Oikeuskansleri antoi kovat moitteet valtiovarainministeriölle niin sanottujen Kreikka-vakuuksien salaamisesta.
Yksityisen asianajotoimiston käyttäminen salauspäätöksen yhteydessä on noloa valtiovarainministeriölle ja hallitukselle. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus näkyi taivaaseen saakka. Maamme johtavat oikeusoppineet arvostelivat aikanaan ankarasti salauspäätöstä, heidät sivuutettiin.
Perussuomalaiset valittivat salauspäätöksestä. Tämän valituksen tuloksena päätös tuli pääosin julkiseksi. Paljastui se, mitä Perussuomalaiset olivat aprikoineet. Vakuuksien sijasta Suomella on Total Return Swap-johdannaissopimus kreikkalaisten pankkien kanssa.
Ostimme tuolloin Helsingin Sanomien etusivun, jossa kerroimme vastaansanomattomasti, mistä on kyse. Suosittelen kertauksena lukemaan tuon ilmoituksen sisällön. Ei ollut ihme, että valtiovarainministeriö ja sitä myöten koko hallitus halusi salata suurena saavutuksena mainostamansa ns. vakuudet, kun kyse oli johdannaissopimuksesta, josta Suomi itse maksoi.
Perussuomalaiset olivat oikeassa. Totuus on siitä mielenkiintoinen asia, että se murtautuu aina lopulta esiin, hautasi sen kuinka syvälle hyvänsä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Missä on ne vakuudet missä??
Ei ollut ihme, että valtiovarainministeriö ja sitä myöten koko hallitus halusi salata suurena saavutuksena mainostamansa ns. vakuudet, kun kyse oli johdannaissopimuksesta, josta Suomi itse maksoi.
Perussuomalaiset olivat oikeassa. Totuus on siitä mielenkiintoinen asia, että se murtautuu aina lopulta esiin, hautasi sen kuinka syvälle hyvänsä.
Mitä mieltä kysyjä. on näistä vakuuksista? Eikös se vouhottanut täällä että vakuudet on.
Mieleeni juolahti, että heppoisin eväin tämä kansakoulunopettaja niitä miljardiluokan töppäyksiä tekee. Millähän he nämä pystyvät ne summat valtiolle pulittamaan.
On aika vaihtaa hallitusta, tai kohta olemme tosi kusesssa!
Hallitus toki voidaan vaihtaa,mutta persuhuuheloita sinne ei saa ottaa. Persuilla olisi aina selkäpuukko valmiina. Kuka luottaisi Suomen inhotuimpaan poliitikkoon?
Sinäkin voi ilmaista typerän mielipiteensä.. Haiset demutolloretkulle!
No töppis, eikö ole sun nukkumaanmenoaika? Vai valvottaako kakarat pihalla? Huuda vähän ikkunasta!
Lasolissa örisee demuhomopuskan retku!
Simmut kiinni ja tutti suuhun
katkera demu siellä keksii omiaan. Eikö hävetä kannattaa valehtelijoita?
Eikö nyt olisi syytä vaatia Urpilaisen päätä vadille ja eroamaan, kuten Hautala?
Koko hallitus pitäisi erota
Kyllä ne demarit löytää jossain että ollaan se asia kerrottu.
- Virheitä on tehty, Urpilainen totesi tv-kameran edessä.