Nuori aikuinen mies ja dysfasia

Moi

Itse olen 29 vuotias mies minulla on keskivaikea dysfasia.

Itsellä oli muutama vuosi sitten vähän samanlainen tilanne että olin tyhjä päällä työn loppumisen jälkeen sen myötä minua ei huvittanut elämäminein kuin koin että on ihan sama mitä teen niin elämä on turhaa ja ei ole paikka tällä ja tarkoitusta... Puolin toisen vuoden päästä jouduin kunnostava työvalmennukset joissa sitten olin, siellä olleensa pikkuhiljaa erilaisia töitä tekemään aloin löytämään uskoin elämän ja opin tutustumaan ja juttelemaan ihmisille sain taas kontakti ihmisin. No sitten sain työpaikka ja alkanut saaman elämän hallinta ja olen melko onnellinen, vaikka joskus on vaikea ja huonoja päiviä.

Sinut pitäisi saada poikasi jonnekin paikka joissa hän pääse ja johtua tekemään joitakin ja sen myötä saa kokea olevaan hyödyllinen ja saada kontakti ihmisiä.

Toinen mahdollinen asia sinun pitää saada poikasi uskomaan ja näkemään että hänellä on elämä joka on arvokas ja ainutkertainen joka pitää elää ja nauttia niin kauan sitä on. Itsellä oli muutama erilaisia musiikkikappaleita, elokuvia ja kirjoja joissa tajuisin elämän mahdollisuus ja arvo. Huomasin että on tulossa eräs mielikiitoinen elokuva

Walter Mittyn ihmeellinen elämä
http://www.telvis.fi/trailerit/uusimmat_13326.shtml

uskoisin olevan hyvä herätyselokuva joka voisi saada miettimään ja uskomaan elämään.

En tunne sinua ja poikasi niin neuvoni voi olla hyvin typeriä. Dysfasia on erittäin raskas taakkaa joka voi saada näyttämään elämä synkimmältä ja itseä paljon huonommat mitä on, se vuoksi tuki ja usko paremmasta ovat erittäin tärkeitä. Elämme vaikeita aikoja siinä suhteen että työpaikat ovat kiven alla ja varsikin niillä jotka ovat vajakuntoisia mutta aina on toivoa. Dysfasia voi yrittää hakea B-lausunnot jolla voi saada oikeuden saada palkkatuki joka vähän auttaa työn saamissa.

Tästä on muutama linkki joissa voisi olla apua
https://www.nyyti.fi/
http://elaparemmin.fi/blogi/
https://www.tukinet.net/

Toivovasti minussa oli joitakin apua ja voimia teille molemmille.

katso aspergerin oireyhtymä

Hei, minulla on 23v dysfasiapoika. Hän kävi peruskoulun erityiskoulussa, ammattikoulun mukautettuna. Armeijan myös kävi. Suoriutui ihan hyvin. Nykyään on kertonut vasta koulukiusaamisesta. Muutama lyhytaikainen, 3kk työkokemus. Hän häpeää dysfasiaansa, eikä ole työnantajille kertonut siitä. Työssä varmasti tullut tilanteita aiheutuen dysfasiasta.
Olen samaa mieltä, aikuinen dysfaatikko jätetään tuuliajolle. Varsinkin kun dysfasia on lievähkö, niin ei saa mitään B-lausuntoa.

Hei,

Tiedän ja ymmärrän hyvin tunteesi, aloittaja. Sillä itse olen dysfaatikko, minkälaiseksi mut diagnosoitiin ollessani pieni. Puheterapialla ja foniatrilla kävin kyseisen diagnoosin takia. Matematiikka mukautettiin kakkos- tai kolmosluokasta alkaen. Dysfasian asteesta en ole tietoinen, mutta serkkuni, jolla on myös (lievä) dysfasia, väitti, että se on vaikea. En ole itse asiaan liittyen kysynyt äidiltäni, joka tarkemmin tietää näistä asioista.

Oma peruskouluaikani oli myös vaikeaa, etenkin ala-aste. En ymmärtynyt puhetta niin hyvin, mutta yläasteella alkoi tapahtumaan muutoksia. Kavereita ei ollut outouteni takia ja mua myös haukuttiin lesboksi. Itsetunto on ollut nollilla ja luotto omiin kykyihin on heikko. Peruskoulustakin pääsin 7,5 keskiarvolla läpi. Ne aineet, jotka opiskelin yleisopetuksen puolella, suoritin 6-8 arvosanoin, enimmäkseen seiskaa sain, mutta yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja ruotsi olivat kasi. Perustieto on mulla hallussa, mutta kaikesta mielenkiintoisesta etsin paljonkin tietoa.

Olin hankala peruskouluikäisenä ja äidin kanssa oli on/off-suhde. Apua haettiin psykiatrian puolelta, jossa enimmäkseen puheeni perustui valheisiin. Olin siis hiljaa joistakin asioista, etenkin isästäni en halunnut keskustella, koska ajattelin, etten saa. Peruskouluajan musta tulikin mytomaani ja aloin välillä esittämään erilaisia persoonia hakeakseni hyväksyntää ilman, että haukutaan nössöksi. Yläasteella aloin pikku hiljaa oppimaan, että on helpompaa olla rehellinen.

Itse olen tällä hetkellä työelämässä extraajana ja työssäni olen hyvin pärjännyt. Ihan normaalipalkkaista työtä teen, eikä kyse ole tuki- tai avotyöstä. Mua on kehuttu joka paikassa ahkeraksi, ona-aloitteiseksi, tunnolliseksi ja itsenäiseksi. Kassatyöskentelykin sujuu hyvin ja tarkasti osaan laskea rahat. Ei se vaikeaa ole, sillä kassakoneet nykypäivänä "neuvoo" paljonko ostoksista tulee yhteensä ja paljonko pitää antaa takaisin. Vaikeudetkin voi siis kääntyä voitoksi.