Toimiiko Turun ortodoksisessa seurakunnassa muita toimintapiirejä kuin Nuorten naisten Aleksendra kerho ja Tiistaiseura? Sain sellaisen käsityksen että Valamon Ystävätkin on nykyään joku ortodoksia tutuksi koulu. Kirjallisuuspiiri on kaiketikin tiistaiseuran sisällä toimiva kerho, jonka myyjäistuotto menee jonnekin muualle kuin Lintulaan..
Mikä tämän tiistaiseuran toimenkuva on?
Voiko luterilaiset perustaa Lintulan ystävien toimintapiirin ja varmistaa rahojen menon Lintulaan?
Mikä tämän tiistaiseuran toimenkuva on?
Voiko luterilaiset perustaa Lintulan ystävien toimintapiirin ja varmistaa rahojen menon Lintulaan?
Vastaukset 129
Vanhimmat
Tiistaiseuran tuotto käytetään yleensä kirkon kaunistamiseen, eli mattojen yms rekvisiitan hankintaan.
Itse toivoisin, että se käytettäisiin vaikkapa vähävaraisille perheille avustuksiin.
Mikä ihmeen tiistaiseuran tuotto?
No kirkkokahvien tuotto, kirppistuotto, myyjäistuotto ja kaipa heille avustustakin annetaan. Pitäisi antaa, että voisivat antaa köyhille.
Turun Tiistaiseura vaikuttaa sisäänlämpiävältä muumioiden kutsuilta.
Sääli jos Lintulaa ei enää huomioida myyjäisissä.
Ryhmä sokeita muumioita joita ohjaa ovela Ahmed Ahne.
Tiistaiseurat ovat aika varakkaita yhdistyksiä. Varjoja voi olla kymmeniä tuhansia euroja. Kyllä sitä varoja yllättävästi saa koottua näillä kirkkokahvi- ja myyjäistuloilla. Järjestetään matkoja yms. Joka paikassa kertätää rahaa. Ja tiistaiseurahan perii jäsemaksuakin.
Kirkkokahvien tuotto kylläkin käytetään kirkkokahvien järjestämisen kuluihin. Samoin myyjäisten tuotto käytetään myyjäistavaran hankinnan kuluihin. Kirpputoria ei tiistaiseura pysty ylläpitämään, ja missä se sen edes tekisi.
Tietenkään tiistaiseuraa ei avusteta muuten kuin tarjoamalla tilat käyttöön ilman muuta vuokraa kuin velvoite kirkkokahvien järjestämiseen.
Vai että muumioiden kutsuilta vaikuttaa tiistaiseura sinun mielestäsi?
Lintula on niin varakas luostari, että se pikemminkin voisi avustaa tiistaiseuroja.
Ei pidä paikkaansa ollenkaan tämä ainakaan niissä kirkoissa, missä minä käyn:
"Kirkkokahvien tuotto kylläkin käytetään kirkkokahvien järjestämisen kuluihin. Samoin myyjäisten tuotto käytetään myyjäistavaran hankinnan kuluihin. "
Missä kirkossa kirkkokahvit tarjotaan omakustannushintaan? Ei meillä ainakaan.
Mitä järkeä olisikaan järjestää myyjäiset, jos myytävät tuotteen myytäisiin omakustannushintaan?!
"Huono bisnes" olen todella kiinnostunut tietämään, minkä tietyn kirkon tiistaiseura toimii kuvailemallasi tavalla?
- Vai veditkö tekstisi niin sanotusti hatusta?
"Ei pidä paikkaansa ollenkaan tämä ainakaan niissä kirkoissa, missä minä käyn:"
Varmasti se pitää paikkansa niissä kirkoissa, joissa et käy. Toki Espoon ökykirkko on asia erikseen.
"Missä kirkossa kirkkokahvit tarjotaan omakustannushintaan?"
Yleensä ne tarjotaan alle omakustannushintaan. Tappiota tulee helposti, kun syystä tai toisesta kahville tulee vaikka yli puolet vähemmän ihmisiä kuin mihin on varauduttu. Sitä paitsi maksu on joskus vapaaehtoinen.
Sitä paitsi jos kirkkokahveja tarjotaan tarkoituksellisesti voitolla, sellainen on liiketoimintaa, ja siitä pitää maksaa verot.
Tiistaiseura järjestää myyjäisiä, koska seurakuntalaiset ilahtuvat siitä, että on myyjäisiä, oli se sitten järkevää tai ei.
Myyjäisten järjestäminen on valtavan iso työ ja satsaus! Niitä ei todellakaan järjestetä huvin vuoksi. - Miten voit edes kuvitella sellaista? Myyjäiset tuottavat yleensä aika hyvin voittoa. Ja sen vuoksi niitä järjestetään, ja tiistaiseuralaiset leipovat ja neulovat sukkia.
Tiistaiseuroilla on myöskin omat taloudenhoitajansa luonnollisesti, hallitus, vuosikokoukset yms. Kirkkokahveja ei myöskään järjestetä tappiollisina, saatu tulo tilitetään tiistaiseuran tilille.
Miksiköhän Ei bisnes ollenkaan kirjoitat ihan soopaa ja satuja tänne? En ymmärrä. Et maininnut, missä kirkossa itse käyt. Kirjoitat ehkä ihan vain lämpimiksesi?
"Myyjäisten järjestäminen on valtavan iso työ ja satsaus!"
Niin on, eikä siinä tuotoille päästä.
"Tiistaiseuroilla on myöskin omat taloudenhoitajansa luonnollisesti, hallitus, vuosikokoukset yms."
Luuletko yhdistyslain edellyttämän byrokratian pyörittämisen olevan ilmaista kenties?
"Kirkkokahveja ei myöskään järjestetä tappiollisina, saatu tulo tilitetään tiistaiseuran tilille."
Kirkkokahveja järjestetään, koska seurakunta on määrännyt, että niitä täytyy järjestää, jos halutaan seurakunnan tiloissa toimia. Ei kahveja kukaan vapaaehtoisesti järjestäisikään, koska tappiota niistä enimmäkseen tulee. Parhaassa tapauksessa saa elintarvikkeisiin kuluneet rahat pois ja edellisten kahvien tappiot osittain katettua, työllähän ei hintaa olekaan.
Kuules nyt itse,
et taida tiistaiseuran toiminnasta tietää. Vaikuttaa siltä, että et ole tiistaiseuran toiminnassa mukana ollut koskaan.
- kirkkokahveista saadaan tuottoa.
- muitakin tulolähteitä on seurakunnasta ja kirkosta riippuen.
- Mikä seurakunta Suomessa on tai edes VOISIKAAN MÄÄRÄTÄ kirkkokahveja järjestettäväksi? Ei niitä kukaan määrää.
Tiistaiseuralaiset tms. vaihtelevat vapaaehtoiset järjestävät. Saaduista maksuista kertyy aina tuottoa. Kyllä näin on.
"Luuletko yhdistyslain edellyttämän byrokratian pyörittämisen olevan ilmaista kenties? "
- En luule, vaan tiedän että se on tiistaiseuran kyseessä ollen ilmaista. Tiistaiseuran jäsenet toimivat vapaaehtoisina. Eivät palkkatyössä. Voitto menee lyhentämättömänä tiistaiseuran tilille.
Tiistaiseurat ovat hyvin varakkaita seuroja, ja tiistaiseurojen varoin kirkkoon hankitaan erilaista esineistöä ja tarpeistoa. Eikä puhuta kympeistä, satasista eikä muutamista tuhansista.
""Myyjäisten järjestäminen on valtavan iso työ ja satsaus!"
Niin on, eikä siinä tuotoille päästä."
Tietenkin myyjäisistä saadaan tuloa. Osallistupa tiistaiseurasi toimintaan, ja myyjäisiin ensi kerralla. Ja kysy, kuinka paljon tuli voittoa. Saat hämmästyä!
"kirkkokahveista saadaan tuottoa."
Ei saada tuottoa. Tappiota saadaan tai nollatulos parhaassa tapauksessa.
"muitakin tulolähteitä on seurakunnasta ja kirkosta riippuen."
Kuten mitä muita?
Tietysti voi seurakunta määrätä kirkkokahvit pidettäviksi. Päättää että kahvitukset ovat toimintapiirin velvollisuus, jos se haluaa seurakunnan tiloissa kokoontua. Muuten pannaan samalle viivalle kuin ulkopuoliset vuokralaiset.
"Saaduista maksuista kertyy aina tuottoa. Kyllä näin on."
Etpä ole tainnut moniakaan kirkkokahveja järjestää. Sanotaan, että varataan 50:lle kahvit, teet, mehut, maidot, sokerit, pullat ja voileivät. Tarpeet maksavat 50 euroa. Pyydetään tarjoilusta 3 euroa. Paikalle ei sillä kertaa tule 50 ihmistä vaan jostain syystä vain 15. Tuotto 45 euroa. Tappiota 5 euroa. Että olipas tosi kannattava bisnes.
"Tiistaiseuran jäsenet toimivat vapaaehtoisina. Eivät palkkatyössä. Voitto menee lyhentämättömänä tiistaiseuran tilille."
Ei tiistaiseuran jäsenissä mitenkään välttämättä ole kirjanpitotaitoisia, jolloin pitää palkata ulkopuolinen kirjanpitäjä. Ja vaikka olisikin, täytyy ostaa hänelle nyt vähintään kirjanpito-ohjelma ja maksaa sen valmistajalle vuosimaksua. Vai piraattiohjelmillako tiistaiseuraa muka pyöritettäisiin.
"Tiistaiseurat ovat hyvin varakkaita seuroja, ja tiistaiseurojen varoin kirkkoon hankitaan erilaista esineistöä ja tarpeistoa. Eikä puhuta kympeistä, satasista eikä muutamista tuhansista."
Tuo nyt kuule on ihan täyttä potaskaa. Mikä ihmeen tiistaiseuransyöjä sinä oikein olet, kun lietsot valheita tiistaiseurojan muka varakkuudesta. Aivan tolkutonta ja härskiä toimintaa sinulta. Mistä varakkuus olisi peräisin, kun kahvien tuotot lasketaan kympeissä tai vitosissa ja vuodessa on ehkä kahdet myyjäiset, joista voi parhaassa tapauksessa tulla satanen tai kaksi tiistaiseuralaisten kotona leipomien piirakoiden myynnistä, jos leipoja ei laskuta raaka-aineita tiistaiseuralta?
Oikeasti tiistaiseurat ovat köyhiä ja joutuvat vielä maksamaan korkeaa jäsenmaksua PSHV:lle, vaikkei sieltä päästä tule juuri mitään vastinetta.
Sen sijaan seurakunnilla on verotusoikeus, kyllä niillä on varaa ostaa kirkkoon tarpeistot ihan budjettivaroista.
Lintula ei ole rikas. Se tulee kohtalaisesti toimeen ahkerien ja tunnollisten nunnien ansiosta.
Sitten on tiistaiseuran rahojen käyttö? Mihin tiistaiseura käyttää pääomansa?
Täällä esitettyjen väitteiden perusteella varmasti pörssikeinotteluun, kiinteistösijoituksiin ja hämäräperäisiin hevoskauppoihin.
Verokalenterin mukaan monillakin näistä seuroista on sukanvarressa miljoonaomaisuus. Että kyllä kirkkokahvien ja myyjäisten pito selvästi on tuottoisampi liikeidea kuin jokin perinteinen hampunkasvatus tai salakapakan pitäminen.
Huhutaan myös, että seurat olisivat laajentamassa toimintaansa perintäbisnekseen.
En suhtautuisi noin kevytmielisesti tähän asiaan!
Sen mukaan mitä itse tiedän, varat käytetään oman kirkon (jokaisessa kirkossa oma tiistaiseuransa) kaunistamiseen, millä tarkoitetaan erilaisten esineiden ostamista kirkon tiloihin.
Kertyneiden varojen käytöstä päättää tiistaiseuran hallitus.
"tarkoitetaan erilaisten esineiden ostamista kirkon tiloihin."
Uteliaisuuteni heräsi. Millaisten esineiden?
Eikö siellä ole jo esineitä riittävästi? kirkkoja ei pidä esineellistää liikaa. Naisiakaan ei pidä esineellistää, miehiäkään vaikka heillä on se kalu. Tuo ei kuulu asiaan, vaikka kalustaa tuleekin sanasta kalu. Millainen on kirkkokalu? Kaluta taas on paha sana.
Tilanteesta riippuen kirkon kaunistamiseksi hankitaan erilaista esineistöä. Myös tarjonnasta riippuen.
""tarkoitetaan erilaisten esineiden ostamista kirkon tiloihin."
Uteliaisuuteni heräsi. Millaisten esineiden?"
Jos menet johonkin ortodoksiseen kirkkoon, niin suurin osa sen irtaimesta esineistöstä, ikoneista, ym. on hankittu tiistaiseuran varoin. Tiistaiseurat osallistuvat rahavaroin myös itse kirkon rakentamiseen, kun uudisrakennuksesta on kyse.
Esineistöä on erittäin paljon. Ja sitä näytetään hankittavan koko ajan lisää. Joku tarve siihen koetaan olevan.
"Jos menet johonkin ortodoksiseen kirkkoon, niin suurin osa sen irtaimesta esineistöstä, ikoneista, ym. on hankittu tiistaiseuran varoin."
No ihan selvästi, esimerkiksi jalokivikoristeiset ja kultakantiset evankeliumikirjat, joita joka kirkossa on sen verran kasapäin että meinaavat hyllyt romahtaa.
Ennen muinoin niitä lahjoittivat pelkästään keisarit, mutta nykyään ei keisareita ole eikä edes tarvita, koska tiistaiseurat ovat niin varakkaita ja kykeneviä että pystyvät muutkin keisarien tehtävät hoitamaan ihan vain pelkkien kirkkokahvitusten tuotolla.
Suomen ortodoksiselle kirkolle ei ole keisari kuitenkaan tainnut tehdä lahjoituksia?
Ei ehkä ole, mutta tiistaiseura sitäkin avokätisemmin.
Nimimerkki Höpö höpö, miksi valehtelet?
Tiistaiseurat eivät ole köyhiä, vaan erittäin varakkaita. Tiistaiseurojen varoilla kirkkoihin tehdään hankintoja.
Kirkkokahveista saadaan tuloa, samoin kaikista muista kahvituksista ja myyjäisten myynnistä. Myyjäisten osalta tulo on 1500-2000 euroa. Lisäksi on jatkuvasti myynnissä olevia tuotteita. Kahvituksista useita satasia per kerta.
Jos tiistaiseurallenne ei kerry tuloja tilitettäväksi, se kertoo siitä, että joku vetää rahat välistä ja asia kannattaa tutkia. Saattaa olla joku pitkäkyntinen liikkeellä.
PSHV
Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta on vanhin Suomen ortodoksisen kirkon piirissä toimiva järjestö. Se perustettiin vuonna 1885 vahvistamaan Karjalan alueen ortodoksien suomenkielistä valistustyötä. Alusta lähtien toiminnan keskiössä ovat olleet hengellisen kirjallisuuden julkaiseminen sekä paikallistason opetus-, avustus- ja lähetystyö.
Nykyään Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta järjestää pääasiassa aikuisille suunnattua toimintaa, kuten pyhiinvaelluksia ja hengellisiä tapahtumia. Edelleen järjestö julkaisee Suomen vanhinta ortodoksista lehteä, Aamun Koittoa, yhdessä Karjalan hiippakunnan seurakuntien kanssa.
Järjestön merkittävimpiä seurakuntatason toimijoita ovat tiistaiseurat. Niiden lisäksi alaosastoja ovat monet kuorot, ikonimaalauspiirit ja ortodoksiakerhot.
Onko kyse siitä, että tästä asiasta ei saa puhua?
"Mikä ihmeen tiistaiseuransyöjä sinä oikein olet, kun lietsot valheita tiistaiseurojan muka varakkuudesta."
Millä tavalla tämä tosiasian kertominen syö tiistaiseuraa?
^ tarkennus: miksi ei haluta myöntää, että tiistaiseurat keräävät varoja, joita vuosien kuluessa kertyy tasaisesti. Myyjäiset yms tuottavat hyvin. Miksi siitä pitäisi vaeita ja asia salata?
Yrität selvästi lietsoa kateutta ja eripuraa väittämällä totuuden vastaisesti, että tiistaiseurat jotenkin kylpisivät rahassa.
Yleisesti: noissa toimintapiireissä on väärinkäytöksiä ja omanedun tavoittelua joskus. En väitä että tiistaiseuroissa näin olisi, mutta se on täysin mahdollista ja inhimillistäkin...Kannattaisi sisäisesti suorittaa tukimusta, mikäli se sallitaan. Jos ei sallita voi tietysti tehdä johtopäätöksiä miksi ei sallita.
Avoimuus poistaisi epäilyjä.
Mitä nimimerkki !!!! tarkoitat, kun kirjoitat, että "noissa toimintapiireissä on väärinkäytöksiä ja omanedun tavoittelua joskus. En väitä että tiistaiseuroissa näin olisi,"
- Missä "noissa toimintapiireissä" on väärinkäytöksiä ja omaneduntavoitelua ollut joskus?
Voi piekana. Tarkoitin että yleensö ottaen on mahdollista(esim .Punainen risti) väärinkäytökset. En usko että esim. Valamon Ystävissä tai ikonipiireissä sellaista esiintyisi. Tiistaiseuraan en ole koskaan kuulunutkaan.
No totta hitossa kaikki on mahdollista. Eihän sitä kai erikseen tarvitse kirjoittaa tänne näkyviin. Viestistäsi sain sellaisen käsityksen, että alkulauseessa vihjasit mahdollisiin väärinkäytöksiin tiistaiseurassa, ja sitten lopuksi kiistit tämän.
Oletko savolainen, vai miksi ilmaiset itseäsi noin kierosti ja epämääräisesit?
Vastuu viestisi sisällöstä jää lukijalle?
En ole savolainen. Olen pienestä etuoikutetusta vähemmistöstä. He osaavat puukottaa selkään sivistyneesti.
Miksi tämä Tiistaiseura on noin "kuumaperuna"
Minulle se ei ole kuuma peruna.
Tuolle toiselle se vaikuttaa olevan. Syytä en ymmärrä, eikä hän ole ollut halukas avautumaan asiasta.
"Miksi tämä Tiistaiseura on noin "kuumaperuna"" . lisään vielä, että ei tiistaiseura ole ylipäätäänkään mitenkään kuuma aihe. Tämä yksi yksittäinen kirjoittaja ei ilmeisesti jostakin syystä halua, että tiistaiseuran varallisuudesta keskustellaan.
Mitä eripuraa lietsoo sen toteaminen, että tiistaiseurat ovat varakkaita? Kun se vielä on tottakin.
Tämä henkilö, joka väittää, ettei kahvituksilla, myyjäisillä tms. saataisikaan mitään tuloa, pelkää ilmeisesti että totuuden kertomisesta olisi jotakin vahinkoa tiistaiseuran toiminnalle.
Tiistaiseuroissa on määrätty taloudenhoitaja. Rahoja ei saa kuka tahansa nostaa. Asioita hoidetaan avoimesti, eikä varojen määrää salailla. Mutta täällä siitä ei tämä yksi kirjoittaja halua ilmeisesti kirjoitettavan jostain syystä.
"Mitä eripuraa lietsoo sen toteaminen, että tiistaiseurat ovat varakkaita? Kun se vielä on tottakin."
Kyllä sinulla jokin vahingoittamis- tai haitantekotarkoitus tässä aivan selvästi on, koska totuus on aivan päinvastainen kuin mitä väität.
Tiistaiseurat eivät ole varakkaita vaan ne ovat köyhien eläkeläistätien, Karjalan evakkojen ynnä muiden tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden kerhoja, joissa pääasiassa puhutaan hengellisistä asioista.
Mikähän haitta saattaisi koitua siitä, että kertoo niin kuin asiat ovat?
Tiistaiseuraan saa liittyä aivan kuka vain, ikään, sukupuoleen ja kansalliseen taustaan katsomatta. Kaikki ovat tervetulleita.
En ymmärrä mistä olet tuohtunut. Tiistaiseuratoiminta ei ehkä ole sinulle kovin tuttua?
Ei saada tuottoa. Tappiota saadaan tai nollatulos parhaassa tapauksessa.
- Tuloa saadaan ja ihan hyvin saadaan.
"muitakin tulolähteitä on seurakunnasta ja kirkosta riippuen." Kuten mitä muita?
.-Riippuu kunkin tiistaiseuran luovasta kekseliäisyydestä. Jäsenmaksu tietysti kaikilta tiistaiseuralaisilta.
Tietysti voi seurakunta määrätä kirkkokahvit pidettäviksi. Päättää että kahvitukset ovat toimintapiirin velvollisuus, jos se haluaa seurakunnan tiloissa kokoontua. Muuten pannaan samalle viivalle kuin ulkopuoliset vuokralaiset.
- Seurakunta tai mikään "toimintapiiri" (mitä se nyt sitten ikinä onkaan mielestäsi) EI tietenkää VOI eikä haluakaan MÄÄRÄTÄ tiistaiseuralaisia tai ketään muutakaan pitämään kirkkokahveja. Tiistaiseuralaiset toimivat vapaaehtoisina; joskus kahveja ei ole, jos kukaan ei pääse järjestämään. Joskus tarjoilun järjestää joku muu kuin tiistaiseura.
- tiistaiseura ei toimi vuokralla kirkon tiloissa.
Etpä ole tainnut moniakaan kirkkokahveja järjestää. Sanotaan, että varataan 50:lle kahvit, teet, mehut, maidot, sokerit, pullat ja voileivät. Tarpeet maksavat 50 euroa. Pyydetään tarjoilusta 3 euroa. Paikalle ei sillä kertaa tule 50 ihmistä vaan jostain syystä vain 15. Tuotto 45 euroa. Tappiota 5 euroa. Että olipas tosi kannattava bisnes.
- kuvailemasi tarjoilut saa hankittua edullisemmin, ja kahveilla jja erilaisissa tilaisuuksissa on yleensä paljon enemmän väkeä kuin viisitoista henkeä. Jotkut maksavat enemmänkin kuin sen minimin, koska maksu menee hyväntekeväisyyteen.
"Tiistaiseuran jäsenet toimivat vapaaehtoisina. Eivät palkkatyössä. Voitto menee lyhentämättömänä tiistaiseuran tilille." Ei tiistaiseuran jäsenissä mitenkään välttämättä ole kirjanpitotaitoisia, jolloin pitää palkata ulkopuolinen kirjanpitäjä. Ja vaikka olisikin, täytyy ostaa hänelle nyt vähintään kirjanpito-ohjelma ja maksaa sen valmistajalle vuosimaksua. Vai piraattiohjelmillako tiistaiseuraa muka pyöritettäisiin.
- mitä kirjanpito-ohjelmia, heh-heh. Omin voimin nämä kaikki saadaan hoidettua hyvin, talkootyönä. Ei peritä palkkaa.
"Tiistaiseurat ovat hyvin varakkaita seuroja, ja tiistaiseurojen varoin kirkkoon hankitaan erilaista esineistöä ja tarpeistoa. Eikä puhuta kympeistä, satasista eikä muutamista tuhansista."Tuo nyt kuule on ihan täyttä potaskaa. Mikä ihmeen tiistaiseuransyöjä sinä oikein olet, kun lietsot valheita tiistaiseurojan muka varakkuudesta. Aivan tolkutonta ja härskiä toimintaa sinulta. Mistä varakkuus olisi peräisin, kun kahvien tuotot lasketaan kympeissä tai vitosissa ja vuodessa on ehkä kahdet myyjäiset, joista voi parhaassa tapauksessa tulla satanen tai kaksi tiistaiseuralaisten kotona leipomien piirakoiden myynnistä, jos leipoja ei laskuta raaka-aineita tiistaiseuralta?
- kyllä sitä kummasti kertyy, ja hyvä niin.
Oikeasti tiistaiseurat ovat köyhiä ja joutuvat vielä maksamaan korkeaa jäsenmaksua PSHV:lle, vaikkei sieltä päästä tule juuri mitään vastinetta.
Sen sijaan seurakunnilla on verotusoikeus, kyllä niillä on varaa ostaa kirkkoon tarpeistot ihan budjettivaroista.
".-Riippuu kunkin tiistaiseuran luovasta kekseliäisyydestä. Jäsenmaksu tietysti kaikilta tiistaiseuralaisilta."
Huonosti keksitty sinulta, valehtelija. Jos jäsenmaksu on 11 euroa, 10 euroa siitä pitää tilittää PSHV:lle. Mutta ehkä tiistaiseuran tädit kasvattavat kukkaruukuissaan taikasieniä ja myyvät niitä.
"- tiistaiseura ei toimi vuokralla kirkon tiloissa."
Ei toimi niin kauan kuin se järjestää riittävän usein kirkkokahveja seurakunnan määräyksen mukaan. Jos ei järjestä, sen onkin toimittava kokonaan muissa tiloissa.
"- kuvailemasi tarjoilut saa hankittua edullisemmin"
Hurstin leipäjonosta. Jos kävisit joskus ruokakaupassa, saattaisit yllättyä siitä, mitä kaikki nykyään maksaa. Jopa Lidlissä ovat hinnat nousseet aivan törkeästi.
"- mitä kirjanpito-ohjelmia, heh-heh. Omin voimin nämä kaikki saadaan hoidettua hyvin, talkootyönä. Ei peritä palkkaa."
Kahdenkertainen kirjanpito vuosittain muuttuvine säädöksineen ilman kirjanpito-ohjelmia ja talkootyönä ilman palkkaa Karjalan evakkotätien toimesta? Vai osaavatko tädit itse ohjelmoida, jolloin valmisohjelmia ei tarvita?
Sinä vain höpötät, että rahaa ihan vaan jotenkin kummasti kertyy tiistaiseuralle kuin roskaa, mutta etpähän vastaa kysymykseen, kun sinulta kysytään, että niin mistä sitä rahaa tiistaiseuralle kertyy. Sen sijaan vain jankutat yhtä ja samaa. Kun luulet, että tuollainen pahansuopa mustamaalaus menee lävitse eikä jää vaille seuraamuksia, olet jo todella harvinaislaatuinen typerys.
"Vai osaavatko tädit itse ohjelmoida, jolloin valmisohjelmia ei tarvita?"
Kenen tätejä tarkoitat?
Elämä tiistaiseurassakaan ei onneksi ole noin monimutkaista ja vaikeaa, kuin luulet. Kannattaa liittyä tiistaiseuraan mukaan, niin pääset näkemään miten asiat hoituvat.
Tiistaiseuralta ei peritä vuokraa missään tapauksissa.
"mutta etpähän vastaa kysymykseen, kun sinulta kysytään, että niin mistä sitä rahaa tiistaiseuralle kertyy."
- Kerroin, mutta vastaus ei tyydytä sinua.
Tiistaiseuran tätejä.
Et osaa vastata mitään järjellistä. Hoet vain, että rahaa tulvii sisään ovista ja ikkunoista, kirkkokahveja tarjoamalla.
Faktaa kehiin nyt.
"Tiistaiseuralta ei peritä vuokraa missään tapauksissa."
Miten niin ei peritä?
Ei sinne niin vain liitytä, ainakaan Turussa. Kymmenisen vuotta sitten yritin liittyä kun en mistään mitään tiennyt. Asiaa kulemma käsiteltiin johtokunnassa ja kysyttiin isä Ionin mielipidettä. Sitten kysyttiin onko rikosrekisteriä. Ei ollut. Sen jälkeen en enää halunnut liittyä Turun Tiistaiseuraan.
Ketähän siihen johtokuntaan mahtoi kuulua silloin.
Ihanko totta? "Ei sinne niin vain liitytä, ainakaan Turussa. Kymmenisen vuotta sitten yritin liittyä kun en mistään mitään tiennyt. Asiaa kulemma käsiteltiin johtokunnassa ja kysyttiin isä Ionin mielipidettä. " Onpa ikävä kokemus ja yllättävä. Olen pahoillani. Kannattaisi keskustella asiasta, jos vain voit.
Jospa tiistaiseuran ovi aukeaisi riittävän suurilla myötäjäisillä?
"Tiistaiseuralta ei peritä vuokraa missään tapauksissa."
Kyllä näin on. Tiistaiseura sen sijaan perii vuokraa seurakunnalta. Onhan se maksanut kirkkojen ja varmaan seurakuntasalienkin rakentamisen ja sisustamisen viimeistä penniä myöten, kirkkokahvitusten tuotoilla.
Tiistaiseurat keräävät varoja, ja ovat onnistuneet siinä.
- Mikä tässä on mielestäsi pahansuopaa mustamaalausta?
Tiistaiseuran tarkoituksena ei ole rahankeräys, vaikka sinulle on näköjään elämäntehtävä väittää muuta.
Olet sairas ihminen, patologinen valehtelija. Sekin sairaus voi parantua Jumalan armosta, rukouksella ja paastolla.
Tiistaiseuran olemassaolon tarkoituksena ei ole rahan kerääminen, kuten ei minkään muunkaan. Silti tiistaiseura kerää rahaa, ja rahaa kertyy, eikä se ole salaisuus. Sehän myyjäisten yms. tarkoituskin on. Ei niitä huvin vuoksi järjestetä.
Miksi tästä ei saisi keskustella? Sitä ihmettelen.
Aika järkyttävää tekstiä on tuo sairaaksi ja patologiseksi valehtelijaksi nimittäminen. Huomaatko itse, mitä olet kirjoittanut.
Jankutat, että rahaa muka tulvii sisään ovista ja ikkunoista, vaikkei rahankeräys edes ole tarkoituksena.
Keskustellaanko lisää sitten kun sinulla on uutta sanottavaa, mielellään jotain sellaista, jolla myös on edes vähäinen kosketuskohta todellisuuteen, jookosta?
Ettekö te turkulaiset pysty dialogiin ihan kasvokkain? Ymmärrättekö minkälaisen kuvan te annatte seurakunnastanne muille ortodokseille? Ensimmäisenä ihmiset varmaan kiittävät Luojaa etteivät ole Turun srkunnan jäseniä. Tähän tulee tietenkin sama standardivastaus että 'muutama hassu täällä riitelee'. No niin varmaan on mutta jos nuo muutamat hassut antavat srkunnasta profiilin ulospäin niin arvatkaapa onko helppo yleistää että seurakunnassa ei tehdä muuta kuin riidellään ja haukutaan törkeästi kirkkoherraa.
Miettikää nyt turkulaiset missä pesetette likapyykkinne.
Puhuttakaan siitä minkä kuvan ortodokseista yleensä annatte tällaisen kirjoittelun kautta.
Todella noloa.
Turkulaiset eivät pysty, tai ole pystyneet ainakaan seitsämään vuoteen keskustelemaan juuri mistään.
Mistäköhän johtuu?
Ja meitä kehotetaan rakastamaan toisianne. Jeesus kertoi jäähyväispuheessaan toiveensa, että olisimme yhtä ja että miellä olisi keskinäinen rakkaus.
Kykkä, kyllä1 Aloitetaan homoista ja muista syrjityistä!
Asialla on Tapiolan ökyortodoksi joka kiusaa tehdäkseen kehuskelee sikäläisen tiistaiseuran varakkuudella.
Tiistaiseura toimii kaikissa seurakunnissa ja kirkoissa ympäri Suomea. Tämä on pitkä perinne.
Kirjoitukseni koski tiistaiseuroja yleensä, ei mitään yksittäistä tiistaiseuraa. Jokaisesta kirkoista löytyy omansa.
Tiistaiseura ei kerää rahaa vastikkeettomasti, vaan rahaa ansaitaan tiistaiseuralle niillä tavoilla, joita kerroin. Kirkkokahvit ja myyjäiset ovat niitä tavallisimipia.
Ei tässä pitäisi olla mitään syytä loukkaantua.
Pätäkkää tulvii sisään ovista ja ikkunoista.
"Tiistaiseura toimii kaikissa seurakunnissa ja kirkoissa ympäri Suomea."
On perin harvoja elämänalueita, jotka eivät olisi Tiistaiseuran valvonnan alaisuudessa. Nekin vähät edustavat marginaalisia alakulttuureja ja muuta maanalaista vastarintatoimintaa.
Itse asiassa Tiistaiseura on läsnä sielläkin, missä sitä vähiten voisi kuvitella.
Alkuperäiseen viestiin vastatakseni: ort.fi -sivulta löydät tietoa Turun toiminnasta. Jos olet kiinnostunut Lintulan luostarin tukemisesta, voit käydä sivulla Lintulan ystävät (lintulanystavat.fi).
Toivottavasti löydät mieluista toimintaa.
"Voiko luterilaiset perustaa Lintulan ystävien toimintapiirin ja varmistaa rahojen menon Lintulaan?" - En tiedä onko olemassa Turussa paikallista toimintapiiriä.
... Mutta yhdityksen nettisivuilta voi löytää lisää tietoa: "Lintulan luostarin ystävät ry on yhdistys, joka järjestää tilaisuuksia ja myyjäisiä sekä rahankeräystä Lintulan hyväksi. Yhdistys järjestää myös talkoopäiviä luostarissa, yleensä kesäkuun alussa. Yhdistyksellä on omia myyntiartikkeleita, mm. adressi. Yhdistys julkaisee jäsentiedotetta, joka ilmestyy kerran vuodessa."
Turun ortodoksinen seurakunta on facebookissakin, joten Ap., voit laittaa kysymyksen sinnekin.
Kyllä se tiistaiseura on, joka kirkkokahvien tuotoilla avustaa luostarit ja kirkkoihin ostaa irtaimistot.
Kahvinkeittämisellä voi näköjään tehdä miljoonia.
Pistänkin heti pannun kuumaksi. :)
Olet siis sitä mieltä, että tiistaiseurat eivät saa varoja kerätyksi? Eikö Joensuussa kartu varoja tiistaiseuran tilille? Outoa.
Kyllä näin on. Kirkkokahvien pito on niin käsittämättömän tuottoisaa, että sillä tavalla on kaikki Suomen ortodoksiset kirkot pystytetty ja kullalla silattu, ja silti vielä jää ylijäämää niin, että pankissakin huuli pyöreänä ihmetellään, mille tilille kaiken saisi mahtumaan.
Vähän vielä kun kahvitetaan, varallisuutta on siinä määrin, etteivät siihen riitä koko maailman rahat.
Aloittaja kysyi: "Toimiiko Turun ortodoksisessa seurakunnassa muita toimintapiirejä kuin Nuorten naisten Aleksendra kerho ja Tiistaiseura?"
- Ja tietysti luontevin tapa saada oman seurakunnan toimintapiireistä on soittaa seurakunnan papille. Vaikka olisi luterilaiseen kirkkoon kuuluva. "Voiko luterilaiset perustaa Lintulan ystävien toimintapiirin ja varmistaa rahojen menon Lintulaan?" Tätäkin voi kysyä seurakunnan papilta.
Miten yleistä on että Konevitsan luostarin myyjäispödän pitäjät maksavat turussa seurakunnalle myyntipöydästä? Suhtautuvat nuivasti ja utelevat tuottoa jopa kirkossa. Eikös luostarien myyntipöydät ole ilmaisia paikkoja?
Tietenkin jopa ne vähäiset tulot ovat pois Tiistaiseuran kukkarosta!
Selvennetään hieman: Mikä käytäntö on silloin kun esim. Konevitsan luostari on varannut myyntipöydän Tiistaiseuran myyjäisissä? Peritäänkö pöydästä maksu, vai saavatko luostarit aina ilmaisen myyntipöydän ?
Kyllä ilman muuta on niin, että Tiistaiseuran myyjäisissä luostarien pitää maksaa myyntipöydistä. Muutenhan tiistaiseura voisi köyhtyä, eikä sillä enää olisi varaa lahjoitella joka puolelle platinakantisia smaragdein koristeltuja Evankeliumikirjoja.
Se ei ole ollenkaa luontevaa, koska pappi ei välttämättä ymmärrä mitä puhutaan. Periaatteesta en ala puhua romaniaa tai ranskaa koska virkamiehen kuuluu osata Suomessa suomea ja ruotsia.
Turun Tiistaiseura on nurkkakuntainen kahvittelu/teekerho. Ei muuta.
Seurakuntalaisethan voivat kehittää toimintaa haluamaansa suuntaan. Aktiivisuutta se vaatii, ja kovaa työtäkin. Kannattaa etsiä sellainen pappi, jonka kanssa yhteinen kieli.
Tiistaiseuran puheenjohtajaan tai johonkin jäseneen voi ottaa yhteyttä, tai osallistua kokoontumisiin, kysellä kirkossa kävijöiltä. Voit liittyä tiistaiseuraan, ja ryhtyä kehittämään toimintaa.
Turussa ei voi! Vuosikymmenet toiminnassa olleet henkilöt eivät pidä esittämästänne ajatuksesta.
Onko sillä merkitystä pitävätkö ja mistä pitävät, jos itse haluaa mennä mukaan? Kyllä Turussa täytyy voida niinkuin missä muualla tahansa. Vuosikymmenet mukana toiminnassa olleet henkilöt saavat olla pitämättä tai pitää. Onhan heillä ajatuksen vapaus. Mutta mitä se teidän osallistumistanne estää?
"Periaatteesta en ala puhua romaniaa tai ranskaa koska virkamiehen kuuluu osata Suomessa suomea ja ruotsia."
Ortodoksisten seurakuntien työntekijät eivät ole olleet virkamiehiä enää moneen vuoteen.
Nythän on sitä paitsi niinkin, että jonkin tietyn kielitaidon vaatiminen työntekijältä on laitonta syrjintää.
"Turun Tiistaiseura on nurkkakuntainen kahvittelu/teekerho. Ei muuta."
On kauhean rumaa väittää vastaan, juuri kun tässä ketjussa on aukottomasti todistettu, että tiistaiseura tekee kovaa tulosta ja suorastaan rypee rahassa.
Aina voi palkata tulkin.
Eikö olisi kaikkien kannalta hyvä, että toimintaan tulisi lisää uutta väkeä. Näin tulisi uusia näkemyksiä ja ajatuksia, ideoita toiminnan kehittämiseksi. Ehkä kutsua vierailijoita kokoontumisiin mukaan?
Ei kannata lannistua vastoinkäymisistä.
Maksaako seurakunta tulkin? - Silloin kannattaa niin tehdä. Tulkkien taksa on noin 85 euroa per tunti ja lisäksi matkakulut edullisimman matkustusvaihtoehdon mukaan.
Seurakunnasta löytyy varmasti ammattitaitoisia vapeeehtoisia. Tulee halvaksi kaikille.
Täällä kerrottiin, että Onko todellakin niin, että Suomen ortodoksisessa kirkossa työskentelevän papin ei tarvitse osata puhua suomea?
"...pappi ei välttämättä ymmärrä mitä puhutaan. Periaatteesta en ala puhua romaniaa tai ranskaa koska virkamiehen kuuluu osata Suomessa suomea ja ruotsia."
Kerrottiin myös, että "Ortodoksisten seurakuntien työntekijät eivät ole olleet virkamiehiä enää moneen vuoteen.
Nythän on sitä paitsi niinkin, että jonkin tietyn kielitaidon vaatiminen työntekijältä on laitonta syrjintää."
Onko tämä asia oikeasti näin erikoisesti järjestetty? Miksi Turun suomenkieliseen seurakuntaan olisi valittu pappi, joka ei osaa puhua suomea. Suomenkielisiäkin olisi ollut tarjolla. Mistähän tässä on kysymys?
Vaaleilla valittiin kuka valittiin. Maalaiset taisivat äänestää. Olisiko erään pitänyt saada 4 ääntä enemmän ja erään toisen 4 ääntä vähemmän, niin emme olisi tässä nyt.
Takavuosina kirkkoherran piti osata Turussa ruotsia. Niin oli asetukseen kirjoitettu. Huonommaksi menee kaikki koko ajan.
Tuosta niitä tulkkeja löytyy torinkulmilta.
Monta kysymystä heräsi.
Miksi hänet oli asetettu ehdolle, jos ei osaa kieltä? Eikö kielitaito ole kuitenkin ehdolle asettumisen edellytys?
Parasta kysyä Ambrosiukselta.
Turun tiistaiseura äänesti koska heillä oli kuulemma velvoitteita Duracia kohtaan. Muutenkin ihmiset äänestivät jaloillaan noissa vaaleissa.
Myöhäistä jossitella kun kuset on jo housuissa! Leo sai mitä halusi ja me saamme kärsiä. Durakin valinta oli pitkän tähtäimen suunnotelma.
Miten Leo liittyy tähän valintaan?
Kysy Leolta!
Turun kuoron äänet hajaantuivat! Oli kait luvattu jotakin...
En kysy Leolta vaan sinulta. Miten mielestäsi arkkipiispa Leo liittyy asiaan.
Eivät hajaantuneet.
Mistä tiedät? vakoilitko? Se on tavallista näin tärkeissä vaaleissa. Kuka kuljetti vaaliuurnaa ympäri seurakuntaa eri äänestyspaikkoihin? Oliko uurnan vartija mukana.
Tästä saisi taas pienen hupailun aikasekssi.
Jos ei livennyt, niin äänestitte Duracia?
Miksi ei olisi vapaissa vaaleissa saanut äänestää ketä haluaa?
Niin, tai jättää äänestämättä.
----------- ohjaa keskustelua jostain syystä aina sivuraiteille. Kerjäät huomiota?
"Jos ei livennyt, niin äänestitte Duracia?"
Mistä syystä muka?
Äänestysprosentti on ilmeisesti ollut vaaleissanne erittäin alhainen, jos yksittäisten äänestäjien ääniä pohditaan? Mistähän se puolestaan kertoo? En tunne ortodoksisen kirkon hallintoa, mutta olisi hyvä oppia ymmärtämään.
Osallistuminen ja äänestäminen on yleensäkin meillä niukkaa. loanheitto kamalaa ja ehdokkaita liikaa.
No voisiko tuolle asialle tehdä joitain?
Yhä useammin papin- ja kanttorinvaaleissa on tätä nykyä vain yksi ehdokas, koska joko päteviä hakijoita ei ole sen enempää, tai jos on, piispan mielestä muut hakijat ovat aina jollakin tapaa epäsopivia.
Jos on yksi ehdokas, kuten siis usein on, silloin äänestysprosentti ei kovin korkeaksi tosiaan nouse.
Kyseisessä vaalissa oli kuitenkin kolme ehdokasta, eikä valittua oltu asetettu ensimmäiselle sijalle.
Maalaiset äänestivät ja mummot. Eivät tolkussaan olevat ja asioista jotakin tietävät.
Vaali varmasti oli vanhan lain aikaan. Silloin piispa joutui panemaan ehdolle kolme kelpoisuusehdot täyttävää, jos sellaisia hakijoita oli niin monta. Nykyään ei tarvitse laittaa yhtäkään, jos piispan mielestä ei ole ketään sopivaa hakijaa.
Hyvin pienestä oli kiinni tämä, kuinka tässä kävi. Muutamasta äänestä.
"Vaalissa kolmannelle sijalle asetettu Durac voitti niukasti toiselle sijalle asetetun Mikael Sundkvistin viidellä äänellä. Durac sai 119, Sundkvist 114 ääntä. Ensimmäisellä ehdokassijalla ollut Andreas Larikka sai 54 ääntä."
2007 uutinen Turun sanomissa.
Eivät kaikki mummot äänestäneet Duracia. Neuvoston naisista en tiedä kuin yhden.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon väki on vaihtunut kirkossakävijöiden suhteen.
Ambrosiuksena en kyllä hymyilisi kuvissa ihan noin leveästi! Voi olla että nämä bisnessmiehet ovat löytäneet yhteisen kielen.
Siinä ne toimintapiirit ja miten ne toimivat. Ei näytä kukaan tietävän, asian vierestä tietoa löytyy...
"Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon väki on vaihtunut kirkossakävijöiden suhteen."
Miten niin? Etkö tiedä sitten?
"Ambrosiuksena en kyllä hymyilisi kuvissa ihan noin leveästi!"
Ei sitä hymyä mikään nyt enää voi hyydyttää. Kaveri on eläkeiässä ja oma tulevaisuus turvattu, tapahtui mitä tapahtui.
Vähentynyt on väki kyllä! Liekö pidot parantuneet?
Tarkoitin kylläkin muuta kuin Ambrosiuksen omaa turvattua tulevaisuutta.
Ambrosius on kyllä omalta osaltaan taannut ettei jonkun toisen elämä ole niinkään turvattua.
Eläkkeet maksetaan ajallaan kaikille! Joillekin enemmän, joillekin vähemmän.
Eikös Durac ole myös eläkeiässä? Jokin ei kyllä täsmää näissä ikä ja palveluvuosissa.
Lisääntynythän se on.
Mitä muuta?
Paskalla on tapana kasaantya!
Toimintapiireistä kehotin katsomaan kirkon facebookisivuilta. Voit myös mennä kirkkoon, ja kysyä sieltä. Joku tietää, ja jos ei tiedä osaa neuvoa tiedon lähteille.
Joissakin toimintapiireissä on huonoja vetäjiä.
Jotkut toimintapiirit ovat ns. salaseuroja joka lisää mystiikkaa ja valtaa toimintapiirin vetäjälle.
Joissakin toimintapiireissä toimii niin vahva vetäjä ettei olo niissä ole miellyttävä ja useampi joutuu käskytettäväksi.
Pitääkö olla aina toimintapiirillä kirkkoherran lupa? Pitääkö aina olla mies vetäjänä?
"Pitääkö olla aina toimintapiirillä kirkkoherran lupa?"
Eiköhän pidä.
Miksi toimintapiirin vetäjänä pitäisi olla mies?
Kirkkoherran kanssa asiasta ymmärtääkseni pitää keskustella, koska hän on kyseisen pyhäkön esimies. Aktiiviset seurakuntalaiset luulisi olevan iloinen asia kirkkoherralle, joten en usko että hän vastustaa tomintapiirejä.
Pitääkö olla kirkkoherran ja neuvoston lupa jos lähettää rahaa Ambrosiuksen piispuuden 25-vuotis keräykseen pienten kirkonkellojen ostamiseksi Sofiaan?
Mutta oma mielenterveys kannattaa tutkituttaa, jos tuollaisia ajatuksia on.
Tarkoitatko että vain hullut antavat rahaa Sofian kelloihin? Niin monta, niin monta on taistoissa kaatunut...
Onko hullun ropo vähempiarvoinen kuin "terveen hihhulin?"
On viisasta antaa rahaa Sofiaan. Seurakunnan profiili kohenee kummasti ja maailma pelastuu. Kaivakaa kuvetta kirkkoherrat...
Juu, pitää1 Epävirallisista toimintapiireistä karmein on Ortodoksisten akkojen ja ukkojen juoru ja kalmistelukerho. Turussa noita akkoja on ilkeä irve naamalla kännykkä kädessä ties missä bussissa.
Seurakuntasyövän etäpäätteet.
Että mielenterveys kannattaisi tutkituttaa, jos tuollaiseen haluaa rahaa lahjoittaa.
Jos Sofiassa tarvittaisiin pieniä kirkonkelloja, eiköhän paikan isäntä olisi niitä sinne jo hankkinut. Tuskin asia pikkurahanpuutteesta on kiinni.
Vähemmän patologista olisi tuntea halua tehdä lahjoituksia Filippiinien katastrofiapuun.
Olisiko tähdellisempää sijoittaa yhteiset ponnistukset hädänalaisten ihmisten auttamiseksi, kuin erilaisten rakennusten varustamiseksi täällä Suomessa moninaisilla "häppäsvärkeillä"? Eikö vähempikin tavara ja loisto kirkkorakennuksissa riittäisi, ja itse asian ydin voisi loistaa valoaan? Ettei tarvitsisi sitä loistoa ihmisvoimin yrittää keinotekoisesti luoda?
Tämä jotenkin häiritsee, aika paljonkin. Onko marssi- ja arvojärjestys ihan oikea? Vai onko tässä rakennusten äärivarustelussa jotakin olennaista, mitä itse en ymmärrä?