Maapallon puhtaimassa luonnontilassa oleva arktinen alue!

on herättänyt maailmalaajuisen kiinnostuksen alueen luonnonrikkauksiin. Alueen öljyvarat on arvioitu olevan 13% löytämättömistä öljyvaroista, maakaasun ollessa 30%.

Arktinen alue on yhä maapallon puhtaimpia luonnontilaltaan säilyneitä alueita. Toiminnan riskit seuraamuksineen saa miettimään eettistä oikeutta lisätä ilmastomuutoskuormaa, sekä mahdollisia öljyvahinkoja alueella.
Alue on myös herkkä mereneliöiden kannalta, vuotuinen vaelluskierto on koko maapallon kannalta elinehto.

Hankkeessa ovat mukana Venäjä, Kanada, Norja ja Yhdysvallat, Suomi taas on arktisen alueen meriteknologian ja varustamotoiminnan johtava asiantuntijamaa.

Suomi panostaisi teknologiaan sekä riskien vähentämisessä, kehittämällä kansainvälistä pelastuspalvelu yhteistyötä.

Valoakin siis näkyy osaamisessamme, kun ensin saadaan sopimukset kehitettyä pohjoisen arkt.alueen osalta, kuten eteläisellä alueella, rikkomatta luonnon herkkää tasapainoa, ja alkuperäisväestön elinmahdollisuuksia ja viihtyvyyttä.

10

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyöstiv55

      Voi c'mon...eikö ole parempaa kerrottavaa, ku joku vihreiden ininät?!

      • pryylkreeni

        Ei ole mtään vihreiden ininää tuollainen, jossa kerrotaan jäljellä olevasta luonnonvarojen tilasta ja huolesta niiden loppumisesta.

        Jos itse jotain joskus tajuat uhkista ympärillämme olet silloin kuin housut kintuilla ympärillä elinkelvoton, tuhottu luonto.


      • 2v ja risat linnaa

        Uutislööpeissä kertottiin, että venäjällä tutkintovankeudessa olevien luontoaktivistien tuomioihin on tulossa lievennyksiä. Liekö kansainvälinen mediapaine vaikuttamassa asiaan.


      • nuoret nuoret
        2v ja risat linnaa kirjoitti:

        Uutislööpeissä kertottiin, että venäjällä tutkintovankeudessa olevien luontoaktivistien tuomioihin on tulossa lievennyksiä. Liekö kansainvälinen mediapaine vaikuttamassa asiaan.

        Taisi olla puolet vankeusajasta lyhenisi. Ankaraa se silti on, joskin nuo omankädenoikeudet eivät saa kuin muun maailman huomion. Sinänsä hyvä sekin.


    • Tämä mamma

      Pryylkreeni tuntuu tajuavan lukemaansa, ja suorasukaiseen tapaansa laukoo rehellisen sanottavansa!

      Toki aikojen saatossa jääkausien väistyessä, on ennenkin asutus vallannut arktisia alueita. Viikinkien aikana oli Grönlandikin vihreä suurelta osiltaan, niinkuin nimestäkin voimme päätellä.

      Alustensa liikenne ja ryöstöretket etelä-eurooppaa myöten, ei kuitenkaan ole verrattavissa siihen mylläkkään mitä öljyn ja kaasun etsintä alueella aiheuttaa.

      On outoa ummistaa silmänsä leimaamalla "vihreiden ininäksi"
      niin ilmaston kuin ekologian uhkakuvat.

      Ilmastonmuutos on tämän päivän todellisuutta, jos vähänkään seuraa tiedejulkaisuja.

      • Surkea kyllä, arktiksen alueen luonnonvarat tullaan kyllä käyttämään viimeiseen tippaan asti. Tässä mielessä Grenpeace iskutkaan eivät pysäytä. Sini Saarela kumppaneineen voivat sanoa; edes yritimme...oli paska reissu mutta tulipahan tehtyä.

        Etelämantereellakin tapahtui jo öljyvahinko vuosia sitten kun öljyä kuljettanut alus törmäsi jäävuoreen. Kanadan merialueella tankkeri Exxon Valdes törmäsi jäävuoreen ja 63.000 tonnia öljyä jäi saastuttamaan merta ja eliöstöä.
        Kun isot valtiot ovat heränneet valvomaan etujaan akrktisen alueen fossiilisista polttoaineista, heitähän ei kukaan voi estää. Ne pyyhkivät sitä kohtaa luonnonsuojelussa mitä karhu oravalla.
        Luonnonsuojelu on tietysti hieno ja kannatettava asia. Siinä on saatu myös tuloksia mm. uhanalaisten lajien vähemmässä kaupallisessa saalistamisessa, mutta valvonta on ylivoimaista laajoilla alueilla mm.

        Aloituksesi Sinisirkku on kuitenkin hyvä ja kannatettava.


    • Kiitos kannustuksestasi, oikeassa olet siinä, että vääjäämättä ottavat yhtiöt tarvitsemansa raaka-aineen, ja siellä olevia muitakin luonnonvaroja kuin energiaan liittyviä.

      Tämä planeettamme asukkainen tarvitsee kipeästi uusia energiamuotoja, toivottavasti siihen paneudutaan tutkimuksissa yhä enemmän.

      Tuo Japanissa oleva ydinvoimalaitoskin vuotaa yhä mereen saastunutta vettä, sekin tie näyttää loppuunkuljetulta, tiedostaen miten pitkään tuo puoliutuminen kestää. Tai sitten on vaan elettävä niidenkin riskien kanssa.

      Se on hinta siitä, että miljonat ihmiset saavat elantonsa sähkön pyörittämissä teollisuuslaitoksissa, energiaa ja valoa kotiinsa, mitä ilman pysähtyisi muutamassa viikossa elämän mahdollisuudet. Puhumattakaan verkostumisen avulla pyörivää liike-elämää.

      Eipä auta kuin toivoa yhteistyön ja osaamisen minivoivan arktisen alueen vaikeissa olosuhteissa tapahtuvan kehityksen.

    • tekoja kaivataan

      Helppohan se on tuollaista huolestunutta puhetta maapallon tilasta suoltaa.
      Kertokaapas nyt ihan rehellisesti, miten on oma tontti, oletko luopunut kaikesta turhasta energian kulutuksesta ?

    • puolesta

      Vielä helpompaa on yrittää syyllistää yksityisiä ihmisiä, eläkeläisiä, joille jo kulutus on jo olosuhteidenkin vuoksi pienentynyt. Jokainen välttää turhaa energiankäyttöä, niin kallista kun sekin on!

    • Ramoona*

      Maapallon ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo 20.elokuuta ja se on nopeasti aikaistumassa tätä menoa. Maapallon uusiutuvat luonnonvarat ovat riittämättömät tälle väestömäärälle ja päästöt liian suuret, tarvitsisimme jo nyt 1,5 maapalloa.

      Mietin Grönlannin nimeä : miksi vihreä maa, vaikka se on ollut jään peitossa ainakin tunnetun historian ajan. Selitys löytyi siitä, että eräs viikinkipäällikkö halusi houkutella sinne asutusta ja nimesi sen Grönlanniksi. Kyllähän sieltä hiukan viljeltävää maata nytkin löytyy. Mahtaako nimi olla enne, ja joskus koko Grönlanti jäästä vapaa . Millainen on silloin muun maapallon tila ?

      Alkuperäiskansoille on yleensä käynyt huonosti kilpajuoksussa luonnonvarojen hyödyntämisessä. Esim. suomensukuisten hantien ja mansien luontaiselinkeinot Siperian suurten jokien varsilla ovat olleet kauan ahtaalla ja pian mennyttä öljyn saastuttamassa, hitaasti uusiutuvassa luonnossa. Paikallinen alkuperäinen asujaimisto ei ole yleensä päässyt hyötymään luonnonvaroista eikä heidän ikiaikaista viisauttaan ole ymmärretty eikä haluttu käyttää oikeudenmukaisessa yhteistyössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1492
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      934
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      911
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      703
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe