Veikkaan Jutan oelvan Suomen ehkä kaikkien aikojen halveksituimman poliitikon?
Urpilainen Suomen halveksituin poliitikko
Miss Valehtelija
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattaa avo avoimuuspolitiikkaa, mutta toimii toisin.
Tämä kokoomuslainen aina valheita sirkutteleva lapseton rouva johtaa työväenpuolue demareita. Kyseessä suuri huijaus. Pakkoruotsin patologinen suosiminen kruunaa Urpilaisen rikollisen mielenlaadun.
Vuoden -95 vaaleissa demarikannatus oli vielä lähes 30% lähes 800 000 duunarin äänillä. Noista äänistä on hävinnyt vähintään puolet ja demarit liehuttavat lippujaan torjuntavoitosta toiseen n. 15%:n kannatuksella.
Rahaministeri Urpilainen on ollut puheenjohtajakaudellaan takuuhenkilönä sodanjälkeisen historian suurimpana puolueensa alasajajana. Eivät ole edes tovereiden "tukipuheet" puoluetta auttaneet.
Harmaaparta Tuomiojakin vitsaili n. vuosi sitten, että Ahon hallitus aloitti hyvinvointimme alasajon ja unohti todellisen syyn. CCCP hajosi ja siitä syntyneestä viennin vajeesta se alasajo alkoi.
KääntötakkiJutta on ollut lähes kaiken aikansa pihalla, kuin lumiakka. Työväenpuolueen ykkösnyrkkinä työläishenkilöt ovat häneltä täysin unohduksissa.
Ennen edellisiä ek-vaaleja rouva lupaili 100 000 uutta työpaikkaa ja se näytti tarkastelussa tarkoittavankin toveri Vartiaisen 100 000 uutta maahanmuuttajaa, vaikka omaa väkeä on työttöminä vähintään n. 400 000.
Tasaveroonkaan hänen ei lupaustensa mukaan pitänyt puuttua, jos hallituspaikka aukeaa ja kaikki tietävät, mikä oli lähes ykköstyö rahaministerin salkun haltijalla. Ostovoimaa pois maan vähäosaisimmilta tietysti.
Jutta on moneen kertaan sanonut, että elämme vaikeita aikoja ja pakolliset leikkaukset tekevät kipeää. Äänestäjät eivät ole valitsemaansa hallitusta pakottaneet leikkaamaan omiltamme, joka monessa kodissa tekee todella kipeää.
Kun Jutan historiaa vähän "summailee", niin ei mikään ihme, että puolueen kannattajia on siirtynyt vihollisten leireihin ja pelkään pahoin, että vannoutuneimpien puolueensa jättäneitten joukossa on kymmeniä tuhansia tulevien vaalien todellisia voittajia, eli SNDP = Suomen Nukkuvien Demokraattisen Puolueen jäseniä.
Nimittäin tämä nykyinen sekohallitus finninaamapäättäjineen on vienyt liian monelta äänestäjältä halun ylipäätänsä äänestää enää ketään. "Aktiivisena" omaishoitajana tiedän, että 300 000 omaishoitajan joukoista siirtyy Nukkuvien puolueeseen riittävä määrä, joka osaltaan takaa tulevien vaalien matalan äänestysprosentin.
Jutan yhteiskunnassa ihmisiä sorretaan enemmän kuin koskaan. Köyhiltä on viety jo kipulääkkeetkin pois. Yksityisillä klinikoilla hoidetaan vain raharikaita. Jutta on narsistinen psykopaatti, suosii homoja ja vihaa suomenkielisiä lapsia.
Urpilainen ei ole suomen halveksuituin politikko joista suomessa ei ole muuten pulaa. Minusta SDP:n halveksituin politiikko pitää ylivoimaista ykkös, kakkos ja vielä kolmos sijaakin hallusaan ja hänen nimensä on Paavo Juudas Freudenthal Lipponen joka petti äänestäjänsä kuin Juudas hyväntekijänsä. Juudas ymmärsi lopulta tekojensa vääryyden ja teki johtopäätöksensä mutta Paavo Lipponen jatkaa kieroutuneella tiellä josta tippuu edelleen muutamia hopearahoja Lipposten tileille.
Tuskin Kallion kaupunginosassa majaansa pitävä entinen puolustusvoimiemme ylipäällikkö rva. Alma Kassinenkaan ihan suosituimpien joukkoon kipuaa. Paitsi "tiettyjen ryhmittymien" ikioma Äiti Aurinkoinen nro. Uno.