Erinimisiin, vähän jotenkin, vain nimeksi ”krist.” uskovaiset, eri lahko ja seura kuntiin lukeutuvat ei vain herää!! Vaikka nuo koko ajan jatkuvat, herätykseksi uutisointi sanomat on jo niin voimakkaita ja hirveitä, mitä eripuolilta maailmaa kuuluu ja näkyy. (Näiden Kristuksen Jeesuksen nimessä, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi”, herätykseksi sanomien, yhteyteensä, Hänessä YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Hänen, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävän apostolisen seurakuntansa, Totuudessa YKSI mielisesti, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti rakentamiseen kutsu ja ohjaus sanomien lisäksi). Joita näillä suomi24 keskustelufoorumeilla jatkuvasti on, ilmenee ja näkyy, kuka vain haluaa niihin huomiota kiinnittää / itselleen omaksua. Että siihen, vasta oikeasti Krist. kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Kristuksen Jeesuksen käskyt pitävään ja täyttävään / ne Oikean, Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävään ja täyttävään yhteyteen / yhteistyöhön haluaisi yhtyä.
Uskoville ja muillekin herätykseksi
SANOMA...
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.