Isotretinoiinihoito ja ihon vanheneminen

Näin 35-v olen huomannut ihon ikääntymisen, kuivumisen ja ohenemisen ja silmäluomen iho näyttää suomuiselta ja juonteikkaalta.
Olen elämäni aikana syönyt 3 mietoa pitkää roaccutan kuuria, joista on nyt tuo viimeinen meneillään.
En tupakoi, alkoholia käytän kohtuudella ja stressaan paljon. Elintavoissa on toki ollut parantamista paljonkin, esim. liikuntaa ja ulkoilua harrastan aivan liian vähän.

Aikaisemmin oli keskustelua isotretinoiinihoidon vaikutuksesta ihoon, ihon vanhenemiseen. Siitä haluaisin aloittaa uudelleen keskustelua. Kuinka koette ihonne te päälle kolmikymppiset roaccutanilaiset?
Onko ryppyyntynyt tms.
No vanheneminen ei tule yksin, mutta hiukan harmittaa. Liekö kuurilla osansa ihoon vai onko kyse pelkästään auringosta, stressistä ja ikääntymisestä.
33517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sanon saman mitä aikaisemminkin eli kyllä ne finnitkin jättää jälkensä kun jatkuva tulehdustila päällä, niin vaikea arvuutella vanhentaako roa, arpia kylläkin saattaa jättää kun talipska poistuu nopeasti. Hyväihoisen, tupakoimattoman ja juomattoman pitäisi vetää roa, että pystyisi varmuudella sanomaan. Mulla ei ainakaan tähän mennessä ole muutakuin hyvää sanottavaa tästä lääkkeestä. Iho on kuivunut, mutta se helvetillinen hilseily on loppunut. Musta ja valkopäät ovat lähes kokonaan poissa! Ihon sisällä tuntuu vieläkin olevan sellaisia kovia talipesäkkeitä. En tiedä pitäisikö mun nostaa 3 x 20mg? Tällä hetkellä vedän 2 kertaa päivässä ja olen 190/80 kiloinen kaveri..

Äänestä

Ongelmahan on se, että isotretinoiini (roa) ohentaa ihoa huomattavasti ja saa sen näyttämään vanhemmalta. Tilanteeseen ei todellakaan kannata tyytyä, sillä asian voi korjata helposti oikeanlaisella voiteella. Jännää on kuitenkin se, että ongelma ratkaistaan samalla aineella, joka sen aiheutti: A-vitamiinilla.

Isotretinoiinihan on synteettinen A-vitamiinijohdannainen, joka otetaan lääkkeenä. Voiteen muodossa taas on saatavilla luonnollisia A-vitamiinijohdannaisia, joista tretinoiini ja retinol ovat tehokkaimpia. Nämä lisäävät kollageenin tuotantoa, vähentävät ryppyjä ja tekevät ihosta paksumman. Voiteen käytön alussa iho kuoriutuu jonkin verran ja moni luulee tämän ohentavan ihoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa: todellisuudessa kollageenin tuotanto nopeutuu ja iho saa kimmoisuutta. C-vitamiini voiteena taas OHENTAA ihoa, vaikka se tuokin sille hämäävästi hohtoa, joten vältä sitä! Eli muista: A hyvä, C paha.

Mainitsin siis tretinoiinin ja retinolin. Näistä kahdesta tretinoiini (jota ei nyt saa sekoittaa isotretinoiiniin eli roaan) on tehokkaampi, mutta retinol on helpommin saatavissa ja yleensä edullisempaa.

Henkilökohtaisesti suosittelen Puraturen "Vitamin A Peeling & Repair" -tuotetta A-vitamiinin lähteenä, sillä se sisältää sopivan määrän tretinoiinia luonnollisella voidepohjalla. Hintaa tuotteella on parikymppiä, mutta pakkaus on sen verran iso, että se riittää helposti puoli vuotta. Juuri pakkauskoko on se, mikä lopulta tekee Puraturesta kuitenkin tähän mennessä löytämistäni voiteista ehdottomasti halvimman. Tämä nyt on vain suositukseni, kannattaa itsekin tutustua eri tuotteisiin ennen ostopäätöstä.

Toinen tärkeä huomio on myös se, että tretinoiini ja retinol toimivat myös akneen ja etenkin Jenkeissä niitä käytetään paljon sen hoitoon. Siispä jos sinulla on nyt roa viimeisillään ja alat sen jälkeen käyttämään tretinoiini/retinol -voidetta, ei kyllä varmana enää akne uusiudu!

Joka tapauksessa suosittelen sinulle nyt aivan ehdottomasti a-vitamiinivoidetta päivittäiseen käyttöön, jos haluat parantaa ihon kuntoa ja ehkäistä ikääntymistä, jopa nuorentua. Mikään muu ei nykytieteen valossa toistaiseksi todistettavasti oikeastaan toimi. Tretinoiini on minulla toiminut aivan päivän selvästi, enkä nyt puhu mistään pienestä erosta, vaan aivan huomattava muutos on jo puolen vuoden käytön jälkeen havaittavissa.

Äänestä

Minulla tretinoiinihoito jatkuu pitkälle ensi vuoteen, koska otan napin vain joka 3. pvä ihon kuivumisen vuoksi. Ei ole kiva jatkuvasti olla huulet rohtuneinakaan ja suupielet auki, jonka jo tuo yksi 10mg nappi saa aikaan.
Käytän saman aikaisesti kylmäpuristettua oliivi- ja avokadoöljyä sisäisesti ja rasvaan ihoa Busbyn ihoöljyllä ulkoisesti.
Aion kokeilla tuota Puraturen A-vitamiinikuorintavoidetta, mutta en ehkä uskalla kuurin aikana sitä ottaa käyttöön? Ehkä vasta aikanaan kun Roaccutan on syöty kokonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roat kirjoitti:

Näin 35-v olen huomannut ihon ikääntymisen, kuivumisen ja ohenemisen ja silmäluomen iho näyttää suomuiselta ja juonteikkaalta.
Olen elämäni aikana syönyt 3 mietoa pitkää roaccutan kuuria, joista on nyt tuo viimeinen meneillään.
En tupakoi, alkoholia käytän kohtuudella ja stressaan paljon. Elintavoissa on toki ollut parantamista paljonkin, esim. liikuntaa ja ulkoilua harrastan aivan liian vähän.

Aikaisemmin oli keskustelua isotretinoiinihoidon vaikutuksesta ihoon, ihon vanhenemiseen. Siitä haluaisin aloittaa uudelleen keskustelua. Kuinka koette ihonne te päälle kolmikymppiset roaccutanilaiset?
Onko ryppyyntynyt tms.
No vanheneminen ei tule yksin, mutta hiukan harmittaa. Liekö kuurilla osansa ihoon vai onko kyse pelkästään auringosta, stressistä ja ikääntymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu