mikä nimeksi, mietin stanley, stallaus, stnoitastvaino, tjtn...

No ei kyl tiedä !

== Katso myös ==
*[[Stalker]]
Huom,tarinan aikajana ei ehkä men ihan täysin sadunomaisesti, mutta antaa yleiskuvauksellisen ilmeen tapahtumista, jota jokainen voi helposti jäsennellä mieleisekseen. Tavuviivat saa tilata erikseen kustantajalta, jonka nimeä emme tiedä.

Eli aloitetaan käytännön esimerkki. Oletetaan tapahtumapaikaksi vaikkapa pienehkö varsinais-suomessa sijaitseva kaupunki, jonka nimeä ei tunnistettavuuden vuoksi kerrota ja jossa voisi olla esimerkiksi tehdas joka valmistaa vaikkapa matkapuhelimia. Kaupungissa asuu hieman alle 40-vuotias mies, joka epäilee itsellään olevan mielenterveydellisiä ongelmia, päässään siis. Ja päässään hänellä ovat myös korvat, kuten useimmilla meistä. Hänen korvansa ulkonevat. Niitä kutsutaan kansanomaisesti hörökorviksi. Hänen ulkomuotonsa siis saa osakseen katseita, ihailevia ja osa vähemmän ihailevia. Hän ei pidä siitä ja haluaisi elää ihan tavallista elämää. Hän saa kuitenkin osakseen suuren määrän huomiota, joka alkaa ahdistamaan häntä jo varhain lapsena. Hän on kuitenkin aika vilkas tapaus, joten kutmmekin häntä vastedes Mikoksi. Hänen vanhempansa ovat eronneet. Lapsuus hurahtaa ja Miokolla alka puberteetti ja hän tätä ihmetteleekin, mutta toimii kuten luonto häntä ohjaa. Usein. Ja joskus seurassa. No asia on hänelle hieman apäselvä ja arka, kuten ehkä saattaa joillekin asiaan perehtymättömillä käydä murrosiän alussa kaiken ollessa uutta ja ihmeellistä. Sen lisäksi, että "Mikkoa" pilkataan noista em dumbo korvistaan keksii joku mainita tuon niin kovin oudon tavan, jota nimitämme vastedes MASTURBOINNIKSI!! Tämä outous alkaa ahdistaa aiempia pilkkaamisia enemmän Mikkoa. Hui, Mikkohan alkaa punastua kun häntä pilkataa ja tämä assosiaituu pienehköksi autonomiseksi hermostomotoriikaksi, kunhan sitä ensin jatketaan muutama vuosi ja vähän enemmmän vielä. Auts, mutta hei sitähän on jo tapahtunut, unohdin, että äskeisen ja ensin mainitun väliin mahtuu muutama vuosi. Lopulta ollaan jo aikuisia, mutta vaiva ei hellitä ja on vuosi vuodelta kavereiden mielestä yhä hauskempaa. Aina se vaan jaksaa niin naurattaa. päläp pälä jne mitäköhän kaikkea onkaan ehtiä tapahtua
neljännesvuosisadassa. Ainakin Mikko on hitaasti, muttta varmasti vaivaansa alkanut kyllästyä ja yrittää ratkaista asiaa, lopulta 24 vuotiaana hän löytää huumeet ja lääkitseee niillä vaivaansa. Hyi, hyi Mikkko, saat potkut koska tuo on tosi tuhmaa ja ihan täysin väärin, sanoo Mikon työnjohtaja, kun saa tietää Mikon vkl:n haluavan eroon vitun vaivasta ja olla ihan cool. Eiku ensin se alensi palkkaa jalaitto paskahommiin, mumisee Mikko ehkä jossain tällä hetkellä, mutta aikajanalla ja ei niin merkityksellisillä asioilla ei niinkään ole sijaa wikipediassa. No vaivat vastaavat ja evoluutio, tuo niin mainio tapa kehittyä tuntuu vaikuttavan myös Mikon poskiin, ylempiin. Ja aikuisena AMK:ssa tuo vaiva keksii ihan loistavan tavan selviytyä, tulee tällainen vastenmieleinen asia, joka ei taaskaan kylläkään osu oikeaan luonnehtiessaan Mikon seksuaalista suuntaumista, joka ei Mikolle sitten tunnu millään kelpaavan sekään kuitenkaan. No onpas aika vaativa tapaus kyllä tämä poika ja sehän se varmasti niin onkin hänessä muita ärsyttänyt. Jatketaan asiattoman sivuhuomautuksen jälkeen hieman nopeammin. Mikkoa vituttaa, hänen mielestään tämä ei nyt mene oikein eikä edes väärin enää, vaan tämähän on jo pöyristyttävää. Hän puhuu erilaisten aineiden ja päihteiden nautinnon jälkeen päissään paljon, mutta tästä asiasta, siis punastumisestaan, hän ei aiemmin ole osannut oikein ikinä alkaa puhumaan. Nyt hän sen kuitenkin tekee, mutta huomatakseen ettei ihan saanut edes lausettaan oikein sanottua ja viikon päästä ollaan tilanteessa missä ei kuitenkaan olla, mutta kuitenkin kaikki näin sen näkevät. Ja niin hän on siis todella huumeriippuvainen ja hänen suurena nautintonaan on huumeiden käyttäminen, voisi jopa puhua harrastuksesta. Ei ihan sentään ammatista, mutta jos polvet olisi kestäneeet kaiken kovan rasituksen voisi se jopa olla ammatti. En tiedä mihin polvet miim sitten kuluivat. No joka tapauksessa, asiaan. Mikko on hetero ja tämä pilkka ahdistaa häntä, varsinkin kaikki ivailu, joka häneen kohdistetaan noissa yläluokan piireissä joissa aikaansa viettävät nuo kaikki veijarit. Mutta se on kuitenkin aina vaan niin hauskaa... Vaan eipä olekaan enää. Hmm, tuohan on nyt sitten niin että Mikko on varmasti todella kiero, epärehellinen ja vaarallinen, kun kerran punastuu tuosta. Miksei hän nyt pidä tätä hauskana. Miksei käynyt kouluaan ja opiskellut, eihän sillä nyt merkitystä voi olla, jollei ole syyllinen ei asia häiritsisikään, keksii joku ja kaikki ovatkin heti että hei mä keksin sen ensiks ja et tota mäki just ajattelin. No joka tapaukseessa Mikko nyt kuluttaa vkl:aan ja toivoo jonkun pudottavan rosksen viereen sellaisen tai sellaiset judanssit, joilla olo tulee paremmaksi, eikä enää välitä ihan mitättömistä pikkujutuista.

The end

No tämä ei ehkä ole vainoamista, mutta siihen voisi sitä liittyä.

0

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

        Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
        Maailman menoa
        82
        7076
      2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

        Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
        Maailman menoa
        26
        7043
      3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

        Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
        Maailman menoa
        106
        6143
      4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

        Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
        Maailman menoa
        45
        5394
      5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

        Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
        Maailman menoa
        84
        5228
      6. Demarikultin uhri kertoo

        Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
        Maailman menoa
        60
        5163
      7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

        Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
        Maailman menoa
        40
        5088
      8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

        Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
        Maailman menoa
        27
        4575
      9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

        "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
        Maailman menoa
        16
        3447
      10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

        vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
        Maailman menoa
        300
        3370
      Aihe