Olen liian kiltti

Enpystysiihenyksin

En tiennyt oikein, mille palstalle kirjoittaisin tämän, päädyin sitten tähän. Ennen olin todella tyhmä ja ärsyttävä. Saatoin olla tosi ilkeä minun lähimmäisilleni. Nykyisin tuntuu hirveältä ajatella kaikkea mitä olen tehnyt. Miten saatoinkaan olal niin idiootti! Sydäntä särkee, kun harmittaa se että olen ollut niin hirveä ihminen. Nykyisin olen ehkä liiankin kiltti. Tuntuu hyvltä kun saa auttaa toisia. En enää välitä itsestäni ja teen kaiken niin, miten se olisi muille parhaaksi. Ehkä ainoa asia mihin olen sorunut on että syön lihaa. Olen kyllä miettinyt sitä, että miksi niin teen. Se kyllä tuntuu hirveältä ajatukselta että joku eläimen henki siinä on mennyt ja me syömme sitä. Jos lopettaisin lihan syönnin niin se ei muuta sitä, että niitä eläimiä tapetaan. Ehkä tästä hetkestä lähtien en syö enää lihaa...
Suututtaa kaikki ihmiset, kun he ovat niin julmia. Miten jotkut voi rääkätä toisia? Olen nähnyt joitakin videoita siitä kun eläimiä kohdellaan kaltoin. Se saa minut tuntemaan suurta vihaa niitä ihmisiä kohtaan ja tekisi oikeasti mieli käydä kiduttamassa heitä. Haluaisin vain tämän kaiken pahan pois maailmasta. En yleensä tuomitse muita, kaikki tekee virheitä, mutta tuo eläintenrääkkääjät ei kuulu saada olla täällä maailmassa ilman että he saavat vastuun teoistaan. jos vain pystyisin, kävisin Joka ikisen ääliön luona. en kestä nähdä sitä tuskaa mitä eläimet kärsivät.
Toinen asia on köyhät maat. On surkeaa nähdä kun monet kärsivät ilman ruokaa ja kotia. Esimerkiksi Venäjän katulapset. On se niin väärin! Jotkut heistä päätyvät kadulle siksi, että heidän vanhemmat ovat juoppoja ja kotona kärsitään perheväkivallasta. Surullista, etteivät vanhemat voi taata hyvää kotia lapsilleen. Haluaisin toisinaan muutta Venäjälle ja perustaa turvakodin. Olisi edes jokunen katto pään päällä, ruokaa ja pesumahdollisuudet ja vaatteita. Tämä kaikki vain maksaa niin kamalasti. Ja se, että miten afrikasta on tullut niin köyhä maa? Emmehän me täällä Suomessakaan ole ilman rahaa? Milloin tämä kaikki on alkanut siellä? Miksi he eivät ole perustaneet työpaikkoja? Millaista elämä on ollut siellä 1800 luvulla? Eikö tilannetta voisi parantaa enää? miksi kaikki maat eivät voi vaan lahjoittaa sen verran rahaa että he voisivat eää samanlaista elämää kuin me? Eikö rahaa voisi valmistaa Afrikkaan ja jakaa kansalaisille? Tuntuu niin pahalta nähdä kun muut kärsivät. Yritän itse tehdä kaiken voitavani huonommin voiville. Itsestä ei niin väliä. Minulla on kaikki miten voin elää ja se, että näen kun saan jotain hyvää tehty toisille, se tekee minut onnelliseksi. Halaisin pelastaa maailman.

1

154

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe