26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
Minä olen tehnyt tahallani syntiä, vaikka olen uudestisyntynyt. Tämän jakeen perusteella on siis ihan turha enää katua tai pyydellä anteeksi, alakerta kutsuu ja rangaistus on sitäkin kovempi.
Eikös se näin ole? Jos ei kierrellä ja kaarrella.
Minä olen tehnyt tahallani syntiä, vaikka olen uudestisyntynyt. Tämän jakeen perusteella on siis ihan turha enää katua tai pyydellä anteeksi, alakerta kutsuu ja rangaistus on sitäkin kovempi.
Eikös se näin ole? Jos ei kierrellä ja kaarrella.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuossa r-kohdassa puhutaan aktiivisesta ja jatkuvasta synnin harjoittamisesta. Jos elät sellaista elämää, niin asiasi ovat huonosti.
JK. Älä irroita yksittäistä jaketta kokonaisuudesta.
Ja asiayhteys oli, mikä? Sinä et saa ottaa yhtä jaetta sen asiayhteydestä ja perustaa siihen oppia. Muuten olet mettähallituksen puolella ja pahasti. Vihollinen tahtoo viedä sinut sinne mettään. Jumala tahtoo pitää sinut tiellä.
Tuossa siteeraamassasi jakeessa on kyseessä on anteeksiantamaton Pyhän Hengen pilkka. Ja se kohdistuu Jeesuksen veren ja uhrin tahalliseen Julkiseen ja jatkuvaan häpäisyyn. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoitti edellä Jeesuksen uhrista ja verestä. Sen jälkeen hän alkaa puhumaan tahallisesta synnistä. Ja kirje on osoitettu uskoon tulleille juutalaisille määrättyä taustaa vasten määrättyyn tilanteeseen. Sinä et ole tuossa tilanteessa johon kirjeen sanoma viittaa. Lue koko asiayhteys.
Olen kirjoittanut tästä aiheesta kotisivullani. Jos joku lukija pelkää syyllistyneensä anteeksiantamattomaan syntiin, lue tästä linkistä kirjoitukseni.
http://www.jaikal.se/48683132
Ja se asiayhteys on tässä
Hebrealaiskirje:
10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
10:2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
10:3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
10:4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
10:7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"
10:8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
10:9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
10:11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
10:12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
10:13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
10:30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."
10:31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
10:32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,
10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
10:34 Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
10:35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
10:36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
10:37 Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."
10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. I-käsky
Jos pidät jeesus kuvia , hylkäät armonantajasi Joona 2: 9
Olet epäonnistunut ja epäonnistut syyllistämään minua.
Mutta yritys; välttävä viisi, tulos; heikko neljä.
* Poistin kirjoitusvirhein korjaamisen vuoksi. Tässä uusi korjattu versio.
* " Eikös se näin ole? Jos ei kierrellä ja kaarrella." ?
* Ei se nyt ihan noin ole ! Jos olisi, meistä ei kukaan olisi uskossa . Heb.kirje on kirjoitettu nimenomaan Hebrealaislle, juutalaisille uskoville. Ja kuule se on vähän eri asia, kuin me pakanauskovat.
* Tämä Raamatun kohta liittyy Jeesuksen sanoihin Pyhän Hengen pilkasta, jota ei saa anteeksi.
* Monien Raamatun tutkijoidenkin mukaan, tässä on varoitus juutalaisuudesta, Synagoogan jäsenistä. Ja silloin kun kaikki nämä asiat oli siellä Jerusalemissa uusia ja kansa kävi kuumana Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen. He kyllä halusivat uskoa Jeesukseen, olihan Hän myös ylösnoussut, se oli valtava uutinen, he uskoivat, mutta eivät olisi halunneet luopua Synägoogastaan, vaan olivat palaamassa takaisin lainalaisuuteen. Galatalaiskirje puhuu tästä hyvin selkeästi.
* Apostolien piti ottaa kovat arvot käyttöön, jos he nyt maistettuaan taivaallista voimaa, olivat täyttyneet Pyhällä Hengellä, ja nyt he olivat hylkäämässä armon Jeesuksessa, ja palaamassa takaisin Synägoogaan, apostolit varoittivat heitä sitä tekemästä, mutta jos menivä, he polkivat julkisesti Jeesuksen veren ja Hänen risintyönsä jalkoihinsa, ja näin he tekivät Pyhän Hengen pilkan, vaihtaessaan Jeesuksen veren tuoman puhdistuksen synneistään uudestaan lainalaiseksi antaumalla. He tekivät siinä anteeksiantamattoman synnin, eikä Kristuksen uhri enää ollut heille mahdollista.
* Tälläiseen tilanteeseen ei pankana uskovat koskaan voi joutuakkaan. Pakana uskovan pitää siis tehdä Pyhän Hengen pilkka, ennen kuin ovat samassa tilanteessa, eikä sitä ole sinäkään tehnyt, ja on tosissaan vain harvat jotka ovat sen oikeasti tehneet. Ja niin kuin sanotaan, jos luulet sen tehneesi, niin todennäköisesti et ole !
* Raamatun läpi, kannesta kanteen, on yksiselitteisenä teemana juuri se, joka sisältyy tähän totuuteen Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa, " Palatkaa te luopuneet lapset."! Samoin kertomus tuhlaaja pojasta, Jeesus sanoo, " Kuka ikinä tulee minun tyköni, sitä minä en heitä ulos." Ja sama asia toistuu satoja kertoja Raamatussa, Vanhassa ja Uuudessa Liitossa. Jumala on ennenkaikkea armahtava suuri Jumala.
* Ole siis vapaa ja palaa synteinesi ristin juurelle, katso kärsivään Vapahtajaan, joka on nimenomaan uskovien Vapahtaja. " Jos joku syntiä tekeekin, hänellä on Puollustaja Isän edessä aina, ja antaa synnit anteeksi, Poikansa Jeesuksen tähden !
* Sinä et ole tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa, ja kaikki muut synnit anteeksi annetaan Jeesuksen Kristuksen nimessä ja verssä !
Avaaja on oikeassa, ettemme saa Raamatun Sanan edessä kierrellä emmekä kaarrella. Pyhä Henki puhuttelee omaatuntoamme Jumalan Sanaa lukiessamme ja kuunnellessmme ja Raamatun joka sana on totta. Täällä on toisessa kertjussa äskettäin käsitelty asiaa ja jotkut painokkaasti väittivät, ettei uskova voi enää langeta syntiin eikä tehdä syntiä. Esillä oli toisaalta otettuja jakeita, esim. 1. Joh: "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
Jukka kirjoittaa aivan oikein, että irralliset jakeet ja jopa suhteellisen pitkätkin jaksot, kuten 1. Joh:ssa, täytyy tutkia asiayhteydessään ja lisäksi pitää taustalla koko Raamatun ilmoitusta. Asia on juuri niin kuin Jukka totesi, kysymys on todellakin aktiivisesta ja jatkuvasti synnin harjoittamisesta.
Jokaiselle Jeesukseen uskovalle on aina uhri hänen syntiensä vuoksi ja hän saa syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä ja nimessä. Raamatun eräs järkyttävä totuus on, että on mahdollista puhua uskosta ja Jeesukseseta, mutta vain ulkokohtaisesti ilman, että olisi Jeesuksen oma. Jeesuksen omat haluavat elää puhdasta elämää, Jumalan Sanan edessä heillä on herkkä omatunto ja he elävät tunnustaen syntinsä, tehden parannusta ja ottaen armon vastaan. Heprealaiskirje toteaa toisaalla, että "on hyvä, että sydän saa vahvistua armosta". Me saamme voimaa elää tätä elämää uudestisyntyneinä Jumalan lapsia vain armon evankeliumilla vahvistettuina.
En tee nähdäkseni vääryyttä laittamala siteeratun jakeen seuraavaan muotoon: " Sillä, jos me tahallamme jatkamme synnissä elämistä paaduttaen omantuntomme...."
Avaaja tekee rehellisen tunnustuksen, että hän on tehnyt tahallaan syntiä, vaikka on uskova. On hetkiä, jolloin me jotain etua saadaksemme, miellyttääksemme muita tai omassa sokeudessamme selitämme mustan valkoiseksi ja lankeamme syntiin, vaikka sen synniksi tiedostammekin. Jälkeenpäin siitä tulee kuitenkin paha olo ja kiitos Jumalan, senkin synnin Jeesus on ristillä sovittanut ja saamme Hänen edessään aina vain uudelleen uudistua. Mitä lähempänä Jeesusta olemme ja mitä lähemmin Häntä seuraamme, sitä vaikeampaa meidän on tehdä ja nauttia synnistä.
Synnin puolustaminen ja omien lankeemusten selitteleminen parhain päin on aivan muuta. Jossain on se raja, jolloin suussa voi olla armon sanoja, mutta sydän on paatunut. Tosiasiassa tällöin toimitaan Jeesusta ja Hänen sovitustyötään vastaan ja sitä vähätellen. "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen." (Juud.1-4).
Me olemme uskovinakin syntisiä, me lankeamme monin tavoin, joskus tietoisesti joskus tiedostamatta, joskus muille näkyvään, useimmiten sydämessä tapahtuvaan muille huomaamattomaan syntiin. Tällaisina me saamme käydä armoistuimen eteen: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."
Oli hyvä ja toivottavasti monia rohkaiseva kirjoitus. Kiitos.
>>>"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."
Pyhän Hengen pilkkaa ei anneta anteeksi, mutta tämmöinen ihminen ei haluakaan katua. Kaikki muu annetaan Jeesuksen sanojen mukaan anteeksi, joten tämäkin Raamatun kohta tarkoittanee Pyhän Hengen pilkkaa.
Lisään vielä, että meitä muita, jotka välillä lankeamme ja emme haluakaan vastustaa aina jotakin syntiä, mutta kasvamme koko ajan uskossa ja hylkäämään syntiä, niin että se tulee mieluisasta vastenmieliseksi ja opimme ymmärtämään miten synti aina tuhoaa elämää ja tekee onnettomaksi, meitä tämä Raamatun kohta ei koske, koska emme ole tehneet Pyhän Hengen pilkkaa vaan saamme synnit anteeksi kun kadumme.
Olen aika alussa tässä uskon Tiellä ja saatan vielä helposti lipua epätoivoon, mutta
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte vastata! Teette hyvää työtä, jatkakaa samaan malliin. Helpotti oloa huomattavasti, jatketaan etiäpäin Herraamme Jeesusta Kristusta seuraten!
Siunausta teille veljet ja siskot!