Epäkohteliaat kaupan myyjät?

Olen asunut nyt vasta vähän aikaa täällä ja tullut vastaan pari melkoisen töykeää myyjää ruokakaupassa. Yhdessä kaupassa asioidessa myyjä teki virheen ja tein samantien siinä palautetta. Liike myönsi tehneensä väärin. Nuori myyjä oli lisäksi vielä erittäin töykeän oloinen. Äänestin jaloillani ja en käynyt kyseissä kaupassa puoleen vuoteen. Yhden kerran kävin sitten tauon jälkeen ja sama nuori myyjä näytti heti muistavan minut ja tuijotti niin ärsyttävällä tavalla, että piti lähteä äkkiä kaupasta pois. Toinen tapaus sattui kaverilleni joka oli pienen lapsen kanssa eräässä toisessa kaupassa. Siellä myyjä oli ruvennut ruvennut arvostelemaan lapsen äitiä kun lapsi oli hänen mielestään tehnyt jotain sopimatonta. Ei ollut sotkenut mitään hyllyjä ja oli ihan mitätön asia muutenkin. Myyjien tehtäväviin ei kuulu ainakaan asiakkaiden lasten tai vanhempien arvostelu kassajonossa.
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Myyjä saa ajaa ruokottomat penikat ja ihmiset vaikka ulos liikkeistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karvinen1 kirjoitti:

Olen asunut nyt vasta vähän aikaa täällä ja tullut vastaan pari melkoisen töykeää myyjää ruokakaupassa. Yhdessä kaupassa asioidessa myyjä teki virheen ja tein samantien siinä palautetta. Liike myönsi tehneensä väärin. Nuori myyjä oli lisäksi vielä erittäin töykeän oloinen. Äänestin jaloillani ja en käynyt kyseissä kaupassa puoleen vuoteen. Yhden kerran kävin sitten tauon jälkeen ja sama nuori myyjä näytti heti muistavan minut ja tuijotti niin ärsyttävällä tavalla, että piti lähteä äkkiä kaupasta pois. Toinen tapaus sattui kaverilleni joka oli pienen lapsen kanssa eräässä toisessa kaupassa. Siellä myyjä oli ruvennut ruvennut arvostelemaan lapsen äitiä kun lapsi oli hänen mielestään tehnyt jotain sopimatonta. Ei ollut sotkenut mitään hyllyjä ja oli ihan mitätön asia muutenkin. Myyjien tehtäväviin ei kuulu ainakaan asiakkaiden lasten tai vanhempien arvostelu kassajonossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu