Asiakaspalvelua Halpa-Halliin, kiitos!

Epäammattimaista käytöstä kyseisessä liikkeessä. Vanhoillekin ihmisille tuhahdetaan tympeästi, kun kysyy neuvoa, Kassoilla juoruillaan, niin että hyllyjen taakse kuuluu, laskeskellaan/mittaillaan tavis-ihmisten ostoksia... Kassoilla ällöttävä virnuilu ja yleinen myyjien kikatus ja impesilli musiikki taustalla antaa sellaisen piikin, että hohhoijakkaa.
Hiki haisee myyjillä kassojen luona, olisi mukavampi edes sen kahvipakan hakea, Kokkolasta asti tulisi opiksi aivan ne perusasiat. Voisiko kenties olla mahdollista että työttömänä olevat myyjät tulisivat tilalle kyseiseen paikkaan, koska nyt puuttuu asiakasystävällinen tieto/taito ja nöyrä asenne. Pitäisi katsoa mallia nuorista naisista jotka ovat töissä esim H&M:llä tai Anttilassa, rennosti riennetään kysymään, voisiko auttaa tai sitten kipittävät ehtimään tuotetta tmv. Ottakaa mallia.
Ei tarvitse elvistellä vaikka on päästy myyntityöhön ja lajittelemaan hyllyihin tavaraa!
55955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Nuoret myyjät halpa-hallissa osaavat asiakaspalvelun ainoastaan.

Äänestä
  • Näin on, nuoret tervehtivät hymyillen ja osaavat asiakaspalvelun. Saisi vanhemmat työntekijät ottaa mallia heistä;)

    Äänestä

  • Niin, asiakaspalautetta ainakin arvostetaan monissa monissa yrityksissä, esim. Jyskissä mainostettiin kun olin ostoksilla, että "emme voisi muuten osata muuntautua ja monipuolistaa palveluitamme ja monesti negatiivinen kritiikki palautteena toimii parhaiten." Jokainen hyvällä itsetunnolla varustettu asiakaspalvelija ymmärtää tämän varmasti.
    Joten jos teillä on varaa olla paras HH, niin näyttäkää ystävällisyydellä, iloisuudella,rennolla asenteella että Te osaatte palvella, niin varmasti asiakkaat tykkäävät ja saapuvat kauempaakin. Mutta muistakaa: Nöyryys ja suoruus, jes!

    Äänestä

Joissakin liikkeissä minua ainakin ahistaa jos myyjä "ryykäsee" heti kimppuun ja kyttäilee perässä koko ajan.
Edes jossain hyllynvälissä sais pierasta rauhassa.

Äänestä
  • Ystävällisyys puuttuu ja naljaileva vastaus ja tympeä käytös, yäk.

    Äänestä

Parasta asiakaspalvelua olen juuri saanut Halppiksessa.
Mistä lie johtuu?

Äänestä

Katsoppas peiliin jospa se oma mieli on jo valmiiksi masentunut. Minusta halpahallin myyjät ovat aivan ihania asiakkaille olen itse halppiksen asiakas ollut jo vuosi kymmenen. Se on joka ammatissa ne omat jutut, milloin hoitajat vaan juoruilee kun minä itse tarviin apua tai korjaamolla ei osata korjata autoa. Otappa rennosti ja osta seuraavalla kauppareissulla reilusti isompi pipo niin herkii kiristämästä ja siinä samalla sitä deodoranttiakin niin herkii hikikin haisemasta
Leppoisia päiviä sinullekin hymyillään kun tavataan.

Äänestä
  • niin, myyjillä haisee se hiki...ei kirjoittajalla, hoi...hymyillään tokkii...

    Äänestä

  • Eipäs nyt yleistetä autokorjaajiin ja muihin. On henkisesti kypsymätöntä nimimerkille "iloa valoa elämääsi"- kirjoittajalla kirjoittaa alistavasti ja pilkkaamalla aloittajan henkisyyttä. Kunnon asiakaspalvelija ottaa mielummin ne negatiiviset asiat oppina, esimerkiksi ei ole suotavaa että hiki haisee myyjällä, ja kun mennään kysymään neuvoa, on epäkohteliasta tuhahtaa ja sanoa ettei viitsi neuvoa yms. yhtä typerää, jos kerran asiakaspalvelussa työskennellään. Eli vaikka siellä puristaa pipot ei ne meidän ostajien vika ole. Mehän ainoastaan pidämme heidän työpaikkansa yllä.
    Voi,itsekin olen ollut pitkään asiakas, mutta vain tilapäisesti ja ostan muualta kyllä mieluiten.
    Enhän olekaan väittänyt että minun pitäisi ostaa vielä myyjänkin deodorantit. Ja kiitos kudon itse ihan oikeankokoiset villahattuiset, elä siittä huoli, eihän siitäkään ollut kyse, vaan asiakaspalautteesta, hyvä veli. .))

    Äänestä

  • Sanopas kuka muka ei osaa korjata autoa?

    Äänestä

  • Toihan kertoikin oman näkemyksen halpahallin tilanteesta ja sä haukuit korjaajia ja hoitajia, hassua, ettei itsellä kiristä pipoja, hih, taitaa olla itse siellä töissä kun noin puoltaa....
    Pyhäjärven autokorjaajat sekä hoitajat rulettaa ja ovat niin taitavia, että mekin lähetään puolukkaan, oota Eki..

    Äänestä

  • Pertteli Niskanen kirjoitti:

    Eipäs nyt yleistetä autokorjaajiin ja muihin. On henkisesti kypsymätöntä nimimerkille "iloa valoa elämääsi"- kirjoittajalla kirjoittaa alistavasti ja pilkkaamalla aloittajan henkisyyttä. Kunnon asiakaspalvelija ottaa mielummin ne negatiiviset asiat oppina, esimerkiksi ei ole suotavaa että hiki haisee myyjällä, ja kun mennään kysymään neuvoa, on epäkohteliasta tuhahtaa ja sanoa ettei viitsi neuvoa yms. yhtä typerää, jos kerran asiakaspalvelussa työskennellään. Eli vaikka siellä puristaa pipot ei ne meidän ostajien vika ole. Mehän ainoastaan pidämme heidän työpaikkansa yllä.
    Voi,itsekin olen ollut pitkään asiakas, mutta vain tilapäisesti ja ostan muualta kyllä mieluiten.
    Enhän olekaan väittänyt että minun pitäisi ostaa vielä myyjänkin deodorantit. Ja kiitos kudon itse ihan oikeankokoiset villahattuiset, elä siittä huoli, eihän siitäkään ollut kyse, vaan asiakaspalautteesta, hyvä veli. .))

    Kuuleppas Pertteli hoitajat ja autonkorjaajat oli vain esimerkkejä palvelu aloilta. Sinun laiset asiakkaat näkevät kaikissa virheitä, Muista vanha viisaus " veljeni kävele viikko saappaissani niin tiedät kuinka ne ovat painavat.
    Kokeileppa vaikka SPR nälkäpäivä keräystä ensisyksynä hymysi varmaan valloittaa ja pääsemme ennennäkemättömiin tuloksiin. Joten näkemisiin ja yritäppä sen panna pipo päähän niin tunnistan sinut. Minäpä kuljen ilman deodoranttia niin sinä tunnistat minut.

    Äänestä

  • iloa+valoa edelleen kirjoitti:

    Tämä taisi olla provo Pertteli niin saatiin hh väki vastaamaan ja nähtiin keillä on paha olla??

    Äänestä

Ei ole nyt ollut valittamista palvelussa muutoin kuin että kauempaa hoidetut hinnoittelut eivät aina täsmää koneella ja tarjoustavaroita ei ole aina ollut saatavilla. Myyjät OK.

Äänestä

Kohta pääsöö puolukkaan toverit!

Äänestä

Sanoisiko jotta , lonteissa kivojakin , mutta tummaveriköissä kitkuisempia jotkut.

Äänestä
  • Hei, meillähän pitäisi olla täällä kilpailevia liikkeitä ni saisi valita minne menee. Ei ole pakko käydä liikkeissä, missä ei osata palvella ja voisi saada elämyksiä jopa kaupassa käydessä. Ni ei tosiaan olla kyttäämässä toisten ostoksia ja olisi miellyttävä tutkia minkälaisia tuotteita myynnissä............ihhhaanaa.

    Äänestä

  • Ellie kirjoitti:

    Hei, meillähän pitäisi olla täällä kilpailevia liikkeitä ni saisi valita minne menee. Ei ole pakko käydä liikkeissä, missä ei osata palvella ja voisi saada elämyksiä jopa kaupassa käydessä. Ni ei tosiaan olla kyttäämässä toisten ostoksia ja olisi miellyttävä tutkia minkälaisia tuotteita myynnissä............ihhhaanaa.

    On kyllä ihme valitusta. Minkä helevetinlaista palvelua valittajien pitäs saada? Olen itse saanut aivan asiallista ja hyvää palvelua. Myyjät eivät ole koko ajan niskassa ja kysymällä saa neuvoja ja palvelua, jopa huumoriakin on tullut. Menkää valittajat muualle, jos asiallinen palvelu ei kelpaa. Kaikissa Pyhäsalmen kaupoissa olen saanut hyvää palvelua tosin työvoiman vähentäminen minimiin näkyy kaikissa liikkeissä. mutta ei henkilökunta ole syyllinen siihen.

    Äänestä

  • humuhyyli kirjoitti:

    Tosi on hyvää on palvelu.ajan kuluks marisijat marisee.

    Äänestä

  • humuhyyli kirjoitti:

    On kyllä ihme valitusta. Minkä helevetinlaista palvelua valittajien pitäs saada? Olen itse saanut aivan asiallista ja hyvää palvelua. Myyjät eivät ole koko ajan niskassa ja kysymällä saa neuvoja ja palvelua, jopa huumoriakin on tullut. Menkää valittajat muualle, jos asiallinen palvelu ei kelpaa. Kaikissa Pyhäsalmen kaupoissa olen saanut hyvää palvelua tosin työvoiman vähentäminen minimiin näkyy kaikissa liikkeissä. mutta ei henkilökunta ole syyllinen siihen.

    Tosi on että kaupat yrittävät pärjätä vähällä työväellä näin lama-aikana joten töitä varmasti riittää jokaiselle duunissa olevalle ja työnteostahan se voi hikikin haista.
    Työväen vähyyttä olen itse syyttänyt siitä että aivan kaikki ei aina toimi 100%:sti asiakkaan näkövinkkelistä ajateltuna.

    Äänestä

  • hymyhuuli kirjoitti:

    Taitaa Pertteli Niskanen olla joku prinsessa joka ei ole huomannut että ei nykykaupassa pysty pitämään henkilökuntaa niin paljon ettei jossakin vaiheessa tule henkilökunnalle hiki. Tosin ei minua ole haitannu hienhaju, enkä ole sitä havainnu halpahallissakaan. Todella hyvää ja hyvänhajuista palvelua olen saanut.Mene toki johonkin ihmemaahan jossa sinua palvellaan kuin jotakin kuningasta. Voi olla vaikeata löytää sellaista,mutta ne rikkkaat ne rikkaat....

    Äänestä

  • voivoe kirjoitti:

    Ihme ja kumma mutta Haapajärven Halpahalli on esimerkki siitä jotta vaikka normimäärä porukkaa töissä, osaavat he palvella eikä juoruilla ja kyllähän Pyhäsalmen halpa-halliin on määritelty oikea määrä työntekijöitä, se on tarkistettu! Ruotasilta ajaa nopsaan muuallekin ja kysehän on siitä että järjestelmällisesti esim. kaikki Pyhäjärven muut myymälät ovat täynnä fiksuja työtekijöitä, että. Palvelua saa kysymättäkin. Ivanlaisen hymyn vain hhssa.

    Äänestä

  • voivoe kirjoitti:

    Taitaa Pertteli Niskanen olla joku prinsessa joka ei ole huomannut että ei nykykaupassa pysty pitämään henkilökuntaa niin paljon ettei jossakin vaiheessa tule henkilökunnalle hiki. Tosin ei minua ole haitannu hienhaju, enkä ole sitä havainnu halpahallissakaan. Todella hyvää ja hyvänhajuista palvelua olen saanut.Mene toki johonkin ihmemaahan jossa sinua palvellaan kuin jotakin kuningasta. Voi olla vaikeata löytää sellaista,mutta ne rikkkaat ne rikkaat....

    Kun asuu vuokralla ja ei oo etes autoa, on hymyllä valta kun siellä puhutaan rikkaudesta...
    Toimikaa asiakaspalutteen mukaan. siitähän oli kyse, eikä haukkumaan sivullisia. Täällä taitaa olla hh väki kirjoittamassa, mutta asiakspalaute kunniaan!

    Äänestä

  • voivoe kirjoitti:

    Taitaa Pertteli Niskanen olla joku prinsessa joka ei ole huomannut että ei nykykaupassa pysty pitämään henkilökuntaa niin paljon ettei jossakin vaiheessa tule henkilökunnalle hiki. Tosin ei minua ole haitannu hienhaju, enkä ole sitä havainnu halpahallissakaan. Todella hyvää ja hyvänhajuista palvelua olen saanut.Mene toki johonkin ihmemaahan jossa sinua palvellaan kuin jotakin kuningasta. Voi olla vaikeata löytää sellaista,mutta ne rikkkaat ne rikkaat....

    Missään vaiheessa ei kukaan ole tarkoittanut väen vähäisyyttä, vaan sitä kuinka letkauteltu vanhalle papallekin, kun siinä on myyjä jo ollutkin paikalla. Kyllä siinä voisi nuor tyttönen auttaa ja kipaista papalle hakemaan papan ostos, kun kepin kanssa on käppäilly. Kunnon as. palavelija mukisematta ja oikuttelematta palvelisi ja mikä ettei nuoremmille keski-ikäisille voisitta palvella, kun teitä aika monta siellä puttiikissa töissä samaan aikaan on..

    Äänestä

Heippa, olen samaa mieltä tämän Perttelin kanssa. Vastaikään paikkakunnalle muuttaneella olen huomannut saman. Myyjillä ei hymyn häivää, vain nuoremmat osaavat asiakaspalvelun. Ikävä sanoa, koska itse olen vanhempien myyjien ikäinen. Jotenkin kylmäkiskoista toimintaa oman ikäisteni tiimoilta olen minäkin saanut Pyhäjärven halpahallissa. Valitan. Minua ei tuo hienhaju vaivaa, vaan yleinen ilmapiiri, jossa myyjät hymyttömänä katsovat, jos kysyy jotain.

Äänestä
  • No voi voi, muuta samantien muualle. Kaikesta typerät ihmiset jaksaa valittaa!! Olen aina saanut asiallista palvelua niin Halpahallissa kuin muissakin liikkeissä . Minkälaisia ihmisiä olette? Pitäiskö teitä paapoa ja helliä kuin pieniä lapsia kun ette osaa tehdä ostoksia nykyaikaisissa kaupoissa? Voi helevatta tätä tyhmyyttä ja typeryyttä.

    Äänestä

  • Aivan. Aletaan puukottamaan syyttömiä, jotka tätä asiaa selvittävät. Kyse nimenomaan siitä miksi ollaan niin hymyttömiä, naljailevia, ilottomia, eikä tervehditä edes ja ensin. Lidli paikkakunnalle ja muita hyvällä palvelulla varustettuja kauppoja, KIITOKSET.

    Äänestä

  • mikäpettymys kirjoitti:

    No voi voi, muuta samantien muualle. Kaikesta typerät ihmiset jaksaa valittaa!! Olen aina saanut asiallista palvelua niin Halpahallissa kuin muissakin liikkeissä . Minkälaisia ihmisiä olette? Pitäiskö teitä paapoa ja helliä kuin pieniä lapsia kun ette osaa tehdä ostoksia nykyaikaisissa kaupoissa? Voi helevatta tätä tyhmyyttä ja typeryyttä.

    Luetun ymmärtäminen, ei tarvinne olla ies rikas ko ottaa esmerkeks mallia rönkön kauppiaasta, ei lellimistt vaikka on mies ja jämy vaan asiallinen käytös,,,,se riittää nimittelijät..taitoo olla kaupan työntekijööt jokka täällä haukkeloi.
    Sitä jottaei tarvinna talonkoolla mitata käytöstappoi vaan äly ratkassee-

    Äänestä

  • mikäpettymys kirjoitti:

    No voi voi, muuta samantien muualle. Kaikesta typerät ihmiset jaksaa valittaa!! Olen aina saanut asiallista palvelua niin Halpahallissa kuin muissakin liikkeissä . Minkälaisia ihmisiä olette? Pitäiskö teitä paapoa ja helliä kuin pieniä lapsia kun ette osaa tehdä ostoksia nykyaikaisissa kaupoissa? Voi helevatta tätä tyhmyyttä ja typeryyttä.

    Asiakkaanne vähenee kun noin lonitte....hei, nostakaa sitä leukaanne ja nauttikaa elämästä. Niin mekin teemme. Olen viereisessä kaupassa töissä ja asiakkaita vilisee vaikka otamme sen neg. kritiikin vastaan, siitä opimme ja parannamme palveluita!!
    Tuo tiukkapipoisuus näkyy kaupassa, joka on sääli. Ei uhoaminen mitään auta.

    Äänestä

Mitä muuten maksaa mäyräkoira Karhua Halpa-Hallissa?

Äänestä

Kauppiaan tyttäret on ainakin pantavan näköisiä!

Äänestä

Siis jos tämä esimerkki kauppa ottaisi fiksusti oppia nyt tästä proosasta! Eli asiakas kun on oikeassa ja kertoo mielipiteensä vain lapsellinen myyjä alkaa kikattamaan ja haurastuttamaan toiveen, ei ole kaikki inkkarit kanootissa.' Asiaan. Tällä toiveella ei pyritä pahaan varmastikaan, vai mitä Pertteli?! Eli laittakaa pliis hajusteita että siellä voi tehdä ostoksia rauhassa ja nauttia kivasta tunnelmasta. Myyjät pyynnöstä lopettaisivat juoruilun ja typerän kikatuksen ja tervehtisivät iloisesti ja olemalla ns. normaaleja....
Ei muuta, näin mä ymmärsin.

Äänestä

Mene töihin siitä itkemään juuttaan laguuna!!

Äänestä
  • Vuoro alkaa vasta aamulla.

    Äänestä

Onko jokikylällä jo lunta?

Äänestä

Nuoret Halpa-hallissa ovat nättejä.

Äänestä

Minä antaisin asiakaspalautteen ruoista. Sain mahataudin kun oli jo valmiiksi sulaneita vihanneksia hh:n pakastimessa. Marsipaanit ollut vuoden vanhoja, ainakin pinkit ja sinertävät. Tuorekala ei aina tuoretta. Toivottavasti myyjät osaavat ottaa kritiikin kiitollisna vastaan. Tämähän on vain keskustelua. Tuskin kukaan loukata haluaa. Matti pomo, nyt vaan asiat kuntoon ja mahtava mieli. Ainakin siellä on Sirkka ja Teija Niemelä jotka ovat rules, kiitos.
Ehdotus olisi, saisiko asiakaspalautepostilaatikon, voisi halukkaat antaa palautteen sinne. Yleinen käytäntö taitaa olla että negatiivinen palaute auttaa yrittämisessä parhaiten, eikö?? Ainakin palautetta monesti pyydetään........

Äänestä

miksi täällä huutelet.

Äänestä
  • Olemme matkoilla, kiitokset.

    Äänestä

kauppiaan tyttäriä ei ole kaupassa töissä.

Äänestä
  • antaa asiakaspalaute, sen vuoksihan niit annetaan et palvelu olis hyvää, koittakaa kestää.
    Tuolla olis fiksu kirjoitus asiakaspalautteesta "muuan as. palvelija". Olen samaa mielt että kun palvelee hyvin, kiitost tulee, mut normaalii et risuiki vois tippuu.

    Äänestä

  • Normaalia........ kirjoitti:

    antaa asiakaspalaute, sen vuoksihan niit annetaan et palvelu olis hyvää, koittakaa kestää.
    Tuolla olis fiksu kirjoitus asiakaspalautteesta "muuan as. palvelija". Olen samaa mielt että kun palvelee hyvin, kiitost tulee, mut normaalii et risuiki vois tippuu.

    Mitä siellä Pyhäjärvellä tapahtuu? Eikö kestetä jos joku ottaa kantaa asioihin kun teillähän se ainut vaateputiikki taitaa olla sielläpäin. Neuvosta vaarit ja menoks. Meillä Haapajärvellä HH:ssa hoidetaan asiat hyvn...luultavasti kävisi niin että tommosesta palautteesta esmies kirjoittaisi työntekijöiden puolesta pahoittelut ja luvataan parantaa palvelu-tyylinen kirjoitus...
    En usko että tuollatavoin lähettäisi solvaamaan aloittajaa, vaikka kulmanpolun äijä taitaa olla suupaltti, konsanaan.

    Äänestä

  • Sukulaisia vain.

    Äänestä

Onko jokikylällä jo lunta?

Äänestä

Ylipäänsä kaupanalalla on erikoista, että sinne pääsee töihin "kuka tahansa", ilman myyjä- ja asiakaspalvelukoulutusta.
Muihin ammatteihin opiskelevat, tekevät töitä kaupoissa tienatakseen opiskelurahoja.
Tästä johtuu, ettei palvelualttiutta ja ammattitaitoa kyseiselle alalle ole.

Äänestä

Juuri NYT; uutuutena markkinoille on tulossa(kohta suomessa) pieruhousut, saa kaasuttaa päästö on puhdasta.
Kauppiaat antaa palkkaetuna ja Liikeen myynnin huimaan kasvuunkiihdyttävät PIERUHOUSUT!

Äänestä

HYMY PYLLYYN!!!

Äänestä

Uusia tohveleita haaveillen...

Äänestä
  • Mistähän johtuu että tänäänkin oli parkkipaikka täynnä autoja, tulivat vissiin katsomaan hymyileekö myyjät vai piereskeleekö hyllyjen välissä. Varmaan on käänteinen vaikutus perttelin kirjoittelulla. Kyllä ne myyjät vielä jaksaa hymyillä ja olla iloisia. Enkä ole kaupassa myyjänä vaan asiakkaana, joten eipä paljon hetkauta tuommoiset kireä pipojen kirjoittelut, olen edelleen sitä mieltä että halpahalli on paras kauppa tällä kylällä. Yritetään ihmiset olla iloisia ja reippaita tämän loskan ja sateen keskellä hymyillään itse ja huumoria elämään

    Äänestä

  • iloa+valoa elämään kirjoitti:

    Mistähän johtuu että tänäänkin oli parkkipaikka täynnä autoja, tulivat vissiin katsomaan hymyileekö myyjät vai piereskeleekö hyllyjen välissä. Varmaan on käänteinen vaikutus perttelin kirjoittelulla. Kyllä ne myyjät vielä jaksaa hymyillä ja olla iloisia. Enkä ole kaupassa myyjänä vaan asiakkaana, joten eipä paljon hetkauta tuommoiset kireä pipojen kirjoittelut, olen edelleen sitä mieltä että halpahalli on paras kauppa tällä kylällä. Yritetään ihmiset olla iloisia ja reippaita tämän loskan ja sateen keskellä hymyillään itse ja huumoria elämään

    Aina löytyy joku pertteli joka kuvittelee olevansa prinsessa jota pitää palvella ja paapoa ja kuvittelee haistavansa hajuja joia kukaan muu ei haista. Mistähän näillä hinnoilla heille löytyy liike joka voi palvella heitä??No heitä on kuitenkin pieni vähemmistö.Antaa heidän etsiä palvelua ja me ta valliset ihmiset tyydymme nykyiseen ja olemme tyytyväisiä aialliseen palveluun.

    Äänestä

en ymmärrä kun täällä asioista valitetaan, muutosta ei tapahdu, eikun jos aihetta, valittaan johtoportaaseen, niin ne asiat parantuu, turha täällä narista.

Äänestä

Tavaraa ei ole hyllyissä,vaatteet on kokoa XXXL,missä pienetkoot?vai eikö Myyjien mielestä Pyhäjärvellä ole kuin ISOJA ihmisiä?
Olisko aika vaihtaa vaateosastolle ja vähän muuallekkin osaavia myyjiä.
Kannattaa käydä katsoon Haapajärven H-H mallia,on tavaraa,ja valikoimaa riittää enempi kuin P-J..miten voi olla kaksi niin erilaista palvelua samalla kauppa ketjulla.

Äänestä

Eniten mua risoo se korkea kynnyss josta ostoskärryä ei saa sisälle ilman kärryn räminää,, kärryn joutuu " venkslaamaan " sen yli kauppaan ! Huonompi kätiset vanhukset saavaat haastavan tehtävän . OISKO PALJON PYYDETTY jos ennen lumia särettäs se kynnys loivemmaks ?

Äänestä

Saman olen huomannut kun aloittaja.. asiakaspalveluammatissa pitää osata olla ystävällinen asiakkaille, kassa"neitikin" voisi katsoa silmiin kun antaa esim vaihtorahat ja joskus voisi hymyillä asiakkaalle. ja tämä ei tarkoita sitä että asiakas kuvittelee olevansa joku kuningas ketä pitää palvella vaan ihan kuuluu käytöstapoihin ja ammattietiikkaan hyvä asiakaspalvelu. halpahallissa olis kyllä koulutuksen paikka työntekijöille.

Äänestä

Parasta saanut...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pertteli Niskanen kirjoitti:

Epäammattimaista käytöstä kyseisessä liikkeessä. Vanhoillekin ihmisille tuhahdetaan tympeästi, kun kysyy neuvoa, Kassoilla juoruillaan, niin että hyllyjen taakse kuuluu, laskeskellaan/mittaillaan tavis-ihmisten ostoksia... Kassoilla ällöttävä virnuilu ja yleinen myyjien kikatus ja impesilli musiikki taustalla antaa sellaisen piikin, että hohhoijakkaa.
Hiki haisee myyjillä kassojen luona, olisi mukavampi edes sen kahvipakan hakea, Kokkolasta asti tulisi opiksi aivan ne perusasiat. Voisiko kenties olla mahdollista että työttömänä olevat myyjät tulisivat tilalle kyseiseen paikkaan, koska nyt puuttuu asiakasystävällinen tieto/taito ja nöyrä asenne. Pitäisi katsoa mallia nuorista naisista jotka ovat töissä esim H&M:llä tai Anttilassa, rennosti riennetään kysymään, voisiko auttaa tai sitten kipittävät ehtimään tuotetta tmv. Ottakaa mallia.
Ei tarvitse elvistellä vaikka on päästy myyntityöhön ja lajittelemaan hyllyihin tavaraa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu