavaksenne, johtuu siitä, että en kertakaikkisesti ole kyennyt valitsemaan sitä just presiis tällä hetkellä omaa mieltä sytyttävää runoa.
Mulla on kirjahyllyssä tavattoman monta runokirjaa. Ne on täynnänsä hiirenkorvia. Erikokoisia korvia. Isot korvat meinaa sitä, että JESSS on hyvä on on. Tosin oon joitakin korvia pienentänyt, koska ne eivät enää tällä hetkellä merkitse aivan niin suuren suurta, kuin aikaisemmin.
Minulla vaihtuu runot sitä mukaan, kun hmmm... miten sen nyt sanoisin. sitä mukaan kun elämäntilanteeni tai jotakin sinne päin Muuttuu.
Laitan tähän luettavaksenne yhden runon, jolla on ollut aivan käsittämättömän suuri merkitys. Kun löysin tämän runon, se vaikutti minuun niin valtaisasti, kuin olisi kumahutettu moukarilla päähän.
Tämä runo on ajalta, kun kovasti surin poisnukkunutta aviomiestäni.
Monet pitkät vuodet
surin särkynyttä unelmaa,
jonka veit mukanasi
lopulliseen pimeään.
Kunnes tajusin:
ei unelma kuollut kanssasi.
Se on ollut mukanani koko ajan.
Unelma, jota emme saaneet
elää todeksi,
joka karkasi käsistämme.
Ja nyt vasta ymmärrän:
se on kantanut minua
kaikki nämä vuodet.
Tukenut. Rohkaissut.
Pitänyt sinua lähelläni.
(Maaria Leinonen)
Täytyy nyt myöntää, että silmät kostuivat tätä kirjoittaessani.
" Jos sinä olet
omenapuu
tahdon minä olla omena.
Jos sinä sytyt tuleen
tahdon minä olla vesi,
tai herkästi syttyvä aine.
Jos sinä hukut
tahdon minä ola pohja tai virta.
Jos sinä katsot kauas
tahdon minä olla etäinen piste.
Jos sinä suljet luomesi
tahdon minä olla äkillinen pimeys".
(Tommy Tabermann)
Olin viime viikonlopulla eläkeläistapahtumassa ja vähän väsyin päällekkäsiin puheisiin, mutta tämä Kaarina Valoaallon (nuori ihminen tätä runoa kirjoittaessaan) antoi siihenkin tapahtumaan vähän iloisemman näkökulman:
"lasti eläkeläismummoja junassa,
matkan huuma näkyy jo hatusta.
jokainen henkeä täys, keikkuu ja käkättää
vierustoverinsa korvaan,
mummoilla on raamit jo aikapäivää irronneet,
eivät mahdu enää kehyksiin, niillä on vapaus olla
miten lystäävät, kailottaa omat asiansa ja sukulaisten,
mitään häpeämättä, ahh - kuinka helpottaa nähdä nuo
muoteistaan ulos pursuneet tyypit joilla estot ei pidätä liikkeitä
niillä on meno päällä...
runo jatkuu edelleen, mutta tuo alku oli parasta... Hyvä me, ollaan vähän kuin lainsuojattomat - villejä ja vapaita..))
Rakkaalle siskolleni!
"Meillä on jotain,
joka ei voi oll yhteistä kenenkään muun
kanssa -lapsuus- ja nuoruusvuodet
toiveineen ja pelkoineen,
salaisuuksineen ja suunnitelmineen.
Vain me tiedämme,
mikä teki meiät siksi,
mitä olemme tänä päivänä.
Vain me muistamme pienet voitot
ja surut, sillä me tiedämme
syyt ja selitykset.
Me tunnemme toistemme sydämen."
-Pam Brown-
Mammani suosikkirunoilijalta:
Barcarola
On maassa routaa,
pian sataa lunta.
Joku pois mua soutaa
- tämä on kuin unta -
minut merelle noutaa.
Putos punainen ilta.
Päin soudamme merta,
ja tulta ja verta
on ruskon silta.
- Surin, riemuitsin kerta -
- Kuka "kuolema" huusi? -
Ilo silmissäs lymyy
ja nauraa suusi:
Elo kuololle hymyy,
kevät syksylle uusi.
Ylt'ympäri kulta,
maa musta jää taaksi,
jää ainiaaksi.
Olen palavaa tulta.
Ui merelle haaksi.
Kylä jäädä joutaa,
olen väsynyt kyliin.
Pois saat minut soutaa
meren keinuvan syliin,
et takaisin noutaa.
En murehtia saata,
on tuulien tie mun.
Ilot mullan voi laata,
saan laineitten riemun,
en ikävöi maata.
Vedet, hyrskähdelkää!
Meren, taivaan pariin!
Päin suurta selkää!
Jos törmäämme kariin,
hukun kanssas, en pelkää.
Kaarlo Sarkia
Ihana Jaakko Haavion runo, kuinka voi mieli pienenkin, täyttää koko sydämen.
Ja mieltäissään itseään, ei tunne pienuuttaan.
Etana
On entuudestaan tuttu
tämä pieni, tyhmä juttu.
Oli suven aika herkin
ja ruusut, ruusut kukki.
Ne etanan tien tukki.
Se pani suunsa suppuun
ja sylki ruusunnuppuun.
Näin painetuksi merkin
se sai kuin saikin oman
vihansa voimattoman.
Se oli tyytyväinen,
se pikku nilviäinen.
.....
Jaakon veljen Martin sanoin laulettu ihana laulu, jonka siivin hiivin ja lähetän terveiseni Jartseville.
Toivottavasti sinulle kuuluu parasta mahdollista.
Näin yön kähmässä, kun jo 'kunnon' ihmiset nukkuvat :))
http://www.youtube.com/watch?v=CCMI91DCTRg
Arja Tiainen kirjoittaa hyvin todellisuutta, kokemuksien äänellä;
Sitä sanotaan kovaksi naiseksi,
joka rikkouduttuaan eheytyi,
oppi säätelemään aikansa, rakkauden.
Joka pysyi ihmisenä, otti itseään kädestä
ja kasvoi.
Teki työnsä,
ei murtunut asioiden painosta
ei paennut seinien sisään,
ei nyhjännyt nurkissa,
hallitusti avoin.
Totta, tuulien täyttämä
tarvitsee neljä, ainakin neljä ankkuria.
Jos olisit yksi niistä?
Jos ainoa?
Sellainen vastuu, en tahdo sitä sinulle.
Otan parhaat, ei valiot.
Ei tätä tuskaa muut voi lievittää.
En minä halua muille puhua siitä.
... En omista sinua, ehken ikinä.
Mutta lainaan sinut täksi syksyksi.
Huomisesta emme tiedä,
jatkuuko tämä ja miten kauan?
Alanko puhua sinusta joka lauseessa,
verhotusti, peitellysti,
pistänkö tanssiksi, paistaako onneni.
Paistako onneni kasvoiltani jokaisen silmille?...
Runot ovat ystäviä, kuten musiikkikin.
Edellinen runoni on näköjään poistettu, mistä lie syystä.
Liittyi omaishoitaja-aiheeseen.
Talteen en sitä ottanut, joten kirjoitan uuden, samantapaisen.
*
Tämä päivä,
lähes samanlainen kuin eilinen,
samat puuhat,
samat laulut,
pieniä iloja,
pieniä huolia.
Voimani saan rakkaudesta ja
ystävyydestä,
ihmisistä jotka pysyvät vierellä silloinkin,
kun en jaksa olla iloinen,
enkä rupatella leikkisästi.
Joskus minuakin väsyttää.
Huomenna on uusi päivä,
ehkä lähes samanlainen
kuin tämäkin päivä,
en voi tietää,
eikä tarvitsekaan tietää,
sen näkee sitten huomenna.
Se riittää,
että jaksan tämän päivän.
Jenni Haukio lukee omia runojaan:
http://www.youtube.com/watch?v=sgZxhzJVWSU
Muistakaa siirtyä talviaikaan
miksi.onko siinä taikaa
Jokapuolelta korviini kaikaa
muistakaa siirtyä talviaikaan
Kohta jo alkaa tympimään tää
kun koko kohkaamisesta
vain luu käteen jää
Miksei vaan annettais olla
kun ei jaksais tuolille nousta
kelloa nostaa ,kun ei selkä jousta
aina vaan riimiä pukkaa
vaikkei aloittaja ihastukkaa
eihän oo tekstini jalo
kun siit puuttuu järjen valo
Kellot on siirretty talviaikaan
ilmasta puuttuu vain talven taikaa.
Onhan siihen vielä aikaa
ennenkuin metsät lumisina raikaa.
Kyllä sitä lunta kaipaa
vaikka se tietääkin liukasta aikaa.
Sitten taas kokeillaan esteiden taikaa
toimiiko vai luistellenko karkaa.
Ilma on vielä syksyinen
ei lainkaan luminen.
Pian varmaa lunta heittää
peittää mustan maan
lumikenttään.
Kelloa sinne, kelloa tänne,
johan siitä ratkeaa ihmisen jänne.
Annettais' kellon olla ja hakata,
vääntelyistään pitäisi lakata.
Aika on olla, aika on elää,
käkikello iäti seinällä helää.
oisipa mullakin taskussa nauris,
kuvana kannessa vois' olla kauris.
Viimeisen ajan kun Luojani antaa,
turha on enää kelloja kantaa,
Silloin kun silmäni viimeksi suljen,
ajattomuuteen polkuni kuljen
Johan saitte ajankohtaisen runoelman tuosta monen mainitsemasta kellon rukkauksesta. Ihailen taitojanne, samat sanathan meillä kaikilla on käytössämme vaan kun ei onnistu niiden nivominen sointuviksi, en edes yritäkään. ;)
PIENEN AASIN RUKOUS
Jumala, sinä joka minut loit
astelemaan tietä pitkin
jatkuvasti
ja kantamaan raskaita taakkoja
jatkuvasti
ja saamaan osakseni lyöntejä
jatkuvasti!
Anna minulle suurta rohkeutta ja
lempeyttä.
Anna jonkun jonain päivänä ymmärtää minua
ja anna päivän tulla, jolloin en enää tahdo itkeä,
koska en osaa sanoa mitä tahdon
ja koska minulle nauretaan.
Anna minun löytää mehukas ohdake
ja anna heidän antaa minulle aikaa sen poimimiseen,
ja anna minun eräänä päivänä löytää uudelleen
aasiveljeni seimen äärestä.
Tapahtukoon niin
(Maria Bernos de Gasztold, suomentanut Rauni Turkia)
oi kun oli sulonen koskettava pikkuruno, varmaan minusta kirjoitettu,
Tämä on monille varmaan tuttu mutta jossain elämänvaiheessa on jäänyt ainakin minun mieleeni:
ELEGIA
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyynelees itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V.A. Koskenniemi
Täähän on kaikkien luottamusmiesten ja naisten ikioma ,meille osoitettu runo.
Siin kerrotaan työyhteisön solidaarisuus ja lojaalisuus silloin kun alataan koittamaan kenen jakussa napit pysyy kun oikein revitään.
Ihan uusi näkökulma tuohon runoon mutta jaa-a, kun makustelee tarkemmin voit olla oikeassa :).
Olipa kerran luottamusmies
kaikki luuli,kaiken se ties
Usein iltaisin istui ,otsa hies
yksin hän silloin istui
olallaan raskas ies
Huomenna saapuu kapteeni
suuri ja musta kuin korsteeni
kädessään valkea paperi
ilmeltään synkkänä
vaik ei oo kyseessä haveri
Kahrestaan istuu miehet
salonkissa
pelkkää kahvia kupeissa
ilme on molempien tuskainen
saataisiimpa ratkaisu
vaik heppoinen
Nii, useis paikois tätäpäivää tuo.Merkitseekö onko musta vao valkoinen?Siis tuloksen kannalta.
Toppaillaan pikkasen ,nyt ei oltu rotuopin äärellä.
Mulla on kielikuva ,iso musta mies ja se ei tarkoita ihonväriä vaan hiuksia ja samalla tummanhiveää nahkaa.
esim minä oon kesällä erittäin musta Suomalaiseksi kun aurinko tekee tehtävänsä
Meil päin toppaaminen tarkoittaa kahvileivän otttamsita kahvin kanssa, "kastamista kahviin":)
Juu, kielikuvasi suuri ja musta korsteeni aiheutti tietyn mielikuvan ja suhteessa muuhun tekstiin aiheutti kysymyksen. Tummat päivettyy herkemmin kuin vaaleet.
Toppakahvit on tuttu sanonta,oikeestaan mul on liikaa sanoja ja sanontoja.
Mä käyttelen niit huoletta aina en ajattele sopiiko ne just siihen juttuun
Ei ei ei ei siit ole ollenkaan kyse. Värikäs kieli on lahja, käytä toki. Mut salli kysymykset :). mulla taas on vilkas mielikuvitus.
Huomenta
totta kai saa kysyä,en pahastu mukavaa kun joku vastailee vaik harvakseen.
Huomenta.Se on niitä elämän ilonpisaroita kun harvakseeltaakaan ajatukset kohtaa täällä bittiavaruudessa :).
Luottamusmies, kuka kumma,
melkein humma.
Mieskö, miksei nainen, kaunokainen?
Taisi olla merten, ne verten asiat kovia,
ei lovia saanut taittaa, ei laittaa?
Sinä tupsukulmainen, ihana, Rudolf,
musta,
kun musta olet ihanaisin.
höpö höpö sun kanssas,nyt tää ihanainen vetää haalarit niskaansa ja könyää katolle reppupuhaltimen kans rännejä putsaamaan.
Noi lorut tulee siltä istumalta tai sit ei,en mä niitten kans tuskaile enkä valmiiks kirjoittele.
Minuutissa ne minultakin irtoaa. En minä niitä kauemmin piimitä.
Antakaa jo olla turhan höpötyksen.
Onks pakko jos ei taho?
Mikä kenenkin mielestä on turhaa. Jopa itsetietoinen olettelu.
Kuten "vain minä", vihjaillen kirjoittikin, ei minunkaan tarvitse niitä miettiä, saati
varastoon kirjoittaa.
"Kuten Poli on komea Stadissa, niin on Mansekin saanut Polion.
Jossain piilossa lymyää kantaja sen.
Joku kirkko enkä suojelee, kuorin suojissa jakelee mannaa,
kovin uskoen että se auttaa sitten, kun koetellaan yhtä pienimmistä.
Niin helposti henkinen viemärikin, ohjailee ihmis-lasta,
ivaa, pilkkaa ja uhkaa kadottaa, ei huomaa että kuljettaa pashaa"
- HUNKSZ
H.
Sinuako kuvittelet minun tarkoittaneen.
Pelko pois, Rosmari.
Maailmaan mahtuu monen monta muutakin.
Päästäisit hiukan egosi ilmapallosta.
"vain minä"
Hyvinhän kommenttini sai kutiamaan.
"Miksi kieleni aina livauttelee, kun kuola suustani valuu,
miksi osaa en laitaa sille nuoraa, josta nykäistä kun se riehaantuu,
minun kieleni nolaa aina"
Muista aloituksen aihe, aina pitää olla runo.
H.
Pyydä puristamaan kädestä,
näet jo kielestä,
onko puutetta mielestä.
Pitääkö kutsua lanssi,
vai pelataanko pasianssi.
Telkun ohjeita. Runoilemisiin.
mie vain
Paskaa suollat
itseesi puollat.
Kateusko vaivaa
jaksat kaivaa
ilkeytesi
loputonta
hautaa.
Sisko oli pitäjän paras lausuja ja esitti mm. tämän runon kansakoulussa. Onkohan ymmärtänyt, mitä hartaasti pajatti.
”-Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksissaan.
Tee silta ylitse syvyyden,
tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.
Minä sanoin: He tulevat raskain saappain,
ja multa-anturoin- mikä sillan kyllin kantavan
ja kirkkaan tehdä voi,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?
-Ja Jumala sanoi: Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan-
pane kappale silta-arkkuun , niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä sen anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta ylitse syvyyden,
tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi , kun kaarisiltaa teet;
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.”