Halla-aholle maalaiset on "perähikiäläisiä"

Kävisi kaupunkilaispoika joskus katsomassa että täällä maallakin on siirrytty 2000 luvulle. Ei täällä enää hevosvankkureilla kuljeta.

http://www.image.fi/artikkelit/sinivalkoinen-ni-jussi-halla-aho
12151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ruotsalaiskunnat pakotetaan sijoittamaan yksin saapuvia pakolaislapsia
Kasvava pakolaislasten virta pakottaa Ruotsin ottamaan käyttöön kovempia otteita. Ensi vuonna ruotsalaiskunnat voidaan pakottaa vastaanottamaan yksin maahan tulleita pakolaislapsia.

Turvapaikkaa hakevien, yksin maahan saapuvien pakolaislasten ja -nuorten määrän odotetaan kasvavan Ruotsissa voimakkaasti ensi vuonna, kertoo Sveriges Radio.

Samaan aikaan pakolaislapsia sijoittavista kunnista on pula. Suurella osalla Ruotsin 290 kunnasta on sopimus Ruotsin maahanmuuttoviranomaisen Migrationsverketin kanssa pakolaislasten vastaanottamisesta.

Noin 50 kuntaa ei kuitenkaan ole tehnyt minkäänlaista sopimusta. Nyt Ruotsin valtiopäivät on tehnyt päätöksen, että maahanmuuttoviranomainen voi pakottaa kunnat järjestämään sijoituspaikkoja pakolaislapsille.

– Juuri nämä 50 kuntaa ovat listalla ensimmäisenä, joihin tulemme sijoittamaan pakolaislapsia, sanoi Migrationsverketin Ronnie Magnusson.

Magnussonin mukaan kuntiin sijoitetaan vähintään kymmenen lasta. Ruotsin maahanmuuttoviranomainen arvioi, että vuonna 2014 Ruotsiin saapuu 3 900–4 300 alaikäistä turvapaikanhakijalasta ilman vanhempiaan.

Anna-Maria Talvio Yle Uutiset

Äänestä

HBL: Vain harva suomalaiskunta vastaanottaa pakolaisia
Lehden mukaan yksi syy kuntien haluttomuuteen on, että ne pitävät valtion maksamia korvauksia pakolaisten vastaanottamisesta liian pieninä.

Suomalaiskunnista vain neljäsosa eli 72 kuntaa 320:stä on tehnyt sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta, kirjoittaa sanomalehti Hufvudstadsbladet.

Lehden mukaan pakolaisten vastaanottajakunnista onkin huutava pula. Tilanteen vuoksi kiintiöpakolaisia on saapunut Suomeen tänä vuonna vasta 36, ja kolmisensataa odottaa suomalaista vastaanottopaikkaa pakolaisleireillä.

Hufvudstadsbladet kirjoittaa, että yksi syy kuntien haluttomuuteen on, että ne pitävät valtion maksamia korvauksia pakolaisten vastaanottamisesta liian pieninä.

Tämän vuoden pakolaiskiintiö on 750 ja ensi vuonna määrä nousee Syyrian sodan takia 1050:een.

Äänestä

Ikävää.

Vaikka itse olen kaupunkilainen "city-vihreä", en käyttäisi noin halveksivaa nimitystä maaseudun asukkaista, Maalta me kaupunkilaiisetkin olemme lopultakin tulleet.

Kumpi lie kohta kauheampi, maaseudusta vieraantuneempii otus - cityvihreä vai citypersu?

Äänestä

Totuus voi joskus kolahtaa. Kävin maalla pari kesää sitten ja voin todella todeta että melko sisäänpäin lämpiävää sakkia tapasin. Eivät muuten juuri hekään kehuneet kaupunkilaisia.

Äänestä
  • Oletko varma ettei syytä löytynyt myös sinusta?

    Äänestä

Saattaa kohta olla maalaistenkin äänet tarpeen persuille.

Äänestä
  • Aina on haukuttava jotain.

    Äänestä

  • Ps tavaramerkki kirjoitti:

    Aina on haukuttava jotain.

    Haukkuminen johtuu persuravinnosta. Haukkaapa jytkyäsi ja kyllä se siitä.

    Äänestä

täällä lapissa ei ole halla-aholaisia, luonnon evoluutio on poistanut ne päiviltä.

Äänestä

Tarttes hallituksen tehrä jotain ettei meillä olisi enää näitä perähikiä kyliä.

Äänestä

Eikö maalaisten äänet nyt kelpaisi?

Äänestä

Oliko niin että edustaja Halla-Aho halusi puollustaa isänmaan perintöä? Hänellä hän on etelä-pohjalaiset sukujuuret. Aika kummallista omien juurien vaalimista. Toisalta vastustetaan pakolaisia ja toisalta ei arvosteta omia sukujuuria.
Minä en näe tässä mitään linjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maalainen. kirjoitti:

Kävisi kaupunkilaispoika joskus katsomassa että täällä maallakin on siirrytty 2000 luvulle. Ei täällä enää hevosvankkureilla kuljeta.

http://www.image.fi/artikkelit/sinivalkoinen-ni-jussi-halla-aho

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu